Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Yli 6 000 otti kantaa kyselyssä: pakkoruotsista luovutaan ja Suomi kuuluu kohta Natoon

Kuukausiliitteen tulevaisuuskyselyn tuloksia kommentoivat mm. Martti Ahtisaari, Bengt Holmström, Anne Berner, Elisabeth Rehn ja Sampo Terho.

Oskari Onninen HS

Kymmenen vuotta sitten oli yllättävän samanlaista kuin nyt. Silti vuodesta 2006 tuntuu olevan ikuisuus.

Silloin Tarja Halonen valittiin toiselle kaudelleen, Lordi voitti ja makasiinit paloivat, nousukausi jatkui ja syksyllä Nokia julkaisi N95-puhelimensa. Seuraavana keväänä julkaistaisiin jo ensimmäinen iPhone.

Internetiä käytti jo 77 prosenttia suomalaisista, viime vuonna 87 prosenttia. Facebook oli olemassa, mutta Suomessa sitä ei käytetty.

Ehkä jopa suurempi muutos tapahtui niinä kymmenenä vuotena, jotka edelsivät vuotta 2006. Niihin mahtuu euron käyttöönotto, internet, WTC:n tornien tuho ja niin sanotun terrorismin vastaisen sodan alkaminen.

Julkaisimme viime kesänä verkossa kyselyn, jossa esitettiin 20 tulevaisuutta koskevaa väitettä. Kyselyyn osallistujia pyydettiin vastaamaan, uskovatko he väitteiden toteutumiseen seuraavan kymmenen vuoden kuluessa vai eivät. Erikseen korostettiin, että vastatessa tulisi ainakin yrittää olla pohtimatta, onko nimenomainen muutos huono vai hyvä.

Vastaajia oli runsaat 6 200.

Tällainen kysely ei tietenkään ole tieteellinen. Mutta jos kyselystä jotain voidaan päätellä, niin kymmenen vuoden päästä Suomi kuuluu Natoon ja kannabista saa poltella nykyistä vapaammin.

Ja saimaannorppakin pärjää.

Kaikkein todennäköisimmiksi vastaajat arvioivat sellaiset muutokset, jotka ovat teoriassa yhden poliittisen päätöksen takana. Niiden toteutumiseen voi vaikuttaa jopa se, millaisia ihmisiä sattuu hallitusneuvotteluissa jossain kabinetissa istumaan.

Sitten on tapahtumia, joista ei suoranaisesti päätä kukaan. Esimerkiksi se, pääseekö Suomi jalkapallon arvokisoihin.

Jorma Vuoksenmaa on vedonlyöntiammattilainen. Hän osaa heti selittää, miten Suomen jalkapallomaajoukkueen pääsyä jalkapallon arvokisoihin pitäisi ennustaa.

Koska kisoja mahtuu seuraavaan kymmeneen vuoteen neljät, arvio on kumulatiivinen. Mahdollisuudet kertautuvat, Vuoksenmaa sanoo. Vaihtoehto sille, että Suomi pääsisi kerran kisoihin, on se, että Suomi ei pääse kertaakaan kisoihin.

Vaikka todennäköisyys yksittäisiin kisoihin pääsemiselle olisi, kuten Vuoksenmaa ”fiilispohjalta” arvioi, ehkä 15–20 prosenttia, kokonaismahdollisuus on jo 50 prosentin luokkaa.

”Kun jokin voi toistua viisi kertaa, niin on suurempi todennäköisyys, että tärppää. Varsinkin, kun on aika paljon satunnaisuutta.”

Karsinta on 5–6 joukkueen kaksinkertainen sarja, jossa yksi paitsiovihellys, epäselvä rankkari tai tolppalaukaus voi ratkaista, Vuoksenmaa analysoi.

”Silloin pelivoimaltaan heikompikin joukkue voi pärjätä.”

Ja lisää hyviä urheilu-uutisia. Ehkä mäkeäkin hypätään kymmenen vuoden päästä, vaikka viimeisen kymmenen vuoden aikana hyppääjien määrä on pudonnut sadalla. Viime kaudella heitä oli kaikkiaan 355.

Hiihtoliitosta kerrotaan, että Suomi on tässä poikkeusmaa, ja syy siihen on viime vuosien surkea menestys. Muualla Euroopassa hypätään mäkeä entistäkin innokkaammin.

Joka tapauksessa selvältä näyttää, mäkihyppääjiä on kymmenen vuoden päästä yhä enemmän kuin mäkiä. Sillä vaikka hyppääjien määrä ei nousisikaan, mäkienkin määrä luultavasti vähenee.

Teknologiakonsultti ja futuristi Risto Linturi on pohtinut tulevaisuuden ennustamista työkseen 1980-luvulta lähtien. Hän vastaa puhelimeen kesämökiltään, ja mikä mukavinta, hän sanoo, tulevaisuuden ennustaminen ei ole sen vaikeampaa kuin pianonsoitto.

”Joka oppii soittamaan pianoa, oppii sitä yksi kappale kerrallaan. Harjoittelee sitä ja käyttää siihen kymmenestä kahteenkymmeneen vuoteen aikaa, että se alkaa sujua virheettömästi.”

Yhdysvaltalainen professori Philip Tetlock julkaisi viime vuonna Superforecasting: The Art And Science of Predicting -kirjan. Tetlock laittoi tavalliset ihmiset ennustamaan lähitulevaisuuden yhteiskunnallisia muutoksia. Hän huomasi, että koeryhmästä erottui superennustajia, joiden ennustukset osuivat tiedustelupalveluitakin paremmin. Ja kun super-ennustajia laitettiin samaan nettiryhmään tekemään yhteistyötä, oikeiden ennusteiden todennäköisyys kasvoi entisestään.

Tetlock esittelee kirjassaan ennustamisen lainalaisuuksia. Ensinnäkään ennustamiseen ei pidä sotkea sitä, minkä soisi tapahtuvan. Parhaat ennustajat ovat pikemmin ”tarkkaavaisia New Your Timesin lukijoita” kuin neroja. He ovat tyypillisesti kiinnostuneempia siitä, missä he ovat olleet oikeassa tai väärässä, kuin siitä, menikö heidän ennustuksensa oikein. Lisäksi he muuttavat mielipidettään tarpeen tullen. Ennusteitaan he korjaavat vähän mutta usein.

Risto Linturilla on ennustamiseen kolme lähtökohtaa.

Ensimmäinen nyrkkisääntö on se, että jos jollekin asialle on mahdollista kuvitella teknologinen ratkaisu, kannattaa uskoa, että se toteutuu joskus. Ei ehkä juuri kuvitellulla tavalla, mutta jotenkin.

Tältä pohjalta kannattaa ajatella myös hypetettyä teknologiaa: 3d-tulostusta, omatoimisesti ihmisiä kuljettavia autoja, 5G-teknologiaa, Hyperloopia. Ne ovat tulevaisuutta, vaikka lentävät autot odottavat yhä läpilyöntiään.

Toinen sääntö tulee ranskalaissosiologi Émile Durkheimilta, joka tutki mm. työnjaon ja erikoistumisen vaikutuksia yhteiskuntaan. Joskus aikaisemmin lähes kaikilta edellytettiin normeihin sopeutumista ja tietynlaista käytöstä. Mutta mitä enemmän ihmisiltä vaaditaan erikoisosaamista ja mitä kauemmas kaupankäynti ulottuu, sitä enemmän erilaisuutta sallitaan.

Tämä selittää sen, miksi kulttuurisodissa on tähän asti käynyt niin kuin on käynyt: konservatiivit ovat hävinneet.

Kolmanneksi Linturi kehottaa kuuntelemaan Nobel-fyysikko Richard Feynmanin maineikasta puhetta vuodelta 1959.

”Feynman sanoo siinä, mitkä ovat fysiikan rajat. Vehkeet voivat pienentyä, pienentyä ja pienentyä, kunnes jossain kohdassa se ei ole enää fyysisesti mahdollista”, Linturi selittää.

Mutta edelleen jää arvailtavaa.

”Vaikeampaa on sitten ennustaa sitä kehitysnopeutta.”

Ilmastonmuutos muuttaa arkeamme ja elämäämme yhtä varmasti kuin teknologinen kehitys.

Tietokirjailija Risto Isomäki on kirjoittanut paljon uusiutuvasta energiasta, ydinvoimasta ja ruuantuotannon hiilidioksidipäästöistä.

”Tietyt uudet teknologiat tulevat niin nopeasti, että ihmiset eivät välttämättä huomaa, että jokin muuttuu”, hän sanoo. ”Ei kai se loppujen lopuksi ole niin tärkeää, millä auto kulkee tai mistä se sähkö pistorasiaan tulee.”

Isomäen mielestä ilmastonmuutoksen kannalta kohtalonkysymys voi olla lihansyönnin vähentäminen. Eläintuotanto aiheuttaa virallisen arvion mukaan noin 20 prosenttia maailman kaikista hiilidioksidipäästöistä. Lisäksi YK:n alainen ruokajärjestö FAO on arvioinut, että lihan kulutus kasvaa 2,5-kertaiseksi vuoteen 2050 mennessä.

”Pahimmillaan se voi tarkoittaa sitä, että eläinperäisten tuotteiden tuotanto tuottaisi 2050 saman verran kasvihuonekaasuja kuin kaikki ihmisen toiminta nyt.”

Ruotsin maatalousvirasto on vaatinut lihalle haittaveroa jo pitkään. Kuukausiliitteen verkkokyselyyn vastanneet ja Isomäki eivät kuitenkaan usko, että Suomessa otettaisiin sellainen käyttöön lähivuosina.

Mutta on Isomäellä hyviäkin uutisia. Hän arvelee, että tulevaisuudessa voidaan ihmetellä, miksi 2010-luvulla oltiinkaan niin pessimistisiä ilmastonmuutoksen suhteen.

”Energiajärjestelmän muutos etenee niin nopeasti kuin se maapallolla voi edetä.”

Kahden vuoden aikana maailmantalous on kasvanut, mutta energiantuotannon hiilidioksidipäästöt eivät. Vuonna 2015 jo 90 prosenttia maailman uudesta sähköntuotannosta pohjautui uusiutuviin energiamuotoihin.

Isomäen mukaan ollaan jo sillä rajalla, onko kuluttajalle halvempaa tuottaa oma sähkönsä auringosta kuin ostaa se. Aurinkopaneelit paranevat ja halpenevat, ja litiumakkujen hinnat ovat pudonneet yli 10 prosenttia joka vuosi. Kohta oman sähkön tuottaminen, varastointi ja jakaminen verkkoon muuttuu niin kannattavaksi, että tavalliset ihmiset voivat pistää voimalan pystyyn kasvihuoneeseensa.

Isomäen mielestä on aivan selvää, että aurinkosähkö tulee olemaan Suomenkin tärkein energianlähde, vaikka osa siitä tuotetaankin Suomen ulkopuolella.

Mutta ollaanko näin pitkällä jo kymmenen vuoden päästä?

Entä mitä tapahtuu erittäin hienolle suomalaiselle ydinvoimalle?

Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan on määrä käynnistyä vuonna 2018, kymmenen vuotta alkuperäistä aikataulua myöhemmin. Isomäki pitää varmana, että projekti kyllä saatetaan loppuun, sillä 11–12 miljardin projekti on liian kallis, jotta sen annettaisiin kaatua. Tällä vuosikymmenellä voimala Isomäen mukaan tuskin käynnisty, puhumattakaan, että se koskaan alkaisi tuottaa voittoa.

”Ydinvoima on kaikkein joustamattomin sähköntuotannon muoto, sitä on vaikea ajaa ylös tai alas sähköntarpeen mukaan. Se toimii parhaiten, jos se toimii yötä päivää samalla teholla. Ihmiset taas eivät toimi samalla aktiivisuudella koko ajan.”

”Olkiluoto 3:n valmistuessa tulee ongelma siitä, mihin yösähkö pistetään. Kasvava osa sähköstä tuotetaan aurinkopaneeleilla ja varastoidaan akkuihin, tulee älykkäitä sähköverkkoja ja älyvalaistusta, joka on päällä silloin, kun sitä tarvitaan. Silloin Fennovoima-hankkeen ihmisetkin huomannevat, että hankkeessa ei ole taloudellista järkeä.”

Harvardin yliopiston professori Stephen Protheron mukaan Yhdysvalloissa kaikkia kulttuurisotia on yhdistänyt se, että niiden ensilaukaukset ovat konservatiivien ampumia. Liberaalit ovat sitten reagoineet siihen, ja tästä on alkanut raastava huuto ja vääntö.

Ja lopputulos on sitten se, että konservatiivit ovat hävinneet.

Suomi on ollut näihin päiviin asti eristynyt ja samantaustainen kansa, jossa vähemmistöt ovat olleet pieniä. Siksi varsinaiset kulttuurisodat ovat täällä nuorempi ilmiö.

Länsimaissa suuri kehityslinja on Ranskan vallankumouksesta lähtien ollut se, että liberaalit ovat halunneet oikeuksia sorretuille. Konservatiivit taas ovat halunneet vähentää niitä sellaisilta, jotka voisivat romuttaa vallitsevan arvomaailman.

Suomessa siihen ovat kuuluneet kristillis-sosiaaliset arvot, joiden valta on murentunut hitaasti. Sukupuolineutraali avioliitto hyväksyttiin Suomessa vasta 2015, ja uskonnottomille annettiin mahdollisuus opiskella elämänkatsomustietoa vuonna 1985.

Kannabiksesta mitään sotaa ei käydä. Yksikään poliittinen taho, liberaali tai konservatiivinen, ei näe taistelussa mitään voitettavaa. Silti Kuukausilitteen verkkokyselyyn vastanneista yli puolet uskoo, että kannabis laillistetaan.

Vaikka 25–34-vuotiaista lähes 40 prosenttia on vähintään kokeillut kannabista, tulos on yllättävä. Nimittäin Ylen tuoreen gallupin mukaan vain 21 prosenttia suomalaisista olisi valmis luopumaan kannabiksen käytön rangaistavuudesta.

”Jonkinlaisen kansainvälisen paineen kautta se tapahtuu, mutta Suomi ei ole eturintamassa, lähellekään”, sanoo Rosa Meriläinen, joka 12 vuotta sitten aiheutti kansanedustajana kohun kerrottuaan Image-lehden haastattelussa polttaneensa pilveä.

”Kansanedustajien pitäisi ensin opetella keskustelemaan huumeista. Siinä minä itse olisin voinut olla miinanpolkija enkä vain varoittava esimerkki.”

Uskonto on usein ollut tavalla tai toisella kulttuurisotien ytimessä. Yhdysvalloissa sekä katolilaiset että mormonit joutuivat taistelemaan paikkansa yhteiskunnassa. Suomessa uskonto kytkeytyy esimerkiksi maahanmuuttoon.

”Puhutaan maahanmuuttoaallosta, mutta en usko, että näkevät kaikki ylipäänsä, kuinka muuttunut Suomi on nyt ja kuinka muuttunut se tulee olemaan”, sanoo Nasima Razmyar.

”Sen näkee päiväkodeissa, kouluissa ja neuvoloissa. Ei välttämättä vielä eduskunnassa.”

Razmyar on paitsi Sdp:n kansanedustaja, myös erinomaisen sopiva esimerkki helposta ennusteesta. Kyselyssä 47 prosenttia uskoi, että Suomessa on kymmenessä vuodessa muslimiministeri, 46 prosenttia ei uskonut.

Se väite on helppo purkaa kappaleiksi, sillä siinä liikkuvia osia on vain vähän.

Ensinnäkin ministerit tulevat useimmiten kansanedustajien joukosta, ja Suomessa on tällä hetkellä yksi muslimikansanedustaja, Nasima Razmyar. Hän on oppositiopuolueessa.

Koska Suomessa hallituksilla ei ole tapana kaatua, todennäköisimmin nykyisten hallituspuolueiden ulkopuolelta saadaan ministereitä joko vuonna 2019 tai sitten 2023.

Ruotsi sai ensimmäisen muslimiministerinsä vuonna 2014, Norja vuonna 2012. Maahanmuuttajataustaisia ministereitä maissa on ollut jo liki kymmenen vuotta, joten on vain ajan kysymys, koska Suomessakin.

Koska ensimmäisen kauden edustajia harvemmin nostetaan ministereiksi, ainakin ensi vaaleissa Razmyar on todennäköisin vaihtoehto. Ja eiköhän Razmyar ole seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdollakin, koska hän sanoo työnsä olevan ”enemmän kuin unelma”.

Razmyar korostaa, että kyse on uskontoa enemmän siitä, että maahanmuuttajataustaisia pääsee eduskuntaan ja luottamustehtäviin.

”Nyt on näytetty, että se on mahdollista, joten jo kuntavaaleissa ehdokkaita tulee olemaan paljon enemmän.”

Mitä todennäköisimmin siis vuonna 2026 Suomessa on tai on jo ollut muslimi ministerinä. Siihen Razmyarkin uskoo. Silloin meillä on uusi normaali.

”Jokaisen lasikaton kun rikkoo kerran, sen jälkeen se on normaalia. Naispresidentti, naispääministeri tai mikä tahansa.”

Puolet vastaajista uskoi, että kymmenen vuoden kuluttua joka viides suomalainen on ulkomaalaistaustainen.

Vaikka nyt ulkomaalaistaustaisia on Suomessa asuvista seitsemisen prosenttia, tosiasiassa Suomi on jo paljon sitä kansainvälisempi. Täällä asuu valtava määrä ihmisiä työkomennuksella EU-alueelta, esimerkiksi Virosta.

Toisaalta tiukennetun maahanmuuttopolitiikan taas on pelätty johtavan siihen, että ilman turvapaikkaa jääneet katoavat maan alle – pois tilastoista, pois mielestä.

Ulkomaalaistaustaisten määrä kasvaa kuitenkin vauhdilla jo siksi, että ulkomaalaistaustaisia syntyy Suomessa koko ajan lisää. Samalla maan sisäiset erot maahanmuuttajataustaisten määrissä kasvavat. Työpaikat keskittyvät jatkossakin suuriin kaupunkeihin, eikä ole mitään syytä, miksi ulkomaalaistaustaiset muuttaisivat paikkoihin, joista kantasuomalaisetkin virtaavat pois.

Suomalainen, Somalian presidentiksi pyrkivä Fadumo Dayibkin uskoo, että maahanmuuttajataustaisten osuus Suomessa nousee kymmenessä vuodessa yli 20 prosenttiin. Silloin se olisi lähes sama kuin Ruotsissa nyt.

Dayibia huolettaa, jakautuuko väestö samalla kahden kerroksen väeksi. Siihen pitäisi vaikuttaa jo nyt.

”Mitä nopeammin me annetaan tänne tuleville mahdollisuus olla osa yhteiskuntaa, sitä nopeammin he sopeutuvat”, Dayib sanoo.

Hän varoittaa, että jos maahanmuuttajat nähdään jatkuvasti pelkkinä lukuina, siis kuluerinä, täällä on kymmenen vuoden päästä tosi huonosti voivia ihmisiä.

”Silloin paperittomien määrä ja turvattomuus lisääntyy. Ja täytyy ottaa huomioon radikalisoituminenkin, kun ei ole mitään tietoa niistä, jotka pakotetaan maan alle.”

”Saksa ja kaikki nämä muut maat ovat ymmärtäneet yhtälön. Merkelin toiminta on selvä merkki siitä, että hän on pidemmällä tähtäimellä nähnyt, että tämä on heidän kannaltaan hyvä juttu. Maailma on muuttumassa, ja Suomi muuttuu sen kanssa.”

Ruotsin suunnasta taas liberalisoitumiskehitys ottaa mallia, kun puhutaan perhevapaiden käyttämisestä.

”Ei tule tapahtumaan”, sanoo vihreiden kansanedustaja Emma Kari. ”Ainut tapa, miten tämä voisi edes alkaa muuttua, olisi, että miehille korvamerkittäisiin enemmän vapaita, jolloin niitä sitten käytettäisiin.”

Tämän vastustajien logiikka on, että jättämällä perhevapaat korvamerkitsemättä turvataan ihmisten vapaus ”päättää itse” – mikä taas johtaa nykyiseen malliin, jossa äidit jäävät selvästi isiä enemmän kotiin.

Kotona tasa-arvokehitys siis vaikuttaa laimealta, eikä se hyvältä näytä liike-elämässäkään.

Uskooko hallitusammattilainen, nykyinen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner siihen, että naisten määrä pörssiyhtiöiden hallituksissa nousee miesten tasolle?

”Spontaani ajatus oli, että nousee. Vähän tunneperäinenkin”, Berner aloittaa.

Mutta sitten?

”On kaksi huolta. Suomessa on noussut huolestuttavan vähän naisia pörssiyhtiöiden toimitusjohtajiksi. Kun katsoo yhteiskunnan johtamistehtäviä, kolmatta sektoria ja politiikkaa, niin sielläkin on vähemmän naisia pyrkimässä tehtäviin. Nämä kaksi tekijää saattavat synnyttää huolen siitä, että ollaan menty joissain asioissa takapakkia.”

Vuonna 2003 pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä seitsemän prosenttia oli naisia, nyt luku on 25 prosenttia. Sillä vauhdilla ei päästäisi kymmenessä vuodessa 50 prosenttiin. Berner ei usko kiintiöidenkään auttavan asiaa.

”Norjassa on kiintiöt, joiden takia muutamille naisille on jakautunut suuri määrä paikoista.”

Suomalaisissa kulttuurisodissa on yksi poikkeus, joka kääntää asetelmat täysin: pakkoruotsi. Arvoliberaalit puolustavat sitä, konservatiivit vastustavat.

Tässäkin muutos menee liberaaliin suuntaan, jota liberaalit kuitenkin vastustavat.

Mitä sanoo Sampo Terho, Suomalaisuuden liiton ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, tuleeko muutos?

Vastaus sisältää poliitikon diplomaattisuuden: toivottavasti, mutta nähtäväksi jää. Sillä vaikka Suomen ensimmäiset puolueet on aikoinaan perustettu juuri kielikysymyksen ympärille ja ruotsin kieli on ”150-vuotinen jankutusaihe”, kuten Terho asian ilmaisee, se ei juuri noussut esiin päivänpolitiikassa ennen perussuomalaisten nousua.

”Tässä tahmaa se, että Rkp hankki pitkällä hallitustaipaleellaan edunvalvontajärjestöjen tuella vanhat puolueet puolelleen järjestelmän ylläpitämiseen. Riippumatta järkiargumenteista ja kansalaismielipiteestä”, Terho sanoo.

”Maailma on muuttunut paljon siitä, kun tätä 1960-luvulla ruvettiin rakentamaan.”

Tosiaan: kokoomuksen puoluekokous äänesti vuonna 2010 puolueen tavoitteeksi ruotsin opiskelun pakollisuuden poiston, mutta puoluehallitus ei pitänyt tätä tavoitetta järkevänä.

Ruotsin opiskelu on ollut pakollista peruskoulu-uudistuksesta lähtien, mutta perustuslaki siihen ei velvoita. Ruotsi on kuitenkin Suomen toinen virallinen kieli, jonka taitoa vaaditaan hallinnossa monissa tehtävissä.

Terho korostaa koko ajan, että nykyisenkaltaiset palvelut voitaisiin turvata ruotsiksi niille, jotka niitä tarvitsevat. Eikä edes Suomalaisuuden liitolla ole tavoitteena murtaa kahden virallisen kielen Suomea tai vähentää kieltenopiskelua kouluista.

”Kaksikielisyys on perustuslaissa. Uudessakin järjestelmässä pitäisi lähteä siitä, että ruotsinkielisten palveluita ja oikeuksia ei saisi viedä. Pitäisi taata, että opiskelumahdollisuus säilyisi, mutta kaikille pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia.”

Se on liberaalin puhetta, jos mikä.

Kymmenessä vuodessa maailma voi tietysti muuttua ihan täysinkin.

Donald Trump voi painaa ydinasenappulaa, Venäjä voi testata Naton viidettä artiklaa Baltiassa, voi tapahtua suuri luonnonkatastrofi, tai Jethro Rostedt voi ryhtyä presidenttiehdokkaaksi.

Maailman levottomuuteen on viime vuosina saatu tottua. Eikä ole syytä olettaa, että maailma tästä hidastuisi.

Nopeutuvan maailman aiheuttamasta turvattomuudesta hyötyvät kuitenkin autoritääriset johtajat. Putinit, erdoganit ja orbánit, jotka voivat sanoa kansalaisilleen, että no worries, minä kyllä pidän teistä huolen keinolla millä hyvänsä.

Tosin ne, joista huoli pidetään, ovat varsin rajallinen joukko oikeanlaisia kansalaisia, ja keinot sitten tosiaan ovat mitä hyvänsä.

Unkarissa Viktor Orbánin hallinto suunnitteli jo mediaveroa netin käytöstä, mutta se oli sentään liikaa jopa kansalle.

Suomessakin on käytössä salainen netin sensuurilista, jolla estetään lähinnä pääsyä lapsipornosivuille. Mutta kyselyyn vastanneet eivät usko, että netin käyttöä alettaisiin laajemmin rajoittaa.

Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönenkään ei pidä todennäköisenä, että ihmisten pääsyä verkkoon alettaisiin järjestelmällisesti estää.

”Jos nettiä aletaan rajoittaa, niin se tapahtuu hidastamalla, koska se on helpompi hyväksyä kuin varsinainen esto”, Hyppönen sanoo.

Nettisivuista ja mobiilisovelluksista on tullut nykyajan propagandavälineitä. Siksi kriisien koittaessa kansalaiset voisivat hyväksyä hyvinkin nopeasti, että vihollisen levittämään tietoon voi estää pääsyn, Hyppönen arvelee. Sellaiseksi kriisiksi voi riittää vallankaappausyritys Turkin tapaan tai pakolaisjonot kuten Unkarissa.

Se, ettei netin käytön laajamittaiseen rajoittamiseen uskota, kertookin Hyppösen mielestä siitä, ”uskotaanko, että EU kohtaa tänä aikana vakavia kriisejä tai sotia”.

Ei uskota.

Tähän mennessä EU:n suurin kriisi on liittynyt talouteen.

Taloustieteilijöiltä pyydetään usein ennusteita, vaikka he eivät ole kummoisia ennustajia, sanoo MIT:n taloustieteen professori Bengt Holmström. Luotettavasti ennustaa voi lähinnä talouden syy–seuraus-suhteita, sitä mitä jostain toimenpiteestä seuraa.

Mutta nyt maailmantalouden tilanne on hyvin arvaamaton. Siitä kertoo sekin, että esimerkiksi Yhdysvalloissa talouspolitiikan keinojen suhteen ideologiset raja-aidat ovat murtuneet.

”Normaalisti republikaanit puolustaisivat rahapolitiikkaa ja demokraatit finanssipolitiikkaa. Nyt oikealta ja vasemmalta voidaan sanoa, että pitäisi löysätä.”

Euroon Holmström kuitenkin uskoo lujemmin kuin kyselyyn vastanneet, joista tosin heistäkin 71 prosenttia on sitä mieltä, että euro on Suomen valuutta myös kymmenen vuoden päästä.

”Sanoisin, että 85–90 prosenttia on se todennäköisyys, että Suomi on eurossa kymmenen vuoden päästä”, Holmström sanoo.

”Jotkut maat voivat olla lähteneet, mutta jos Suomi lähtee, se lähtee ihan viimeisten joukossa, jolloin kyse on enemmän koko euroalueen romahtamisesta. Se taas voisi tapahtua, jos useammat maat irtautuisivat heikkenevien pankkiensa takia. Pidän sitä silti epätodennäköisenä.”

Holmström kuitenkin yhtyy kovaäänisiin amerikkalaisnobelisteihin Joseph Stiglitziin ja Paul Krugmaniin siinä, että hän vaatii järjestelmään muutosta, jotta se voisi kestää.

”Jos euro on selviytyäkseen, niin ne pelisäännöt täytyy hioa joustavammiksi. Tällainen ehdottomuus, mitä Saksa harrastaa, ei käy. Varsinkin, kun Saksa itse rikkoi aikoinaan sääntöjä ensimmäisenä.”

Jos jokin tuntuu pysyvän, niin suomalaisia miehiä koskeva asevelvollisuus. Sen jatkumiseen uskoo vastaajista kaksi kolmesta.

Elisabeth Rehn oli puolustusministeri 1990-luvulla, kun armeijaan pääsy avattiin naisille. Uskooko hän, että kymmenessä vuodessa asevelvollisuus joko muutetaan kaikkia koskevaksi kansalaisvelvollisuudeksi tai lakkautetaan?

”Minä arvioin, että kyllä kansalaisvelvollisuus tulee mukaan kuvaan”, Rehn sanoo.

”Ensimmäisenä askeleena olisivat ilman muuta yleiset kutsunnat, joissa tytöille ja naisille annetaan mahdollisuus valita kansalaisvelvollisuus ja myös tietopaketti, jossa kerrotaan, mitä maanpuolustus oikeastaan on. Tämä hiljalleen johtaa siihen, että pian palvelus olisi naisille ja miehille yhteinen.”

Natossakin Elisabeth Rehn uskoo Suomen olevan kymmenen vuoden kuluttua, aivan samoin kuin myös enemmistö kyselyyn vastanneista.

Tulos on yllättävä, sillä tilastotieteellisesti pätevämpien gallupeiden mukaan suomalaiset ovat toistuvasti sanoneet Natolle ei. Ja poliitikot ovat luvanneet, että jos Natoon aiotaan liittyä, asiasta pitää järjestää kansanäänestys.

Arvovaltaisimpia Naton puolestapuhujia on ollut presidentti Martti Ahtisaari.

”Minä olen aina halunnut, että Suomi kuuluu kaikkiin olemassa oleviin läntisiin arvoyhteisöihin, eikä siinä ole kyse siitä, että joku uhkaisi Suomea. Näin järkevästi toimiva maa olisi myönteinen kontribuutio Naton toimintaan”, Ahtisaari sanoo.

”Siinä mielessä olisi loogista, ja sitä toivoisin, että päätös saataisiin aikaiseksi.”

Sosiologi Durkheimin mainitsema erikoistuminen on mennyt niin pitkälle, että maailmasta on tullut vihamielinen tyhmiä ihmisiä kohtaan. Yhteiskunta vaatii koko ajan erityisempää osaamista. Mekaaniset työt katoavat, ensin liukuhihnoilta, sitten kaupan kassoilta ja lopulta autojen rateista.

Silti vain yhdeksän prosenttia vastanneista uskoo, että kymmenen vuoden kuluttua robotti tekee juuri heidän työnsä.

Kaikki työ ei katoakaan.

Erikoistuneesta työstä on kyse, kun autonasentaja pohtii, millä irrottaisi jonkin jumiin jääneen osan. Se ei ole sellaista mekaanista työtä, jonka voi odottaa nopeasti robotisoituvan, sanoo Jufo Peltomaa. Hän on sarjayrittäjä, joka oli perustamassa ZenRobotics-yritystä.

Peltomaan mielestä on väärinkäsitys, että aivot olisivat mukamas jokin laskukone ja siten automatisoitavissa.

”Aivojen tärkein tehtävä on ymmärtää, että ’seksi on hyvää’ tai ’juokse karkuun, kun tulee sapelihammastiikeri’ tai ’kaiva hiekkaa, että saat vettä’. Ne kaikki ovat monimutkaisia ja komplekseja kysymyksiä.”

Tietokoneet taas haluavat määrämuotoista tietoa. Ne pärjäävät shakissa, jossa vaihtoehtojen määrä on valtava mutta silti rajattu.

”Mutta robotti ei osaa vielä pedata sänkyä, ellei sitä ole siihen tarkasti ohjelmoitu.”

Digitalisaatio luo kyllä uusia työpaikkoja, mutta ensin se tuhoaa vanhoja. Eniten se syrjäyttää iäkkäitä ja kouluttamattomia. He asuvat hiipuvassa Suomessa tai heidän osaamisensa ei ole sellaista, mistä kannattaisi maksaa sopimuksissa määriteltyä hintaa.

Peltomaan mielestä tähän pitäisi tarttua.

”Työn määritelmä pitäisi rukata tosi kiireellä uusiksi. Sen sijaan, että me pidetään byrokratian avulla passiivisina kaikkia Pesosia, jotka eivät koskaan tuota millään urapolulla kenellekään penniäkään, heitä pitäisi ruveta aktivoimaan asioissa, jotka tuottavat yhteiskuntaan onnellisuutta. Jos me ei tehdä sitä, niin kohta meillä on 1,5 miljoonaa ihmistä, jotka ovat työttömiä, tyytymättömiä itseensä ja käyttävät huumeita, kun ei ole mitään, mitä tehdä. Sitten ammutaan kaduilla oikeasti.”

Silloin sieltä voisi tulla myös poliittinen murhakin, vaikka siihen uskoo vastanneista vain 30 prosenttia.

Jos niin kävisi, se olisi todennäköisimmin niin kutsuttua stokastista terrorismia: tilastollisesti ennustettavaa mutta yksilötasolla satunnaista.

Siitä oli kysymys, kun Hollannissa murhattiin maahanmuuttovastainen Pim Fortuyn, Ruotsissa ulkoministeri Anna Lindh ja Britanniassa Labourin kansanedustaja Jo Cox. Motiivi oli kaikissa poliittinen, mutta teon tekijää ei olisi voinut ennalta aavistaa.

Ekstremismiä käsittelevän tuoreen raportin mukaan väkivallan uhka voisi Suomessa nousta äärioikeistosta. Mutta edelleen Suomi on kuitenkin maa, jossa punahousuinen puoluejohtaja voi aivan hyvin pööpöillä pitkin Ruttopuistoa naama kiinni Pokémon-pelissä. Se jos mikä kertoo turvallisuudentunteesta.

Muutos on ollut hidasta viimeiset kymmenen vuotta jo siksi, että tuottavuuden kasvu on ollut vähäistä. Mutta kohta alkaa tapahtua. Risto Linturi uskoo, että 2020-luvulla arjessamme tapahtuu dramaattisia muutoksia.

Maailmassa on nyt kymmenkunta teknologiaa samassa vaiheessa kuin internet oli 20 vuotta sitten. Tulossa ovat superakut, lentävät kauppakassit, laajennettu todellisuus ja emotionaaliset koneet. Noin niin kuin alkuun.

”2025 ne eivät ole iskeneet täydellä voimalla”, Linturi ennustaa.

Asian selittämiseksi hän käyttää sanaa diffuusio. Se tarkoittaa jonkin innovaation leviämistä käyttäjien keskuuteen.

Diffuusion etenemisessä on havaittu lainalaisuuksia. Kun hinta esimerkiksi laskee tietyn määrän, myynti kaksinkertaistuu.

Linturi mainitsee vanhoja keksintöjä: hehkulamppu, putkiradio, väritelevisio. Tällaisten keksintöjen diffuusioissa on selvä kehityssuunta. ”Se on nopeutunut koko ajan.”

Silti vain 38 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoo vuonna 2026 kulkevansa pääasiassa itsestään ajavan auton kyydissä .

Kuitenkin jo nyt Helsingin Jätkäsaaren satamassa itsestään ajava bussi ajaa lyhyttä pätkää, Tesla osaa ohjata itseään ja Hollannissa Schipholin lentokentälle kulkee bussi, jossa ei ole kuljettajaa.

Linturi ennustaa, ettei sellaisten autojen diffuusio ole vielä 2025 kovin laajaa.

”Mutta vuonna 2030 se on erittäin laajaa.”

Mutta, Linturi sanoo kesämökiltään puhelimeen, tulevaisuudesta voisi kirjoittaa sellaisenkin jutun, että ”lukijoilta menevät yöunet”.

”Odottakaa vain sitä päivää, kun miehittämättömiä, aurinkoenergialla toimivia lennokkeja voidaan rakentaa autotalleissa ja idästä iskee länteen ensimmäinen sellainen”, hän pelottelee. ”Tai että autonomiset autot voi ladata täyteen pommeja ja ajattaa ne mihin vain.”

Tuuli humisee taustalla Linturin mökillä. Koirakin haukkuu.

”Mutta jotenkin me selvitään niidenkin kanssa. Oli se erilaista silloinkin, kun sotilailla oli miekat.”

Suomalaisittain tietty yksi kysymys on muita tärkeämpi. Saammeko me koskaan nähdä Mannerheim-elokuvaa? Siis sitä Mannerheim-elokuvaa, jonka ensi-ilta näyttää olevan sitä kauempana, mitä kauemmin elokuvaa on yritetty tehdä.

Tulos on rohkaiseva. Kyselyssä Mannerheim-elokuvaan uskoi 51 % vastanneista.

Jos joku voisi arvioida elokuvan syntymisen todennäköisyyttä, se olisi varmaan sen ohjaajaksi alun perin lupautunut Renny Harlin.

Hän ei kuitenkaan vastaa soittopyyntöihin tai sähköposteihin. Ehkä joskus tulevaisuudessa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?