Suomalaisten enemmistö

Suurin osa suomalaisista ei syö sushia eikä juo lattea mutta saunoo ainakin kerran viikossa. Suomi muuttuu mutta hitaasti.

 |   |   | 
 
Markus Jokela
Markus ja Eero Sutinen saunovat Helsingin Kannelmäessä.
Markus ja Eero Sutinen saunovat Helsingin Kannelmäessä.

Tyypillinen suomalainen on nainen. Miehet ovat vähemmistö (49,1 prosenttia). Koska miesten elämäntavat kohenevat, saattaa Suomi jonain päivänä nähdä miesten enemmistön.

Eniten on vuonna 1948 syntyneitä suomalaisia, siis noin 64-vuotiaita – heitä on 80 579.

Jos suomalaiset pantaisiin ikäjärjestykseen, nojaisi jonon kärjessä rollaattoriinsa turkulainen Selma Tuominen, 109. Sitten tulisi pitkä jono pyörätuoleihin, keppeihin ja kuulolaitteisiin turvautuneita vanhuksia; harmaapäitä riittäisi satoja kilometrejä – moni olisi istahtanut lepäämään. Jonosta kuuluisi päivittelyä ja sotavuosien ja pula-aikojen muistelua, mutta sitten ilmestyisivät käsiin jo ensimmäiset kännykät. Ja kun lähestytään jonon keskivaihetta, olisi siinä yhä enemmän laitteensa näyttöön uppoutuneita hahmoja.

Jonon mediaani, suomalaisista keskimmäinen, olisi 42-vuotias, syntynyt kesäkuun kymmenennen päivän paikkeilla 1970.

Kukahan hän on? Voisi arvailla, että tämä 42-vuotias on huomannut tulleensa keski-ikään, kiloja on vähän kertynyt, ja oudot kojeet ovat alkaneet ärsyttää. Töissäkin vaaditaan älyttömiä.

Näistä suomalaisista, joita siis riittäisi tiiviissä jonossa Helsingistä Utsjoelle ja takaisin, voi muodostaa erilaisia enemmistöjä, joiden perusteella voi sanoa, että suurin osa suomalaisista on sitä tai tätä. Mutta enemmistöjen löytäminen käy koko ajan vaikeammaksi, sillä suomalaisista on niin moneen lähtöön. On niin vähän asioita, jotka yhdistävät yli puolta suomalaisista.

Hyvä esimerkki on poliittiset puolueet. Kokoomus voi olla puolueista suurin, mutta viime eduskuntavaleissa 86 prosenttia suomalaisista ei äänestänyt sitä. Ja vaikka meillä on laajapohjainen hallitus, ei silläkään ole suomalaisten enemmistön kannatusta. Pitää muistaa, että 30 prosenttia ei äänestänyt ollenkaan.

Myös vuonna 1992 laskimme Kuukausiliitteessä erilaisia enemmistöjä. (Suurin osa suomalaisista KL8/1992). Suomi on 20 vuodessa muuttunut aika lailla.

Silloin ihmettelimme, missä se kansa oikein on. Sanaa tavis ei vielä tunnettu. Missä oli Suuri yleisö, bulkki, massa, monokansa, lottokansa, tuulipukuväki, perusjengi, rahvas, matti meikäläiset, tavalliset ihmiset, hiljainen enemmistö, tavalliset pulliaiset.

Joten sana tavis tuli tarpeeseen. Se ilmestyi joskus 1990-luvun lopulla. Myöhemmin on puhuttu myös perussuomalaisista, mutta silloin sillä on ollut jo poliittinen sisältö.

Kansa on liukas käsite. Oikeasti ei ole olemassa suurta enemmistöä, vaan lukematon määrä vähemmistöjä, "tuhat skeneä", ja valtavasti pienten erikoisalojen tuntijoita. Ei ole olemassa tavallista ihmistä, vaan tuo pyylevä setä ratikassa voi hyvinkin olla vaikka jonkin itämaisen taistelulajin harrastaja tai tietää kaiken akvaariokaloista.

Uskovaiset, maalaiset, koiranomistajat, diabeetikot. . . Kuulumme joihinkin noista ryhmistä ja joihinkin emme. Välillä enemmistöön, välillä vähemmistöön. Keskiarvosuomalainen on teoreettinen hahmo ja itse asiassa hyvin harvinainen.

Media tohottaa trendeistä, mutta ne jäävät usein pienen, pääkaupunkilaisen porukan koohotuksiksi. Massat eivät niistä piittaa. Esimerkiksi kasvissyönti voi olla melkein sääntö koulutettujen vihreiden naisten keskuudessa, mutta arviolta 97–98 prosenttia suomalaisista syö myös lihaa.

Jo vuonna 1992 olivat lehdet täynnä viiniarvosteluja, mutta vain kaksi ja puoli prosenttia suomalaisista nautti sunnuntaiateriallaan viiniä. Suurin osa joi silloin maitoa tai piimää.

Vaikka puhutaan paljon sinkuista ja yksin asuvista ja heitä on jo tosiaan miljoona, on suomalaisten selvä enemmistö perheellisiä. 75 prosenttia eli yli neljä miljoonaa suomalaista elää perheessä – 82 prosenttia vuonna 1990.

Yllättävää on sekin, että tarkasti ottaen suurin osa suomalaisista ei käy töissä. Yksi työllinen elättää 1,31:tä työssä käymätöntä (työtöntä, lasta, eläkeläistä, opiskelijaa, kotityötä tekevää). Suurimman osan arkeen ei siis liity töissä käyminen.

Eikä suomalaisen elämästä mene nykyisin työssä kuin noin 30 vuotta. Noin 50 vuotta kuluu muussa toiminnassa.

Suomalaisten mediaanipalkka on 2 776 euroa. (Jos suomalaiset kuukausipalkan saajat pannaan jonoon, jonka ensimmäisenä on eniten ansaitseva yritysjohtaja ja viimeisenä vähiten ansaitseva siivooja, niin puolivälissä on mediaanipalkansaaja.)

Mitkä ovat tyypillisimmät suomalaiset ammatit? Mitä arvelisit? Vastauksesi kertoo siitä, millaisen Suomen näet ympärilläsi.

Tilastokeskuksen käyttämän ammattiluokituksen mukaan Suomessa on eniten myyjiä. Sitten tulevat toimistotyöntekijät, rakennustyöntekijät ja sairaanhoitajat. Vaikka edellä varoitettiinkin yhdistelemästä ominaisuuksia, ei liene liioittelua sanoa, että nyky-Suomi on perheellisten myyjien, konttoriväen, rakentajien ja hoitajien maa.

Seuraavaksi eniten on myyntiedustajia, koneasentajia ja -korjaajia, toimistosiivoojia ja kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajia.

Itse asiassa jo 90 prosenttia suomalaisista työssäkäyvistä on palvelutehtävissä, eli he eivät suoranaisesti valmista konkreettisia esineitä. Nykymaailmassa voimme sittenkin tulla toimeen pesemällä toistemme paitoja.

Maantieteessä on käsite nimeltä Hustichin viiva. Se tarkoittaa Suomen kartalle vedettyä viivaa, jonka eteläpuolella asuu puolet väestöstä. Viivan paikka on viimeksi laskettu vuonna 1999. Silloin se kulki Rauman eteläpuolelta Imatralle. Se oli painunut kohti etelää noin kilometrin vuodessa. Nyt viiva kulkenee suurin piirtein Lahden tasolla.

Aika etelään suomalaiset ovat siis sulloutumassa. Mutta voi myös sanoa, että suurin osa suomalaisista asuu Lahden pohjoispuolella.

On tehty myös sellainen hauska laskelma, että suomalaisista puolet asuu alle 60 kilometrin päässä merestä. Ja sama kääntäen: puolet suomalaisista asuu sisämaassa, yli 60 kilometrin päässä rantaviivasta. Suomalaiset on siis helppo jakaa merisuomalaisiiin ja järvisuomalaisiin.

Ylipäänsä suomalaiset asuvat taajamissa (84 prosenttia). Määritelmän mukaan se on vähintään 200 asukkaan rakennusryhmä, jossa rakennusten välinen etäisyys ei yleensä ole 200:a metriä suurempi.

Sivumennen sanoen: historioitsija Matti Peltonen on muistuttanut, että suomalaiset eivät ole koskaan metsäläisiä olleetkaan, vaan peltoaukeitten ja kylien sosiaalista väkeä – harvaan asuttua Itä-Suomen lukuun ottamatta. Metsä on ollut heille syrjäinen ja pelottava paikka.

Olemme siis ikiaikaista taajamien väkeä. Aina on ollut naapureita, ja aina on pitänyt sopeutua elämään toisten kanssa, mutta nyt se on erityisen tarpeen, sillä suurimmalla osalla on seinänaapureita. Jo 44 prosenttia asuu kerrostalossa ja 14 prosenttia rivitalossa. He eivät voi soittaa pianoa keskellä yötä tai metelöidä kovaäänisesti.

Mutta suurimmalla osalla on siis oma piha, vaikka pienikin. He voivat avata oman ovensa ja olla ulkona. Sen verran on yksityisyyttä.

Ja suurin osa asuu omistamassaan asunnossa, vaikka siitä onkin velkaa.

Pyrkimystä yksityisyyteen kuvastaa sekin, että suurimmalla osalla suomalaisista on nykyisin huoneistosauna (54 prosenttia). Niin ei ollut vuonna 1992. Enää ei haluta varata saunavuoroja ja jakaa tiloja toisten kanssa. Onko se ihan hygieenistäkään? Halutaan kylpeä ilman peflettejä omassa saunassa ja silloin kuin huvittaa.

Suurin osa suomalaisista käy nimittäin yhä viikoittain saunassa. Se ei ole muuttunut. Vaikka suomalaisilla on yhteisiä ympäristöjä yhä vähemmän, sauna on niistä yksi.

Suihku ei ole kauan kuulunut suomalaisen enemmistön elämään. Vasta vuonna 1970 täpärästi suurimmalla osalla (52 prosenttia) suomalaisista kodeista oli edes lämmin vesi.

Muistatteko sen huolestuneen keski-ikäisen suomalaisjonon puolivälistä? Hän syntyi silloin. Hänen pepunpesuvetensä on hyvinkin pitänyt lämmittää hellalla.

Yli puolet nyt elävistä suomalaisista on kokenut 1970-luvun. Kun he nyt haluavat saunoa, he panevat saunan päälle.

Palataan suomalaisuuden tyyssijaan, taajamaan. Mikähän on mediaanitaajama? Siis jos suomalaiset tällä kertaa pannaan jonoon, jossa ensin etuilevat helsinkiläiset, sitten Tampereen keskustaajaman porukka, turkulaiset ja viimeisinä Lapin erakot, niin missä asuu se keskimmäinen suomalainen?

Osuuko hän, hetkinen, hämeenlinnalaisten joukkoon (keskustaajama 49 216 asukasta)?.?. .Ei, kyllä mediaaniasukas on seuraavaksi pienemmällä paikkakunnalla eli Seinäjoella (keskustaajama (45 732 asukasta).

Kannattaa siis käydä Seinäjoella. Se onkin aika Suomen näköinen kaupunki.

Markus Jokela
Kasperin Toimintojen talolla Seinäjoella vietetään lasten itsenäisyyspäiväjuhlaa.
Kasperin Toimintojen talolla Seinäjoella vietetään lasten itsenäisyyspäiväjuhlaa.

Herään Seinäjoella. Olen nukkunut pommiin. Kello on jo kahdeksan.

Suurin osa suomalaisista on ollut jo aikaa hereillä. Vaikka nukkumaanmeno ja ylösnousu ovat jatkuvasti myöhentyneet, on jo kello seitsemältä yli kymmenvuotiaista suomalaisista jalkeilla puolet. Ja enemmistö on höyhensaarilla iltayhdentoista jälkeen.

Luen vuonna 1992 kirjoitetusta jutusta, että silloin puolet suomalaisista oli hereillä jo kello 6.45. Kello 7.10 nukkui enää kolmannes.

Seinäjoki osoittautuu erinomaiseksi esimerkiksi enemmistön Suomesta. Suurin osa suomalaisista asuu Seinäjoen kokoisissa ja sitä pienemmissä paikoissa.

On kova pakkanen. Kirkas sinitaivas, matalalta paistava aurinko ja valkea hanki – Suomen värit. Lumi ja pakkanen ovat sittenkin enemmistön arkea. Liukkaus, lumityöt, pitkät kalsarit, lapaset, pipo ja lohkolämmitin – rannikolla ne voivat jonain talvena unohtua, mutta selvän enemmistön elämään lumi ja pakkanen kuuluvat.

Lähden innoissani uuteen päivään: Seinäjoki näyttää suomalaiselta taajamalta – samankorkuisia talolaatikoita, laattaa, lasia ja logoja. H&M, Hesburger, Rosso, Sokos, Specsavers, Halonen, Tiimari, Lindex, Cumulus, Intersport, Seppälä, if . . .

Ulkona on siistiä ja autiota. Koska on pakkanen, ihmiset liikkuvat rakennusten sisälle perustetuilla pizzan- ja karkintuoksuisilla kauppakaduilla. Siellä on kahviloita ja istuskeluryhmiä.

Nämä ovat nyt suomalaisten yhteistä, tuttua ympäristöä: K-kaupat, S-Marketit, R-kioskit, ABC:t. Et pysty sanomaan oletko Inarissa vai Inkoossa.

Logoviidakon takaa kohoaa valkea Lakeuden risti, Alvar Aallon piirtämä kirkko. Ja siellä on koko Aallon henkeen suunniteltu kulttuuri- ja hallintokeskus, kuusikymmenluvun suomalaista arkkitehtuuria upeimmillaan. Voiko suomalaisempaa taajamaa olla? Kulttuuri ja kauppa lyövät kättä että läiskähtää.

Seinäjoella ei voi olla ajattelematta selkeiden arvojen valkoista Suomea, ei ainakaan näin jylhänä pakkaspäivänä. Se on vakava kaupunki, käytännöllinen ja tehokas, helppo pitää puhtaana: leveät kadut, selväpiirteiset tilat, vanha siivottu pois. Suurin osa suomalaisista jakaa nämä arvot, kuulukoon boheemi roso Berliiniin.

Käy hyvin. Epstorin kauppakujalla istuu äijäryhmä, jossa on mukana Mauri Hietala, Seinäjoen entinen elinkeinojohtaja. Hän kertoo tyytyväisenä, että arviolta 200 metrin säteellä on noin 300 liikettä. Mutta niin ei ole ollut kauan.

"Muutos tapahtui 2000-luvun alussa. Silloin pääoma innostui Seinäjoesta, yhtäkkiä. Tänne tuli Biltema, Motonet, Clas Ohlson, Dressmann, H&M, Lindex", Hietala luettelee.

"Ennen heidän kartassaan ei ollut Seinäjokea."

Ja nyt jännitetään, tuleeko itse Ikea. Paikka olisi valmiina, eikä kovin kaukana Seinäjoen keskustasta. Sitä on sanottu kaupungin historian suurimmaksi rakennushankkeeksi.

Niin, Ikea. Se on muuttanut suomalaisten koteja näinä kahtena vuosikymmenenä. Ensimmäinen Ikea tuli 1996, Espooseen, pitkän viivytystaistelun jälkeen. Nyt Ikeoita on viisi. Onkohan Ikean kalusteita jo suurimman osan kodeissa?

Mauri Hietala, Aulis Vielma ja Raimo Las sila kertovat istuskelevansa Epstorin vilinässä aamuyhdeksästä lähtien. Heitä on noin 15 eläkeläistä. Vaihdellaan kuulumisia. Kello 13:n aikaan porukka hajaantuu: moni lähtee silloin katsomaan television kotimaista elokuvaa. .

Katettuja kauppakujia, parkkitaloja, liikekeskuksia, autot maan alle. Miehet ovat innostuneita.

He katsovat Seinäjokea aivan toisin silmin, sillä he ovat nähneet, miltä se näytti vielä 1960-luvulla. Silloin Aallon monumentit rakennettiin.

"Vinossa olevia mummonmökkejä, kuravelliä kaduilla. Vasta 1960-luvun lopulla alettiin katuja asfaltoida. Silloin tätä kutsuttiin Kurakauppalaksi", Lassila muistelee.

Jään pitkäksi aikaa katselemaan Seinäjoen kaupungin tiedotuslehtisen kuvaa.

Kuvassa on kesä Seinäjoen keskustassa, torilla. Aurinko paistaa, on selvästi alkukesä, sillä kaikki kuvan nuoret ihmiset ovat kalpeita. Muovituolit ja heppoiset putkikalusteet on nostettu kolkolle torille. Ne kertovat poikkeuksellisuudesta ja väliaikaisuudesta. Kaikki pyrkivät aurinkoon. Silmiä siristellään, hihoja kääritään, nuoret naiset yrittävät ruskettaa valkoisia jäseniään.

Olen kuvaan niin ihastunut, että myöhemmin nastaan sen työpisteeni seinälle. Siinä on niin suomalainen tunnelma: aurinko on tullut hetkeksi esiin, ulkona tarkenee, kaikki ryntäävät istumaan sen lämpöön. Eikä kuvassa ole mitään vanhaa, ei mitään kulunutta, ei edes puita.

Bulgariaan. Ja viime kesänä Kroatiaan, vastaa Helena Tienpää matkatoimisto Matkalipussa, kun häneltä kysytään, minne seinäjokiset matkustavat, kun he haluavat hetkeksi pois täältä. Hänen toimistonsa on saman kauppakujan varressa.

Suurin osa suomalaisista on epäilemättä ollut joskus etelänlomalla. Niin oli jo 1992. Mutta silloin ei vielä yleisesti matkustettu Thaimaahan, niin kuin nyt. Se oli noloakin, sillä se yhdistettiin vielä Bangkokiin ja seksiturismiin. Mutta tätä mukaa kaukainen Thaimaakin voi tulla suurimmalle osalle suomalaisia yhteiseksi kokemukseksi.

Enemmistön maailma on laajentunut nopeasti. Vuonna 1992 ei ollut halpalentoyhtiöitä, ja oli aika tavatonta pistäytyä viikonloppuna Euroopassa. Elettiin Kari Salmelaisen Napakymppi-ohjelman aikaa. Voittajapari sai palkinnoksi lomamatkan.Napakymppi oli etelänmatka – Kreikkaan tai Kanarialle. Ja silloin tuuletettiin.

Toinen suuri muutos on ollut Tallinna. Seinäjoelta sinne kuljettaa kolme bussifirmaa, kymmenkunta bussillista viikossa.

Nykysuomalaisten yhteinen miljöö on Tallinnanlaiva.

Vuonna 1992 kuljettiin Tukholmaan. Nyt suhde on Tallinnan hyväksi noin 80–20, arvelee Tienpää.

Taitaa olla niin, että tallinnanlaiva on suurimmalle osalle suomalaisia yhteinen ympäristö. Muita onkin vaikea keksiä. Koli? Ei. Linnanmäki? Ehkä. Turun linna? Tuskin.

Samoin suurin osa suomalaisista on ollut joskus Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Se on meille yhteinen paikka.

Markus Jokela
Eija Alhorinne, Kari Alhorinne ja Esko Lehtonen viettävät tallinnanlaivalla Suomi–Bulgaria-seuran Valkeakosken-osaston pikkujoulua.
Eija Alhorinne, Kari Alhorinne ja Esko Lehtonen viettävät tallinnanlaivalla Suomi–Bulgaria-seuran Valkeakosken-osaston pikkujoulua.

Mutta miksi lähteä Seinäjoelta? Mitä Seinäjoen kokoisesta taajamasta puuttuu? Kyselen sitä monelta ihmiseltä. Yleensä he sanovat olevansa tyytyväisiä asuinpaikkaansa – niin kaikkialla aina sanotaan –, eikä kukaan hingu Helsinkiin.

Muutama ihminen mainitsi pistäytymispaikkojen puutteen. Iltaisin ei ole kahviloita tai baareja, joissa pyörähtää nopeasti "drinksulla". Illalla viiden jälkeen kaduilla on tyhjää, samoin sunnuntaina kaupunki näyttää kuolleelta.

Vilkaisen illan elokuvatarjontaa. Yksi teatteri, toinen parinkymmenen kilometrin päässä Ylistarossa. 007 Skyfall. Viisi Legendaa. Mutta sillä on vähän merkitystä enemmistölle. Puolet suomalaisista käy elokuvissa korkeintaan kerran vuodessa.

Elokuvat katsotaan kotona. Niitä tulee televisiosta yllin kyllin, niitä voi ostaa marketeista, vuokrata tai ladata, laillisesti tai laittomasti. Videovuokraamoja on joka taajamassa, pizza-kebabpaikan vieressä on Kotikatsomo, Makuuni tai vastaava. Nyt ne tosin alkavat muistuttaa karkkikauppoja, joista saa myös elokuvia.

Suurin osa suomalaisista ei käy vuoden aikana teatterissa eikä taidenäyttelyssä. Konsertissa käy, se ero on vuoteen 1992 verrattuna. Syyksi epäillään festareita ja jättikonsertteja.

Pimenevään talvi-iltaan ilmestyy valtava lasiseinä, jonka takana on kutsuva, lämmintä valoa hohtava tila. Kirjasto! Seinäjoelle on juuri valmistunut hieno kirjastotalo Alvar Aallon kirjaston viereen, sillä sitä ollaan entistämässä vuoden 1956 asuun.

Uudesta kirjastosta on syytä olla ylpeä, ja kirjastotoimen johtaja Mervi Heikkilä taitaa olla. Hän kertoo, että kävijöitä on 1 200–1 900 päivässä, ja se on paljon 59 000 asukkaan kaupungissa. Kirjastoon tullaan olemaan ja tapaamaan ihmisiä.

Kirjastot ovat yhä suomalaisten yhteistä julkista tilaa. Niissä käyvät naiset ja miehet, lapset ja eläkeläiset, rikkaat ja köyhät. Suurin osa suomalaisista, 70 prosenttia, käy joka vuosi kirjastossa.

Tilastoista näkee senkin, että tällä vuosituhannella on syntynyt uusi yhteinen tila: liikenneasemat. Niiden ansiosta yli 50-vuotiaiden ulkona syöminen on yleistynyt kaikkein nopeimmin. ABC-asemista on tullut senioriruokaloita. Se johtuu myös siitä, että perinteiset baarit ovat kadonneet.

Baarilla on tällä välin alettu tarkoittaa paikkaa, jossa juodaan alkoholia.

Ehdottaisin, että näille nykyajan vaativille nuorille tarjottaisiin kuukauden ajan sota-ajan kouluruokia, kirjoitetaan Ilkan yleisönosastossa. Toinen kirjoittaja ihmettelee, miksei Seinäjoelle saa perustaa kristillistä koulua.

Ilkka-lehden yleisönosastolla on kuvaava nimi: Suoraa puhetta, ja siellä saa väitellä politiikasta ja uskonnosta. Suosittuja aiheita ovat myös homous ja Israel; etelän herrat ja media haukutaan säännöllisesti. Sävy ei aina ole kovin suvaitseva.

Suurin osa elää niin pienellä paikkakunnalla, että siellä on vaikeaa poiketa valtavirrasta.

Suomessa on kuitenkin tapahtunut suuri asennemuutos suhteessa homoseksuaalisuuteen. Vielä vuonna 1986 homoseksuaalisuuteen suhtautui erittäin torjuvasti 56 prosenttia suomalaisista, 1992 noin 35 prosenttia ja 2009 enää 14 prosenttia. Homot ovat 20 vuodessa tulleet televisio-ohjelmissa ja sarjoissa erittäin näkyviksi.

Millaista täällä mahtaa olla maahanmuuttajana? Pakenemme pakkasta thairavintolaan. Lounasaika on ohi, ja sisällä on unettavan hiljaista; taustalla naislaulaja suree venyvällä äänellä epäilemättä jotain rakkausjuttua.

Jo suurin osa suomalaisista joutuu arkenaan tekemisiin maahanmuuttajien kanssa. Magdalena Jaakkolan tutkimuksen mukaan jo vuonna 2007 noin puolet suomalaisista tunsi vähintään kolme ulkomaalaisperäistä ihmistä.

Jaakkolalla on kiinnostavaa tietoa myös asenteiden muutoksesta. Vuonna 1993 vain 14 prosenttia halusi Suomen ottavan enemmän ulkomaalaisia työnhakijoita – mikä oli laman aikana ymmärrettävää, mutta vuonna 2007 jo 38 prosenttia halusi enemmän ulkomaalaisia töihin Suomeen.

Rasistiseen väitteeseen Joihinkin rotuihin kuuluvat eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan modernissa yhteiskunnassa yhtyi vuonna 1993 yli puolet kysellyistä eli 51 prosenttia, vuonna 1998 42 prosenttia, 2003 45 prosenttia, mutta 2011 enää 29 prosenttia.

Suuntaus on sama kaikissa ikäryhmissä ja kaikkien puolueitten kannattajissa. Toisin kuin mediasta voisi päätellä, rasismi näyttää olevan katoamassa, ja asenteet ovat ylipäänsä lientyneet.

Tai ainakin nyt tiedetään, mitä ei sovi sanoa ääneen.

Eläkeläisten tuolijumppaa, kävelysählyä, kung fu -harjoitukset. Käyn läpi illan menolistaa.

Seinäjoen Kasperin lähiön Toimintojen talolla on lasten itsenäisyyspäivän juhlat. Se sopii, sillä itsenäisyys on suomalaisten valtaenemmistölle erittäin tärkeä asia. Suomalaisten tärkeitä arvoja tutkineessa kyselyssä itsenäisyys tuli toiselle sijalle heti perheen jälkeen, ennen maailmanrauhaa, yksilönvapautta ja ystäviä. Eikä isänmaallisuus ole mihinkään katoamassa, vaikka kuinka puhutaan kansainvälistymisestä, päinvastoin, nuorisobarometreissa näkyy alle kolmikymppisten voimakas isänmaallisuus.

Lastenjuhlan "presidenttipari" kättelee vieraat, pidetään puhe, lauletaan Maamme-laulu ja syödään sinivalkoista kakkua. Lopuksi tanssitaan, eikä minkään lastenlaulujen säestyksellä, vaan paikalle tulee puhallinorkesteri tummissa puvuissa ja aloittaa Metsäkukilla.

Talo on puuhakkaiden naisten perustama, ja sitä ylläpidetään talkootyönä. Pohjanmaalla on vielä tällaista omatoimisuutta, jota kutsutaan kökkähengeksi.

Katselen ilmoitustaulua. Täyrellinen vauvan hoitopöytä. Sekaklapia myynnis. 4 kpl digiboxia, erilaasia.

Viikonloppuna Seinäjoen keskustassa biletetään. Siellä on "viihdemaailma" Ilona. Se sanoo olevansa lakeuden suurin ja lupaa, että siellä on Pohjanmaan kovin meno: sisään mahtuu yli kaksituhatta asiakasta, eikä yksin ole kukaan.

Tämä on tuttua Pohjanmaata. Voi vain kuvitella, millaista on kuumana kesäyönä: korttelia kiertävät bassoa jumputtavat autot, siideriä siemailevat tytöt käyvät lisäämässä meikkiä, pojat tarttuvat kuuden desin tuoppeihin. Hormonien kohinan melkein kuulee.

Mutta se on vain yhden ikäpolven, tai vain sen osan, maailmaa. Ei enemmistö juokse ravintoloissa ja tanssipaikoissa. Se on kotona.

Lumi natisee mukavasti kenkien alla, kun käymme katsomassa Aallon Lakeuden ristiä. Se on vaikuttava kirkko, perin protestanttinen. Paljon valkeaa, tyhjää tilaa. Joku voisi pitää sitä viileänä, jopa kylmänä, mutta minusta se on ennemminkin kuulas temppeli. Mahdollisimman kaukana jostain katolisesta pyhätöstä, jonne pujahdetaan ulkoa helteestä, jossa kultaukset hohtavat hämärässä eikä kuoripoika saa silmiään irti polvistujan kaula-aukkoon juoksevista hikihelmistä . . .

Ei, nyt ajatus harhautui.

Suurin osa suomalaisista (60 prosenttia) nimittää itseään kristityksi tai luterilaiseksi. Edelleenkin yli neljä miljoonaa suomalaista (77 prosenttia) kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, mutta se luku on viime vuosina pudonnut nopeasti.

Suomalaisten enemmistön suhdetta uskontoon on kuvattu maltilliseksi ja laimeaksi. Kirkossa käydään yhä vähemmän, vähän harvemmin kuin elokuvissa. Mutta vielä suurin osa suomalaisista uskoo ainakin jonkinlaiseen Jumalaan (67 prosenttia). Vuonna 1991 uskoi 83 prosenttia, samoin vielä vuonna 2007.

Suurin osa suomalaisista ei enää pidä Jeesusta Jumalan poikana eikä usko, että hän syntyi neitseestä tai nousi kuolleista tai että hän palaa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Niihin uskovien määrä on puolittunut vuodesta 1999.

Viiden viime vuoden aikana suomalaisten usko on suorastaan romahtanut. Jos Jeesus palaa, suurin osa suomalaisista joutuu helvettiin.

Markus Jokela
Tatu Haapaniemi Kirkkonummella ripusti jääkiekon MM-kisojen aikaan lipun kuistille.
Tatu Haapaniemi Kirkkonummella ripusti jääkiekon MM-kisojen aikaan lipun kuistille.

Koti, uskonto, isänmaa. Uskonto on kolmikosta pudonnut pois, isänmaallisuudella menee edelleen hyvin, mutta kaikkein tärkein on koti.

Jo vuonna 1992 näkynyt suuntaus julkisesta yksityiseen on jatkunut. Tuolloin elettiin syvää lamaa. Sitä ennen suomalaiset sijoittivat koteihin – ostivat videonauhureita, nintendoja, sohvia, cd-levyjä – aivan kuin he olisivat varautuneet piiritykseen. 2000-luvun alussa iski sisustusbuumi.

Myös vapaa-aika on tullut yhä tärkeämmäksi. Sen kautta rakennetaan omaa identiteettiä, omaa juttua. Yhteiset hankkeet, vapaaehtoistoiminta ja muu seuraelämä näivettyvät.

Samaan aikaan on merkkejä uuskonservatiivisuudesta. Perinteiset sukupuoliroolit ovat jopa vahvistuneet, erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Uskollisuus on suurimmalle osalle tärkeää, ja erityisesti sitä korostavat nuoret ihmiset.

Peräti 63 prosenttia on ainakin jokseenkin sitä mieltä, että "maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen."

Lamavuonna 1992 heitä oli jopa 78 prosenttia. Peräti 48 prosenttia oli "täysin sitä mieltä".

Suurin muutos on tapahtunut tietoliikenteessä, 90 prosentilla on internet-yhteys. Vuonna 1992 oli paksut puhelinluettelot ja tietosanakirjat.

Television asema on yhä vankka. Ihmiset sulkeutuvat koteihinsa katsomaan koko ajan runsastuneita kanavia tai sujauttavat dvd:n pyörimään. Ulkomaailman kanssa kommunikoidaan sosiaalisessa mediassa. Kyläily on harvinaista, varsinkin yllätysvierailut; sehän edellyttäisi, että paikat olisivat aina kunnossa.

Koteihin hankitaan turvalaitteita, turvakameroita, turvapalveluita – vaikka asuntomurrot ovat viime vuosina vähentyneet romahtamalla.

Yksityisyyden lisääntyminen näkyy siinäkin, että intimiteetin suojaamisesta on tullut tärkeämpää. Puhelinnumeroita salataan,lasten valokuvaaminen kielletään jopa koulun joulujuhlassa, kirkonkirjoja piilotellaan, nimistä ollaan tarkkoja. Enää ei julkaistaisi saunakuvaa pikkutytöstä, kuten vuonna 1992 tehtiin.

Saako Seinäjoelta sushia? Ei, paitsi marketin kalatiskiltä. Mutta vähän suuremmasta Hämeenlinnasta saa. Suomen sushiraja kulkee siis juuri näiden välissä.

Ruokailun muutokset kertovat, miten paljon Suomi on näinä 20 vuotena muuttunut.

Vuonna 1992 puhuttiin ruuasta vielä omituisen vähän. Ruokapuheen räjähdysmäinen lisääntyminen on yksi suurimmista muutoksista. Siihen törmää joka paikassa: reseptejä, ravintola-arvosteluja, gourmet'ta. Ruuasta puhutaan enemmän kuin pula-aikana. Televisiossa on kymmenittäin ruokaohjelmia, kilpailuja, sokkokokkeja, nakukokkeja, mestarikokkeja, julkkiskokkeja, lapsikokkeja. Ruualla saa nyt myös leikkiä.

Äkkiä on tullut tärkeäksi, mitä ulkomaanmatkalla syödään. Ateria raportoidaan Facebookissa. 1992 olisi ollut vaikeaa kuvitella nuorille aikuisille suunnattua lehteä, jossa arvostellaan Michelin-ravintoloita. Ulkomaan ruuilla ei konstailtu.

Ruokahössötys liittyy kotikeskeisyyteen. Kotipesässä höyrytetään, haudutetaan, kuullotetaan, kuorrutetaan, marinoidaan ja vaikka flambeerataan. Sinne kannetaan herkkuja, viinejä, karkkeja.

Professori Johanna Mäkelällä on selitys ruokapuheen määrälle.

"Maailma ympärillämme on muuttunut monimutkaiseksi. Ruoka on helpompi puheenaihe, sillä siinä olemme itse kiinni haarukassa. Ruoka on uusi seksi, asia, josta voi puhua ja kiistellä."

Hän muistuttaa, että nyt on tullut tärkeäksi varsinkin se, mitä ei syödä.

Mutta puhuuko sittenkään suurin osa suomalaisista ruuasta yhtä innostuneesti kuin kaupunkilainen media?

Mäkelä sanoo, ettei sitä voi tietää, mutta ainakaan ruokapuhe ei ole pelkkä kaupunkilainen ilmiö. Paikallisherkut ja lähiruoka ovat arvostettuja, on juustoloita ja omia ruisleipiä.

Samalla hän muistuttaa einesruokien suosion kasvusta. Maksalaatikkoa valmistetaan yksin Saarioisella vuodessa 10 miljoonaa rasiaa.

"Valmisruuan mainoksissa, vaikka maksalaatikolla tai lihapullilla, voi jopa vedota nostalgiaan."

Vaikka kuinka hienostellaan, Suomi ja Ruotsi ovat jauhelihamaita. Meillä suosikkiruokien kärkikymmenikköön kuuluu viisi jauheliharuokaa. Jauhelihalla on yhteiskunnallinen tausta, joka liittyy naisten työssäkäyntiin, sillä se on nopeaa valmistaa, mutta siitä saa kuitenkin kotiruokaa.

Nyt jauheliha pakataan suojakaasuun ja litistetään kelmun alle. Siihen taas on arkkitehtoninen syy: 1990-luvulla uusiin marketteihin ei enää rakennettu takahuoneita, joissa ennen oli käyty jauhamassa liha.

"Ja ruukkuyrtit ja -salaatit!" muistuttaa Mäkelä. "Ne ovat tehneet mahdolliseksi salaattien syömisen näin tammikuussa."

Kaikki valinnanvara on kasvanut. Maitovalmisteita on nyt kymmenittäin erilaisia: eri rasvapitoisuuksia, gefilusta, laktoositonta, luomua, yömaitoa, maitojuomaa. Samoin suuren marketin hyllystä voi laskea sata erilaista kinkkulaatua, puhumattakaan makkaroista.

Vuosi sitten ylitettiin raja: 51 prosenttia suomalaisista on nyt ylipainoisia.

Markus Jokela
Emmi Grandelin ja Mikko Evinen ovat vuokranneet elokuvan. Nyt valitaan karkit.
Emmi Grandelin ja Mikko Evinen ovat vuokranneet elokuvan. Nyt valitaan karkit.

Kossu-Suomi – tai alkuperäisemmin: Koskis-Suomi – alkaa olla menneisyyttä. Nyt kuningas on keskiolut: puolet kulutuksesta on mallasjuomia. Viinienkin kulutus lähestyy väkevien viinojen kulutuslukemia.

Viiniä kuluu alkoholitutkija Esa Österbergin mukaan siksi, että alkoholi on tullut puolisoiden keskinäiseksi harrastukseksi.

"Miestenkin on ollut pakko juoda viiniä. Alkoholi ei enää liity vain miesten maailmaan."

Alkoholin kulutus on vuodesta 1992 noussut 8 litrasta 10 litraan sataprosenttista alkoholia. Valtaosa, 90 prosenttia, suomalaisista käyttää alkoholia.

Silti suurinta osaa suomalaisten juomisesta ei näe, sillä alkoholi kannetaan kotiin riittoisina pakkauksina ja nautitaan neljän seinän sisällä. Vain 14 prosenttia on ravintolakulutusta. Suomalainen alkoholinkäyttö ei ole dramaattista ja näyttävää vaan hiljaista tissuttelua, josta jää litistetty pahvipakkaus taloyhtiön roskikseen.

Viini ja ruoka eivät Suomessa kuulu yhteen. Eikä viini ole vieläkään ilmestynyt kuin pienen vähemmistön (4,5 prosenttia) sunnuntaiaterialle. Tietoja on vuodelta 2008: naisista 47 prosenttia nautti sunnuntaiateriallaan vettä, miehistä 52 prosenttia joi maitoa tai piimää.

Oikeasti Suomi on edelleen kahvimaa. Se on yhä meidän kansallisjuomamme.

Suuriin kaupunkeihin on ilmestynyt paljon kahviloita, joissa ihmiset tilaavat erikoiskahvejaan, ja jotkut kävelevät sitten muki kädessä, kuten Amerikassa tehdään. Mutta se on pienen vähemmistön muotia. Vaaleapaahtoinen kahvi kevytmaidolla on tämän lattean maan latte.

Suomalaiset ovat historiakansaa, toisti Pilvi Torsti useaan kertaan vastikään ilmestyneessä suuressa kyselytutkimuksessaan Suomalaiset ja historia. Suurin osa suomalaisista tietää maansa historian tärkeimmät tapahtumat, vaikka esimerkiksi sotavuosia ei osattaisi sijoittaa oikealle vuosikymmenelle.

Tutkimuksessa ilmeni, että suurin osa suomalaisista on kiinnostunut historiasta, katsoo historiallisia tv-ohjelmia, lukee historiaan liittyviä kirjoja, etsii internetistä historiaan liittyviä tietoja ja käy museossa. Historiantutkimuksen auktoriteetteihin luotettiin, mutta yhtä lujasti myös suvussa kulkeviin tarinoihin.

Suurin osa suomalaisista muistaa vielä presidentti Urho Kekkosen ajan. Se huolestunut keski-ikäinen mediaanihenkilö, josta alussa puhuttiin, oli 11-vuotias Kekkosen siirtyessä syrjään. Mutta vain muutama vuosi vielä, ja Kekkonen on suurimmalle osalle historiallinen henkilö, vähän niin kuin nyt Svinhufvud.

Samoin suurin osa muistaa vielä Neuvostoliiton ja kylmän sodan. Mutta Torstin tutkimus havainnollisti, kuinka sukupolvien avainkokemukset muuttuvat. Sodan kokeneet ovat jo selvä vähemmistö, eikä kuusikymmenluvun kuohujakaan ole suurin osa kokenut.

Yhteisiä avainkokemuksia ovat Kekkosen ja Neuvostoliiton romahduksen ohella tietoliikenteen kehitys, EU ja 1990-luvun lama. Vuoden 1975 jälkeen syntyneellä sukupolvella myös terrorismi ja kouluampumiset.

Median myllyttämät mielikuvat kymmenluvuista voivat suuresti poiketa suomalaisten enemmistön muistikuvista. Monikaan ei tavannut 1960-luvulla yhtään radikaalia, mutta 300 000 suomalaista joutui lähtemään Ruotsiin.

1970-luvulla rockia saattoi kuulla aika ajoin radiosta ja yliopistolla varmaan puhuttiin politiikkaa, mutta suurimmalle osalle se aika merkitsi edelleen lähtöä kotiseuduilta, mutta myös vastamaalatulta tuoksuvia lähiöitä, valkoisia kaakeleita ja loputtomiin solisevaa lämmintä vettä.

1980-luku ei monellekaan merkinnyt minän löytämisen aikaa ja narsismia vaan nopeaa elintason nousua, peruskoulua, päiväkoteja ja terveyskeskuksia.

1990-luvun lama hajotti yhteisen Suomen. Naapurin työttömyys ei vaikuttanutkaan omaan elintasoon.

EU:hun liittymisen jälkeen eriytyminen jatkuu. Tuloerot jatkavat kasvuaan ja koulutus on jälleen alkanut periytyä.

Suurin osa suomalaisista on nyt käynyt peruskoulun, ja suomalaiset on koulutettu vielä sen jälkeen, hämmästyttävän hyvin. Vuoden 2010 loppuun mennessä kolme miljoonaa suomalaista oli suorittanut vielä jonkin peruskoulun jälkeisen tutkinnon. Vain 33 prosenttia lopetti opiskelut yhdeksänvuotiseen peruskouluun.

Tämä on koulutettu kansa. Pyysin professori Jukka Rantalaa keksimään esimerkkejä siitä, mitä suurin osa suomalaisista nyt tietää.

Suurin osa suomalaisista ymmärtää, mikä on evoluutio tai DNA, tietää, että dinosaurukset ja ihmiset eivät eläneet samanaikaisesti, ymmärtää lainausmerkkien käytön, tuntee muunmaalaisiin verrattuna hyvin Euroopan kartan,osaa selittää inflaation ja tajuaa parodian tai ironian.

Ja hän ymmärtää myös, mitä tarkoittavat vaikkapa sellaiset englanninkieliset sanat kuin to continue, attitude tai definitely.

Vielä vuonna 1992 saatoin vielä laskea, että niukin naukin yli puolet suomalaisista ei ymmärtänyt alkeellisintakaan englantia. Ei esimerkiksi sellaisia sanoja kuin soft, shop, high, strong. Silloin oli alkanut ilmestyä englanninkielisiä mainoksia, jotka ylimielisesti sulkivat puolet väestöstä pois. Tälle puolikkaalle ne olisivat yhtä hyvin voineet olla turkkia: yumuºak, dükkan, yüksek, güçlü.

Kuva Suomesta jatkaa hajoamistaan, ja jokaisella alkaa olla oma Suomensa, oma pesänsä, jossa kehnätä omaa juttua, omaa spesialiteettia ja jossa voi olla internetin kautta yhteydessä toisiin spesialisteihin. Tulee yhä vaikeammaksi löytää yhteisiä suomalaisia ympäristöjä, sellaisia kuin sauna.

Mutta kyllä niitä on, ainakin oli vielä vuonna 2002. Silloin 91 prosentille suomalaisista oli tärkeää, että saa olla luonnossa. Vaikka suomalaiset eivät siis olekaan mikään ikivanha metsäläiskansa, 55 prosenttia yli 15-vuotiaista halusi olla mökillä ja 57 prosenttia marjasti tai sienesti. Marjasato on Suomessa yhä tärkeä asia.

Nämä luontotrendit tuntuvat vain vahvistuneen, ja ne yhdistävät suomalaisia sukupolvesta toiseen. Suomalaisista 89 prosenttia piti tärkeänä, että heidän vapaa-aikanaan on hiljaista.

Se on suuri, hiljainen enemmistö.

Tärkeimpiä lähteitä: Tilastokeskuksen väestö- ja asumistilastot, vapaa-aika ja ajankäyttötutkimukset, EVA:n yhdyskuntatutkimus 2011, Gallup ecclesiastica 2011, Haastettu kirkko -tutkimus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Suosituimmat uutiset – Kuukausiliite

Uutiset