Maailmanloppua odotellessa

Viimeinen tanssi ennen maailmanloppua. Koreografia Janina Rajakangas, tanssijat Rea-Liina Brunou, Janina Rajakangas, Jukka Tarvainen ja Laura Vesterinen, joutsen Vespa Laine / Niina Miettinen, äänisuunnittelu Jouni Tauriainen, dramaturgia Niina Miettinen. Zodiak.

Tanssi. Ei ole kauko-ohjattua oravaa, kuten Janina Rajakankaan Carmen-soolossa oli. Nyt on hirvenpää. On se merkittävä, on. Vaikka katsojalle hirvenpää jää arvoitukseksi teoksessa Viimeinen tanssi ennen maailmanloppua.

Maailmanloppuun on reilu vuosi aikaa - ainakin maya-kalenterin mukaan. Miten ottaa tiedosta kaikki irti? Tanssiako itsensä henkihieveriin, kuten Rajakankaan teoksessa? Ei yhtään hullumpi idea.

Aiheeltaan synkkä esitys sopii mainiosti marraskuun tuhnuun. Mutta ei toteutus ole lainkaan synkkä, päinvastoin paikoin erittäinkin viehättävä ja jopa hauska. Elämänvimmassaan riekkuvat hahmot tekevät teknon jumputuksessa aerobicia suoraan hornasta. Tärkeintä on liike.

Kunnes tulee seisauttava hetki. Katosta putoaa kuollut kettu! Haetaan lohtua ja fyysistä kontaktia toisista.

Perinteisen kaavan mukaan lopuksi tulee hyväksyntä. "Je ne regrette rien", laulaa Edith Piaf. Mitään en kadu.

Piafin ralli pukeutuu liikkeelliseen mantraan, hokemaan, jota toistetaan loputtomiin. Kohtaus on hervoton. Joitakin se huvitti suunnattomasti. Jokunen yleisössä vilkuili kelloa

Janina Rajakankaan teos on salaviisas ja pikkuisen hullu. Ympyrä sulkeutuu ja päättyy siihen, mistä alkoikin; alastomat Aatami ja Eeva käyvät makuulle odottamaan loppua. Soputeltan oviaukko sulkeutuu. Nykytanssia haastavimmillaan ja parhaimmillaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi