Näyttelijä katoaa, läsnäolo voimistuu

Q-teatterin tiloissa on mahdollista kokea tiukkaa läsnäoloa ja draamaa ilman eläviä näyttelijöitä. Leif Holmstrandin Wearing the Territorial (Down) levittäytyy Puoli-Q:n hieman kellarimaiseen tilaan installaationa, jossa koko tilassa risteilevistä köysistä ja siimoista roikkuu kravatteja, käsineitä, alusvaatteita ja vanulla täytettyjä ihmisen torsoja, joista osa on puettu ja joista osasta lähtee yksi käsi tai muu uloke.

Holmstrand ompelee teokseen sisään kolme elävää ihmistä. Mutta he ovat vain kulisseja. Draamaa syntyy, kun yleisö kulkee teoksessa ja samalla tulee väistämättä rikkoneeksi sen. Välillä Holmstrand laulaa mikkiin pahaenteisesti.

Milloin materiaali muuttuu joksikin muuksi? Milloin yleisö esiintyjäksi? Elävä ihminen lavasteeksi? Ihmisen ja esineen eroavaisuuden miettimisessä ei ole lainkaan scifimäistä kovuutta, vaan kierrätysmateriaalien patina tekee esityksestä myös hellyttävän.

Hans Rosenströmin kolmelle kuulijalle kerrallaan suunnitellussa Three Apart -teoksessa on vahva ohjaus. Ääniteoksessa kuulija kokee olevansa esityksen keskellä, näyttelijöiden askeleet loitontuvat, lähenevät, äänet liikkuvat.

Läsnäolon tuntu vangitsee. On pakko vilkaista olan yli. Eihän siellä ketään näy.

Jokainen kuulee erilaisen version Samantha Smithin tarinasta. Amerikkalainen pikkutyttö lähetti vuonna 1983 Juri Andropoville henkilökohtaisen rauhankirjeen ja sai yllättäen kutsun Neuvostoliittoon. Three Apart näyttää, miten kuulijaa manipuloidaan. Kylmän sodan aikainen paranoidinen tilanne hiipii väkisin mieleen.

On ajan kysymys, milloin teatteri ja installaatiot löytävät Suomessa toisensa toden teolla, lopullisesti. Q-teatterissa saa maistiaisia tulevasta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi