Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Vuorineuvos pakeni perintö­veroa Portugaliin, sai moitteet presidentiltä ja myi perhe­yhtiönsä – ”Olen niin sini­valkoinen ihminen kuin ihminen voi olla”

Unto Hämäläinen HS

Tummansininen Mercedes ajaa portista sisään ja työntyy auraamattomassa pihassa väkisin eteenpäin.

Autoa ajaa ammattikuljettaja. Hän on sukupuoleltaan nainen, mikä siinä ammatissa on yhä epätavallista.

Kuljettaja pysäyttää Mersun Katajanokan Kasinon portaiden eteen. Takapenkiltä nousee toinen nainen. Hänellä on yllään ruskea turkki ja vasemmassa kädessään kaksi kassia.

Tuuli tarttuu naisen vaaleisiin hiuksiin. Hän nostaa kaulukset pystyyn ja juoksee portaat ylös. Eteisessä hän heittää turkin yltään.

Vastassaolijat pelästyvät, sillä vieraan mekossa on kesäisen lyhyet hihat. He ehdottavat, että tämä kääriytyisi villahuopaan. Kasinon tiloissa on viimaisena pakkaspäivänä viileää.

”Kiitos, mutta kiitos ei”, vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto sanoo ja naurahtaa päälle: ”En minä puolessa vuodessa Portugalissa ole Suomen talvea unohtanut. Sitä paitsi minulla on veressä nyt niin paljon adrenaliinia, että kyllä minä tarkenen.”

Toivanen-Koivisto tulee suoraan tiedotustilaisuudesta, jossa julkistettiin alkuvuoden suuri talousuutinen: Toivasten 102 vuotta vanha perheyhtiö Onninen myydään Keskolle.

Kauppa on poikkeuksellisen suuri, sillä rakennus- ja teknisen alan tukkukauppa Onnisen liikevaihto oli viime vuonna 1,4 miljardia euroa ja sen palveluksessa on 3000 työntekijää.

Ja onhan kauppahinta muhkea: peräti 369, siis kolmesataakuusikymmentäyhdeksän miljoonaa euroa. Summa maksetaan, kunhan kilpailuviranomaiset hyväksyvät kaupan.

Tilaisuus oli kuulemma sujunut hyvin. Yrityskaupan julkistaminen on aina ostajan show. Keskon uusi toimitusjohtaja Mikko Helander oli ollut vakuuttava, kun hän oli kertonut Keskon ja Onnisen sopivan hyvin yhteen.

”Minä olin päättänyt olla niin niukkasanainen kuin suinkin”, Toivanen-Koivisto sanoo ja arvelee tilaisuuden sujuneen tältäkin osin suunnitelman mukaan.

”Kauppa säilyi salassa loppuun asti. Mediassa ei esiintynyt pienintäkään vihjettä”, Toivanen-Koivisto hykertelee. Kaupan pysyminen salassa oli tärkeää varsinkin Keskolle, jonka täytyy pörssiyhtiönä kohdella kaikkia osakkeenomistajiaan tasapuolisesti.

Hän vaikuttaa vapautuneelta ja tyytyväiseltä, jopa iloiselta, kun noustaan toiseen kerrokseen, joka on hänelle tuttu paikka.

Maanpuolustusväki pitää näissä kabineteissa kokouksiaan, ja Toivanen-Koivisto on maanpuolustusihminen henkeen ja vereen. Tänä historiallisena päivänäkin hän on nostanut kaulaansa riipuksen, jossa on valtakunnallisen maanpuolustuskurssin suoritusmerkki.

Katajanokan Kasino sopii merkittävän päivän henkeen myös sen vuoksi, että talo sattuu olemaan yhtä vanha kuin Onninen, jonka turkulainen urakoitsija Alfred Onninen perusti helmikuussa 1913.

Maarit Toivanen-Koivisto on dynastian neljättä polvea, Alfred Onnisen lapsenlapsen Anja Toivasen ja tämän puolison Erkki J. Toivasen toinen tytär.

Kun hän istuu Korsu-kabinetin jykevän pöydän ääreen, hän vetää henkeä ja tunnustaa hiljaisella äänellä: ”Kyllä minua eilen illalla itketti ihan sikana.”

Maarit Toivasen ura Onnisella alkoi kesällä 1973, kun hän 18-vuotiaana ylioppilaana aloitti apulaisena yhtiön varastossa. Isä, toimitusjohtaja Erkki Toivanen, oli neuvonut tytärtä kunnioittamaan vanhempien varastotyöntekijöiden ammattitaitoa.

”Sen kesän jälkeen oli pakko arvostaa työtoverien osaamista. He pystyivät nopeasti löytämään tavaroita, koska tiesivät ulkomuistista jokaisen nippelin paikan. Silloin ei ollut tietokoneita”, hän muistelee.

Kesä opetti hänelle myös toisen asian. Pomon tytärtä kohtaan tunnettiin ennakkoluuloa.

”Minun piti tehdä enemmän töitä kuin muut, jotta osoittaisin, etten ollut siellä lintsaamassa.”

Seuraavana hän aloitti kauppaopistossa ja jatkoi liikealan opintoja Uppsalan yliopistossa. Ruotsiin oli lähdettävä, sillä hän ei päässyt Helsingin kauppakorkeakouluun.

Uppsalassa opiskeli 1970-luvulla paljon varakkaiden helsinkiläisperheiden lapsia. Lahden yli kantautui tietoja hurjista bileistä, ja monet opiskelijat nöyrtyivät palaamaan kotimaahan väsyneinä ja ilman tutkintoa.

”Monen oli vaikea sopeutua siihen, etteivät he olleet Ruotsissa muita opiskelijoita kummempia. He olivat Helsingissä tottuneet siihen, että koska vanhemmat olivat jotakin, hekin olivat jotakin. Ja kun he eivät saaneet opintoja aikaiseksi, vanhemmat kutsuivat heidät kotiin.”

Tunnetuin tuon ajan Uppsalan-opiskelija oli Assi Koivisto, Suomen Pankin pääjohtajan Mauno Koiviston ja Tellervo Koiviston tytär.

”Opiskelimme Assin kanssa täsmälleen samaan aikaan ja taisimme valmistua yhtä aikaa, mutta emme tunteneet toisiamme. Liikuimme eri porukoissa.”

Maarit Toivasen piti viedä opinnot kunnialla loppuun. Muuten hän ei olisi saanut töitä Onniselta.

”Ei minulla ollut vaihtoehtoa. Isä ei uskonut valmistumiseen, jos ei ollut näyttää papereita.”

Onninen palkkasi vuonna 1978 kolme nuorta ekonomia, joista yksi oli Maarit Toivanen. Häntä ryhdyttiin opettamaan talon tavoille.

Pari vuotta myöhemmin hän sai tehtävän, jota hän yhä muistelee innostuneena. Yhtiö osti valaisinliikkeen Helsingin keskustasta ja tarvitsi sille vetäjän.

”Minä olin kolme vuotta lamppukauppias. Pidin siitä työstä.”

Valaisinmyymälästä hän palasi Onniselle ja teki kahdenkymmenen vuoden uran keskijohdon tehtävissä. Hänestä tuli moninkertainen päällikkö: ostopäällikkö, myyntipäällikkö, myymäläpäällikkö, tuotepäällikkö ja vieläpä laatupäällikkökin.

Joka kerta kun hän siirtyi yhtiössä uuteen tehtävään, oli ensimmäiseksi vakuutettava työtoverit.

”Ihmiset olivat epäluuloisia. Onneksi olin hyvä myymään itseäni.”

Joskus teki mieli lähteä, muttei siitä mitään tullut. Suvun perinne sitoi hänet vuosi vuodelta tiukemmin Onniseen.

Vaativa työ ja suuri perhe veivät kaiken ajan. Hän synnytti neljä lasta: Erik (1986), Martina (1988), Martti (1994) ja Henrik (1997).

Onnisella meni hyvin. Yhtiö laajeni ja kansainvälistyi, ja kielitaitoiselle ekonomille riitti uutta tekemistä eli haasteita, kuten nykyisin aina korostetaan.

Yhtiön menestyessä myös sen omistajien ja johdon maine kasvoi. Vuorineuvos Erkki J. Toivasesta tuli näkyvä hahmo suomalaisessa talouselämässä. Anja Toivanen keskittyi hyväntekeväisyyteen. Yhdessä he näkyivät juhlavissa gaaloissa ja lehtien seurapiiripalstoilla.

Erkki J. Toivanen oli vanhan ajan johtaja, patruuna, joka piti langat käsissään. Sukupolvenvaihdos oli kuitenkin arka asia. Isä ja tytär toistivat lähes joka kesä sama rituaalin.

”Joimme huvilalla yhden gin tonicin yhdessä. Aina sovittiin, että hänen pitäisi ryhtyä opettamaan minua.”

Sopimus jäi pelkäksi puheeksi.

”Jälkeenpäin ymmärrän häntä paremmin. Isä kuului siihen sukupolveen, jonka oli vaikea nähdä naista yrityksen johdossa.”

Itse asiassa Onnisella oli syntynyt traditio, jossa yhtiön omistajan tytär menee naimisiin miehen kanssa, ja tästä koulitaan yhtiön uusi toimitusjohtaja. Näin oli toimittu jo kahdessa edellisessä sukupolvessa.

”Muistutin joskus isää, että minä olen ihan kykenevä henkilö. Ei hän oikeasti kuunnellut. Isä oli minua kohtaan hirveän ankara. Äiti tuuppi minua eteenpäin ja muistutti, että jonain päivänä yritys jää minulle ja sisarelleni. Päävastuu lankeaisi minulle, koska sisareni ei ollut yhtiössä töissä.”

Onnisen suuruuden luoja, vuorineuvos Erkki J. Toivanen kuoli 73-vuotiaana heinäkuussa 2000. Kolme vuotta aikaisemmin ylin päätösvalta oli keskitetty emoyhtiö Onvestiin, johon Maarit Toivanen-Koivisto siirtyi kehityspäälliköksi ja keskittyi rahoitukseen.

”Isä oli pomo loppuun asti. Hänen kuolemansa oli shokki meille kaikille. Minun elämäni muuttui täysin.”

Ylin valta jaettiin siten, että Anja Toivasesta tuli nyt emoyhtiö Onvestin hallituksen puheenjohtaja ja Maarit Toivanen-Koivistosta Onvestin toimitusjohtaja sekä Onnisen, siis yhtiön suurimman ja tärkeimmän osan, hallituksen puheenjohtaja.

Järjestelyt eivät sujuneet kivuttomasti.

”Yhtiön sisältä oli monenlaisia kampittajia. Ajattelivat, ettei minulla olisi kompetenssia.”

Johtajat vetosivat suoraan Anja Toivaseen, sillä he tiesivät, että pääomistajalla olisi lopulta valta päätöksenteossa.

”Kyllä meidän täytyy saada Anja ymmärtämään, ettei Maarit. . .”, Toivanen-Koivisto matkii kampittajiensa käyttämää lausetta.

Johdossa jouduttiin tekemään muutamia henkilövaihdoksia, joista supistiin talouspiireissä.

”Oli kuulemma tapana sanoa, ettei kukaan tule toimeen niiden Toivasen naisten kanssa.”

Anja Toivanen kuoli vuonna 2007, ja Maarit Toivanen-Koivistosta tuli nyt myös emoyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Hänellä oli viimeinen sana koko konsernin asioissa.

Konserni menestyi ja laajeni. Maarit Toivanen-Koivistosta tuli muutamassa vuodessa näkyvä yritysjohtaja, joka antoi kasvot paitsi perhe- myös naisyrittäjyydelle. Hänelle kertyi pitkä liuta luottamustoimia.

Komein kruunu oli vuorineuvoksen arvo, jonka presidentti Tarja Halonen antoi Toivanen-Koivistolle vuonna 2008. Hän oli Turun Sanomien Irja Ketosen jälkeen toinen nainen, jolle tämä talouselämän korkein ja tavoitelluin arvonimi myönnettiin.

Kun Onninen täytti vuonna 2013 sata vuotta, järjestettiin hienot juhlat, joita kunnioitti läsnäolollaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Onnista suitsutettiin esimerkillisenä perheyrityksenä.

Pääomistajan mieltä painoi kuitenkin huoli perheyhtiön tulevaisuudesta. Hän ryhtyi perehtymään siihen, miten sukupolvenvaihdos pitäisi toteuttaa.

Maarit Toivanen-Koivisto täytti 60 vuotta joulukuussa 2014. Hän kertoi HS:n syntymäpäivähaastattelussa, että hän muuttaa perheensä kanssa Portugaliin vuoden 2015 aikana.

Muuton syynä oli Suomen korkea perintö- ja lahjavero. Laskelmien mukaan lapset eivät kykenisi maksamaan kymmenien miljoonien perintöveroa muulla keinolla kuin myymällä perheyrityksen. Vaikka kaikki muu perheen omaisuus, talot ja kesämökit, myytäisiin, se ei riittäisi alkuunkaan veroihin, joita yritysomaisuudesta tulisi.

Niinpä Toivanen-Koivisto ja hänen miehensä Ilkka Koivisto tulivat siihen tulokseen, ettei auta muu kuin muuttaa Portugaliin, jossa perintö- ja lahjaveroa ei peritä.

”Sain lausunnosta paljon lokaa niskaani, mutta en arvannut, että vielä pahempaa oli tulossa.”

Haastattelua antaessaan Toivanen-Koivisto ei nimittäin tiennyt, että myös muutamat muut vuorineuvokset suunnittelivat muuttoa Portugaliin. He olivat suurten pörssiyritysten entisiä toimitusjohtajia, jotka halusivat nauttia korkeat eläkkeensä verovapaasti.

Syntyi suuri julkinen kohu, ja vuorineuvosten aikeita arvosteltiin ankarasti. Jopa presidentti moitti napakasti muuttajia ja taisi lohkaista heistä jotain ilkeää.

Presidentin lausunto loukkasi Toivanen-Koivistoa niin syvästi, että hänen on suorastaan vaikea puhua. Korsu-kabinetissa on pitkään hiljaista, kun hän hakee oikeita sanoja. Sitten hän puhuu pitkään:

”Minua ottaa päästä. Minä olen niin sinivalkoinen ihminen kuin ihminen voi olla. Olen maksanut kolmenkymmenen vuoden aikana yli 18 miljoonaa euroa veroja, 11 miljoonaa palkastani ja 7 miljoonaa perintö- ja lahjaveroina. Ja siinä on vain minun henkilökohtaiset veroni. Kukaan ei pysty laskemaan, kuinka paljon perheemme ja yrityksemme on sadan vuoden aikana maksanut veroja. Me emme ole nyt, emmekä ole ikinä olleet, veronkiertäjiä. Me maksamme veroja Suomeen joka ikinen päivä.”

”Minusta presidentin lausunto tuntui kohtuuttomalta. Minä olin lähdössä tekemään sukupolvenvaihdosta, jotta yritys voisi jatkossa pysyä Suomessa, työllistää suomalaisia ja myös maksaa veronsa Suomeen.”

”En olisi ollut lähdössä Suomesta yhtään mihinkään, jos olisi olemassa toinen realistinen vaihtoehto tehdä sukupolvenvaihdos. Monet ovat sanoneet, että myykää kaikki ja maksakaa verot, jää teille senkin jälkeen paljon rahaa. Niinkin voi ajatella, ja monet ovat niin tehneet, mutta minä en ajattele sillä tavalla. Minä haluan, että tämä perheyrityksen tarina jatkuu vielä toiset sata vuotta.”

Onnisen tarina voi jatkua pitkään, mutta sen myynnistä tuli sittenkin totta.

Juhani Niiranen / HS
Toivanen-Koiviston on pitänyt opetella Portugalissa uusi elämäntapa.
Toivanen-Koiviston on pitänyt opetella Portugalissa uusi elämäntapa.

Viime elokuussa Maarit Toivanen-Koivisto, hänen miehensä diplomi-insinööri Ilkka Koivisto ja perheen kaksi nuorinta lasta muuttivat Portugaliin. Toivanen-Koivisto oli jo aikaisemmin jättänyt emoyhtiö Onvestin toimitusjohtajan tehtävät ja keskittyi hallituksen puheenjohtajan työhön. Hän luopui myös lähes kaikista luottamustoimistaan.

Portugalissa Toivanen-Koivisto opetteli uuden elämänrytmin. Aamuisin hän valmistaa aamiaisen ja huolehtii lapset opintielle. Iltapäivään asti hän istuu päätteen ääressä ja tekee töitä. Illansuussa hän lähtee lenkille tai käy kuntosalilla. Illat on varattu perheen kanssa puuhastelulle ja vaikkapa ruuanlaitolle.

Kirjojakin piti lukea.

”Raahasin paljon kirjoja mukanani, mutten ole jaksanut lukea juuri muuta kuin Laila Hirvisaaren ihania kirjoja. Niissä on suuria tunteita, hienoja pukuja ja pieniä romansseja. Hirvisaari vetää lukijan ajatukset pois arkihuolista.”

Pariskunnan oli tarkoitus myös hidastaa työtahtia vuosikymmenten mittaisen uran jälkeen. Toisin kävi. Maarit Toivanen-Koivisto joutui tekemään elämänsä suurimman päätöksen.

”Meitä oli lähestytty ostomielessä aikaisemminkin. Tarjoukset oli torjuttu. Onninen ei ollut myynnissä, ja olin ajatellut, ettei myymistä edes harkittaisi ainakaan kolmeen vuoteen.”

Sitten Keskon pääjohtaja Mikko Helander soitti heinäkuun lopulla, kesken perheen muuttokiireiden.

”Keskon tarjousta oli pakko punnita vakavasti. Tarjolla oli varteenotettava ja vakavarainen kotimainen omistaja, joka kykenisi turvaamaan Onnisen jatkon ja työpaikat. Kilpailutilanne oli Onniselle vaativa, sillä kovimmat kilpailijat olivat joko pörssiyhtiöitä tai kansainvälisiä jättejä.”

Ratkaisua pohdittaessa tehtiin laskelmia eri vaihtoehdoista. Pidettiin kokouksia, palavereja ja neuvotteluja.

Myös edessä olevaa sukupolvenvaihdosta mietittiin. Vanhin lapsi on 29-vuotias ja nuorin vasta 18-vuotias.

Toivanen-Koivisto kävi Helsingissä niin usein kuin se vain oli mahdollista, sillä viranomaiset pitävät Suomen-päivistä kirjaa, ja niitä sallitaan vain rajattu määrä. Päivät oli ahdettava täyteen tapaamisia ja neuvonpitoja asiantuntijoiden kanssa.

Tärkein prosessi tapahtui Maarit Toivanen-Koiviston omassa päässä. Hänen oli lopulta sanottava viimeinen sana.

”Alitajunta teki siitä Helanderin ensimmäisestä soitosta alkaen työtään. Välillä pohdin puhtaiden numerojen avulla. Myynti tuntui perustellulta. Toisinaan annoin tunteille vallan ja ajattelin sitä sadan vuoden työtä, jota firmassa on tehty. Silloin tuntui pahalta edes ajatella myymistä.”

”Sitten mietin seuraavaa sukupolvea. Minkä tyyppinen ja kokoinen yhtiö olisi hyvä jättää heille? Miten he selviytyisivät ja voisivat, jos haluavat, jatkaa yritystoimintaa?”

Sekin ajatus houkutti, ettei kaikesta yritystoiminnasta tarvitsisi luopua kerralla ja että perheyritys voisi jatkaa toisessa muodossa.

Onnisen myynnin jälkeenkin perheelle jäisi vielä toinen yritys, talotekniikkaurakoinnin ja kiinteistöjen ylläpitopalvelujen yhtiö Are, jonka liikevaihto on lähes 400 miljoonaa euroa vuodessa. Työntekijöitä sillä on lähes yhtä paljon kuin Onnisella, 2900.

Lisäksi konsernissa oli muutakin liiketoimintaa, ja kertyisihän emoyhtiö Onvestiin myös suuri varallisuuspotti Onnisen myynnistä. Näin Onvestista voi tulla merkittävä sijoittaja, joka tuo pääomaa myös muihin kotimaisiin yrityksiin.

Hän seurasi tiiviisti Suomen uutisia. Silloin hän huomasi usein tulevansa pahalle tuulelle.

”Kun Sipilän Juha aloitti pääministerinä, odotukset olivat suuria. Viime syksy oli paha pettymys. Minun silmissäni Suomen tilanne on muuttunut huonompaan suuntaan koko ajan.”

Ajan kanssa päätös kypsyi, ja joulukuussa hän teki lopulta suuren ratkaisun: Onninen myydään Keskolle, jos ehdoista päästään tyydyttävään sopimukseen.

Lähes puolen vuoden valmistelun jälkeen nimet pantiin papereihin, ja tiistaina 12. tammikuuta 2016 kauppa julkistettiin.

Myyntipäätös oli aivan valtava yhden perheen tekemäksi. Suomalaisten perheyritysten historiasta löytyy vain muutama yhtä suuri kauppa.

Asiantuntijat vertaavat Onnisen kauppaa merkitykseltään takavuosien suuriin yrityskauppoihin, joilla vanhat teollisuussuvut, kuten Serlachiukset, Rosenlewit ja Björnebergit, myivät tehtaansa.

Koville päätöksen tekeminen otti, Maarit Toivanen-Koivisto myöntää.

”Tietoinen minä sanoo, että tein järkevän, hyvän ratkaisun. Emotionaalinen minä ei vielä tiedä, mitä on tehty.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!