Tšehovin teekuppi vaihtuu kokaiiniin

Kirsikkapuisto. Teatteri Vanhan Jukon vierailu Tampereella Teatteri Telakalla. Alkuperäinen käsikirjoitus Anton Tšehov. Ohjaus ja sovitus Jussi Sorjanen. Rooleissa Kirsi Asikainen, Antti Haikkala, Joel Mäkinen, Maria Nissi, Minja Koski, Hannu Salminen ja Vera Veiskola.

Tampere. Tapani Kokon kekseliäs puun käyttö luo lahtelaisen teatteri Vanhan Jukon Kirsikkapuistoon tilataideteoksen, joka muuttuu loppupuolella vavahduttavaksi ääniinstallaatioksi.

Aluksi lavalla on puusta tehtyjä sermejä, joihin on piirretty naivistiset kirsikkapuut. Katosta roikkuvat puiset kristallikruunut.

Kun näyttelijät purkavat lavasteet pala palalta, teatterin illuusio kuolee.

Puunsyihin saakka sukeltava lähiluku on verraton, sillä samalla vinkataan "Suomi elää metsistä" -ajattelun seurauksiin sekä Lahden puunjalostustehtaiden vähenemiseen. Anton Tšehovin viime vuosisadan vaihteeseen sijoittuva näytelmä on kuvaus aateliston rappiosta ja uuden ajan noususta, mutta samalla se on farssi, jossa kaikki rakastavat väärää ihmistä. Yhteiskunnallista vai eksistentiaalista?

Nuori ohjaaja Jussi Sorjanen ei kallistu kumpaankaan suuntaan, vaan notkea sovitus onkin mitä suurimmassa määrin nykypäivän neuvottoman mielentilan kuvaus.

Tilanomistajatar Ranjevskaja ( Kirsi Asikainen) ei ole höperöityvä rouva vaan nykyaikainen puumanainen, joka vain rakastaa renttua. Hän saapuu esityksen alussa Pariisista tyttärensä, kutkuttavan maanisesti flirttailevan Anjan ( Vera Veiskola) sekä Joel Mäkisen luontevasti hahmottelema toyboy-Jashan kanssa.

Rakas puutarha on myytävä velkojen vuoksi. Siitä saapuukin muistuttamaan, maalaisesti puhuva Jermolai ( Hannu Salminen), nousukas, joka lopulta saa ostettua tilan itselleen.

Kirsikkapuutarhassa elämänsä suunnan muuttumista odottavat suuresta maailmasta haaveileva sisäkkö Dunjaša - jossa Minja Kosken tulkitsemana on häivähdys Kristian Smedsin ohjaaman Lokin Ninaa, tuota omasta ihanuudestaan sekopäiseksi tullutta nuorta naista - sekä ikuinen ylioppilas, maailman epäoikeudenmukaisuudesta kärsivä Petja Trofimov ( Antti Haikkala). Kasvattitytär Varja ( Maria Nissi) joutuu myös pelkäämään muutosta.

Jukon versiossa ollaan nykypäivän Lahdessa, jossa vedetään teen sijasta kokaiinia. Jauhepilvet pöllähtävät ilmaan kuin epätoivoiset hätäsavumerkit.

Miten vaivattomasti ja ilman korostuksia näyttelijät poimivatkaan merkityksiä ja kiteyttävät sanottavansa. Tilanne muuttuu toiseksi kuin huomaamatta, silti tahti ei ole mitenkään kiivas.

Esitys etenee kepeän konstailemattomasti. Maailman muuttumiseen ei kukaan osaa reagoida, ainoastaan keskisormi nousee.

Ah, niin nokkelia mutta neuvottomia ovat Tšehovin henkilöt yhä vuonna 2010.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi