Siskokset kurottuvat kohti toisiaan

Harvala. Kantaesitys Q-teatterissa. Käsikirjoitus Minna Nurmelin ja Annu Valonen, ohjaus Minna Nurmelin, lavastus Annukka Pykäläinen, valosuunnittelu Ville Seppänen ja Teemu Nurmelin, äänisuunnittelu Joonas Pirttinen, pukusuunnittelu Riitta Röpelinen. Näyttämöllä Leena Nuora, Henriikka Salo, Annaleena Sipilä, Annu Valonen ja Outi Kavén.

Minna Nurmelinin ja Annu Valosen käsikirjoittama ja Nurmelinin ohjaama Harvala on nykyhetkeä ja muistoja pulppuilevasti yhdistelevä, vaikkakin näennäisesti lähes paikallaan pysyvä esitys. Siinä pyöritetään herpaantumatta koko ajan äidin, hänen aikuisten tytärtensä ja tyttärentyttären suhdevyyhtiä.

Asta ( Henriikka Salo), Aina ( Annaleena Sipilä) ja Aliisa ( Annu Valonen) sekä lopulta myös Ainan tytär Auroora ( Outi Kavén) kokoontuvat kuolemaa tekevän äidin ( Leena Nuora) luo talviseen saareen, kauas muusta asumuksesta. Kahden kotona asuvan ja äitiä hoitavan aikuisen tyttären sekä kaupungista saapuneen menestyneen nuorimman siskon kohtaamisessa henkilöiden syvä traagisuus nousee esiin.

Kukaan siskoksista ei ole koskaan pystynyt irrottautumaan tunteettomasta äidistä. Vanhin sisko on sairastunut vahvuuteen, keskimmäinen alkoholisoitunut ja nuorin, menestyjä, keskittynyt suorittamaan täydellisen uranaisen elämän. Alisan kasvattama Auroora murtaa tilanteen lopullisesti. Siskokset joutuvat kohtaaman toisensa uudella tavalla ensin kuolinvuoteella ja toisessa näytöksessä hautajaisissa. Kohtaamiset ovat satuttavan tunnistettavia.

Nurmelinilla on vahva oma käsiala, hän ohjaa assosioivasta näytelmästä äärimmäisen tarkasti näyteltyä ja esineteatteria taitavasti hyödyntävää, lähes koreografisesti etenevää tilanteiden kudelmaa. Silti esitys ei ole tyylitelty vaan jokainen näyttelijöiden liike ja ele on todellisuudesta napattu ja aistivoimainen. Harvalassa vaikeita asioita katsotaan hieman sivusta, vaivihkaa. Tavoitellaan tunnelmia, hetkiä, yksityiskohtia - puhutaan äidin leipätaikinasta, perunoiden kuorimisesta ja lapsena hukutetuista kissanpoikasista. Kipupisteisiin ei mennä suoraviivaisesti. Se tekee esityksen tunnelmasta jotenkin hyvällä tavalla epäsuomalaisen lennokkaan.

Huumorissakin on epätavallisen sielukasta keveyttä, joka puhkeaa etenkin Sipilän näyttelemisessä kukkaan. Sipilä hahmottelee alkoholismiaan peittelevän ja sääliä kerjäävän Ainan hyvin hienopiirteisesti ja todella hauskasti. Myös Valosen jokainen silmänpyöräytys välittää katsomoon epätietoisuutta ja huonoa omaatuntoa.

Q-teatterin lattia on täytetty vedellä. Siskot kahlaavat siinä edestakaisin samalla kun puheissaan kahlaavat omissa muistoissaan. Raihnainen ja käsiin hajoava talo on äänien ja valopisteiden avulla tehty sekä avaraksi että pelottavaksi. Siihen pakkautuu vuosikymmenten patoutuneet tunteet, eikä Harvala ole enää lopulta vain arkinen paikka vaan merkityksistä latautunut tila, arjen yläpuolelle kohoava tragikoominen äitimuseo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi