lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIOITA Michael Winslow Gloriassa.

Moottoriturpa ei jauhanut turhaan

Julkaistu: 1.3.2012 lehdessä osastolla Kulttuuri

Michael Winslow

Michael Winslow

STAND UP. Turha toivoa, että koomikko-imitaattori Michael Winslowin esityksestä voi hipsiä huomaamattoman hiljaa vessaan. Hän "seuraa" hätäistä erehdyttävän todenmukaisilla äänitehosteilla eriöön saakka. Glorian molemmissa esityksissä Winslowia kannustivat vielä katsomossa kaatuneet tyhjät pullot. Niiden kilinää hän ei tehnyt, vaikka olisi voinut.

Kolmatta kertaa Helsingissä käynyt Winslow, 53, on hämmästyttävän hyvä imitoimaan melkein mitä tahansa - erityisesti ääniä, jotka eivät ole inhimillisiä tai ihmisperäisiä. Kuten kassakoneita, kärpäsiä, radioita, sähkökitaroita tai tyhjänä pyöriviä vessapaperirullia.

Mutta tätä yleisö osaa odottaakin sen yhden elokuvaroolin perusteella. Winslowin maine perustuu seitsemään Poliisiopistoon (1984-94), joissa hän näytteli veijarimaista, esimiehiä höynäyttävää Larvell Jonesia.

"Moottoriturpa" Jones häälyi taustalla myös Gloriassa, jossa Winslow tarjoili tutun settinsä tekemällä häirikköääniä muun muassa lentokoneessa, ruokakaupassa ja rautakaupassa.

Joissakin sketseissä olisi silti tiivistämiseen tarvetta, ja toisaalta esityksistä jäi hieman hätäinen, hyppelehtivä jälkimaku. Winslowin ei tarvitsisi todistella osaamistaan, vaikka hämmästely lienee se, joka saa yleisön palaamaan.

Vaikuttavaa jälkeä hän teki jälleen jäljitellessään Jimi Hendrixin kitarasooloa sekä Led Zeppelinin Robert Plantia ja Jimmy Pagea.

Yliveto oli silti kahden minuutin filmipätkä Tähtien sodasta, johon Winslow teki kaikki äänet: ihmisten, olentojen, laserien, rakettien, räjähdysten. Samaan aikaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.