Tapetaan kaikki

Näytelmä, joka sijoittaa tapahtumansa tänne ja tähän aikaan ja lupaa kertoa arkistuneesta väkivallasta, herättää odotuksia.

Eikö teatterinkin olisi aika osallistua keskusteluun siitä, mikä meitä riivaa? Miksi näennäisen hyvinvoinnin keskellä voidaan pahoin? Miksi pettymykset niin usein purkautuvat tapoiksi, murhiksi, pahoinpitelyiksi ja kaltoin kohteluksi?

Mistä nousevat itse kunkin väkivaltaiset impulssit? Mitä tapahtuu, jos myötätuntomme ja moraalitajumme kuihtuu ja totumme väkivaltaan?

Kansallisteatterin näyttelijänä tunnetun Jani Karvisen Hard Dayz Nite ei ikävä kyllä täytä odotuksia. Valtimonteatterin esitys alkaa ja päättyy yllättävästi, mutta väliin jää tunnin verran keskeneräistä ajattelua ja sameaa ilmaisua. Esitys on ohimennen nokkela, välillä ärsyttävä, pahimmillaan puuduttava.

Katsomossa naureskellaan, mutta mille?

Karvinen sohii moneen tuttuun suuntaan - turvattomaan lapsuuteen, nettiin, viranomaisten voimattomuuteen, pornoon, pyhän katoamiseen, psyyken lääkkeisiin - tarjoten lopussa perimmäiseksi selitykseksi häpeää, jota ei juurikaan perustella.

Tyylilajissa ei edes pyritä naturaan (vaikka se saattaisi toimia tehokkaana kontrastina tekstille), mutta loppua lukuun ottamatta satiirikin jää puolitiehen. Väkivallan tai siihen turtumisen aiheuttama ahdistus, joka Karvista kenties tekijänä piinaa, ohenee hätäiseksi raapaisuksi.

Vaikka Hard Dayz Niten idealla (jota ei tässä pidä paljastaa) voisi päästä pitkällekin, tappamisen viihdearvoa ja väkivallan tavanomaistumista myöten kaikki esityksessä pysähtyy pintaan.

Keskeisin henkilöhahmo - hädin tuskin leikki-ikäisen kehitysasteelle jäänyt aikuinen mies ( Petteri Pennilä) - antaisi mahdollisuuden pohtia moraalin ulottuvuuksia ja sen yhdentekevyyden seurauksia huomattavasti vaikuttavammin, tai hauskemminkin, kuin Valtimonteatterissa tapahtuu. Huono näytteleminen tosin saa selityksensä lopussa, joka perustelee siihen saakka esitetyn vain osittain.

Ongelma ei ehkä ole niinkään taidoissa kuin uskalluksessa ajatella rohkeammin ja sukeltaa syvemmälle.

Nyt katsojan käteen ei jää oikein mitään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi