Suomen Twitter on matkalla massamediaksi

Vasta 64 000 suomalaista tuntee Twitterin tavat ja sen sinisen lintulogon.

 |   |   | 
 

Jos Osama bin Laden olisi käyttänyt Twitteriä, hän saattaisi olla vielä elossa.
Yöllä 2. toukokuuta 2011 kaksi Yhdysvaltain laivaston Black Hawk -helikopteria kierteli pakistanilaisen Abbottabadin kaupungin taivaalla. Niiden sisällä parikymmentä laivaston erikoisjoukkojen sotilasta valmistautui hermostuneina tehtäväänsä.

Erikoisvarustetut helikopterit olivat hiljaisia ja lähes näkymättömiä, mutta eivät niin hiljaisia, ettei parin kolmen kilometrin päässä asuva 33-vuotias it-konsultti Sohaib Athar olisi kiinnittänyt niihin huomiota. Hän päätti lähettää viestin:

Sohaib Athar: Helicopter hovering above Abbottabad at 1AM (is a rare event).

Eli: Helikopteri kiertelemässä Abbottabadin yllä kello 1 yöllä (on harvinainen tapaus).

Jos Osama bin Laden olisi lukenut tuon viestin, hän olisi varmasti arvannut, mitä helikopterit olivat hakemassa. Mutta hän oli vaimonsa kanssa makuuhuoneessa, ilmeisesti nukkumassa.

Sohaib Athar ei voinut arvata, että hän asui vain muutaman korttelin päässä maailman etsityimmästä terroristista. Helikopterien melu vain häiritsi hänen nukkumaanmenoaan.

Sitten Athar kuuli räjähdyksen äänen. Hän nakutti uuden twiitin:

Sohaib Athar: A huge window shaking bang here in Abbottabad Cantt. I hope its not the start of something nasty. :-S

Eli: Valtava ikkunoita ravisteleva räjähdys täällä Abbottabadissa. Toivottavasti se ei ole alku jollekin ikävälle. Viestin perässä oleva hymiö tarkoitti: olen ymmälläni.

Nyt Osama bin Ladenkin oli varmasti jo herännyt, mutta liian myöhään.
Kuusi tuntia myöhemmin rauhattomuus oli levinnyt Yhdysvaltoihin. Presidentti Barack Obama oli ilmoittanut pitävänsä kansakunnalle televisiopuheen. Mitä asiaa presidentillä saattoi olla?

Kello 10.24 puolustusministeri Donald Rumsfeldin entinen avustaja Keith Urbahn lähetti twiitin juorusta, jonka oli kuullut:

Keith Urbahn: So I’m told by a reputable person they have killed Osama Bin Laden. Hot damn.

Eli: Kuulin luotettavalta taholta, että ne ovat tappaneet Osama bin Ladenin. Hemmetin hurjaa.

Seurasi twiittien vyöry. Kun presidentti Obama runsasta tuntia myöhemmin aloitti historiallisen televisiopuheensa, suurin osa kuulijoista jo tiesi, mitä kerrottavaa hänellä oli.

Saska Saarikoski: Olen tänään altistunut Maria Guzeninan säteilylle. Mahtaako se aiheuttaa soluvaurioita?

Näin pohdiskelin Twitterissä perjantaina 19. lokakuuta. Olin juuri esiintynyt Yleisradion Pressiklubi-lähetyksessä, jossa vieraana oli myös peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson.

Vitsini ei ollut kovin hyvä, mutta siitä alkoi aktiivinen osallistumiseni Twitteriin, Suomen nopeimmin kasvavaan sosiaaliseen mediaan. Nyt minulla on Twitterissä kuutisentuhatta seuraajaa, joille lähetän joka päivä monta viestiä. Olen koukussa. Miten tässä näin pääsi käymään?

Aloitin sanomalehtien lukemisen heti, kun opin lukemaan, enkä vieläkään kykene aloittamaan aamuani ilman pöydälle levitettyä lehteä. Kesti kauan ennen kuin suostuin lähettämään tekstiviestejä, enkä ole koskaan oikein hyväksynyt sitä, että uutisia pitäisi levittää verkossa.

Tutkijat puhuvat ubiikkimaailmasta, jossa ollaan koko ajan yhteydessä kaikkien kanssa. Juuri sellaiseksi olen kuvitellut helvetin.

Vaadittiin paljon taivuttelua ennen kuin suostuin liittymään Facebookiin. Varsinaisesti innostuin siitä vasta toissa syksynä, kun lähdin viettämään opintovuotta Oxfordiin Englantiin. Facebook osoittautui hyväksi keinoksi pysyä selvillä siitä, mitä Suomessa tapahtui. Ja oikeastaan oli ihan kivaa höpötellä frendien kanssa.

Olin tyytyväinen aluevaltauksestani ennen kuin ymmärsin, että olin yhä menneisyyden mies. Opiskelin Reutersin mediainstituutissa, ja siellä vierailevat tutkijat, toimittajat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat todistivat yksi toisensa jälkeen, että Facebook on kyllä tunnettu ja suosittu palvelu, mutta median todellinen mullistus tapahtuu muualla. Twitterissä.

On väärin väittää, ettei ideapäivistä olisi mihinkään. Musiikkia verkkoon lataava kalifornialainen Odeo-yritys vetäytyi päiväksi miettimään, mitä uutta se voisi tehdä verkossa. Kokouksessa newyorkilainen opiskelijanuorukainen Jack Dorsey hahmotteli ruutuvihkoonsa ajatuksen suurelle joukolle jaettavista tekstiviesteistä.

Muista kokouksessa syntyneistä ideoista ei ole säilynyt tietoja, mutta se tiedetään, että Dorseyn ensimmäinen Twitter-viesti lähti maailmalle 21. maaliskuuta 2006: Just setting up my twttr. Eli: Asentelen tässä vain twitteriäni.

Jo silloin käytössä oli yhtiön sininen lintulogo, jota kutsutaan Larryksi kuuluisan koripalloilijan Larry Birdin mukaan.

Twitterissä käyttäjät voivat lähettää palveluun 140 merkin mittaisia viestejä, joita kutsutaan twiiteiksi eli viserryksiksi.

Viestit näkyvät niiden ihmisten tietokoneruudulla tai kännykällä, jotka ovat ryhtyneet lähettäjän seuraajiksi. Seurattavan ei tarvitse hyväksyä seuraajiaan, vaan kuka vain saa seurata ketä vain. Seuraajat voivat halutessaan suositella twiittiä tai lähettää sen eteenpäin omille seuraajilleen.

Keskustelunaiheita voi ehdottaa liittämällä viestiinsä hashtagin eli risuaidan. Esimerkiksi keväistä keskustelua Pekka Himasesta oli helppo seurata, kun etsi viestejä hakusanalla #himasgate.

Kun Kimi Räikkönen ajaa formulakisaa, hashtagin #kimi alla viestit vilkkuvat silmissä kaikilla mahdollisilla kielillä.

Maailmassa arvioidaan olevan jo noin puoli miljardia Twitterin käyttäjää, mutta merkittävämpi on kasvutahti – sekä käyttäjien tausta. Twitterin käyttäjät eivät ole hassuttelevia nuoria, he ovat aikuisia. Siinä missä Facebook on kaveriverkosto, Twitter houkuttelee erityisesti mielipidevaikuttajia ja vallanpitäjiä. Kymmenillä valtion päämiehillä on jo oma Twitter-tilinsä, samoin esimerkiksi paavilla ja Dalai-lamalla.

Facebookissa ihmiset jakavat kuulumisiaan ja YouTubessa videoitaan, mutta Twitterissä parhaiten leviävät uutiset ja terävät mielipiteet.

Kuka vain voi saada twiitilleen jopa satojen miljoonien yleisön, jos viesti vain on tarpeeksi mielenkiintoinen – kuten Sohaib Atharin öinen viesti Abbottabadista. Tällaisten tietojen levittämiseen Twitter on maailman nopein media.

Tervetuloa kiertomatkalle suomalaisen Twitterin avaruuteen! Ruotsalaisyritys Intellecta piirsi helmikuussa suomenkielisestä Twitteristä kuvan, joka näyttää kaukaa katsoen maitomaiselta tähtisumulta. Kun kuvaa zoomaa suuremmaksi, siitä alkaa erottua suuria aurinkoja sekä niitä planeettoina tai kuina kiertäviä pienempiä palloja. Lähdetäänpä liikkeelle.

Keskellä kartastoa erottuu kaksi yhtä suurta vihreää palloa. Ne ovat presidentit Sauli Niinistö ja Tarja Halonen. Monta pientä palloa kiertää niitä kuin Kuu maapalloa: Huckis, Miika Peramaki, PekkaKorhonen1...

Vasemmalle lähtiessämme ensimmäiset isommat planeetat ovat Riku Rantala, Jari Sarasvuo, kirjailija Tuomas Kyrö ja Titmeister eli vaatesuunnittelija Arman Alizad. Presidenttiparin oikealla puolella ohitamme paljon erikokoisia palloja, joiden seasta erottuu muutama suurempi planeetta: Jenni Vartiainen, Lotta Backlund ja Jutta Urpilainen. Heihin palaamme myöhemmin.

Oikea yläkulma näyttää olevan tiheänä toimittajista. Sieltä löydän itseni. Olen keskikokoinen kuu Paavo Arhinmäen ja Rita Tainolan välissä.

Jatkamme tähtisumua kohti kaakkoa, kunnes törmäämme valtavaan violettiin tähteen. Se kuuluu freelancetoimittaja Tuomas Enbuskelle.

”Minähän en ole mikään some-hörhö”, Enbuske ilmoittaa heti Kiasman kahvilan pöytään istuutuessaan.

”Kun aloitin Twitterissä joulukuussa 2011, en yhtään ymmärtänyt somen logiikkaa, mutta hiljalleen se on auennut.”

Some on lyhenne ja tarkoittaa sosiaalista mediaa.

Päivässä Enbuskelta lähtee keskimäärin 45 twiittiä eli melkein kaksi viestiä tunnissa vuorokauden ympäri.

”Parhaiten toimivat puujalkavitsit ja muut niin tyhmät jutut, että niitä kehtaa tuskin edes twiitata. Läpän täytyy olla aika helppo, että se aukeaa lukijoille sekunnissa.”

Tyypillistä Enbuskea luettiin 7. maaliskuuta:

Tuomas Enbuske: Iltasanomissa kyllä lukee, että ’Mikko Kivinen jätti viinan’. Mutta miksi siellä ei kerrota, että MINNE?!

Innokkaimmin Enbusken twiiteistä on luettu henkilökohtaisia paljastuksia, kuten raportteja juontajan känni-illoista. Niitä hän lupaa lisää – ja mielellään myös mediakohuja, jos vain joku hovinarrin jutuista ärsyyntyisi.

”Totta kai haluan hirveästi seuraajia, satojatuhansia seuraajia, enemmän seuraajia kuin Helsingin Sanomilla on tilaajia.”

Nyt Enbuskella on yli 30 000 seuraajaa – lähes kaksi kertaa enemmän kuin Helsingin Sanomilla. Paperilehden levikkiin hänellä on vielä matkaa.

Suomessa on nyt noin 64 000 Twitteriin kirjautunutta, joista puolet käyttää palvelua aktiivisesti. Muiden maiden kokemuksista päätellen suomalainen Twitter tekee parhaillaan läpimurtoa hörhöjen sisäpiiristä oikeaksi massamediaksi. Ruotsi ja Norja ovat Twitterissä kolmisen vuotta Suomea edellä. Ruotsissa on nyt noin 475 000 ja Norjassa 228 000 Twitter-tiliä. Niistä vajaat puolet on aktiivisessa käytössä.

Intellectan digitaalinen strategi Hampus Brynolf pitää toimittajia, poliitikkoja, urheilijoita ja julkkiksia Twitterin etujoukkona.

”Ruotsissa toimittajat menivät Twitteriin alkuvuodesta 2009. Myös Norjassa sama ryhmä – sekä poliitikot – ovat olleet keskeisessä asemassa. Se oli tärkeä lähtölaukaus, mutta en vielä näe Suomessa ihan samaa virtaa.”

”Kun ajatellaan suuria joukkoja, urheilijat ja julkkikset ovat hirveän tärkeitä. Vasta kun he alkavat twiitata, näemme todella suuria numeroita.”

Ruotsin suosituimmilla Twitter-tileillä on jo yli miljoona seuraajaa. Urheilubloggari Rickard Bergqvistin on väitetty jakaneen urheilulähetysten ilmaislinkkejä peräti 1,6 miljoonalle seuraajalle, vaikka hänen lukujaan epäillään.
Hampus Brynolf ei halua arvata, kuinka monta Twitter-tiliä Suomessa on vuoden kuluttua.

”Vaikea sanoa. Suomessa on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia. Kunhan kriittinen massa saavutetaan, nekin suomalaiset, jotka nyt twiittaavat englanniksi, voivat vaihtaa suomeen.”

Monessa maassa on koettu ”Twitter-hetki”, jolloin vastahakoisimmatkin ovat rynnänneet hakemaan tietoa viestipalvelusta. Japanissa se oli vuoden 2011 maanjäristys, Yhdysvalloissa viime syksyn Sandy-myrsky. Perinteiset mediat eivät kykene raportoimaan esimerkiksi suurista luonnonkatastrofeista yhtä hyvin kuin Twitter, jonne kuka vain voi lähettää tietojaan tai valokuviaan.´Bostonin pommi-iskujen jälkeen kansa jahtasi terroristeja Twitterissä, ja rynnisti lukemaan veljeksistä nuoremman kylmäverisiä viestejä.

Myös Suomen lähihistorian isoimmat uutiset olisivat varmasti aiheuttaneet valtavan kohinan, jos Twitter olisi niiden aikana ollut laajasti käytössä. Estonian uppoaminen, Aasian tsunami sekä Jokelan ja Kauhajoen kouluampumiset olivat juuri sellaisia uutisdraamoja, joita on nyt opittu seuraamaan suorana sosiaalisessa mediassa.

Maailmalle olisi levinnyt järkyttäviä viestejä ja pöyristyttäviä mielipiteitä, mutta varmasti myös tärkeitä tietoja, jotka olisivat voineet tuoda hädässä oleville apua tai omaisille lohtua.

Uutta onnettomuutta kukaan ei toivo, mutta joskus se tapahtuu. Silloin meillä on Twitter – ja kaikki se hyvä ja paha, mitä siitä seuraa.

Aluksi ryhdyin seuraamaan Twitterissä Al-Jazeeran, BBC:n ja The Economistin kaltaisia hienoja mediabrändejä sekä Barack Obamaa ja muita maailman-tähtiä. Se oli virhe.

Isot mediatalot täyttivät ruutuni jutuillaan, joihin en millään ehtinyt perehtyä. Parempi oli yrittää etsiä joku fiksu ihminen, joka seuloo tarjonnasta herkut valmiiksi.

Ulkomaisen keskustelun seuraaminen oli sekin hankalaa, koska twiittejä ei ymmärrä, ellei ole syvällä aihepiirissä. Englantilaiset kommentoivat brittimedian juttuja, amerikkalaiset Washingtonin kiistoja.

Päätin pitää muutaman hyvän seurattavan maailmalta. Nykyään suurin osa seurattavistani on suomalaisia mielipidevaikuttajia. Suomi on yhä Twitterin pienvalta, ja siinä on hyvätkin puolensa. Supertähdet ja pr-väki eivät ole vielä vallanneet palvelua, vaan siellä rupatellaan sympaattisesti kuin vähän suuremmissa kesäjuhlissa.

Tuomas Enbuskekin on vain yksi hölöttäjä muiden joukossa, vaikka moni pyrkiikin hänen kanssaan juttusille, sillä niin omakin viesti leviää kymmenilletuhansille.

Maailman suosituin twiittaaja on 36 miljoonalla seuraajallaan nuorisoidoli Justin Bieber. Aivan Bieberin kannoilla ovat pop-tähdet Lady Gaga ja Katy Perry. Popparien ja urheilutähtien ylivaltaa ei uhkaa kuin listan viidenneksi noussut presidentti Barack Obama.

Ilmoitetuista numeroista ei tosin voi olla varma, sillä verkko on täynnä huijareita. Maailmalta löytyy palveluita, joista saa vaikkapa 50 000 automaattiseuraajaa eli botia sadalla eurolla. Suomenkielisessä Twitterissä robotit eivät ole iso ongelma, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa jotkut käyttävät ostettuja seuraajia mainostaakseen itseään.

On Suomessakin erikoisia tapauksia. Kenneth Moreliuksen eli Twitter-nimimerkki @Darioartin 330 000:ta seuraajaa tekisivät tuntemattomasta nurmijärveläisestä taiteilijasta melkoisen Twitter-jättiläisen – jos ne olisivat oikeita ihmisiä.

Morelius myöntää puhelinhaastattelussa, että hänen seuraajiensa joukossa voi olla robotteja, mutta vakuuttaa, ettei ole maksanut niistä.

”Jos haluat seuraajia, maailmalla on tiettyjä juttuja, joilla niitä saa lisää”, Morelius vihjaa. Morelius ei halua juttuja paljastaa, mutta mainitsee, että jos viesteihin sirottelee sopivia tuotenimiä, seuraajien määrä paisuu vauhdikkaasti.

”Ei ole ilmaista Twitteriä eikä Facebookia. Aina joku yrittää tehdä rahaa”, Kenneth Morelius muistuttaa.

Morelius itse yrittää tehdä rahaa myymällä verkossa kuvataidetta.

”Olen huomannut, että Twitter on tuonut köyhälle suomalaiselle ihan hyvin kansainvälistäkin näkyvyyttä”, Morelius sanoo.

Monelle popparille tai filmitähdelle Twitter on vain yksi uusi markkinointikanava, jossa tähti (tai tähden palkkaama haamutwiittaaja) mainostaa filmejä tai levyjä suoraan tähden faneille. Mutta Twitterin sanotaan myös luoneen aivan uudenlaista tähtijulkisuutta.

Näyttelijäpariskunta Ashton Kutcher ja Demi Moore alkoi alkuvuodesta 2009 suoltaa palveluun intiimejä paljastuksia, ja ne levisivät villisti sosiaalisessa mediassa. Kutcherin vuonna 2009 Twitteriin lähettämä kuvaviesti vaimonsa paljaasta pyllystä on nimetty uudenlaisen tähtijulkisuuden syntyhetkeksi.

Joksikin aikaa Kutcher nousi koko Twitterin seuratuimmaksi hahmoksi. Hänen viestiensä suosio osoitti, että sosiaalisessa mediassa julkkikset voivat rakentaa paljon intiimimmän suhteen faneihinsa kuin vanhojen viestimien kautta.
Hintana on kuitenkin tähtistatuksen romahdus. Elokuvatähdet olivat etäisiä puolijumalia. Sitten esiin nousivat astetta arkisemmat televisiotähdet, jotka vierailivat puku päällä olohuoneissamme. Sosiaalisessa mediassa julkkikset avaavat meille makuuhuoneensa, ja vessansakin.

Caitlin Moran: I think I just pooed out all of Christmas.

Luulen, että kakkasin juuri koko joulun ulos, kertoi ennen niin arvovaltaisen brittilehden The Timesin suosituin kolumnisti Caitlin Moran viime jouluna.
Harvalla suomalaisella on edellytyksiä maailman ”twitteratiin” eli siihen kuohukermaan, jonka jokainen sana on uutinen. Voi olla, että heitä on vain yksi.

Jos Kimi Räikkönen nakuttelisi tylyjä kommenttejaan Twitteriin, ne keräisivät taatusti miljoonayleisön, mutta Kimiä ei huvita. Jopa hänen nimellään ratsastavilla kopiotileillä on kuitenkin satojatuhansia seuraajia.

Siipeilijöitä Twitterissä riittää. Tähän ilmiöön törmättiin Suomessa maaliskuussa, kun Jörn Donnerin Twitter-tili paljastui huijaukseksi. Yleensä Twitter ei tarkista tilin avaajan henkilöllisyyttä, mutta huijausten vuoksi se on alkanut jakaa aidoiksi todetuille tileille sinisiä V-merkkejä.

Räikköstä hitaampi ja puheliaampi Heikki Kovalainen on saanut yli 200 000 seuraajaa persoonallisilla twiiteillään, kuten 26. helmikuuta:

Heikki Kovalainen: Started reading a book. . . Its very rare as I don’t really read. Arnold Schwarzenegger total recall. 32 pages done...

Eli: Aloin lukea kirjaa... Tosi harvinaista, enhän oikeastaan lue. Arnold Schwarzeneggerin Total Recall. 32 sivuja hoidettuna...

Suomalaisjulkkikset ovat vasta innostumassa Twitteristä. Jotkut ovat yrittäneet käyttää sitä levyjensä markkinointiin, kuten Jenni Vartiainen tai Paula Vesala, mutta sellaisesta jää helposti vähän hapan maku.

Twitterissä olisi hyvä olla oikeasti mukana, mutta silloin täytyy tietysti olla jotain sanottavaakin. Twitterissä aktiivisesti vaikuttavia julkkiksia ovat esimerkiksi Maija Vilkkumaa, Lotta Backlund, Rakel Liekki, Arman Alizad ja Anssi Kela. Koviksi tekijöiksi matkalla ovat Jari Sarasvuo, Hjallis Harkimo ja Ruben Stiller, jotka ovat kasvattaneet nopeasti seuraajamääriään.

Suomen Ashton Kutcheria ei ole vielä saatu, mutta esimerkiksi Matti Nykänen saisi palvelussa takuulla kymmeniätuhansia seuraajia.

Twitter on paha koukku. Omien seuraajiensa määrää voi tarkkailla reaaliajassa, joten ahnehtimista on vaikea välttää. Milloinkohan seuraava satanen menee rikki?

Huomasin Twitterin sykkivän. Suurin osa ajasta on tyhjäkäyntiä, mutta äkkiä meno voi kiihtyä hurjille kierroksille. Kirikierroksilla kannattaa olla mukana, sillä silloin viestit leviävät parhaiten.

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan twiiteistä 40 prosenttia on turhaa pulinaa ja saman verran löysää jutustelua. Lisäksi palvelusta löytyy omakehua, häiriköintiä sekä nelisen prosenttia ihan oikeita uutisiakin.

Ensimmäinen kunnon kuhinani olivat Linnan-juhlat, joita moni tuntui katselevan läppäri polvella. Peräti 67 ihmistä twiittasi eteenpäin viestini:

Saska Saarikoski: Iranin lähettiläs ei kätellyt Jenniä. Jos on vaikeaa, olisi voinut saman tien jäädä kokonaan pois.

Viestini levisi hetkessä tuhansille ihmisille, joista monet olivat ammattitoimittajia. Seuraavana päivänä suurlähettilään käytöksestä kirjoitettiin lehdissä. Tällä tavalla yksittäinen Twitter-viesti voi saada valtavan huomion.

Vaikka suosituimmat twiittaajat ovat englanninkielisiä viihdetähtiä, kännykkään tulevista pikaviesteistä voi tulla tärkein juttu sellaisissa maissa, joissa uutisia ei ole totuttu saamaan perinteisestä mediasta.

Väkilukuun verrattuna Twitterin kärkiviisikko on Indonesia, Brasilia, Venezuela, Hollanti ja Japani. Tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka vuoden 2011 arabikevään aikana tietoja levitettiin ja joukkoja ohjailtiin Facebookin ja Twitterin avulla.

Twitterillä voi kaataa hallituksia, mutta sen vallankumouksellinen voima uhkaa myös perinteisiä mediataloja.

Euroopan yleisradioyhtiöiden Eurovision-järjestön tuoreen tutkimuksen mukaan 60 prosenttia lukijoista klikkaa uutislinkkiä todennäköisemmin, jos sitä suosittelee tuttu ihminen. Varsinkin nuoret ovat alkaneet katsella maailmaa sosiaalisen median läpi: 16–24-vuotiaista jo 43 prosenttia löytää uutisensa sosiaalisen median kautta, ja luku kasvaa koko ajan.

Helsingin Sanomien verkkosivujen lukijoista kymmenisen prosenttia tulee niille sosiaalisen median suositusten perusteella eli toistaiseksi lähinnä Facebookista.
Aikaisemmin suuret mediatalot olivat portinvartijoita, jotka avasivat tai sulkivat oven julkisuuteen. Nyt sosiaalisen median aktiiveista on tulossa mielipidevaikuttajia, jotka nostavat tai laskevat uutismedian juttuja.
Se vaikuttaa journalismin sisältöön, vaikka toisin kuin aiemmin uskottiin. Lehtien verkkosivuilla eniten klikkauksia ovat usein saaneet hassut otsikot ja pikkutuhmat kuvat, joten sosiaalisen median kuviteltiin tyhmistävän journalismia.

Sosiaalisessa mediassa ihmiset haluavat kuitenkin jakaa fiksuja tekstejä, koska se antaa heistä itsestäänkin fiksun kuvan. Helsingin Sanomien viime vuoden ylivoimaisesti jaetuin juttu oli Umayya Abu-Hannan omakohtainen kirjoitus suomalaisten rasismista. Sitä klikattiin hämmästyttävät 530 000 kertaa.

Suomalaisessa Twitterissä on niin paljon toimittajia, että jotkut pilkkaavat palvelua verkon Pressiklubiksi. Tilanne muuttuu kuitenkin nopeasti, kun palvelu jatkaa nykyistä kasvuvauhtiaan.

Toimittajille Twitter on paljon tärkeämpi työkalu kuin esimerkiksi Facebook, sillä sen kautta toimittaja tavoittaa suuremman yleisön – ja suuri yleisö tavoittaa toimittajan.

Twitterissä kuka vain voi ryhtyä julkaisijaksi. Siksi sen käyttäjälukuja ei pidä verrata lehtien levikkiin: jos lehden levikki on 64 000, se ei ole kovin mullistavaa, mutta entäpä 64 000 lehteä? Nykyään kukaan ei voi sanella, mikä pääsee julkisuuteen ja mikä ei. Monelle vanhaan maailmaan kasvaneelle muutos on ollut vaikea asia.

Päätoimittajat ovat tottuneet käyttämään valtaansa toimituksen sisällä, mutta nyt heidän pitäisi tulla keskustelemaan kaiken kansan keskelle.
Päälehtien päätoimittajista aktiivisin on Helsingin Sanomien Mikael Pentikäinen, jolla oli tätä kirjoitettaessa lähes 6 000 seuraajaa. MTV3:n Merja Ylä-Anttilalla seuraajia oli runsaat 1 500. STT:n toimitusjohtajaa Mika Petterssonia seurasi vajaat 300 ihmistä, Ilta-Sanomien päätoimittajalla Tapio Sadeojalla seuraajia oli noin 150.

Aamulehden Jouko Jokista, Turun Sanomien Kari Vainiota, Iltalehden Kari Kivelää, Suomen Kuvalahden Tapani Ruokasta tai teknologisena edelläkävijänä Yleen palkattua Lauri Kivistä ei tätä kirjoitettaessa Twitteristä löytynyt.

Alkuhuuman jälkeen intoni alkoi hiipua. Kaamoksen keskellä tuntui vaikealta keksiä edes 140 merkin verran järjellistä sanottavaa. Onneksi maailmassa on niin monta ärsyttävää asiaa.

Tammikuun 21:ntenä purin harmiani twiittiin:

Saska Saarikoski: Kuntauudistus, sote, metropoli, Guggenheim, palvelualoite – tämä vaalikausi muistetaan torpatuista ideoista.

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri vastasi heti:

Pekka Sauri: Äl’ yli päästä perhanaa!

Toimittaja Pasi Natunen jatkoi:

Pasi Natunen: @SaskaSaarikoski eikös huonot ideat kuulukin torpata?

Viestissä nimen eteen pantu @-merkki tekee siitä käyttäjänimen. Silloin keskustelukumppani huomaa viestin paremmin.

Sitten keskusteluun yhtyi MTV3:n politiikan toimittaja Vesa Kallionpää:

Vesa Kallionpää: @pekkasauri @SaskaSaarikoski Suomi on seisova vesi. Miten sellaiselle käy? #kemiaa

Ja kaupunginvaltuutettu Pilvi Torsti:

Pilvi Torsti: Eikös G ollut viime kaudella? Sekä siinä että palveluna esitetyssä haasteoikeudessa kaupungin valmistelu ongelmallista.

Tällaista miekkailua Twitter-keskustelu usein on.

Päätin ottaa huoneentaulukseni Max Jakobsonin neuvon aloitteleville suomalaisdiplomaateille: Puhu mitä puhut, mutta älä ole tylsä. Yritin kuvitella Twitterin koko maailman kokoiseksi cocktailtilaisuudeksi, jossa kiinnostavien tyyppien ympärille kertyy hyväntuulinen rinki. Tylsimykset joutuvat jupisemaan itsekseen.

Vuoden alussa seuraajieni määrä ylitti 3 000, jonka olin asettanut tavoitteekseni, kun aloitin.

Kotona vaimoni alkoi huomautella, että istuskelin illat tietokoneen sinisessä valossa ja hymyilin kummallisesti. Olen menettänyt sinut Twitterille, vaimoni valitti. Aloimme kommunikoida olohuoneesta keittiöön Twitterin välityksellä.

Suomalaispoliitikoista vain harva on havahtunut Twitteriin.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä ja presidentti Tarja Halosella on molemmilla yli 30 000 seuraajaa. Niinistö kuitenkin lopetti twiittailunsa vaalipäivään, eikä Halonenkaan usein viestittele.

Tarja Halonen: Moskovan keskustelut onnellisesti takana. Pietari odottaa.

Näin Halonen twiittasi 4. huhtikuuta. Halosen sivun erikoisuus on se, että presidentti seuraa ainoastaan yhtä tahoa, kehitysyhteistyöjärjestö Solidaarisuutta.
Zombeihin kuuluu myös Pekka Haavisto, jolla on 25 000 seuraajaa, muttei uusia viestejä vaalien jälkeen.

Myös Paavo Arhinmäki ottaa iisisti: twiitti viikossa on kuitenkin tuonut kulttuuriministerille lähes 16 000 seuraajaa.

Aktiivisia keskustelijoita poliitikoista on vain kourallinen, kuten Anni Sinnemäki, Mikael Jungner, Jyrki Kasvi ja ennen kaikkea eurooppaministeri Alexander Stubb.

Alexander Stubb: Pumped some iron with my coach, Matti Vestman. Felt good. A week without lifting and I become a spineless politician.

Näin Stubb twiittasi 8. maaliskuuta. Eli: Pumppasin rautaa valmentajani Matti Vestmanin kanssa. Viikko ilman nostelua ja minusta tulee selkärangaton poliitikko.

Stubb twiittaa lähinnä englanniksi. Noin kolmasosa hänen 60 000 seuraajastaan on ulkomaalaisia. Kokouskuvissa Stubbin näkee usein näpelöivän kännykkäänsä tyytyväisesti myhäillen.

Tyytyväiseltä Alexander Stubb näyttää myös ulkoministeriön Merikasarmissa, jonne olen saapunut pumppaamaan ministeristä Twitter-näkemyksiä.

”Vielä pari vuotta sitten pidin Twitteriä täysin banaalina kanavana. Ajattelin, ettei 140 merkissä voi sanoa mitään järkevää”, Stubb sanoo puistellen päätään entiselle itselleen.

Sitten avustajat vakuuttivat Stubbin siitä, että Twitter on loistava tapa seurata maailman asioita. Nyt ministeri on täysin myyty.

”Twitter on minulle päivittäisuutisten lähde numero yksi. Sieltä löydän maailman ja Suomen mediat sekä ihmiset, joita seuraan.”

Pari päivää ennen tapaamistamme Stubb ja Tuomas Enbuske olivat kertoneet uutisen: he aikovat kirjoittaa yhdessä kirjan Twitteristä. Tähtäimessä on kymmenen lukua, joista ministeri kirjoittaa puolet ja toimittaja puolet. Sivumääräkin on jo sovittu: 140.

Omissa viesteissään Stubb kirjoittaa matkoistaan, EU:sta, kivoista ruokapaikoista ja tietysti treeneistään, mutta ei perheestään.

”Yritän vetää fiiliksellä. Twitterissä täytyy olla oma itsensä. Ketään ei kiinnostaa kuulla, että ’tänään teimme tärkeän kansainvälispoliittisen päätöksen’.”
Paljon huomiota Stubb on saanut esimerkiksi EU:n huippukokouksissa, joissa suljettujen ovien taakse jätetty kansainvälinen toimittajajoukko on seuraillut neuvottelujen tunnelmia suomalaisministerin twiiteistä.

Päivässä Stubbilta lähtee maailmalle keskimäärin 15 viestiä. Laajimmin on levinnyt twiitti, jossa Stubb suositteli ranskalaisnäyttelijä Gerald Depardieulle Suomen erinomaisia viisumipalveluita, jos tämä haluaa palata Venäjältä länteen.

Yhdysvalloissa sosiaalinen media on jo syrjäyttämässä perinteisen median poliitikkojen tärkeimpänä viestintäkanavana. Presidentti Obaman 30 miljoonaa Twitter-seuraajaa jyräsivät viime vaaleissa armotta Mitt Romneyn ja tämän 1,6 miljoonaa seuraajaa.

Stubb aloitti twiittailun samalla viikolla kuin ruotsalainen virkaveljensä Carl Bildt. Aluksi he kävivät veljellistä kisaa, mutta nyt Bildtin twiiteillä on jo 200 000 seuraajaa.

Mutta on Stubbillakin koossa jo sellainen joukko, ettei hänen varmaan tarvitsisi panna kovin paljon rahaa vaalimainontaan.

”En usko, että sosiaalinen media olisi Suomessa vielä syrjäyttänyt perinteistä mediaa ja mainontaa, mutta poliitikon kannalta on vapauttavaa päästä kommentoimaan asioita niin, ettei kukaan tulkitse sanojasi tai epäile motiivejasi.”

Twitter kehittyy koko ajan yllättäviin suuntiin. Kukaan ei tiedä, mitä siitä isona tulee. Jo nyt se on jo mullistanut uutismedian, tähtijulkisuuden ja kriisitiedotuksen.

Palvelun kaikki lonkerot johtavat Twitterin San Franciscossa sijaitsevaan päämajaan. Toistaiseksi toimintaa on pyöritetty lähinnä sijoittajilta saaduilla rahoilla, mutta yhtiön uskotaan listautuvan pörssiin jo lähiaikoina. Silloin Jack Dorseylle ja muille perustajille koittaa tilipäivä, tuskin kuitenkaan ihansamanlainen kuin Facebookilla, joka sai osakkeistaan yli sata miljardia dollaria.

Pikkurahoja Twitter on hankkinut myös myymällä sponsoroituja twiittejä ja näkyvyyttä. Esimerkiksi farkkumerkki tai tv-show voi maksaa siitä, että sen #-merkki pääsee esille nostettujen puheenaiheiden joukkoon.

Twitter joutuu kuitenkin olemaan varovainen, sillä palvelun uskottavuus vaarantuu, elleivät ihmiset tiedä, nouseeko jokin aihe siksi, että se on oikeasti kiinnostava, vai siksi, että siitä on maksettu. Silloin varsinkin kiinnostavimmat käyttäjät voivat hetkessä siirtyä muihin palveluihin.

Facebook on jo törmännyt kuluttajien kiukkuun ja menettänyt alkuperäistä hohdokkuuttaan. Twitterillä ei samanlaisiin virheisiin ole varaa, sillä yhtiön arvo koostuu käyttäjien viesteistä. Jos viserrys vaikenee, Twitter on kuollut.
Tuomas Enbusken mielestä viime vuodet ovat Suomen Twitterissä olleet vapauden ja leikin aikaa, mutta se ei jatku ikuisesti.

”Kun löytyy se juttu, joka toimii sosiaalisessa mediassa yhtä takuuvarmasti kuin ’Huh, mitkä tissikuvat’ lehtien verkkosivuilla, kylmä markkinalogiikka ottaa vallan. Silloin Twitter kapeutuu ja tylsistyy niin kuin paikallisradiot silloin, kun hörhöily vaihtui soittolistoihin.”

Enbuske on varma siitä, että Twitter-seuraajilla on hänelle vielä suuri arvo, mutta millainen, sitä hän ei tiedä.

Maailmalla näistä asioista on jo saatu ensimmäiset riidat aikaan, kun näkyvät tv-tähdet ovat vaihtaneet kanavaa ja vieneet mukanaan omat seuraajansa. Kaliforniassa mediayhtiö PhoneDog haki entiseltä työntekijältään satojentuhansien dollarien korvauksia tämän lähdettyä firmasta 17 000 Twitter-seuraajansa kanssa, mutta lopulta asia saatiin sovituksi.

Enbuske käyttää Twitteriä omien töidensä ja ohjelmiensa markkinointiin. Hän tietää, että seuraajien määrä parantaa hänen asemaansa palkkioneuvotteluissa, sillä sosiaalinen media on tulossa katsojalukujen rinnalle keinoksi mitata televisio-ohjelmien suosiota ja mainosarvoa.

”Antaahan se tiettyä valtaa”, Enbuske myöntää ja vääntää kuuluisan mutruhymynsä.

On kulunut tasan puoli vuotta siitä, kun aloitin Twitterissä. Pieni sininen lintu on tullut minulle tärkeämmäksi kuin olisin ikinä arvannut.

Twitterin ansiosta olen lukenut juttuja ja ajatuksia, joihin en muuten olisi törmännyt. Aamun lehti antaa arkiruuan, mutta erikoisherkut löytyvät usein Twitterin kautta.

Olen myös tutustunut uusiin ihmisiin, joista on tullut minulle merkittäviä, vaikken edes tunne heitä. Jos Tuomas Enbuske sairastuisi, saattaisin lähettää hänelle tsemppiviestin.

Yllättynein olen kuitenkin siitä, miten Twitter on vaikuttanut kieleeni: teksti luistaa paremmin, kun joutuu koko ajan tiivistämään ajatuksia 140 merkkiin. Veijo Meri mahduttaisi twiittiin romaanin, Timo Soini ideologian.

Suomalaisista twiittaajista olen nyt noin 150:nneksi suosituin. Ei minusta ole aurinkoa tullut, mutta Twitter-avaruudessa olen keskikokoinen planeetta.
Mutta olenko minä elinkelpoinen?

En tiedä, mitä hyötyä minulle tästä kaikesta on, ehkei yhtään mitään. Seuraajani tuskin suostuisivat maksamaan siitä, että saavat lukea viestejäni. Palkkaanikaan Twitter tuskin vaikuttaa, ainakaan ylöspäin. Pomot ovat kiinnittäneet huomiota twiittailuuni lähinnä silloin, kun olen innostunut jostain hiukan liikaa.

Twitterissä voi mokata nopeammin kuin solmii kengännauhansa. Ashton Kutcher riensi talvella puolustamaan potkut saanutta amerikkalaisen jalkapallon valmentajaa ennen kuin hänelle oli kerrottu tämän jääneen juuri kiinni urheilijapoikien ahdistelusta.

Brittilehti The Guardianin tunnettu kolumnisti George Monbiot taas meni väärin perustein syyttämään konservatiivikansanedustajaa seksuaalisesta ahdistelusta. Katumusharjoituksena hän lupasi tehdä suuret määrät vapaaehtoistyötä.

Jos lähetän kymmenen viestiä päivässä, ennemmin tai myöhemmin lipsautan väistämättä jotain kiusallista. Mitä sitten tapahtuu? Onko tämä osa työtäni vai olenko lähtenyt omin päin heikoille jäille?

Ei tässä taida olla mitään järkeä. Pitäisi varmaan lopettaa koko homma. Mutta ehkei sentään ihan vielä.

Huomaan tuntevani outoa rauhattomuutta. Olen keskittynyt kirjoittamaan tätä juttua niin ankarasti, etten ole ehtinyt twiitata moneen päivään. Jotain pitäisi keksiä, jokin nokkela läppä tai napakka välihuuto.
Mutta äkkiä pää on aivan tyhjä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Suosituimmat uutiset – Kuukausiliite

Uutiset