Anna Karrila on 11 laudaturin ylioppilas ja voimanoston maailmanmestari

Toiset ehtivät. Anna Karrila on 25-vuotiaana päässyt urheilussa maailman huipulle ja tieteessä väitöskirjavaiheeseen.

Kuukausiliite
 

Jos on olemassa turhaa julkisuutta, täytyy olla myös ansaittua julkisuutta, ja ehkä siihen päälle vielä Anna Karrilan tapaus, jossa mediahuomio on tullut erityisen painavista syistä.

Karrila on viidennen vuoden lääketieteen opiskelija, joka aloitti tutkimusryhmässä heti ensimmäisen opiskeluvuotensa syksynä. Karrilan soluviljelmistä on jo löytynyt keinoja parantaa käytössä olevien syöpälääkkeiden tehoa.

Voimailussa Karrilan tähti alkoi nousta runsas vuosi sitten. Viime vuonna hän voitti raakavoimanoston maailmanmestaruuden neljän kansainvälisen lajiliiton kisassa. Lajiin kuuluu jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastaveto. Tukivarusteita ei käytetä. Karrila on rikkonut 82,5-kiloisten naisten maailmanennätyksen nostamalla kyykystä 175, penkistä 122,5 ja maasta 185 kiloa.

Voimanoston hän aloitti kaksi vuotta sitten lopetettuaan fitness-urheilun. Siinäkin hän oli nuorten suomenmestari, ja päälajiensa ohella hän on voittanut kehonrakennuksen SM-kultaa, Suomen vahvin nainen -kisan pronssia ja kädenväännön suomenmestaruuden.

Murrosiässä Karrila oli Suomen kärkeä kävelyssä ja 800 metrin juoksussa.

Televisiossa Anna Karrila esiintyi ensimmäisen kerran 20-vuotiaana. Oli loppukevät. Ylioppilastutkintolautakunta oli tiedottanut, että kevään priimus oli kirjoittanut yhdeksän laudaturia. Karrilan valmentaja kirjoitti nettisivuilleen valmennettavansa kirjoittaneen kaksi laudaturia enemmän. Pian hämmentynyt Karrila istui Ylen Aamu-tv:n sohvalla kertomassa, miksi hänen yksitoista laudaturiaan ei kelvannut kevään ykköstulokseksi. Siksi, että hän oli kirjoittanut ne neljässä erässä: kahdeksan laudaturia kolmantena lukiovuonna ja neljäntenä kolme lisää.

 

Tuomas Marttila
Viime vuonna Anna Karrila voitti raakavoimanoston maailmanmestaruuden neljän kansainvälisen lajiliiton kisassa.
Viime vuonna Anna Karrila voitti raakavoimanoston maailmanmestaruuden neljän kansainvälisen lajiliiton kisassa.

Anna Karrilan kanssa on helppo sopia tapaamisesta. Hän vastaa viesteihin hetkessä, pyytää tarkentamaan ehdotusta, ilmoittaa täsmällisesti hänelle sopivat ajat ja paikat, ja minuutilleen sovittuna tapaamishetkenä hän soittaa toimittajalle, jotta ei lähestyisi väärää ihmistä.

Turun yliopistollisen keskussairaalan kanttiinissa Anna Karrila hymyilee eikä näytä voimanaiselta. Hän on runsaat 160 senttiä pitkä, ja lihakset piiloutuvat löysän lääkärintakin alle.

Hän etenee vauhdikkaasti Tyksin kellarikäytäviä pitkin biolääketieteen laitokselle. Siellä hän avaa laboratorion oven ja sitten lämpökaapin oven. Pienissä purkeissa on suolistosyöpäsoluja Turussa hoidettavilta potilailta.

Suolistosyöpä on miesten ja naisten toiseksi yleisin syöpä. Joidenkin syöpäpotilaiden sairauden havaittiin pahenevan, vaikka he söivät lääkkeitä, jotka oli todettu toimiviksi.

Karrila on syöttänyt lääkkeitä sairaille soluille ja huomannut, että annostelun järjestys ratkaisee. Tietyllä tavalla annettuna lääkkeet mitätöivät toisensa, toisella tavalla ne parantavat.

Karrila tekee työtä itsenäisesti, kahdesta syystä. Ensinnäkin yksin työskentely sopii hänelle.

"Turhaudun ryhmässä helposti. Jos huomaan, ettei tilanne etene, en jaksaisi kuunnella muiden jaarittelua siitä, miten tämä nyt menee."

Hän uskoo olevansa tässä suhteessa samanlainen kuin fysiikasta väitellyt professori-isänsä. Äiti on terveyskeskuslääkäri Espoossa ja ymmärtää lääkärin ammattia käytännössä, mutta Thaimaassa asuva isä on teoreetikko.

Toinen syy on se, että Karrilaa on vältelty.

Yhteistyötaidot ovat olleet jonkinlainen puheenaihe Karrilan ympärillä pitkään. Jopa lääketieteellisessä joku on jo ehtinyt valittaa professorille, että Karrila viittaa ja kyselee liikaa eikä huomioi muita.

Karrila tietää, että hänestä puhutaan.

"Aiemmin reaktioni oli se, että en välitä, mitä muut ajattelevat. Mutta nyt yliopistolla – olisin voinut ehkä tämän ymmärtää aikaisemminkin – olen opetellut olemaan hiljaa, etsimään vastauksia omalla ajalla ja antamaan tilaa muillekin. Olen sulkenut pois omaa innokkuuttani."

Innokkuus on kuitenkin merkittävä selittäjä hänen poikkeuksellisille suorituksilleen. Hän on halunnut ne.

Jo yläasteella hän tutki psykiatrian julkaisuista aivotoimintaa ja keinoja ohjata itseä.

 

Tuomas Marttila

Karrila nieleskelee irvistellen valkoista pulveria. Ennen treenejä on saatava lihaksille ravintoa. Voimaharjoittelu perustuu siihen, että lihassolut täyt-tyvät proteiinilla.

Karrila nielaisee glutamiinia, joka parantaa lihasten täyttymistä ja nopeuttaa palautumista. "Maistuu ihan jäätävän pahalta", hän puhisee.

Seuraa lusikallinen haaraketjuisia aminohappoja – "kuin sitruunankuorta söisi" – ja gamma-aminovoihappoa, joka kuulemma maistuu härskiintyneeltä voilta ja on hormonin kaltainen aine mutta ei kielletty.

Lopuksi kaksi tablettia vihreää teetä, joka Karrilan mukaan närästää mutta piristää kivasti.

Moni sekoittaa pahanmakuiset lisäravinteet mehuihin, mutta Karrila nielee ne sellaisenaan, sillä ei näe syytä pitkittää kärsimystä. Hän juo vanhasta vitamiinijuomapullosta vettä päälle.

Voimaharjoittelijoiden klubi on teollisuusrakennuksessa Itäharjussa parin kilometrin päässä yliopistosta. Sisällä haisee pinttynyt hiki. Kaiuttimista jytisee Hatebreediä, Black Sabbathia, Rammsteinia.

Salilla on kymmenen miestä ja kaksi naista.

Karrilan mielessä ovat taas solut, tällä kertaa nopeat lihassolut.

Hän harjoittelee jalkakyykkyä. Karrila nostaa tangon niskan päälle ja tekee rivakoita nostoja lyhyissä sarjoissa. Ensin 30 kiloa, tauko, vyön kiristys, magnesiumia käteen. 60 kiloa.

Karrila hermottaa eli pyrkii aktivoimaan nopeita lihassoluja. Voimaharjoittelussa tarvitaan nopeiden solujen räjähtävää voimaa. Hitaat solut ovat eduksi kestävyyslajeissa.

Karrila harmittelee, että on teini-iän kestävyysharjoittelulla ehkä menettänyt nopeita soluja.

Tosin missään aiemmassa lajissaan hän ei ole kehittynyt yhtä nopeasti. Karrila aloitti treenaamisen tosissaan keväällä 2011.

"Nyt en menesty vain sisulla. Tähän minulla on lahjojakin."

Tuomas Marttila

Kun Karrila pääsee 90 kilon painoihin, naama punehtuu ja kuuluu ähkäisyjä. Tanko kalahtaa pidikkeeseen takaisin.

Voimanosto ei saa juuri huomiota lehtien urheilusivuilla. Laji on tunnettu dopingaineiden käytöstä.

Karrilalla on tapana puhua dopingistakin suoraan, ja häntä on syytetty lajin mustamaalaamisesta entisestään.

"Tunnen ihmisiä, jotka käyttävät dopingia avoimesti, ja he ovat upeita ihmisiä. En halua puhua heistä pahaa, se on heidän valintansa. Mutta minulla on perusteita omalle valinnalleni olla käyttämättä."

Lääketieteilijänä Karrila voisi pitää aiheesta pienen luennon.

"Dopingaineiden vaikutukset ovat pysyviä. Jos ihminen ei halua pysyvästi muuttaa itseään psykofyysisenä kokonaisuutena, käyttöä kannattaa miettiä. Varsinkin naisena. Steroidit ovat mieshormoneja, eikä niitä ole naisilla tieteellisesti tutkittu. Ei tiedetä, miten nainen toimii niiden käytön jälkeen. Käytön aikana ne toimivat kyllä ehkäisynä."

Karrila haluaa vielä jonakin päivänä lapsia.

Voimaurheilija voi pilata itsensä ilman kiellettyjä aineitakin. Nivelkulumia tulee väistämättä.

Karrila on nähnyt, kun lajitoverilta räjähtää lihas nostaessa.

Hän itse rikkoi ranteensa kädenväännön SM-kisoissa. Joskus taas on käynyt niin, että noston paineesta Karrilan iho on tullut täyteen pieniä verenpurkaumia ja nenästä on suihkunnut verta. Sellainen paine voi tuhota aivosoluja.

"Kaikessa urheilussa on oltava hieman armoton itseä kohtaan. Otan riskejä. Jos tulee vammoja, sitten tulee", Karrila sanoo.

Tuomas Marttila

Hänellä on kokemusta myös lajista, jossa tuhoa alkoi tulla liikaa.

Murrosiässä Karrila otti tavoitteekseen menestymisen sekä fitnessissä että klassisessa kehonrakennuksessa.

Hän oli fitness-dieetillä ylioppilaskirjoituksien aikaan ja aloittaessaan yliopistolla.

"Tykkäsin siitä, että fitnessissä saattoi nähdä oman menestyksensä peilistä. En ajatellut sitä kauneusasiana.

"Mutta ihan varmasti olin silloin syömishäiriöinen – ja vielä syömishäiriöisempi olin, kun olin juoksija ja kilpakävelijä. En millään pystynyt myöntämään itselleni, että olen kasvamassa naiseksi. Silloin ajattelin, että kasvan isoksi ja rumaksi naiseksi. Oli inhotus ulkonäöstä."

Fitness-dieetillä Karrila pysyi tavoitteessaan olla pieni ja voimakas, vaikka keho ja ihmissuhteet rikkoutuivat. Hormonitoiminta oli sekaisin, ja kun hän alkoi nukahdella yliopistolla, todettiin uniapnea.

Äiti pyysi turhaan häntä lopettamaan.

"En pystynyt myöntämään edes itselleni, että menee huonosti ja tuntuu pahalta. Lopulta, lääketieteellisesti ajatellen, olin varmaankin psykoosissa."

Karrila nauraa, vaikka ei hän vitsaile. Tai kyllä hän vähän vitsaileekin.

"Jos vielä aloitan dieetin, jonkun psyykenlääkityksen varmasti ihan itse kirjoitan itselleni."

Sitten Karrila löysi voimanoston ja nykyisen poikaystävänsä, joka myös on voimaurheilija.

"Kun kilpaurheilee, ei voi ajatella, että lopettaa urheilun, vaan että vaihtaa lajia." 

Tuomas Marttila

Väitöskirjatutkijana Karrilalla on rahoitus vuoteen 2016 saakka, mutta hän ei usko, että saa tutkimukseen kulumaan niin paljon aikaa. Lääkäriopintoja hän ei voi nopeuttaa, vaan valmistuu opiskelutovereiden kanssa samaan aikaan runsaan vuoden kuluttua.

Opinnot aloittaessaan Karrila oli vakuuttunut, että hän antautuu täysin tutkijaksi.Hän oli itsekin alkanut uskoa, että hänen empatiakyvyssään oli puutteita.

"Ihmiset reagoivat minuun kuin pikkuneroon, joka ei tajua normaalista elämästä mitään, vähän niin kuin aspergersyndroomaiseen."

Opintoihin kuuluvat harjoittelut ovat muuttaneet käsitystä itsestä.

Viime kesänä Karrila oli kesätyössä Porissa.

Ensimmäisen työpäivän iltana hän oli päivystyksessä ainoana lääkärinä. Vanha potilas joutui tilaan, jossa häntä piti elvyttää. Potilas ei selvinnyt. Karrila miettii sitä yhä.

"Tunnen suurta kiitollisuutta niitä hoitajia kohtaan, jotka olivat siinä kanssani."

Yhdestä hoitajasta on tullut hänen paras ystävänsä. Mieshoitajasta. Hän on aina tullut miesten kanssa paremmin toimeen. Karrila uskoo, että hänellä itselläänkin olisi miehenä helpompaa.

"Miehet ovat suorempia. He eivät vaadi, että minun pitäisi pystyä lukemaan asioita rivien välistä. Miehet saavat olla oman elämänsä herroja ilman että sitä katsotaan pahalla."

Sairaalassa hän on ymmärtänyt, että kaikkea ei voi hallita.

"Sairaalamaailmassa oppii myös, että kaikki ihmiset ovat arvokkaita. Pultsari on ihan yhtä tärkeä potilaana kuin kuka tahansa muukin. Mietin kyllä, missä niiden ihmisten kunnianhimo on. En tajua, miksi jotkut eivät yritä mitään."

Jo 12-vuotiaana urheilijalupauksena Anna Karrila ajatteli, että huipputulos ei ole mitään, jos se on huipputulos vain Suomessa.

Suomalainen peruskoulu on erittäin hyvä, siitä Karrila on vakuuttunut, sillä siellä lahjakkaat oppivat oppimaan ja vähemmän lahjakkaat pidetään mukana.

Mutta kilpailua Suomessa pelätään turhaan.

Tavoitteet auttavat kehittymään. Kehittymällä pääsee pitkälle.

Voimanoston naisten kaikkien painoluokkien kaikkien aikojen dopingtestattu maailmanennätys on 60 kilon päässä hänen ennätyksestään.

Hän nostaa vielä ne kilot.