TEATTERI Pudonneet Kokoteatterissa. Käsikirjoitus Anna Veijalainen, ohjausMinna Puolanto, lavastus ja valosuunnittelu Max Wikström, musiikki TimoHirvonen. Rooleissa Henry Hanikka ja Paavo Veijalainen.

Lapsi murtaa asunnottoman miehen yksinäisyyden

Julkaistu: 5.2.2012 lehdessä osastolla Kulttuuri

A A

Maria Säkö

CVIJETA MILJAK

13-vuotias Paavo Veijalainen ja isää esittävä Henry Hanikka.

Kokoteatteri aloitti toimintansa uusissa, avarissa tiloissa ja selvästi myös uudella energialla. Anna Veijalaisen käsikirjoittama ja Minna Puolannon ohjaama Pudonneet on virkeä avaus. Veijalainen on kirjoittanut Pudonneet pitkäaikaiselle työtoverilleen, näyttelijä Henry Hanikalle sekä 13-vuotiaalle pojalleen Paavolle.

Pudonneissa lapsen ja aikuisen tasavahva esiintyminen on perusteltua ja tuo teatterin läsnäolon voiman esiin. Orvoksi jäänyt poika (Veijalainen) hakeutuu asunnottoman enonsa (Hanikka) huollettavaksi. Alkaa yhteinen kesä, jossa selviydytään päivä kerrallaan. Pojan spontaanius ja elämänusko saavat kohtalon kolhiman enonkin tuntemaan uudenlaista vastuuta ja sitä myöten uskoa tulevaisuuteen. Max Wikströmin karu lavastus korostaa elämän niukkuutta, jossa selviäminen vaati jatkuvaa kekseliäisyyttä. Asunnottomista muistuttaminen talven paukkupakkasten keskellä on tärkeä teko.

Pudonneet on napakka ja draamallisesti toimiva teksti. Näytelmä ei kuitenkaan ole kovin innovatiivinen. Monissa käänteissään se on myös ennalta-arvattava ja alleviivaava ja jää kenties vähän ideoitaan sekä eleitään pienemmäksi näytelmäksi. Sen perusidea lapsen ja aikuisen kohtaamisesta antaa sille kuitenkin yllättävää lisäarvoa.

Näyttelijänä paremmin tunnettu Minna Puolanto on ohjaajana keskittynyt hyvin tiukasti juuri näyttelijäntyön syventämiseen ja tarkkuus kantaa hedelmää. 13-vuotiaan Veijalaisen näyttelijäntyö on ihmeellisen monitasoista, jopa yleisökontakti toimii valloittavasti. Hanikalle pudonneen "enomiehen" rooli sopii riipaisevan hyvin. Välillä hänen ilmaisunsa ja energiansa eivät pysy aivan balanssissa. Tärkeimmät asiat ovat silti Hanikassa läsnä: karheus, lämpö, yksinäisyyden tuska ja lopulta orastava toivo.

Rosoinen Hanikka ja suloisen viaton Veijalainen muodostavat monella tasolla toisiaan täydentävän, jännitteisen parin. Pudonneet on pienimuotoinen ja kaikessa naiiviudessaankin koskettava esitys. Näyttelijöiden herkkä kontakti luo tunnelmia, jotka lämmittävät katsojaa vielä pitkään esityksen jälkeen.