Julkaistu: 21.11.2009 lehdessä osastolla Kulttuuri
Teatteri. Baltic Circle -festivaalilla kohtaa esityksiä, kuten 50 Lovely Ways to Die (50 suloista tapaa kuolla), joita on hankala hahmottaa teatterikatselmuksen kehyksissä.
Esitys herätti ennakolta odotuksia, koska äänisuunnittelusta näyttää muodostuneen tämänkertaisen katselmuksen epävirallinen teema. Juha Valkeapää, toinen esityksen suunnittelijoista, tunnetaan erityisesti ääneen keskittyvänä esitystaiteilijana.
Esiintyjien itse tuottamat äänet eivät kuitenkaan kohoa merkittävään asemaan teoksessa. Vähäpuheisen esityksen auditiivisesta maisemasta vastaavat äänitehosteet ja elokuvien ääniraidat, erityisesti katkelma Max Ophülsin elokuvasta Kirje tuntemattomalta naiselta.
Projektin erityisluonne perustelee tehdyn ratkaisun. Esiintyjiksi valitaan jokaista esitystä varten ryhmä ihmisiä, joilla ei ole aikaisempaa näyttämökokemusta. Esiintyjiltä ei siis voi odottaa kovin suuria teknisiä valmiuksia, etenkin kun esitys on tarkoitus saada kokoon muutamien päivien aikana.
Esityksen toinen suunnittelija, virolainen koreografi Kaja Kann, on Valkeapään tavoin hankkeessa mukana myös esiintyjänä. Hänen panoksensa on selvästi hahmotettavissa. Kann on onnistunut siinä, mikä varmasti on vaikein asia kokemattomien esiintyjien kanssa, eli saanut heidät liikkumaan näyttämöllä.
Esityksen yhteydessä on käytetty myös termiä yhteisöteatteri. Tämä asia jää festivaalipuitteissa hämäräksi. Esitys on saanut kantaesityksensä kesällä 2008, mistä voi päätellä, etteivät ainakaan tämänkertaiset kaksitoista amatööriä ole osallistuneet aiheen työstämiseen.
Toisaalta esityksen aihe on sen verran yleinen, että sitä voivat tasavertaisina lähestyä niin esiintyjät kuin katsojat.
Kuolema kytketään rakkauteen tavalla, joka monesti humisee käsitteiden pyörittelyn synnyttämää tyhjyyttä, mutta ylevän paatoksen rinnalle nouseva kuoleman sattumanvaraisuus synnyttää myös arvaamatonta huumoria.
Kyllä sen tietää mitä seuraa, kun valokuvaaja pyytää kuvattavana olevaa jousiampujaa suuntaamaan jännittämänsä nuolen kohti kameraa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi