Kosketuspintaa kaikille

Svenska Teaternin kotimainen kantaesitysnäytelmä Bunden ( Sidottu) löytää takuuvarmasti kosketuspintaa jokaisesta katsojasta.

Kulttuuritoimittaja Tomas Janssonin ensimmäinen kokoillan näytelmä kertoo teini-ikäisen pojan ja hänen isänsä suhteesta sekä ilmavasti että tarkasti.

Samastumisen tekee helpoksi se, ettei Jansson ole kuormittanut näytelmän tapahtumia suuremmin ulkonaisilla vaikuttimilla. He voisivat olla ketä tahansa meistä. Tarkkuus syntyy siitä, että teksti rakentuu paljolti henkilöiden sisäisistä monologeista.

Isä ja poika erittelevät vuolaasti omia tuntojaan, mutta näytelmä on vapaa psykologisoinnista. Käsiohjelmassa Jansson kertoo kirjoittaneensa näytelmänsä jo kahdeksan vuotta sitten. Tuolloin näytelmä olisi tuntunut varmasti todella raikkaalta.

Pelkistetyssä lähtökohdassa on tosin vaaransa. Isän ja pojan suhteen liikkuminen toivon, epäuskon ja raivon välillä tarjoaa katsojalle liiankin helpon tilaisuuden täydentää tapahtumia omilla kokemuksillaan. Omat harhautuvat ajatukset tuntuvat lähes väistämättä kiehtovammilta kuin yksikään näytelmä. Bunden on osaksi myös tendenssinäytelmä kuvatessaan pojan sidoksia huumausaineisiin. Esityksen psykedeelinen valoshow polttaa turhankin paljon yleisön verkkokalvoja. Dramaturgin punakynä on tiivistänyt loppua selvemmin juoninäytelmän muotoon: monologeista on karsittu pois henkilöiden melodramaattisimmat tuntemukset.

Vaikka näytelmästä on tullut hieman heittelehtivä, esitystä ei voi muuta kuin kiittää kokonaisvaltaisuudesta. Jokainen ratkaisu on tarkasti harkittu.

Lavastaja Hanna Käyhkön suunnittelema halkeilleiden lattiapintojen odotushuone sitoo tehokkaasti yhteen näytelmän fragmentaarisen rakenteen. Lavastuksen hillityn kaunis väriskaala tarjoaa samalla hyvän pohjan Kaisa Rautakosken pelkistetyn tyylikkäälle puvustukselle ja Tom Kumlinin painopisteitä osoittavalle valaistukselle.

Taitavasti mukaan upotettu vesielementti tarjoaa energisyydessään herkän puhdistautumiskohtauksen. Kokonaisuuteen syntyy kiinteyttä myös musiikkivalinnoilla.

Tiivis, väliajaton kaksituntinen olisi suorastaan ylipursuva, elleivät isää ja poikaa esittävät Mikael Andersson ja Henrik Heselius osaisi mitoittaa energistä ilmaisuaan pieneen tilaan. Kaksikon varmuus luo rauhaa koko esityksen ympärille.

Ohjaajan loistavin ratkaisu on pitää lääkärien ja virkamiesten useita sivurooleja esittävä Marc Svahnström koko ajan läsnä näyttämöllä. Svahnströmin selittämätön auktoriteetti luo jännitettä myös rampin yli katsomoon.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi