Absurdismi kukkii Lapin hangilla

Huomiseen perjantaihin asti Espoon kaupunginteatterissa vierailevan Rovaniemen Teatterin esityksessä on niin vahva lataus, että parkkiintunutkin katsoja saattaa helposti tuntea hermojensa ylivirittyvän.

Näyttämön täyttää suuri valkoinen koroke, hieman kalteva ja kulmittain asetettu. Kaikki on kuin tarjottimella. Näyttelijät puhkuvat energiaa kuin pelilaudalla tai taistelukentällä. Sampo Pyhälän lavastuksen laaja valkoinen pinta, josta poksahtelee luukkuja auki kuin jäähän sahattuina, sopii loistavasti näytelmän tapahtumaympäristöön. Seppo Saraspään romaanista dramatisoitu, teatterialan Thalia-palkinnon saanut Leiri maailman laidalla kuvaa Lapissa sijaitsevan sotavankileirin tapahtumia vuosina 1942-43. Leirin vartijat ovat saksalaisia ja vangit venäläisiä, kaikki haavoittuneita.

Sodan mielettömyys kulminoituu leirille tulkiksi toimitetussa suomalaissotilaassa ( Joni Kuokkanen), jolla on sukujuuria sekä Saksassa että Venäjällä. Hänen rinnalleen asettautuu leiriltä apua hakeva nälkäinen koltta ( Hannu Friman), joka pelkällä olemuksellaan kyseenalaistaa vallitsevat arvot ja koko maailmanjärjestyksen. Näytelmän jännite muodostuu näiden kahden kämppäkavereiksi päätyvän miehen välille.

Kysymys taistelusta, vaikka se ei sijoitu rintamalinjoille. Tarinaa kieputellaan uskomattomalla tavalla, mutta täysin johdonmukaisin kääntein. Lopulta leirille kerätty tai sinne eksynyt porukka alkaa puolustaa eristettyä saarekettaan koko muuta maailmaa vastaan.

Esitys on täynnä nurin kääntyviä tilanteita. Leiriltä karannutta desanttia lähdetään etsimään ensisijaisesti sen vuoksi, ettei hän pääsisi paljastamaan leirissä vallitsevaa tilannetta ulkopuolisille. Veijaritarinan ainekset laajenevat maailmankuvan kokoisiksi kysymyksiksi, kun koltta määrätään paikallisten olojen asiantuntijana johtamaan kahden miehen etsintäpartiota. Näytelmän loppuratkaisun tekee suomalainen tulkki. Ratkaisu on makaaberi, mutta katsojan kannalta vapauttava. Taava Hakalan ohjaama esitys ei pysähdy kuvittamaan historiaa. Vankileiri voisi sijaita missä ajassa ja paikassa tahansa. Oikeastaan tapahtumat eivät tarvitse edes sotaa kehyksekseen, kaikki pätee mihin tahansa ihmisyhteisöön.

Toteutuksen hienous piilee siinä, että kaikki esityksen runsaina kumpuilevat osatekijät muuttuvat elimelliseksi osaksi näyttelijäntyötä.

Tarpeisto elää esiintyjien käsissä tai pelkästään näyttelijöiden reaktioiden voimasta. Kelkat muuttuvat poroiksi, polkupyörä konekivääriksi ja karanteenilippujen salot huojuvat leiriläisten patoutunutta tunnetta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi