keskiviikko 8.2.2012 | Laina  Onnittele e-kortilla
TEATTERI

Kokoteatteri pyyhkii dogmit tanssien pois

Julkaistu: 27.11.2009 lehdessä osastolla Kulttuuri

CVIJETA MILJAK

Heikki Kujanpää on yksi kolmesta monen roolin näyttelijästä.

Heikki Kujanpää on yksi kolmesta monen roolin näyttelijästä.

Lipusta revitty tähti. Kokoteatteri 25.11. Käsikirjoitus, lavastus ja puvustus: Helena Kallio, Heikki Kujanpää, Jussi Nikkilä ja Anna Veijalainen. Ohjaus: Kallio. Rooleissa: Kujanpää, Nikkilä ja Veijalainen.

Kokoteatterin paljas näyttämö on kuin musta liitutaulu, mutta Lipusta revitty tähti ei ole varsinainen opetusnäytelmä.

Eeppisessä episodinäytelmässä historiasta tutut henkilöhahmot kirjoittavat liidulla näyttämön seinille ja lattialle. Näkyviin piirtyy vaatimuksia ja teesejä, jotka kuitenkin pyyhkiytyvät pian esiintyjien vaatteisiin lavan täyttyessä ensisijaisesti toiminnasta.

Leikkaukset tilanteesta toiseen ovat nopeita, ja esityksen tiheää rytmiä korostaa se, että runsasta henkilömäärää kuljettaa kolme näyttelijää.

Näyttämöllä nähtävien hahmojen valikoima ulottuu suomalaisesta pasifistista Yrjö Kallisesta venäläiseen toimittajaan Anna Politkovskajaan. Notkeita kerronnallisia perusratkaisuja kuvastaa, että kumpikin heistä joutuu keskelle teatteriharjoituksia.

Näytelmän nimi viittaa Unkarin kansannousuun, josta nousee syrjäytetyn pääministerin neuvonantaja Miklós Gimes. Keskushenkilöiden nelikon täydentää Prahan miehitystä vastustanut Jan Palach.

Yleisemmällä tasolla Lipusta revitty tähti on näytelmän nimenä haastavan avoin. Ideologiat törmäävät toisiinsa, mutta painopiste on silti teonsanalla. Kuka on repijä ja mitkä ovat hänen tarkoitusperänsä?

Opetusnäytelmää esityksestä löytyy ainakin sen verran, että katsoja pakotetaan pohtimaan asioiden mittasuhteita ja suhteellisuuksia.

Henkilögalleria laajenee Leo Tolstoihin asti. Tolstoi kiteyttää näytelmän keskeisen ristiriidan kuvailemalla epäsuhtaa, joka syntyy epäkohtiin tarttuvien ihmisten ja omaan urakehitykseensä keskittyvien virkamiesten välillä.

Tekijät eivät kaihda tunnekuorrutusta, mutta eivät myöskään takerru tunnetilojen vangeiksi. Henkilöhahmot tuodaan intiimille etäisyydelle ja katsojan on helppo ymmärtää näiden lähtökohtia. Läheltä näkee tarkasti myös muut ympäröivät vaikuttimet, jotka kytkevät yksittäiset teot laajempiin historiallisiin kokonaisuuksiin.

Ryhmätyönä kirjoitettu näytelmä onnistuu inhimillisellä mittakaavallaan rinnastamaan erilliset tarinat toisiinsa. Eri tahoilta yhteen keräytyneen työryhmän kohtaaminen on ollut kaikkinensa hedelmällinen.

Kokoteatterin johtaja Anna Veijalainen on saanut rinnalleen kaksi kirjoittavaa näyttelijää Helena Kallion ja Heikki Kujanpään, sekä keskittyneellä ilmaisullaan alati sykähdyttävän nuoren näyttelijän Jussi Nikkilän.

Kenellekään on tuskin mikään yllätys, että Helena Kallio tekee äärimmäisen tarkkaa työtä. Nyt hän vastaa taidokkaasti ohjauksesta. Kokonaisrytmi ja puhuttelevat nyanssit ovat kaikki kohdallaan.

Lavalla esiintyy perusolemukseltaan selkeästi toisistaan poikkeava näyttelijäkolmikko. Veijalainen, Kujanpää ja Nikkilä antavat kaikki tilaa toisilleen. Yhteistyö puhdistaa jokaisen ilmaisua.

Esityksen intensiteetistä vastaavat olennaiselta osaltaan myös Minerva Jantusen ja Eero Pulkkisen valo- ja äänisuunnittelut. Mikko Orpanan tekemä videokooste on heijastumineen kokonaisvaltainen visuaalinen elementti, koosteen dokumenttikatkelmat ovat samalla kertaa sekä mukaansatempaavia että pysähdyttäviä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.