Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Äiti eristi lehmätaiteilija Miina Äkkijyrkkän lapsena vasikkakarsinaan – itse hän itkee, jos lapset pitävät hänestä hengähdystaukoa

Taiteilija Miina Äkkijyrkän tytärtä Pihlajaa ärsyttivät teininä äidin räikeät vaatteet ja mustavalkoiset mielipiteet.

Kuukausiliite
 
http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/78cac9bfdfc1c8b373090ff398cf65f635fdcbef-akkijyrkka.jpg
Mikä Miina Äkkijyrkässä on parasta ja mikä pahinta, entä hänen tyttäressään?
HSTV:n videolla taiteilija Miina Äkkijyrkkä ja hänen tyttärensä Pihlaja kertovat toistensa parhaista ja huonoimmista puolista.
Pihlaja Ahlava:

Äitini on räiskyvä tulisielu, jolle arjen pyörittäminen on aina ollut vähän vaikeaa. Kun olin lapsi, hän ei halunnut omaksua rutiineja, eikä minulla ja kahdella sisaruksellani ollut esimerkiksi nukkumaanmenoaikoja. Totuin siihen, että arkemme muuttuu jatkuvasti. Elimme päivä kerrallaan.

Meillä oli Orimattilassa Artjärvellä maatila pihattoineen ja navettoineen ja paljon veistoksia, joiden päällä sain kiipeillä. Ollessani kuusivuotias muutimme lehmien ja hevosten kanssa Skatan tilalle Helsingin Vuosaareen. Siellä asuminen oli uskomattoman siistiä.

Perheemme apuna oli muutamia ihmisiä, jotka auttoivat äitiä niin lehmien kuin meidän lasten hoidossa. Kun äidillä oli projekteja, asuin naapurissa. Myös lukioikäisenä asuin pari kuukautta tuttavaperheemme luona. Oli virkistävää kokeilla systemaattisempaa arkea, jossa ruoka oli pöydässä aina tiettyyn aikaan.

Minulla ja sisaruksillani on jokaisella eri isä. Ja se, miten äiti tapasi omani, onkin hauska tarina. Äiti lähti hakemaan kukolle piimää. Hän päätyi kuppilaan, jossa hän bongasi vakavakatseisen miehen. Äiti halusi hankkia vielä yhden lapsen ja ajatteli, että siinä on harkitseva, hyvä ihminen. Isä oli kuitenkin jo naimisissa, joten äiti kasvatti minut yksin. Hän oli yksin isäntä ja emäntä, koko setti.

Äiti on aina ollut tosi itsenäinen. Hän on ollut naimisissa työnsä ja lehmiensä kanssa, eikä niiden ylitse ole kukaan mies mennyt.

Noin kuusivuotiaana aloin ymmärtää, että ystävilläni on isä, mutta minulla ei. Äiti oli tosi rehellinen taustastani ja sanoi minun syntyneen lyhyestä ja ytimekkäästä rakkaudesta. Hänen avoimuutensa takia isättömyys ei tuntunut häpeälliseltä tai surulliselta, mutta vanhemmiten minulle syntyi halu rakentaa perhe. Naimisiin meneminen oli minulle iso juttu.

Teininä ajattelin, ettei äiti ole yhteiskuntakelpoinen. Minua ärsytti, että hän pukeutuu niin räikeisiin vaatteisiin. Hänen mielipiteensä olivat tosi mustavalkoisia. Aina tuntui, että ihmiset tuijottavat. Koin sen ahdistavana ja nolona. Kritisoin usein hänen käytöstapojaan.

Teininä en ymmärtänyt äidin luomistyötä. Kun veistosprojekti oli kesken, se vaati häneltä paljon henkistä prosessoimista. Kun rupesin väärässä kohtaa aukomaan, hän romahti ja alkoi itkeä. Kun huomasin tuhon, pyytelin sitten anteeksi. Äiti on niin herkkä.

18-vuotiaana muutin ulkomaille. Näin maailmaa ja ymmärsin suomalaisten olevan aika tuomitsevia. Huomasin itsekin kasvaneeni sellaiseksi. Onneksi ymmärsin, ettei ole väärin olla erilainen, se on vain mielenkiintoista.

Asuin kaksi vuotta Australiassa, sitten vuoden Singaporessa. Äiti oli kannustanut minua matkustamaan, mutta lähtöni oli silti hänelle kova paikka. Hän oli hyvin huolissaan minusta ja soitti aluksi melkein joka päivä.

Äiti on kotoisin Lappetelän kylästä Iisalmen läheltä. Hän oli vanhin neljästä sisaruksesta, ja hänen lapsuudenkodissaan oli paljon kyyttöjä ja muita eläimiä. Äidinäiti oli vakava ja harras körttiläinen karjakko, äidinisä taas humoristinen ja taiteeseen menevä kanttori.

Äiti on syvästi rehellinen ihminen. Me lapset olemme saaneet tehdä mokia, mutta valehtelu on äidille raskas petos. Pahimmillaan hän on ollut minulle tosi raivona, muttei koskaan oikeasti vakavien asioiden takia. Esimerkiksi jäädessäni lukiossa monen kuukauden lintsaamisesta kiinni hän oli tosi cool.

Vaikka vanhemmiten äidin tulinen temperamentti onkin vähän rauhoittunut, ihmiset eivät silti tule aina hänen kanssaan toimeen.

Lehmistä hän ei voi varmasti koskaan lakata pitämästä. Ne ovat kuin happea hänen luovuudelleen. Niiden kanssa oleminen on äidille myös hyvin tärkeä sosiaalisuuden muoto.

Isoäitinä hän on fantastinen. Poikani kanssa äiti on kuin kävelevä teatteriesitys, joka saa arjen muuttumaan seikkailuksi.

Tultuani itse vanhemmaksi olen miettinyt, miten äiti pärjäsi kolmen lapsen ja lehmien kanssa yksin. Mutta äiti onkin selviytyjä. Hänen ansiostaan minustakin on tullut rohkea.”

Miina Äkkijyrkkä:

Pilli oli erittäin rakastettu ja toivottu lapsi. Minulla oli jo tytär ja poika, ja Pilli putosi siihen joukon jatkoksi.

Pilli oli perheemme ilopilleri ja kova tyyppi jo lapsena. Ensimmäisiksi sanoikseen hän ei sanonut äiti, vaan puuroo, ruokaa. Luonteeltaan Pilli on rohkea, vakaa ja harkitseva. Kaiken maailman tuulet eivät puhalla häntä nurin.

Kova juttu kaikille lapsilleni oli, kun minä alkoholisoiduin Pillin ollessa ihan pieni. Aloin juoda pysyäkseni hengissä ja välttääkseni tulemasta hulluksi, sillä perheessämme tapahtui syviä tragedioita, elämän ja kuoleman kysymyksiä, joista en halua puhua.

JUKKA LEHTINEN
”Isoäitinä äiti on fantastinen”, sanoo Pihlaja Ahlava.
”Isoäitinä äiti on fantastinen”, sanoo Pihlaja Ahlava.

Se oli raskasta aikaa lapsille, he joutuivat kokemaan hirveyksiä. ’Perkele, kuka on tahrinut mun piirrustuksen, kenen kädenjäljet tässä on?’ Kun on temperamenttia ja herkkyyttä, siitä tulee melkomoista säpläkkää, huutamista, kiroilua ja ties mitä perheväkivaltaa.

Jumalan armosta kuitenkin raitistuin vuonna 1993. Pilli oli silloin kolme. Elämäni vaikeimpia asioita on ollut ajatella, miten lasten psyyke pysyy kaiken tuon jälkeen kasassa. Kun heillä on ollut aikuisena murheita tai itsetunto-ongelmia, olen miettinyt, että olenko syönyt heistä vahvuuden, olenko ollut liian rankka kokemus. Vanhetessa tosin moni ikävä asia on hävinnyt mielestäni. Lapset kyllä muistavat ja ihmettelevät, että onko äiti muistisairas.

Olen aina tehnyt ahkerasti töitä. Säpinä on ollut kova ja kalenterissa minuuttiaikataulu. Pahin ristiriita taiteilijan työn ja pienten lasten kanssa oli se, ettei yhtäjaksoista keskittymisaikaa ole paljon. Teinkin nuorempana paljon töitä yöllä. Keksin myös lasten pysyvän tyytyväisinä, kun he saavat tohria värejäni. Levitin paperit lattialle, jossa he ryömivät. Kun näin hyvän kuvion, nappasin sen ja pistin kuivumaan, ja sitten poimin lehmät sieltä esiin.

Selvisin yksinhuoltajana, sillä minulla oli ainakin kuusi tuttua perhettä, jos lapset tarvitsi jättää jonnekin. Olen saanut erityishyvää kohtelua uskovaisilta. Vaikka minulla on epäsosiaalisen ihmisen maine, heidän kanssaan olen joutunut tulemaan jollain lailla toimeen – eihän sitä kenen tahansa lapsia oteta hoitoon.

Periaatteeni on ollut, että jokaiselle lapselleni jää muistoja omalta pihalta, ja Pillillä se paikka oli Skata. Meillä oli siellä 105 lehmää, viisi hevosta, kaksisataa kanaa, kahdeksan koiraa ja 35 kissaa. Loin paskaa 1 500 kiloa päivässä.

Koko peltiveistostuotantoni syntyi Skatassa. Mutta sitten meidät häädettiin, eikä peltiveistoksia ole sen jälkeen syntynyt. Tarvitsen onnellisen ympäristön luodakseni.

Pahin šokki, jonka Pilli on aiheuttanut, oli koulusta pinnaaminen lukion ensimmäisellä. Olin ajamassa lehmille biojätekuormaa Herttoniemessä, kun opettaja soitti, ettei heillä ole sellaiselle oppilaalle paikkaa, josta ei ole mitään merkintää viiteen kuukauteen. Olin että mitä häh? Olin vienyt Pillin monta kertaa aamutakissani autolla Rastilan metroasemalle, mutta Pilli ei ollutkaan mennyt kouluun vaan kahvilaan. Purin kuorman itkien ja päätin, että tänä päivänä paljastetaan, mitä on tapahtunut. Otin naapurin Päivin avukseni, koska pelkäsin ylireagoivani. Me saatiin Pilli heti kiinni, ja sitten tehtiin toimintasuunnitelma koulussa.

Lopulta Pilli läpäisi lukion. Hän oli aina erittäin suosittu oppilas, aktiivinen juhlien järjestäjä, mutta ei mikään lukutoukka.

Kun Pillin isä sanoi, ettei halua roolia hänen elämässään, Pillin maailma meni murskaksi. Nykyään hän ei kuitenkaan ole katkera, vaan ymmärtää isänsä ratkaisun. En minäkään ole katkera. Onhan Pilli saanut isältään hyvät, vahvat geenit. Haluaisin kyllä, että tämä olisi joskus perhejuhlissa mukana vaimonsa kanssa.

Rakkauselämän suhteen olen yksinäinen seikkailija. Enkä minä ihmisistä hirveästi edes pidä, en ainakaan niin paljon kuin eläimistä. Lapset ovat tietenkin eri kategoriaa, ovathan he minun lihaani ja vertani. Ystävätkin ovat läheisiä, mutta viihdyn hyvin omissa oloissani. Ihailijat ja hihasta pyyhkijät tuntuvat ihmisrosvoilta. Heidän puolestaan pitäisi elää raisua elämää, vaikka olenkin vain tämmöinen nössö vanha mummu kuvanveistäjä.

Pilli on minua paljon parempi ihmissuhteissa. Lapsena en tutustunut ulkopuolisiin ihmisiin. Äiti eristi minut ja pani vasikkakarsinaan, koska olin niin vilkas. Työnsin herneitä sisarusteni sieraimiin ja korviin, kiipeilin lampuissa ja löin yöastian vesikorvoon, mitä vaan.

Ensimmäiset veistokseni tein ennen kansakoulua. Jos on visuaalinen maailmankäsitys ja mielenherkkyys, sitä ei voi väistää. Minua kannusti sekin, että äitini oli niin vastahankainen. Hänen mielestään vain ruumiillinen työ oli oikeaa työtä. Isä oli toista maata. Hän sanoi minulle jo lapsena, että sinusta tulee kuvanveistäjä, rakennetaan tuonne mäkeen ateljee.

Pidän itseäni omistautuvana äitinä. Olen lapsilleni kuin tankki, vankkumaton. Minua voi ampuakin, mutta ei minuun tule kuin naarmu. Meillä on ollut melkein liiankin avoin perhe. Meillä on puhuttu kaikki jumalat ja seksit jo pienenä. Pillilläkin on aina ollut hirmu luova käsitys siitä, kuinka erilaisissa olosuhteissa ihmiset voivat saada alkunsa.

Nykyisin yritämme päästä etäämmäs toisistamme. Mutta jos joku lapsista pitää minusta hengähdystaukoa, itken ja suren, miten epäonnistunut äiti olen. Missä on tapahtunut virhe, enkö ole ymmärtänyt tarpeeksi heidän temperamenttityyppiään ja herkkyystasoaan?

Pillin äitiys on yhdistänyt meitä erittäin paljon. Olen hoitanut Pillin poikaa kolmena päivänä viikossa, kun Pilli käy kokkikoulussa. Olin synnytyksessäkin mukana. Pilli sanoi minulle jo nuorena, että haluaa minut sinne.

Toivon, että Pilli on oppinut minulta rohkeutta ja perinyt luottamuksen Jumalaan. Olen halunnut välittää hänelle ajatuksen, että mihin hän ryhtyykin, kannattaa sinnitellä, vaikka tuleekin vaikeuksia. Minua itseäni on aina kiinnostanut elämässä semmoinen, mikä tuntuu muista mahdottomalta. Kohtuullinen kärsimys antaa ihmiselle näköalaa. Silloin voi nähdä simppelitkin asiat hyvinä.”

Miina Äkkijyrkkä, 66, on kuvanveistäjä ja suomalaisen nautakarjan eli kyyttöjen puolustaja. Hänen nimensä oli alkujaan Riitta Loiva.

Pihlaja Ahlava, 25, opiskelee kokiksi.

Miina ja Pihlaja studiokuvassa Kuopiossa 1990.
Miina ja Pihlaja studiokuvassa Kuopiossa 1990.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!