Julkaistu: 29.1.2012 lehdessä osastolla Kulttuuri
Gaaloilla on taipumus paisua ylipitkiksi. Niin kävi nytkin, kun Suomen kansallisbaletti juhli näyttävästi 90-vuotista taivaltaan.
Pahimmalta balettiähkyltä kuitenkin vältyttiin, sillä muutamaa turhaa ja yhtä homoja irvailevaa numeroa lukuun ottamatta gaala oli hyvin rakennettu.
Niin esityksissä kuin välivideoissa punaisena lankana kulki tradition jatkuminen eli se, miten liikkeellinen tietotaito siirtyy sukupolvelta toiselle. Esitys alkoi baletin tekniikkaa purkavalla Harald Landerin Etydien katkelmalla.
Jo se kertoi miten kurinalaista baletti on, tuo taidemuoto, jota kriitikko balettimme syntyaikoihin luonnehti "soitinten säestämäksi draamalliseksi kaunoliiketaiteeksi". Tekstilainaus heijastettiin valkokankaalle juuri ennen illan ensimmäistä päänumeroa.
Itseoikeutetusti se oli kohtaus Joutsenlammesta, teoksesta, jolla Kansallisbaletin historia vuonna 1922 alkoi. Kuoro oli timmissä kunnossa, ja Petia Ilieva ja Jani Talo tulkitsivat pääparin tyynen elegantisti. Klassisen baletin kantateoksia gaalassa edusti myös kohtaus Don Quijotesta, jossa pääparina tanssivat suvereenilla helppoudella Salla ja Jaakko Eerola.
Gaala pyrki kattamaan Kansallisbaletin historian keskeiset tyylisuuntaukset ehkä turhankin tarkkaan. Kertovan neoklassisen baletin lyhyet huippuhetket, kuten nyt Anna Kareninan hienosti tulkittu lyhyen lyhyt rakkauskohtaus, eivät tällaisessa yhteydessä puhkea koko kukkaansa. Marjo Kuuselan Seitsemän veljeksen juurevan kansallinen tanssidraaman kohtaus taas istui mukaan hienosti.
Suomalainen ohjelmisto olikin edustettuna kiitettävästi. Aivan mahtavaa oli nähdä kohtaus kaikkien aikojen suosituimmasta kotimaisesta baletista, Pessistä ja Illusiasta, peikkona Nicol Edmonds ja keijuna Aino Ettala.
Jo etukäteen jännitti, miltä aikansa tähtitanssijan Ulrika Hallbergin käyntikorttisoolo, Imre Ekin Tuonelan Joutsen (1976), näyttää toisen esittämänä. Tiina Myllymäki joutsenena ja Jarkko Niininen Lemminkäisenä täyttivät odotukset. Esitys osoitti, ettei teos ole kiinni vain alkuperäistulkinnan karismaattisuudesta. Teoksella on oma elämänsä.
Samaa voi sanoa Jorma Uotisen Ballet Pathétiquen soolosta. Antti Keinänen suoriutui siitä hienosti, tuoden mukaan omanlaisensa särön.
Kantaesityksenä nähtiin balettimme pitkäaikaisen tekijän, Marilena Fontouran musikaalihenkinen I Could Have Danced All Night. Populaariin maailmaan kiskaisi myös Ohad Naharinin yleisöä tehokkaasti kosiskeleva Minus 7.
Ympyrä sulkeutui tyylillä, kun tanssijat ja koko balettioppilaitoksen oppilaskunta lopuksi saapuivat jatkamaan illan avannutta balettia Etydit.
Nuorten oppilaiden vakavuus sulatti yleisön suosionosoituksiin, jotka jatkuivat tanssijakunnan esitellessä ilotulituksen tavoin osaamistaan, kirkkaimpina säkeninä Minna Tervamäki, Salla Eerola, Maria Baranova ja Michal Krcmár.
OIKAISU
Sunnuntaina 29. tammikuuta sivulla C3 tanssiarviossa puhuttiin Imre Ekin Tuonelan joutsen -baletista (1976). Koreografin nimi on Imre Eck.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi