Surrealistisesti tyttöyden ytimeen

Zero Gravity Company: Ydin. Ohjaus Ville Walo, esiintyjät Salla Hakanpää, Susanna Keski-Kohtamäki, Netta Lepistö ja Maarit Utriainen, valot Ainu Palmu, lavastus Anne Jämsä ja Ainu Palmu, äänisuunnittelu Joonas Pehrsson. Cirko-keskus.

Sirkus. Zero Gravity Companyn ensimmäinen teos Ydin osoittaa yhtä suuntaa, johon nykysirkus on menossa Suomessa. Kiinnostavaa ja kiehtovaa, mutta ei todellakaan "koko perheen" viihdettä. Viittauksia ja assosiaatioita piisaa niin, että katsojalta edellytetään jonkinlaista kulttuurin ja historian tuntemusta.

Nykysirkuskonkari Ville Walon ohjauksessa esitys jättää sanomatta paljon ja antaa siten tilaa tulkinnoille, joita voi olla yhtä paljon kuin katsomossa on katsojia.

Vaahtomuoviset ihmishahmot ovat oudon vaikuttavia vähän kauhuefektien tapaan. Nuorallatanssijalla on oma dobbelgängerinsä, joka seuraa häntä nuora-akselin vastakkaisella puolella.

Trapetsia nähdään lähes maan pinnassa, millä demonstroidaan painottomuuden ideaa ilman perinteisen sirkuksen wau-aspektia.

Mihin teos sitten pyrkii ja mikä on se ydin, jossa olemme? Itse näen sen jonkinlaisena tyttöyden tutkielmana. Vähän kuin vastavetona Race Horse Companyn äijäilylle. Nuorilla naisilla on söpön tyttömäiset mekkoset, vertikaaliköyden virkaa toimittaa pitkä palmikko. Se tuo mieleen myös Tähkäpää-sadun.

Nähdään naistenvälistä solidaarisuutta ja tukea - ja toisaalla taas kilpailua ja kyräilyä avointa seksuaalisuuttakaan unohtamatta. Musiikkina keskiaikaisen La Rottan elektroniversio sopii yllättävän hyvin "ilmataistelun" taustalle.

Sirkuksen historiaan viittaa koominen versio kahtia sahatusta naisesta. Olisiko siinä feministinen aspekti? Nainen todellisena objektina! Ydin on runollinen ja intiimi teos, joka antaa lupauksia uuden ilmaisuvoimaisen ryhmän tulevaisuudesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi