Enemmän oopperaa, vähemmän Abbaa

Kristina från Duvemåla. Svenska teatern, suuri näyttämö. Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat- romaanisarjan pohjalta käsikirjoittaneet Lars Rudolfsson

ja Jan Mark, sävellykset Benny Andersson, laulutekstit Björn Ulvaeus, ohjaus Lars Rudolfsson, lavastus Robin Wagner, puvut Kersti Vitali, valot Linus Fellbom, äänet Andreas Lönnquist. Rooleissa mm. Maria Ylipää, Robert Noack, Oskar Nilsson, Birthe Wingren.

Kriittinen analyysi tulee tässä:

Miespääosalla on hienoisia ongelmia alarekisterinsä kanssa. Yksi nelituntisen esityksen kohtauksista poikkeaa vähän nololla tavalla kokonaisuudesta. Yhdessä sivuroolissa 28:sta näytellään kömpelösti. Jeesuksenkin olisi voinut jättää rauhaan.

Ja sitten vielä se, minkä esityksen mainoskuviin törmänneet jo tietävätkin: Maria Ylipään peruukki on kaamea.

Muuten olen valmis myöntämään, että "Abba-miesten" eli Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen Kristina från Duvemåla on parhaita koskaan näkemiäni musikaaleja, ja varmaan koskettavin.

Jan Markin sekä ohjaaja Lars Rudolfssonin käsikirjoitus perustuu Vilhelm Mobergin (1898-1973) Maastamuuttajat-romaanisarjaan, jolla on Ruotsissa samantapainen kansallisaarteen asema kuin Väinö Linnan Pohjantähti-trilogialla Suomessa.

Kertomuksella uuden elämän toivossa Amerikkaan muuttaneista siirtolaisista on kosketuskohtansa meidänkin historiaamme, eikä ole vaikea nähdä uskonnollista vainoa ja nälkää paenneiden ihmisten yhteyttä nykyisiin kansanvaelluksiin, turvapaikanhakijoihin tai niin kutsuttuun kerjäläisongelmaan.

Tarina on paitsi iso, myös yllättävän lihallinen. Päähenkilö Kristinan tahto ja halu koituvat lopulta hänen kohtalokseen, kuitenkin vasta monen lapsen ja monen menetyksen jälkeen, kuin rakkaudentäyteisen liiton ja täyteläisen elämän ylevöittäväksi sinetiksi.

Ruumiillisuuden temaattinen läsnäolo lienee yksi syy siihen, että voimakkaasti tunteisiin vetoavan esityksen patetia ei vaikuta pahasti laskelmoidulta vaan sille antautuu mielellään.

Vielä suurempi syy on tietenkin musiikki.

Anderssonin sävellykset ja Anders Eljasin uhkeat orkestraatiot lainaavat vaikutteita virsistä hard rockiin, Broadwaysta gospeliin sekä ruotsalaisesta ja amerikkalaisesta folkloresta oopperaan, kuten Pucciniin ja Verdiin. Helppoja hittejä monipolvisesta kokonaisuudesta ei erotu, mutta melodiat soivat parhaimmillaan kipeää tekevän kauniina, ja esitystilanteessa, osana kokonaisuutta, ne toimivat kerrassaan erinomaisesti.

Efekti, jota vierastan, on Kristinan rokkaavammissa biiseissä käytetty sähkökitara. Sähkön ja metallin sointi hätkähdyttää joka kerta viiltäessään loven jousien ja puhaltimien pehmeyteen. Korva toki tottuu nopeasti, mutta paikoin käväisee mielessä, että vähempi rankistelukin riittäisi. Tämä pätee erityisesti kohtaukseen, jossa intiaanit vaativat maitaan ja uudisraivaajat lähtevät jälleen kerran pakosalle.

Ulvaeuksen hienosti riimittelemät laulutekstit yltävät nekin kepeistä pop-lyriikoista pakahduttavaan kaipuuseen ja komeaan kerrontaan.

Lauluja on lähes 40, laulajia yli 30, muusikoita montussa 24 kerrallaan, ja kerrassaan upeasti harjoitettu kuoro soi kuin kansallisoopperassa konsanaan.

Ruotsalaismusikaalin lähin, joskin omassa lajissaan ylittämätön vertailukohta niin sisällöllisesti kuin musiikillisesti lieneekin Les Miserables eli Kurjat. Sen on nähnyt yli 50 miljoonaa katsojaa eri puolilla maailmaa, ja sitä on esitetty Lontoossa täysille katsomoille kohta 30 vuotta.

Se, että Duvemålan Kristina nyt nähdään aiempia ruotsalaisesityksiä paljon pienemmällä näyttämöllä ja hivenen alkuperäisestä tiivistettynä, ei haittaa vähääkään. Tarina tulee lähelle, akustiikka toimii moitteetta, ja joukkokohtauksissa on silti voimaa, joka nostattaa kylmiä väreitä katsomossa.

Mittakaava lienee tuttu myös lavastajaveteraani Robin Wagnerille, joka tuntee omakohtaisesti lukuisat, osin hämmästyttävän pienet Broadway-teatterit. Moninkertaisesti Tony-palkitun Wagnerin suunnittelemat ja Linus Fellbomin upeasti valaisemat näyttämökuvat kivisine smoolantilaismaisemineen, purje- ja höyrylaivoineen, koivikkoineen sekä mustasta mullasta nousevine viljapeltoineen ovat olennainen osa Svenska teaternin esityksen tuottamaa aistinautintoa, visuaalista mielihyvää.

Wagner oli mukana jo kaikissa kolmessa suuren suosion saaneessa Ruotsin-versiossa 1995-1998, samoin ohjaaja Lars Rudolfsson.

Aiempia tulkintoja näkemättä voi vain todeta, että Svenskanin esitys toimii erinomaisen sujuvasti ja ammattitaitoisesti. On lähi- ja laajakuvia, kiihdytyksiä ja suvantoja, lämpöä, huumoria ja riipaisevaa tragiikkaa.

Ainoa, mille en syty ollenkaan, ovat esityksen neljä tanssijaa. Lena Josefssonin koreografiat ovat onneksi melko vähäeleisiä, mutta en kaipaisi liikettä edes emotionaalisiksi kaiuiksi tapahtumien taustalle, minkä tehtävän ohjaaja tuntuu niille antavan.

Pääosien esiintyjät vievät joka tapauksessa melkein jalat alta.

Maria Ylipää, 29, laulaa Kristina från Duvemålan isossa pääosassa kerta kaikkiaan upeasti. Ääni soi huikean puhtaana, aikaisempaa lämpimämpänä ja hyvinkin erilaisissa tunnelmissa alati sykähdyttävän kauniisti, vahvasti ja vaivattoman tuntuisesti. Ylipää myös nyansoi todella taiten, ja kun tähän lisää vielä hänen lavasäteilynsä, kansainväliseltä musikaalitähdeltä ei voisi paljoa enempää vaatia.

Lähes yhtä suuren vaikutuksen pienemmässä roolissaan tekee 23-vuotias ruotsalainen Oskar Nilsson. Robertin traagiselle kullankaivajahahmolle on kirjoitettu yksi musikaalin sykähdyttävimmistä lauluista, Guldet blev till sand, jonka nuori laulaja esittää todella vahvasti ja koskettavasti, vastaansanomattomalla intensiteetillä.

Ei ihme, että tiistain lehdistöensi-illassa Nilssonin esitystä seurasivat niin vuolaat kyyneleet kuin raikuvat väliaploditkin.

Ruotsista koelaulujen kautta löytyi myös miespääosaa eli Kristinan aviomiestä näyttelevä Robert Noack, 27. Hänkin laulaa oikein hyvin, mutta kauniin tenoriäänen ala jää vielä suhteellisen kapeaksi ja vuotaa alhaalta.

Lämminääninen ja aina kiinnostavasti näyttelevä Birthe Wingren tekee jälleen yhden hienon musikaaliroolin Ulrikana. Hän on nelikosta ainoa, joka on esiintynyt Svenska teaternissa ennenkin.

Kristina från Duvemåla on ollut 50 miljoonan euron remontista kuoriutuneelle teatterille iso urakka ja taatusti kallis satsaus, mutta myös todella iso onnistuminen.

Koska teatteri on uusista katsojapaikoistaan huolimatta edelleen suhteellisen pieni, kevään esitykset ovat miltei sataprosenttisesti loppuunmyytyjä. Kun kiinnostus Suomen ulkopuolellakin on poikkeuksellisen suurta, ruotsalaismusikaalin uudelle tulemiselle voisi ennustaa pitkää elinikää, jopa vuosia.

Teatterin tuotanto- ja rahoitusrakenteen vuoksi se ei kuitenkaan liene mahdollista. Kristinaa esitetään näillä näkymin seuraavat kaksi vuotta, sen jälkeen on tyytyminen Malmössä vuonna 1995 tehtyyn alkuperäislevytykseen.

OIKAISU

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi