Kun muisti lähtee

Teatteri. Etenkin Timo Rissasen näyttelemisestä voi aistia, että aihe on tärkeä. Studio Krunikan näyttelijäkaksikko ei pyri keventämään Michel Tremblayn Pakottavan voiman painavaa vakavuutta.

Kanadalaisen Tremblayn näytelmä, joka saa nyt Euroopan-kantaesityksensä, kertoo dementiasta sekä isän ja pojan vaikeasta suhteesta. Ensin 45-vuotias Claude (Rissanen) tulee tapaamaan 67-vuotiasta Alex-isäänsä (Svante Korkiakoski) Alzheimer-klinikalle.

Sitten poika onkin potilas, jota isä tulee tapaamaan. Näytelmä perustuu siis kahteen pitkään monologiin.

Sairastumisen jälkeen vaikeneminen ei ole enää mahdollista vaan katkeruuden pakottamaa puhetta tulee solkenaan. Kuvio tuntuu tutulta: kirjailijapoika on etsinyt isän hyväksyntää, isä on tullut torjuneeksi hänet ja syyttelemisen kehä on valmis.

Isän ja pojan elämä on niin sidoksissa toisiinsa, että saamme kuulla monet asiat kahteen kertaan. Se on lopulta myös puuduttavaa.

Näyttämölle on saatu Tremblayn vitivalkoisen päivän tunnelma. Sen ihmettely ja muutama muu jaettu hetki välittyvät molempien olemuksesta. Välillä kuitenkin tuntuu, kuin miehet eivät näkisi toisiaan. Tekisi mieli muistuttaa: tuo toinen tuntee.

Näyttelijät ovat melkoisen urakan edessä, sillä he näyttelevät vuorollaan joko apaattista potilasta tai monologia vyöryttävää omaista. Toisesta ei saa kunnolla tukea, ja usein tunteen tehot ovat kateissa.

Eniten hätkähdyttää silloin, kun potilas yrittää itse sanoa jotakin. Välittyy tunnepuuska, jota ei ymmärrä mutta joka saa isän ja pojan olemaan hetken aikaa lähellä yhdessä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi