Julkaistu: 30.1.2009 lehdessä osastolla Kulttuuri
Marika Heiskanen (vas.) ja Tuukka Huttunen tarkkailevat Aleksi Lavasteen vesialtaassa olevaa kättä.
teatteri. Mitä yhteistä on kvanttifysiikalla ja romantiikalla? Teatteri Siperia tarjoaa esityksessään Vaaleanpunaista kohinaa vastaukseksi, ettei kumpaakaan oikein voi ymmärtää.
Ohjaaja Saana Lavasteen ja työryhmän yhdessä käsikirjoittama esitys ehdottelee, ihmettelee ja leikittelee, mutta ei väitä eikä opeta.
Esityksen alussa luvataan, ettei katsojan tarvitse ymmärtää korkeammasta fysiikasta juuri mitään.
Se pitääkin paikkansa, mutta kohtalaisen ketterää aivotoimintaa esitys silti edellyttää, jotta sen annista täydesti nautiskelisi.
Fysiikan ohella kvanttihypyn periaatetta hauskasti havainnollistava dramaturgia nimittäin tarjoaa katsojalle mukavasti haastetta. Syyt ja seuraukset jakautuvat rinnakkain kulkeviin tarinoihin tuhansien kilometrien päähän toisistaan, usein jopa eri maanosiin. Jotta esityksen teema yhteisyyden ja erillisyyden yhteensulautumisesta hahmottuisi, on katsojan punottava langat tarinasta toiseen.
Rakenne, ennakkoluulottomasti tiedepuhetta näyttämölle lasketteleva vuoro- ja yksinpuhelu sekä pienten asioiden, kuten sydänmukien, kahvin, kermavaahdon ja munkkirinkilöiden laajentuneet merkitykset ovat nuoren teatterintekijäsukupolven keinoja, mutta kyllä esitys jossain suhteessa nojaa myös vankasti mitä perinteisimpiin asetelmiin.
Kun miehet seikkailevat kuolemaa uhmaten tai jopa sitä etsien ( Aleksi Lavaste) tai uppoutuvat tutkimukseen ajattelun äärirajoilla ( Tuukka Huttunen), tyytyy nainen ( Marika Heiskanen) keittelemään kahvia unelmiensa miehelle ja haikailemaan rakkauden ja perheen perään.
Kolmikko näyttelee mukavan kepeästi erilaisia kliseitä hyödyntäen mutta niihin hyväntuulisen ironista etäisyyttä pitäen.
Pohjasokerina esitys palaa ikiromanttiseen ajatukseen toisilleen ennalta määrätyistä ihmisistä.
Kun he löytävät toisensa, kaikki vääryydet - kuten erilaiset ilmastokatastrofit - oikenevat ja maailma palaa raiteilleen. Toivoa on.
TEATTERIInhimillisessä mittakaavassa 30.1.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Julkaistu 8.2.2012