Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Sananvapauden symbolina puolustettu satiirilehti Charlie Hebdo on huonoa huumoria ja alapääjuttuja

Hyökkäyksestä pariisilaisen huumorilehden toimitukseen tuli vuosi. Nyt oli hyvä hetki lukea se lehti.

Kuukausiliite
 

Satiirilehti Charlie Hebdon uusi numero saapui vihdoin. Se ilmestyi lehteen tehdyn terrori-iskun vuosipäivänä, eikä sitä saanut ostaa kuin kaksi kappaletta kerrallaan. Suomeen lehti piti tilata Pariisista.

Lehti tuli kuuluisaksi, kun terroristit hyökkäsivät sen toimitukseen tammikuussa 2015. Sitä on puolustettu sananvapauden symbolina. Vähemmän on puhuttu sen sisällöstä ja tasosta.

Otan lehden käteeni. On turbaanipäisiä muslimeita ja hulluja jihadisteja, perverssejä kardinaaleja karvaisine takamuksineen. Se on tuttua Charlie Hebdo -kamaa. Lehtihän pilkkaa uskontoja. Se uskaltaa pilkata mitä vain, sillä se on Sananvapautta. Hienoa Ranskalaista Sananvapautta. Trikolori hulmutkoon!

Ja kyllä Charlie Hebdo pilkkaakin – muslimeja ja katolilaisia.

Mutta uskaltaako lehti pilkata kolmatta suurta Lähi-idän uskontoa: juutalaisuutta? En ole ensimmäinen, joka kysyy sitä. Jos rienataan uskontoja, pitää rienata tasapuolisesti. Sitä Charlie Hebdo ei tee.

Vuonna 2008 Charlie Hebdon piirtäjä Siné kirjoitti satiirisen kolumnin presidentti Nicolas Sarkozyn pojasta Jeanista. Tämä oli kääntynyt yllättäen juutalaiseen uskoon, jotta pääsisi naimisiin rikkaan juutalaissuvun perillisen kanssa.

Lehti erotti piirtäjänsä, koska tämä oli osoittautunut antisemiitiksi.

Moni muslimi yritti muistuttaa tapauksesta viime talven Charlie-huuman aikaan.

Toki Charlie Hebdon kuvissa esiintyy myös koukkunokkainen ja mustakaapuinen ortodoksijuutalainen. Mutta aina sellaisessa yhteydessä, jossa ovat myös muiden uskontojen edustajat.

Enkä tässä nyt kärtä juutalaisten pilkkaa. Mutta kiinnostaisi nähdä, mihin Charlie Hebdon rohkeus riittää.

Siksi vähän hätkähdin, kun löysin uudesta numerosta piirroksen, jossa valkopartaiset ortodoksijuutalaiset hätäilevät: Toora-käärö on kadonnut! Katsoja näkee, että yhden housunkauluksesta pistää esiin jotakin, joka näyttää vessapaperirullalta.

Viereisessä kuvassa katolisen kardinaalin kaavun liepeistä ponnahtaa esiin ristinmuotoinen erektio.

Jokainen uskonto saa vuorollaan vastaavanlaisen ”vitsin”.

Että tällaisen lehden puolustamiseksi miljoonat marssivat. Kaikin mokomin. Epäilemättä he olisivat marssineet myös Seiska-lehden puolesta. Sananvapauden nimissä.

Kyllä huonoa huumoria saa olla. Ja pippeli–pylly-juttuja. Mutta mitä muuta tässä Charlie Hebdon numerossa olikaan? Monta sivua viime tammikuun murhenäytelmän marttyyriutta, taas kerran. Saatujen kiitosten toisteluja, itseihailua ja patetiaa. Sellainen istuu huonosti räävittömään satiirilehteen.

Metritolkulla pitkäpiimäisiä juttuja siitä, kuinka he ovat oikeassa. Monta juttua, jotka jauhavat laïcitéta, tunnuksettomuutta ja uskonnottomuutta. Ihan kuin lukisi ateistista Vartiotornia. Huumoria ei edes yritetä.

Pahkasika oli parempi.

Yksi lehden vastustajista on koomikko Dieudonné Mbala Mbala, joka on hyvin suosittu varsinkin Pariisin lähiöissä. Hän on oikea antisemiitti ja holokaustin kieltäjä ja saanut siitä useita oikeustuomioita. Mutta aika hauska.

Ranskassahan holokaustin kieltäminen on rikos. Oli myös hiuskarvan varassa, että Armenian kansanmurhan kieltäminenkin olisi kriminalisoitu.

Tämä ranskalainen sananvapaus on sitten monimutkainen asia.

Kyllä Charlie Hebdo uskaltaakin. Lehdessä on ilmestynyt monta piirrosta, jotka esittävät Turkin rannikolla hukkunutta pikkupoikaa. Niistä tuli laaja kohu. Yhdessä piirroksessa rannalla oli McDonald’sin mainos, joka kertoi kahden lapsen syövän yhden hinnalla.

Senkin saivat puolustajat vielä väännettyä Euroopan ja kapitalismin arvosteluksi. Mutta sitten tuli kuva, jossa hukkuneesta pikkupojasta sanottiin, että jos hän olisi saanut kasvaa isoksi, hänkin olisi päässyt Kölniin ”puristelemaan perseitä”.

Pidän räävittömästä huumorista. Mutta ei taida olla Charlie Hebdosta pilailemaan viime talven terrori-iskulla. Tai holokaustilla? Onkohan se uskaltanut pilailla edes Ranskan vastarintaliikkeellä?

Kerron vielä yhden esimerkin siitä, miten Charlie Hebdossa ymmärretään rohkeus ja huumori. Ne, jotka pahoittavat mielensä rumista sanoista, voivat jättää lopun lukematta.

Viime vuoden iskun jälkeen ilmestyi erikoisnumero, jota myytiin miljoonia kappaleita. Kun sen avasi, ensimmäinen kuva esitti tutisevaa vanhaa nunnaa. Hän oli sisar Emmanuelle, joka oli kuollut vähän aiemmin.

Sisar Emmanuelle oli Ranskan rakastetuimpia ihmisiä. Hän vietti vuosikymmeniä Kairon köyhimmässä kaupunginosassa, jossa eletään lajittelemalla roskia. Sinne hän perusti sairastupia ja orpokoteja. Hän sai kunniamerkkejä muttei silti arkaillut sanoa vallanpitäjille, mitä ajatteli.

Charlie Hebdon kuvassa sisar Emmanuelle sanoo: ”Maan päällä minä masturboin, mutta täällä paratiisissa saan imeä kyrpiä.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!