lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TEATTERI

Mats Ek "sävelsi" väkevän Aavesonaatin

Julkaistu: 7.2.2012 lehdessä osastolla Kulttuuri

Spöksonaten. Kungliga Dramatiska Teatern (Tukholma), Lilla scenen. August Strindbergin näytelmän ohjaus ja koreografia Mats Ek, lavastus ja puvut Bente Lykke Møller, maskit ja peruukit Barbro Forsgårdh ja Thea Kristensen Holmberg.

TUKHOLMA. August Strindbergin juhlavuoden yksi merkittävimmistä tapauksista saatiin kokea heti alkuvuodesta, ainakin mitä tulee tuoreuteen, yllättävyyteen ja koskettavuuteen.

Eikä kukaan muu kuin ohjaaja-koreografi Mats Ek varmasti kykene samaan esityksellä, joka päällisin puolin muistuttaa vanhusten hoitolaitoksen terminaaliosastoa.

Kuninkaallisen teatterin eli Dramatenin pienellä näyttämöllä esitettävä Spöksonaten (Aavesonaatti) on aika tarkalleen puoliksi puhedraamaa ja puoliksi tanssiteatteria. Näytelmän dialogista puolet on siirretty liikekielelle.

August Strindbergin näytelmässään kuvaama vauras kivitalo, jonka kellarit ja ullakot ovat täynnä salaisuuksia, on muuttunut Mats Ekin tulkinnassa kalseaksi sairashuoneeksi, jossa alitajunta ja harhat ovat avoimesti esillä.

Talonmiehen vaimosta ( Thérèse Brunander) on tehty ylihoitaja, joka pianon äärestä hallitsee koko osastoa punaista tukkaansa heitellen, ja hyasinttihuoneen kalvakasta neidistä ( Melinda Kinnaman) on tullut sisar hento valkoinen.

Ohjaajan ratkaisu tarttua kovin ilmeiseen alatekstiin ja pyyhkiä pois kaikki kirjailijan kuorrutukset saattaisi helposti tuntua kiusalliselta, ellei esitys kaikkineen olisi niin riisuttu.

Vanhuksia esittävien näyttelijöiden ilmaisussa on sama pohja, jolla latvialainen ohjaaja Alvis Hermanis ja hänen näyttelijänsä ovat mykistäneet yleisöä Suomessakin vierailleilla esityksillään: kangistuneiden liikkeiden ilmaiseminen pohjautuu notkeuteen ja hyvään tasapainoon, ja hetkittäin esitys kääntyy uhmaamaan painovoimaa.

Mats Ek vetää kisassa pitemmän korren siinä mielessä, että hänellä on käytössään laaja-alaisempi ja nimekkäämpi näyttelijäryhmä. Ruotsalaisyleisön voi melkein kuulla läähättävän katsomossa. Spöksonatenin erikoisuuksiin kuuluu se, että Ek on pannut näyttelijänsä myös musisoimaan. Beethoven ja kumppanit irtoavat ryhmältä yllättävän pätevästi, klarinetissa ruotsinsuomalainen Stina Ekblad.

Vanhuksia esittävät näyttelijät ovat lisäksi saaneet vastakkaista sukupuolta olevat roolit, mikä antaa uutta pontta arvioida Strindbergin käsityksiä sukupuolten ja sukupuoliroolien eroista. Ratkaisu ei korosta ikäihmisten androgyynisyyttä, päinvastoin.

Stina Ekblad hallitsee näyttämöä kaljupäisenä Ukko Hummelina, eikä hohdetta puutu Hummelin naisistaankaan. Entistä morsianta esittää koomikko ja kansainvälinen elokuvatähti Etienne Glaser. Komerossa asuvana muumiona nähdään näytelmäkirjailija ja kabareetähti Staffan Göthe. Everstin kannuksia kilauttelee puolestaan Gunnel Fred.

Esityksessä ovat mukana myös ohjaajan sisarukset. Tanssija Niklas Ek on Maitotyttö ja Dramatenin näyttelijäkuntaan kuuluva Malin Ek esittää Everstin miespalvelijaa.

Hovitanssijan arvonimen saanut Ana Laguna, Mats Ekin puoliso, vastaa rollaattorillaan esityksen hurjimmista ja humoristisimmista tanssinumeroista yhdessä rakastettuaan näyttelevän Jonas Bergströmin kanssa.

Näytelmän muukalaista esittävä Hamadi Khemiri on kaikin puolin tehokas talon pihalle eksyvän Ylioppilaan roolissa. Nuorten rakastavaisten - ylioppilaan ja neidin - kohtaaminen hiljentyvässä "odotushuoneessa" sinetöi näytelmän teemat hienosti yhteen.

Sivilisaation, psyyken ja elämän voi nähdä talona silloinkin, kun niitä ei sellaisena esitetä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.