Valikko
Kuukausiliite

Teatterimies Juha Hurme oli hullu

Kun Juha Hurme tuli hulluksi, hänen nenänsä meni tukkoon. Sitten hänen nenänsä aukesi ja myös hulluus katosi.

Tilaajille

Se heinäkuu oli kuuma, kuumempi kuin yksikään heinäkuu viiteenkymmeneen vuoteen, ja psykoosilääkkeet olivat muuranneet Juha Hurmeen nenän tukkoon. Se ei ollut mikään nuha, räkätauti tai edes raivokas flunssa, ei, vaan nenä oli niin ummessa, että pihaustakaan ilmaa ei kulkenut sierainten kautta.

Helteen keskellä Hurme haukkoi henkeä kuin ahven helvetissä. Hän valvoi yöt ja torkkui säpsähdellen päivät. Masennuksen piru riisui palttootaan ja alkoi asettua taloksi.

Kahdeksan kuukautta aikaisemmin, 28. marraskuuta 2009, Hurme oli kävellyt Auroran sairaalaan keltaiseen taloon itse, omin jaloin, koska oli vielä sen verran tolkuissaan, että ymmärsi tehdä sen. Viikkoa myöhemmin hän joutui suljetulle osastolle harmaaseen taloon, jossa hän joutui olemaan vain kuukauden, mutta sen kuukauden hän oli pahasti sekaisin: hänessä havaittiin "kuulo-, näkö- ja aistiharhoja, harhaluuloja, poikkeuksellista epäluuloisuutta, syrjään vetäytymistä, korkealentoisuutta, ylenmääräistä energiaa, nopeutunutta puhumista, omalaatuisia ideoita sekä hyvin voimakasta ärtyvyyttä".

Itse hän oli sen ajan varma siitä, että hän on kuollut ja että kaikki ympäröivä on lavastusta ja teatteria, outo salajuoni hänen päänsä menoksi.

Hurme oli pudonnut psykoosiin jyrkästi ja varoittamatta mutta myös noussut sieltä rivakasti. Hän oli päässyt sairaalasta kotiin jo tammikuussa 2010. Kesän helteiden aikaan harhoista ei ollut enää tietoakaan, mutta masennus oli kietoutunut lääkkeiden kanssa tiukaksi nipuksi eikä suostunut päästämään irti. Yksi masennuslääke oli pannut juoksemaan pissalla kymmenen minuutin välein, ja sellainen oli tietysti sietämätöntä, mutta se huonoin uutinen luki nenän tukkivien psykoosipillerien tuoteselosteessa: lääke leikkaa huiput ja tasoittaa kuilut. Se oli lohdutonta, koska Hurme tiesi, millä hänen kaltaisensa taiteilija elää: kiipeämällä yhä uusille huipuille ja romahtamalla takaisin kuiluihin.

Ja nyt ei henkikään kulkenut.

Juha Hurme makasi kotonaan sängyssä eikä jaksanut pestä edes hampaitaan. Ainoa elämänlanka oli kirjallisuus. Hän luki valtavan määrän kirjoja, satoja sivuja päivässä. Hän ahmi muun muassa Tšingiz Aitmatovin, Andrei Platonovin ja Veikko Huovisen koko tuotannon ja tunsi, että jos hän antaa periksi tässä lukemisasiassa, niin sitten hän ei ehkä toivu koskaan.

Kahden viikon välein Hurme kävi Vallilan psykiatrisella klinikalla kertomassa, että ei mene hyvin ja että erityisen huonosti menee hengitysvaikeuksien takia. Psykiatrilla oli aiheeseen psykiatrin näkökulma: mieluummin nenä ummessa kuin pää sekaisin.

Lopulta Hurme ei enää kestänyt, vaan hän meni kurkku- ja nenälääkärin vastaanotolle. Lääkäri kertoi, että tällaisia sivuvaikutuksia psykoosilääkkeillä on usein, mutta koskaan hän ei ole nähnyt näin surkeassa jamassa olevia nenän limakalvoja.

Kurkku-nenälääkäri suositteli psykoosilääkityksen alas ajamista. Vallilan klinikalla suunnitelmaa epäiltiin, mutta annosta alettiin kuitenkin pienentää, aluksi 500 yksiköstä kahteensataan.

Neljäntenä päivänä Hurmeen nenä aukesi ja hän pystyi jälleen hengittämään. Hapen virtaaminen sai myös ajatukset liikkeelle, ja hän alkoi taas keksiä kaikenlaisia asioita. Hän päätti kirjoittaa kirjan sairastumisestaan, ja hän tiesi heti, että sen nimeksi tulisi Hullu. Kaikki tuntui jälleen mahdolliselta, sillä hän ei ollut enää sairas, vaan hän oli parantunut. Hän oli terve.

On kulunut melkein kaksi ja puoli vuotta siitä, kun ilma alkoi kulkea Juha Hurmeen nenän kautta. Nyt hän istuu turkulaisen pubin nurkkapöydässä, tuhahtelee televisiossa möykkäävälle jalkapalloselostajalle ja miettii, miltä se paraneminen tuntui. Ajatuksen muotoileminen kestää yllättävän pitkään siihen nähden, että hän on päivän aikana muistanut ja kuvaillut erittäin mielenkiintoisesti muun muassa ensimmäisiä teologisia epäilyjään, joiden valtaan hän joutui nelivuotiaana, tai juoksuharjoitusohjelmiensa yksityiskohtia 1970-luvulta. Mutta sellaiset ovat helpompia asioita, tietysti.

"Sanat loppuu kuvaamaan sitä riemua", Hurme tapailee. "Olihan se riemullinen syksy. Sen jälkeen on ollut riemullisia talvia, keväitä ja kesiä. Minä voin tosi hyvin ja tosi iloisesti."

Hän kaivaa isosta repustaan avuksi lääkärikunnan ammattilehteen juuri kirjoittamansa tekstin. Häntä pyydettiin kertomaan, mitä mieltä hän on saamastaan hoidosta.

Kirjoituksen lopetus ei imartele suomalaista mielenterveyshoitoa, sillä tekstissään Hurme kertoo, että sairastumisen syiden selvittelemiseen hän ei saanut missään vaiheessa apua ammattiauttajilta. Mutta on siinä tällainenkin lause: Helmikuusta 2011 lähtien en ole syönyt D-vitamiinia vahvempia psyykenlääkkeitä.

"Tämä on asia, missä haluan olla tarkka sanoissani. Siinä sairaudessa ei ollut mitään romantiikkaa. Siihen ei liittynyt mitään hyvää. Se ei jalostanut minua mitenkään. Kaikki se, mikä minussa on taiteellista kyvykkyyttä, hävisi", Hurme sanoo.

Kahdessa ja puolessa vuodessa on tullut selväksi, että taiteellisen kyvykkyyden katoaminen oli onneksi väliaikaista. Tervehdyttyään Hurme on kirjoittanut ylistetyn romaanin Hullu, ohjannut puolenkymmentä näytelmää, joista esimerkiksi helsinkiläisen Teatteri Siriuksen Nummisuutarit sai hyvät arvostelut. Hän on opettanut ja kirjoittanut läjän radiokolumneja. Niin, ja mennyt naimisiin muusikko Petra Tikkasen (nyk. Hurme) kanssa.

"Sekin on yksi syy siihen, miksi voin näin hyvin", Hurme sanoo.

Turussa olemme sen takia, että Hurme ohjaa täällä Turun Ylioppilasteatteriin kirjoittamaansa näytelmää, jonka nimi on Golem.

Hurme vastaa kohteliaana miehenä terveydentilaansa liittyviin kysymyksiin, mutta selvästikään hän ei ole lähimainkaan yhtä innostunut siitä aiheesta kuin vaikkapa Volter Kilven huumorista, josta hän on aiemmin puhunut pitkät tovit.

"Niin, en rupea loppuikääni olemaan mikään hulluuden asiantuntija. Ei, vaan alan kiinnostua mielenterveyden erilaisista vahvuuksista."

Hurmeen kyllästyminen on ymmärrettävää. Pari tv-esiintymistä on tuonut julkisuutta varjossa ja syrjässä viihtyvälle Hurmeelle, jopa niin, että ihmiset tulevat kadulla ja baareissa uskoutumaan mielenterveydestään. Sellainen on hänelle uutta, sillä vaikka Hurme on arvostettu ja kehuttu teatterintekijä, hän on hääräillyt enimmäkseen Helsingin ja suuren julkisuuden ulkopuolella. Ja tehnyt lähinnä vain sitä, mikä häntä on huvittanut.

Juha Hurme ei tullut teatterimaailmaan sitä tutuinta reittiä. Hän ei ollut näytelmäkerhoaktiivi, hän ei hassutellut kesäteattereissa eikä haaveillut Teatterikorkeakoulusta.

Kun Hurme luiskahti 22-vuotiaana mukaan Jyväskylän ylioppilasteatterin toimintaan, hän oli nähnyt elämässään kaksi teatteriesitystä, ja nekin pakosta, koululaisesityksinä. Ensimmäinen niistä oli Turun kaupunginteatterissa esitetty Kalle Holmbergin ohjaama Seitsemän veljestä. Vuosikymmenten kuluessa siitä on tullut ehkä kaikkein pyhin suomalainen moderni teatteriproduktio, myyttinen taideteos. Murrosikäinen Juha Hurme inhosi sitä sydämensä pohjasta.

Toinen teatterikokemus oli Ralf Långbackan ohjaama Van Gogh ja postinkantaja. Siitä Hurme livahti ulos kesken esityksen ja meni Turun torille syömään hampurilaisen.

Ja siinä se oli, Juha Hurmeen teatterielämä kokonaisuudessaan ennen kuin hän alkoi itse tehdä teatteria.

Sitä useammin hän ei oikeastaan olisi ehtinytkään teatteriin 1970-luvulla, sillä se vuosikymmen kului häneltä suurimmaksi osaksi lenkillä. Kymmenessä vuodessa hän juoksi 40 000 kilometriä, niin hän on jälkeenpäin laskenut. Tarkoitus oli tulla suomalaiseksi olympiavoittajaksi kestävyysjuoksussa. Siihen tarkoitukseen hänellä oli valmiiksi sopiva nimi. 'Hurme' tuo heti mieleen Porilaisten marssin.

Ja kun Juha Hurmeesta on kysymys, muistikuvat ovat tarkkoja: Juoksu-ura alkoi 17. heinäkuuta 1968, kun Jouko Kuha, Kaipolan Vire, juoksi Tukholmassa kolmentonnin esteiden maailmanennätysajaksi 8.24,2. Yhdeksänvuotias Hurme säntäsi heti Porilaisten marssin hiljennyttyä ensimmäiselle juoksulenkilleen. Hän kiersi kolmekymmentä kertaa Veikkarin koulun ympäri ja loikki näkymättömien esteiden yli. Veikkarin koulu sijaitsee Paimiossa, ja se oli Juha Hurmeen ensimmäinen koti. Koulussa oli kaksi opettajaa, hänen vanhempansa.

Seuraavat kymmenen vuotta hän sitten juoksi joka päivä – ja melkein joka päivä sen jälkeenkin.

Aluksi hän noudatti kapteeni Kalevi Römpötin ohjeita. Tämä oli kirjoittanut juoksuoppaan Näin juostaan voittoihin ja ennätyksiin. Hurme kopioi siitä sinikantiseen vihkoonsa viisikymmentä sivua harjoitusohjelmia ja noudatti niitä tunnontarkasti. Hän painoi myös tarkasti mieleensä Kapteeni Römpötin niksit henkiseen kilvoitteluun: kuinka vastustaja murretaan ivallisilla katseilla, rinnalle nousuilla ja halveksivilla tuhahduksilla.

Parhaimmillaan hän juoksi kymppitonnin 33 minuuttiin 16-vuotiaana. Se on hyvä tulos juniorille, mutta silti hän kuitenkin uskoa, ettei hänestä sittenkään tule olympiavoittajaa. Silti hän jatkoi ankaraa kestävyysjuoksuerakon elämää. Hän juoksi, kuunteli popmusiikkia, luki ja oli sairaalloisen ujo. Hän kammosi esiintymisiä ja sosiaalisia tilanteita yli kaiken.

Siitä ongelmasta hän pääsi eroon Tukholmassa 1980-luvun alussa. Hän oli aloittanut Turun yliopistossa matematiikan opinnot, mutta ahdistui puuduttavan tylsistä työnäkymistä ja pakeni Ruotsiin töihin hoitokotiin auttamaan vanhuksia.

"1800-luvulla syntyneet radikaalit ruotsalaisisoäidit ja vanhat papparaiset opettivat minusta ihmisen. Rentouduin heidän parissaan, huomasin, että olen hyvä tarinankertoja ja tulen toimeen ihmisten kanssa. Tukholma vapautti minut." "Poikuutenikin menetin siellä, yli 20-vuotiaana", Juha Hurme kertoo.

Jyväskylän yliopistossa opetettiin taidekasvatusta ja estetiikkaa, ja vapautuneen Juha Hurmeen mielestä molemmat kuulostivat perehtymisen arvoisilta. Hän aloitti opinnot vuonna 1983.

Jyväskylässä tapahtui kolme tärkeää asiaa: Hurme myi melkein kaikki äänilevynsä. Hän meni ylioppilasteatteriin. Ja hän tapasi Jari Hietasen.

Aloitetaan äänilevyistä. Hurme oli kerännyt laajan kokoelman LP-levyjä, niitä oli noin 5 000. Musiikki oli hänelle tärkeää, mutta hän ei voinut itse soittaa mitään instrumenttia synnynnäisen epämuodostuman takia. Hänellä on vasemmassa kädessään sormia vain siihen saakka, mistä yleensä alkaa ensimmäinen nivel. Niinpä hän kulki vasen käsi taskussa ja keräsi vimmaisesti musiikkia, jotta hän tietäisi siitä enemmän kuin muut.

Jyväskylässä hän kyllästyi raahaamaan levyjä purkutalosta toiseen, joten hän piti kuukauden ajan kotonaan levykauppaa. Siitä tuli rahaa niin paljon, että hänellä oli varaa matkustaa Kiinaan pariksi kuukaudeksi. Matkailu avarsi. Hurme oppi, että Kiinassa kaikki on samanlaista kuin Suomessa.

"Olin aivan riemuissani, että kaikki ne erilaisuudet saattoi johtaa ihan siitä logiikasta, että ihmisiä on niin paljon", Hurme kuvailee.

Sen jälkeen Hurme ei olekaan ulkomaille matkustanut. Hän sai Kiinan-matkasta kaiken, mitä ulkomailta oli saatavissa. Niin hän sanoo.

Kun Hurme palasi Suomeen ja Jyväskylään, hän ohjasi ensimmäisen näytelmänsä Jyväskylän ylioppilasteatteriin ja pian toisenkin. Hän huomasi, että teatterissa asuu vapaus ja että siellä kaikki on mahdollista. Hän jopa nautti esiintymisestä.

Ja sitten, 1980-luvun lopulla, Jari Hietanen muutti Jyväskylään. Hietanen oli ollut mukana Jumalan teatterin paskanheittotempauksessa ja saanut siitä ehdollista vankeutta ja potkut Teatterikoulusta. Pienen kaupungin pienissä teatteripiireissä he kohtasivat Hurmeen kanssa. Nuoret äreät miehet ystävystyivät, ja kun Hietanen perusti teatteriryhmä Yövieraat, hän pyysi Hurmeen siihen mukaan.

Hurme imi Hietaselta raivoisasti Jouko Turkan oppeja ja Hietasen jyrkkyyttä, jota hän ihaili suuresti.

Alkuaikojen Yövieraiden näytelmät eivät olleet kovin perinteisiä. Ilmaisu saattoi perustua pelkille eleille ja äännähdyksille. Yhden kesän he kiersivät Suomea ja panivat esityksiä pystyyn rumimmille paikoille, joita he paikallisten kulttuurisihteerien avulla löysivät. Sitten kuusi nuorta miestä äänteli ja hyppi pakettiauton edessä osuuskauppojen ja bensa-asemien takapihoilla.

"Jotkut kriitikot löysivät näistä esityksistä yhteiskunnallisia pointseja, ja me oltiin iloisia kaikista tulkinnoista. Meille jokainen tulkinta oli oikea, koska me ei itsekään tiedetty, mistä niissä oli kysymys", Hurme muistelee.

Vuonna 1989 Hietanen ehdotti, että he kirjoittaisivat Hurmeen kanssa yhdessä viisi näytelmää ja tarjoaisivat niitä eri kaupunginteattereille.

"Hietanen on kuin pienenä LSD-pataan pudonnut, ja minä lähdin mielelläni hänen raivokkaan mielikuvituksensa apumieheksi", Hurme kuvailee yhteistyötä.

Kaksi meni läpi. Seinäjoella he tekivät Kurikka-nimisen satunäytelmän, josta Hurme ei muista muuta kuin sen, että jossain juonenkäänteessä sotaveteraanit mutantoituivat jättiläisrotiksi. Pohjanmaalla sellaista ei katsottu hyvällä, ja näytelmästä nousi kohu. Kajaanin kaupunginteatteri puolestaan hyväksyi Sammakko-nimisen tekstin, jonka Hurme ohjasi. Siinä riehui pääosassa moraaliton sammakko, ja sitä vihasivat sekä katsojat että kriitikot. Mutta näyttelijät pitivät.

Hietanen liukeni omille teilleen, mutta Hurmeesta tuli näiden kahden näytelmän ansiosta teatterialan ammattilainen. Ja koska näyttelijät viihtyivät hänen ohjauksessaan, sana alkoi kiertää. Hurme sai lisää töitä ja painavamman nimen.

Toisaalta Hurme alkoi saada myös hurjan ohjaajan mainetta. Hänestä liikkui esimerkiksi tarina, jonka mukaan joku näyttelijä oli halvaantunut hänen harjoituksissaan. Tarinan mukaan Hurme oli kaatanut näyttelijän ja pomppinut tämän päällä. Sen verran jutulla oli todellisuuspohjaa, että eräs iäkäs miesnäyttelijä todellakin pyörtyi omia aikojaan Hurmeen harjoituksissa.

Kohtauksen nimi on Tyko Brahen nenä.

Viisi nuorta naista ja kaksi nuorta miestä seisoo Turun ylioppilasteatterin lavalla ja kuuntelee, mitä ohjaaja Juha Hurme sanoo. Ja ohjaajalla on asiaa.

"Lähestytään tätä kohtausta varovaisin askelin", hän sanoo. "Nyt yliartikuloidaan jokainen tavu. Nyt lähestymme teatterin historiaa. Nyt lähestymme Shakespearea."

Neljä naista ja kaksi miestä alkaa mönkiä hämähäkin askelin pitkin lavaa. Heidän keskellään seisoo nuori nainen, Ellamari, ja katselee mönkijöitä hämmästyneenä.

ELLAMARI: "Mitä te haette?"

ARIA: "Kuin koirat kuono maassa haemme nenää mieheni, Tyko Brahen."

ZIPPO: "Kas nenättä hän mielellään ei käy, kun luullaan kuppatautiseksi."

Tässä kohdassa ohjaaja Hurme panee harjoituksen poikki. Hän sanoo: "Ei pelleillen. Nyt haluan kuulla hyvää artikulaatiota. Siinä teillä on parantamista. Peruna suussa on se perinteinen keino harjoitella sitä."

"Ella Eronen ja Shakespeare", yksi näyttelijöistä ehdottaa. "Sinne suuntaan, mutta älkää olko naurettavia", Hurme vastaa.

Harjoitukset jatkuvat.

TYKO: "Se nenä puhdast kultaa on, ja yhtälailla jalo kantajansa. Kupattakin nenänsä voi menettää. . ."

KEPLER: ". . . jos pää niin täynnä häkää on, ett ryhtyy miekoin taisteluun, serkkunsa kanssa, joka päässälaskukilpailussa hänet voitti."

TYKO: "Minä voitin!"

KEPLER: "Serkku!"

TYKO: "Minä!"

KEPLER: "Serkku!"

ARIA: "Apua! Poltot alkoivat! On hetki! Yhdennentoista lapseni mä kohta synnytän."

TYKO: "Vaiti, akka, pidättele tovi, et synnyttää saa ennen kuin on nenä löytynyt."

Hurme keskeyttää jälleen. Hän menee lavalle, vasen käsi taskussa, ja ehdottaa Arialle uutta paikkaa ja asentoa. Hän kohentaa myös paria repliikkiä ja kehuu suoritusta: "Tästä tulee jotain, näillä elementeillä, näillä elementeillä. Mennään näillä pohjilla toiseen kertaan."

Nyt kohtaus menee läpi keskeytyksittä.

Hurme kävelee jälleen lavalle.

"Tässä on tuhat asiaa vielä ennen kuin tästä kohtaus tulee, mutta teitte hyvän härö-impron."

Ja hän lopettaa harjoituksen.

"Hommat on hyvällä tolalla. Tähän asti päästiin tänään."

Ensimmäiseksi harjoitusten jälkeen Hurme haluaa tupakalle. Hän kääräisee harjaantuneesti sätkän koneellaan ja vetelee kohta tupakansavua sisäänsä lyhyillä ja napakoilla imaisuilla. "Loistava paikka", hän kehaisee ylioppilasteatterin taloa, joka onkin hieno vanha vihannesvarasto Turun keskustassa.

"Tämä teatteri on muuten täsmälleen saman ikäinen kuin minäkin, 53-vuotias", Hurme jatkaa paikan esittelyä.

Ensimmäisen kerran Hurme vieraili täällä vuonna 1987. Silloin hän ohjasi Anton Tšehovin Lokin. Hurme laskeskelee, että vain yksi Golemin näyttelijöistä oli syntynyt jo silloin.

Hurmeen tapa ohjata vaikutti harjoitusten perusteella omaperäiseltä, ja kun hän kuvailee metodiaan, se kuulostaa vieläkin omaperäisemmältä. Nyt, kun näytelmää on harjoiteltu viikko ja jäljellä on vielä neljä viikkoa, hän on kirjoittanut tekstiä valmiiksi noin 15 prosenttia. Loput tekstistä syntyy harjoituksissa, ja suurimman osan hän kirjoittaa öisin. Samalla tavalla hän keksii lennosta myös sen, mitä lavalla tapahtuu.

Kokonaisuus on kuitenkin valmiina hänen päässään. Tai sitten ei.

"Minä kuljen sitä noiden ihmisten kanssa. Sitä ei ole vielä, mutta ihan rauhallisesti työskennellään täyttä päätä, vaikka ei tiedetä, mitä me ollaan tekemässä", Hurme selittää.

Esimerkiksi loppuratkaisu on vielä auki. Tällä hetkellä hän on sitä mieltä, että lopussa näytelmän keskeinen hahmo, odottava äiti, joka on rohkeuden puuskassa hankkiutunut raskaaksi, alkaakin pelätä ja tekee itsemurhan.

"Mutta koska minulla on ristiriitaisia tuntoja tuosta asiasta, niin en tiedä. Nyt on vielä mahdollista, että hellyn ja lapsi syntyykin maailmaan. En tiedä, mutta joka päivä minä viisastun, kun pelaan noitten nuorten kanssa sitä peliä ja kehittelen sitä kuviota."

Golemin ensi-ilta on 19. tammikuuta, ja sitä ennen on tehtävä vielä plajon työtä.

"Kirjoitus plus ohjaus, kaksi kuukautta. Minun palkkioni on 900 euroa", Hurme paljastaa.

Saman tien hän kuitenkin tähdentää, että ei, hän ei valita. Oikeasti taide lyö leiville.

"Minulla on keskivarakkaan ihmisen tulot. Minä saan parikymmentä tonnia Kansallisteatterista vastaavasta työmäärästä. Mutta ei se työ ole sen arvokkaampaa kuin tämä", Hurme sanoo.

Kansallisteatteri on vuorossa vuoden kuluttua. Hurmeen näytelmä kertoo David Emanuel Daniel Europaeuksesta. Tämä oli ikuinen ylioppilas, hullu ja Elias Lönnrotin vieroksuttu tsuppari, ja hän kokosi rutkasti materiaalia Kalevalaan.

"Europaeuksella oli sekä nerokkaita että pähkähulluja ideoita. Näytelmäni tulee olemaan vapaa ns. historiallisen näytelmän hapatuksesta. Se kulkee unen logiikalla ja assosioi miten sattuu."

Turun ylioppilasteatterin pihalla Kansallisteatteri tuntuu kaukaiselta ja arvokkaalta. Mutta taitaa olla niin, että Hurme on enemmän kotonaan peuhatessaan täällä nuorten harrastajien kanssa, käytännöllisesti katsoen ilman palkkaa. Tavallisempi tarina menee niin, että tunnustetut taiteilijat viimeistään viisikymppisinä alkavat pönäköityä ja keskittyvät tekemään suuria monumentteja suurille näyttämöille "Minulle on tullut nyt se aika, että minä alan tulla alaspäin instituutioiden rakenteissa. Haluan toimia entistäkin enemmän vapaissa tuotannoissa, joissa on iso kulttuurinen panos."

Aihe on Hurmeelle sen verran tärkeä, että hän vääntää toisenkin sätkän.

"Minulle teatterin idea on, että se on leikkisä kehä, jossa testataan kaikkea hullua. Minä en kyllästy siihen millään – siihen että rohkeasti tehdään ihan mitä mieleen tulee ja hyvin vähän ajatellen, mitä katsoja siitä tuumaa. Pidän peliä kuitenkin sillä tavalla reiluna, että ei sinne ole kenenkään pakko tulla kattomaan."

Oleellista on se, että koko ajan täytyy keksiä uutta. Kun jotakin metodia on käytetty, sitä ei voi käyttää enää toiste.

"Jokainen kokemus avaa uusia tapoja tehdä. Se ei tarkoita mitään teatterin uudistamista, en minä sellaista ajattele tekeväni, mutta koska teatteri on niin yksinkertaista, sen pelin voi pelata niin miljoonalla eri tavalla."

Noustaan portaat ylös teatteritalon yläkertaan. Siellä on vanhalta talolta tuoksuva sivuhuone, jossa Juha Hurme nukkuu yönsä. Sänky on kapea ja seinä vinossa, mutta pöydällä on tilaa kirjoille ja kannettavalle tietokoneelle. Lattialla on pitkäteräiset luistimet. Hurmeen polvi naksahti rikki vuosi sitten, eikä se enää kestä juoksemista. On ollut pakko keksiä uusia urheilulajeja, kuten matkaluistelu. Kuntosalillekin hän meni onnettomuuden jälkeen, ensimmäisen kerran elämässään.

Mutta puheet liittyvät edelleen taiteeseen.

"Nyt, kun virkaikä kasvaa ja luotto vahvistuu tekijäkentässä, voin entistä enemmän valita, mitä teen. Pystyn hankkimaan tarvitsemani niukan elannon melkein millä tavalla vaan, joten teen pelkästään mukavia juttuja. Se tarkoittaa sitä, että käynnit isommissa teattereissa harvenevat."

Yksi tosi mukava juttu alkaa ensi kesänä Porissa. Porin teatterikerho on palkannut hänet tekemään viiden vuoden tutkimusprojektin Maiju Lassilasta. Neljänä kesänä Hurme ohjaa yhden näytelmän Lassilan tuotannosta. Viidentenä kaikki huipentuu Maiju Lassilasta kertovaan näytelmään, ja sen kirjoittaa Juha Hurme.

Kolmikymmenvuotisen uransa aikana Hurme on ohjannut 15 suomalaisessa kaupunginteatterissa. Listalta taitaa puuttua vain Helsingin kaupunginteatteri. Rauman kaupunginteatteria hän on johtanutkin. Se pesti kesti vuoden. Sinä aikana teatterin katsojamäärä puolittui, ja lopulta Hurme sanoi itsensä irti.

"Laitosteatteriurani on ollut koko ajan takkuinen, vaikka se onkin aika mittava. Niissä ohjauksissa onnistumisprosentti on ollut aika pieni. Sanoisin, että joka viides työni on tyydyttänyt minua. Laitosteattereiden ilmapiirissä on jotain, mitä en osaa käsitellä. Vapailla kentillä kolme työtä viidestä on ihan hyviä."

Teatterimies Juha Hurme jää istumaan Turun ylioppilasteatterin yläkertaan, kapean vuoteensa reunalle.

Tässä kirjoituksessa on loppusanojen aika, mutta on oltava tarkkana, etteivät ne innostu tavoittelemaan katharsistisia sfäärejä. Sellainen ei sopisi Juha Hurmeesta kertovaan kirjoitukseen. "Teatterituotokseni taistelevat katharsista vastaan. Katharsis on hirveintä taideteoreettista tuubaa. Puoliuskonnollinen hurmos, haltioituminen ja falski, omahyväinen 'puhdistus' ovat kaikin voimin kartettavia päämääriä. Taiteen pitää tökkiä ja ärsyttää, sillä tavalla mukavan leppoisasti. Pentti Haanpään sanoin: taide tuottakoon kokijalle hetkautuksen paikkoja."

Mutta ne loppusanat? Ehkä on parasta lisätä tähän hetkautukseksi jokin viisas Hurme-sitaatti. Vaikka tämä: "Pienempää ja huonompaa on aina puolustettava, vaikka vain maailmankaikkeuden tasapainon ja soljuvan dynamiikan tähden."

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teatteri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    8. 8

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    9. 9

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää