Toisista todellisuuksista

TANSSI. Carolyn Carlson ei ole menettänyt pätkääkään lumovoimastaan. Aleksanterin teatterin runollisen tanssin sesongissa nähty Double Vision on vuodelta 2006 eli se on 66-vuotiaan taiteilijan tuotannossa suhteellisen tuore teos.

Mitään väsymisen merkkejä ei ole havaittavissa. Juttu on aisteja herkistävä herkku, joka tunnin kestossaan täyttää jokaisen hetken merkityksillä. Double Vision on enemmän kuin Carlson. Se on monen tekijän audiovisuaalinen kokonaistaideteos. Jo ensivisio on häkellyttävän hieno. Katosta roikkuva jättimäinen peili toimii monella tasolla. Naziha Mestaouin ja Yacine Aït Kacin visualisointi on enimmäkseen lumoavaa purkautuvine tulivuorineen ja muurahaisarmeijoineen. Mustavalkoisessa siluettikohtauksessa on hauskaa retrohenkisyyttä. Nopeutettuna kuvatut auto- ja liikennevirrat ovat tosin aika kulunutta kuvitusta.

Tanssija itse on kuvatulvassa kuin kotonaan, paikoin hämmentyneen hauras, seuraavassa hetkessä ylväs, näyttävä ja veistoksellinen.

Carlsonin tavaramerkki ovat vilkkaat kädet, jotka tässäkin tuntuvat elävän omaa elämäänsä tai kertovan vimmaisesti tarinoita omatekoisella viittomakielellä.

Jo klassikoksi muodostuneessa ja Tero Saarisen nykyään fantastisesti tulkitsemassa Blue Ladyssä nähdään pitkä ja meditatiivinen pyörimiskohtaus. Tässä varioidaan samaa ideaa parissakin kohtauksessa, tosin hillitymmin.

Kokonaisuus on rytmitetty taidokkaasti. Intensiivisten kohtausten välillä koreografi antaa katsojalle mahdollisuuden meditoida kauniisti kiemurtelevaa savukiehkuraa, mahdollisuuden kurkistaa rinnakkaisuniversumeihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi