Kun ihmiselle kasvaa häntä

Jessikan pentu Kuopion kaupunginteatterin Studiossa. Käsikirjoitus ja ohjaus Leea Klemola, lavastus Erkki Saarainen, puvut Jaana Kurttila. Näyttämöllä Annukka Blomberg, Pekka Kekäläinen, Seija Pikänen, Ilkka Pentti, Mika-Sakari Koponen ja Lassi Kröger.

Kuopio. Leea Klemola tekee näyttämöstä paikan, jossa ei tarvitse pelätä. Kuopion kaupunginteatterissa kantaesitetty Klemolan Jessikan pentu herättää - se pyyhkii mielestä pois turtumuksen!

Vuosi sitten Klemola sai päätökseen massiivisen arktisen trilogiansa, 2000-luvun ison teatteriteon. Jessikan pentu on kiteytetty studioesitys nykyaikaisesta perheestä. Se on taiteilijan satiirinen omakuva. Siinä haetaan myös suhdetta luontoon ja teatteriin.

Samalla se on kertomus siitä, miten lapset joku päivä lähtevät ja vanhempien on se vain kestettävä.

Kuopiossa sai vuonna 2003 ensi-iltansa lähes kulttisuosion saavuttanut Jessika - vapaana syntynyt, jossa kuvattiin 14-vuotiaan Jessikan kasvukipuja.

Nyt Jessikasta on tullut jo aikuiseksi kasvaneen pojan äiti. Jessika on vuokrannut teatterin, jossa hän, hänen miehensä, terapiakoira Jekku sekä Ilves-nimistä poikaa esittävä Jessikan äiti yrittävät demonstroida metsälavastuksessa perheen yhteistä eksymistä.

Esitys on tarkoitus tallentaa ja lähettää Ilvekselle.

Se on jonkinlainen selitys siitä, miksi kaikki on perheessä mennyt niin kuin on mennyt.

Jessika kaipaa aikaa, jolloin ihmiset tarvitsivat toisiaan ja ymmärsivät olevansa osa kokonaisuutta.

Hänellä on suuri tarve koskettaa itsessään jotain alkukantaista. Luontosuhteen orgaanisuudessa esitys on enemmän Timo K.Mukan kuin koheltavien farssien sukua.

Klemolan maailmassa koirat puhuvat, ihmiselle kasvaa häntä, humalainen isoäiti kommentoi näyttämötapahtumia yleisön joukosta Superman-asussa ja henkilöt liikuttuvat Hevisauruksen biisien lyriikoista. Annukka Blomberg heittäytyy vahvalla intensiteetillä Jessikan itsekeskeiseen mutta aitoon hätään, aviomiestä näyttelevä Pekka Kekäläinen näyttää avuttomalta aina kun puhutaan jostain muusta kuin teknologiasta ja Ilkka Pentin Jekku-koira häkellyttää groteskilla seksuaalisuudella.

Lavalla on koko ajan käynnissä kriisitilanne, josta pusertuu hervottoman hellyttäviä ja itkettävän tosia repliikkejä. Jessikan pentu taiteilee toden ja esityksen väliin jäävällä pehmeällä alueella. Henkilöhahmot tippuvat tarkoituksellisesti rooleistaan tai menevät niihin liiankin syvälle.

Esitys tuo huikein rinnastuksin näkyviin sen, miten epätoivoisesti ihminen kieltää eläimen itsessään ja miten monien roolien labyrintissä ihminen päivästä toiseen harhailee.

Komiikka pysyy pohjavireeltään äärettömän surullisena.

Millainen kauhukabinetti on maailma, josta kaikki tuntematon on eliminoitu? Jossa kaikki on kesytetty, ketään ei tarvitse kohdata ja jokainen valkoinen läikkä kartalta on kadonnut?

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi