Kuukausiliite

Nyt jos koskaan!

Nobelin rauhanpalkinto- ehdokkaat on nyt asetettu ja asiantuntijat laativat heistä arvioita. Lokakuussa kuullaan, tuleeko voitto takaiskujen jälkeen Suomeen ja Martti Ahtisaarelle.

Viime syksynä tuntui, että koko kansakunta jännitti presidentti Martti Ahtisaaren puolesta.

Ilma oli sakeana huhuja ja ”lähes varmoja” tietoja. Hänen palkintomahdollisuuksiaan arvuuteltiin aamujunassakin.

Kuume nousi entisestään, kun pääministeri Matti Vanhasen hallitus yllättäen ilmoitti myöntäneensä Ahtisaaren kriisinhallintatoimistolle puolen miljoonan euron ylimääräisen avustuksen – vain päivää ennen kuin Nobelin rauhanpalkinnon saaja oli määrä julkistaa.

Hallituksen päätös tulkittiin lehdistössä siten, että ministeritkin uskoivat Ahtisaaren saavan Nobelin palkinnon ansioistaan Acehin rauhanvälittäjänä.

Tiedotusvälineissä valmistauduttiin ”varmaan valintaan”. Ahtisaaren elämäntarina kirjoitettiin ja kuvitettiin valmiiksi, ja häneltä varattiin haastatteluaikoja. Erään kansainvälisen vedonlyöntitoimiston listalla Ahtisaari oli ensimmäisellä sijalla ja toisen listalla kolmantena.

Lokakuun 7. päivänä 2005 kello 10 avautui valkoinen ovi Nobel-instituutin keltaisessa palatsissa, joka sijaitsee Drammensveien-kadulla Oslon keskustassa.

Komitean edustaja luki paperista yhden lauseen tekstin: ”Nobel-komitea on päättänyt myöntää vuoden 2005 Nobelin rauhanpalkinnon puoliksi Kansainväliselle atomienergiajärjestölle ja sen johtajalle Mohamed ElBaradeille.”

Muutaman sekunnin päästä viesti kiiri Suomeen. Pettymys oli suuri ja yhteinen.

Ahtisaari onnitteli palkittuja lyhyellä lausunnolla. Se toinen – voiton varalta kirjoitettu – tiedote suljettiin todennäköisesti kassakaappiin.

Alfred Nobelin sata vuotta sitten perustamasta rauhanpalkinnosta on tähän asti ollut Suomelle pelkkää harmia. Nobel-komitealla on ollut tapana palkita onnistujia tai haistella sopivia tuulia. Ne eivät vielä kertaakaan ole olleet suomalaisille ehdokkaille suopeita. Martti Ahtisaaresta tuli kolmas Suomen presidentti, joka koki saman kohtalon.

PresidenttiJuho Kusti Paasikiven pitkä ura huipentui kansainväliseen menestykseen. Vuoden 1956 alussa Suomesta tuli Pohjoismaiden neuvoston ja Yhdistyneiden kansakuntien jäsen. Sen lisäksi Neuvostoliitto ilmoitti vetävänsä joukkonsa pois Porkkalasta – neljäkymmentä vuotta etuajassa.

Paasikiven johdolla Suomi oli päässyt pois sodan kurimuksesta ja lunastanut asemansa vapaiden kansakuntien joukossa.

Maailmalla Paasikiveä ylistettiin. Idän ja lännen suhteiden paranemisen ”suojasäässä” hänestä tuli symbolihahmo.

Ei ollut mikään ihme, että Paasikivi nousi Nobel-ehdokkaiden joukkoon.

Tammikuun 28. päivänä 1956 neljä norjalaista kansanedustajaa jätti Nobel-komitealle ehdotuksen Paasikiven palkitsemisesta.

Lars Ramndal, Helge Seip, Aagot Borge ja Hans Stavrand perustelivat ehdotusta näin: ”On täysi syy tunnustaa, että ilman Paasikiveä olisi Suomen olemassaolo ollut vaakalaudalla.”

Urho Kekkonen, Johannes Virolainen, Lennart Heljas ja Kauno Kleemola korostivat omassa ehdotuksessaan Paasikiven ansioita Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden rakentajana.

Perustelut sopivat hyvin alkuvuoden 1956 rauhaa ja sovinnollisuutta suosineeseen henkeen. Paasikiven mahdollisuuksia pidettiin hyvinä.

Syksyllä Paasikiven palkintoperustelut olivat jo vanhentuneita. Suojasää oli ohi, ja kylmä sota alkoi uudestaan, kun Neuvostoliitto miehitti kapinoimaan ryhtyneen Unkarin lokakuussa. Yli 200 000 unkarilaista pakeni länteen.

Nobel-komitea ilmoitti, ettei vuoden 1956 rauhanpalkintoa jaeta. Paasikivi sai tiedon päätöksestä sairasvuoteelleen, ja muutamaa viikkoa myöhemmin hän kuoli.

Ratkaisua ei perusteltu. Todennäköisesti siihen vaikutti syksyllä nopeasti heikentynyt kansainvälinen tilanne: ei olisi ollut perustetta jakaa rauhanpalkintoa, kun kolmas maailmansota oli syttymäisillään.

Myös Lähi-idässä kalisteltiin aseita. Egypti ja Israel olivat Suezilla lähellä ajautua sotaan, johon todennäköisesti myös suurvallat olisivat yhtyneet.

Onneksi YK:ssa keksittiin perustaa ensimmäiset rauhanturvajoukot, jotka ryhtyivät valvomaan Suezin kanavaa.

Rauhanturvajoukkojen keksijänä pidetään amerikkalaista diplomaattia Joseph Siscoa. Rauhanpalkintoa hänelle ei kuitenkaan myönnetty.

Max Jakobsonin kertoman mukaan Yhdysvaltain ulkoministeriössä arvioitiin, että rauhanturvajoukkoja ei saataisi perustetuksi, jos ne esiteltäisiin YK:ssa amerikkalaisten ideana. Niinpä Yhdysvaltain suurlähettiläs sai tehtäväkseen etsiä idealle Siscoa sopivamman isän.

Lähettiläs sattui törmäämään YK:n käytävillä Kanadan ulkoministeriin Lester Pearsoniin ja taivutteli tämän ehdottajaksi. Pearson oli tähän tehtävään sopiva henkilö, arvostettu ja kokenut diplomaatti, joka oli muutamaa vuotta aikaisemmin johtanut puhetta YK:n yleiskokouksessa.

Pearsonin esittämänä aloite hyväksyttiin. Seuraavana vuonna Lester Pearsonin ansiot palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla. Hänen nimensä jäi rauhantekijänä elämään – Joseph Siscon ei.

Eikä myöskään J. K. Paasikiven.


Paasikiven työtä Suomen tasavallan presidenttinä jatkoi Urho Kekkonen. Hän oli arvostettu idässä, mutta lännessä häntä kohtaan tunnettiin epäluuloa.

Kekkonen ryhtyi 1969 uhkarohkeaan hankkeeseen. Suomi ehdotti kaikille Euroopan maille sekä Yhdysvalloille ja Kanadalle Euroopan yhteistyökokouksen Etykin järjestämistä. Idea oli syntynyt toukokuussa 1969 Tamminiemen aamiaispöydässä Kekkosen, Max Jakobsonin ja rouva Sylvi Kekkosen keskustelussa.

Vuoden 1975 alussa näytti siltä, että kansainvälinen Ety-kokous voitaisiin kuuden vuoden neuvottelujen jälkeen järjestää seuraavana kesänä Helsingissä. Se oli merkitty suurvaltojen johtajien kalentereihin.

Ei ollut ihme, että Kekkoselle alettiin puuhata Nobelia. Ensimmäisenä asialla oli ruotsalainen Norrbottenin läänin maaherra Ragnar Lassinantti, Kekkosen vanha ystävä.

Presidentti ei ollut aluksi innostunut ajatuksesta. Ehkä hänen mielessään oli Paasikiven kohtalo. Lopulta Kekkonen myöntyi, sillä aloitteelle saatiin vahvaa pohjoismaista tukea.

Ensimmäinen allekirjoittaja oli Ruotsin keskustan puheenjohtaja Thorbjörn Fälldin, ja siihen yhtyi kolme vahvaa demaria, Ruotsin pääministeri Olof Palme, Norjan pääministeri Tryggve Bratteli ja Ruotsin ex-pääministeri Tage Erlander.

Suomessa uskottiin, että nimekkäät tukijat voisivat vaikuttaa komiteaan. Palkintokomiteaan kuului viisi kokenutta norjalaispoliitikkoa.

Etykin huippukokouksesta tuli Urho Kekkosen voimannäyttö. Maailman johtajat noudattivat hänen kutsuaan ja kokoontuivat heinäkuussa Helsinkiin. Kokouksen päätteeksi valtionjohtajat allekirjoittivat yhteisen julistuksen, jota pidettiin silloin sodanjälkeisen ajan tärkeimpänä kansainvälisenä asiakirjajana.

Se oli liennytyksen – ja myös Urho Kekkosen pitkän uran – huippuhetki.


Maailmalla suitsutettiin Kekkosen ansioita, ja rauhanrakentajana häntä verrattiin Länsi-Saksan entiseen liittokansleriin Willy Brandtiin, joka oli 1971 saanut Nobelin rauhanpalkinnon liennytyspolitiikastaan idän suuntaan.

Kansainvälisissä veikkauksissa Kekkonen mainittiin mahdollisena palkinnonsaajana, ja kotimaassa Nobelia pidettiin lähes varmana.

Palkintokuume tarttui Kekkoseenkin. Presidentinlinnassa valmisteltiin kaksi erilaista tiedotetta päätöksen varalta. Molemmat lausuntoehdotukset löytyvät UKK-arkistosta.

”Lausuntoehdotus siltä varalta, että Nobel-palkinto myönnetään” on pitkä ja perusteellinen. ”Samalla kun omasta sekä – niin kuin asian ymmärrän – myös Suomen kansan puolesta lausun liikuttuneena sydämelliset kiitokseni minulle osoitetusta huomaavaisuudesta, toivon, että se epäitsekäs toiminta rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta, jota toiset ehdokaslistalla olleet edustavat, ajan mittaan pääsee tavoitteeseensa”, Kekkonen varautui lausumaan.

Tätä lausuntoa ei koskaan julkistettu, sillä Nobel-komitea myönsi rauhanpalkinnon venäläiselle akateemikolle Andrei Saharoville.

Kekkonen kommentoi päätöstä lyhyellä tiedotteella. Hän on lisännyt omalla kynällään paperin laitaan: ”En ollut lopputuloksesta yllättynyt.”

Kekkonen ei ehkä ollut yllättynyt, mutta järkyttynyt hän oli. Saharovin valinta oli tuossa tilanteessa pahinta, mitä Kekkoselle voi tehdä: komitea oli palkinnut Neuvostoliiton tunnetuimman toisinajattelijan sen sijaan, että se olisi palkinnut idän ja lännen yhteistyötä ajaneen valtiomiehen.

Moskova suuttui perusteellisesti ja kielsi Andrei Saharovia matkustamasta palkintoseremonioihin Osloon.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on paljastunut, että maan johdossa oli jo ennen Etykin huippukokousta ollut ankara riita yhteisen julkilausuman allekirjoittamisesta.

Pääideologi Mihail Suslov oli vastustanut koko Etykiä ja varoittanut sen seurauksista. Kun Saharov palkittiin, Suslovin johtama Kremlin vanhoillinen siipi suuttui lisää. Neuvostoliiton kirjastoista kerättiin pois Etykin loppujulistukset, ja arkistoista hävisi se Pravdan numero, jossa loppujulistus oli julkaistu.

Saharovin palkitsemisesta tuli loppuvuoden puheenaihe, joka peitti alleen Etykin saavutukset ja Kekkosen ansiot. Suukopu huipentui Oslossa järjestettyyn palkintoseremoniaan, jonne rouva Jelena Saharova saapui noutamaan palkinnon miehensä puolesta.

Tilaisuudesta tuli mielenosoitus Neuvostoliittoa ja sen ihmisoikeuspolitiikkaa vastaan. Neuvostoliitto ja muut sosialistiset maat boikotoivat sitä, ja niiden suurlähettiläät palauttivat kutsunsa avaamattomina.

Suomi joutui niin hankalaan välikäteen, että Oslon-suurlähettiläs Olavi Munkki lähetti sähkeen ulkoministeriöön ja ehdotti, että hänet kutsuttaisiin viikoksi virkamatkalle Helsinkiin.

”Täten ei tarvitsisi ottaa kantaa Norjan hallituksesta riippumattoman Nobel-komitean päätökseen, mutta ei liioin osallistuttaisi mahdollisesti neuvostovastaiseksi tulkittavaan tilaisuuteen”, Munkki perusteli.

Suurlähettiläs määrättiin Helsinkiin. Vain neljä kuukautta Etykin huippuhetkien jälkeen Suomi joutui poistumaan maailmanpolitiikan näyttämöltä häntä koipien välissä.

Nobelin rauhanpalkinnon menetys varjosti Urho Kekkosen loppukautta. Kekkonen oli lähtenyt mukaan peliin, jonka hän oli hävinnyt – mahdollisimman niukasti.

Seuraavan vuoden alussa Kekkonen sai nimittäin salaista tietoa Nobel-komitean äänestyksestä, koska hänen vanha ystävänsä akateemikko Kustaa Vilkuna oli ottanut asiasta selvää.

”Salassa pidosta huolimatta Gerhardsen, Norjasta, oli kertonut, että Nobelin rauhanpalkinnosta äänestettäessä Saharov voitti minut yhdellä äänellä. Oli ollut pahoillaan, yrittävät uudelleen”, presidentti kirjoitti päiväkirjaansa 17. tammikuuta 1976.

Einar Gerhardsen oli Norjan entisenä pääministerinä perillä salaisuuksista, vaikka ei kuulunut Nobel-komiteaan.

Kaikki Nobel-komitean asiakirjat ovat salaisia, joten ei ole tiedossa, montako kertaa Urho Kekkosta kaikkiaan ehdotettiin. Hänen nimensä vilahteli vielä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussakin ehdokkaana, mutta palkintoa ei koskaan tullut.

Kekkoselle oli käynyt samalla tavalla kuin Paasikivelle kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Kansainväliset suhdanteet olivat muuttuneet hankaliksi: Euroopan kahtiajako oli syventynyt, eikä liennytys ollut enää muotia.

Palkinto myönnettiin sittemmin muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalille ja Äiti Teresalle. Vuonna 1978 sen saivat Israelin pääministeri Menachem Begin ja Egyptin presidentti Anwar Sadat rauhanponnistuksistaan.

Urho Kekkonen ei kirjoittanut Nobel-tappiostaan edes salaiseen päiväkirjaansa. Professori Juhani Suomi kuitenkin arvioi, että häviö vaikutti jopa Suomen ja Norjan suhteisiin.

”Jotakin Kekkosen katkeruudesta paljasti kuitenkin hänen 1970-luvun loppuvuosina omaksumansa korostetun viileä asenne Norjaan ja sen politiikkaan. Asioiden ohella sen taustalta on aistittavissa hyvin henkilökohtaisia tuntoja”, Suomi kirjoittaa Kekkosen elämäkerran viimeisessä osassa.

Martti Ahtisaari nousi Nobel-ehdokkaiden joukkoon, kun hänen presidenttikautensa oli päättymässä vuonna 2000.

On mahdollista, että Ahtisaarta oli ehdotettu aikaisemminkin, sillä hän oli kriisien sovittelun ammattilainen. Hän oli YK:n edustajana valvonut Namibian itsenäistymistä ja ensimmäisiä vapaita vaaleja 1980-luvulla. Balkanin kriisin sovittelutehtävissä hän oli 1990-luvun alussa.

Maailmanpolitiikan tekijäksi Ahtisaari nousi keväällä 1999. Nato oli talvella käynnistänyt pommitukset, joilla oli tarkoitus painostaa Jugoslavian presidentti Slobodan Milosevic rauhaan. Samaan aikaan etsittiin diplomaattisia keinoja. Piti löytää välittäjä, joka kävisi Yhdysvalloille, Natolle, Euroopan unionille ja Venäjälle.

Martti Ahtisaaresta tuli tämä välittäjä. Hän vei Milosevicille Belgradiin länsimaiden ja Venäjän yhteiset rauhanehdot. Milocevic suostui rauhansopimukseen, tosin vasta kysyttyään, voitaisiinko vielä neuvotella. Ahtisaari vastasi, että seuraava tarjous olisi Milosevicille vielä huonompi.

Kun rauhansopimus oli hyväksytty, Nato lopetti pommitukset. Ahtisaarta ylistettiin rauhantekijänä, ja suomalaiset kansanedustajat ehdottivat hänelle Nobelia vuosina 2000 ja 2001. Palkintoa ei tullut.

Ehkä Ahtisaarta kuitenkin lohdutti se, että vuonna 2001 palkinto myönnettiin hänen entiselle työnantajalleen Yhdistyneille kansakunnille ja sen pääsihteerille Kofi Annanille.

Suomessa Ahtisaaren syrjimistä ihmeteltiin. Nobel-komitean työ on kuitenkin salaista, joten perustelut jäävät vain sen omaan tietoon.

Yksi mahdollisuus on se, että Ahtisaari on joutunut kärsimään samasta ilmiöstä, johon Paasikiven ja Kekkosen ehdokkuudet aikoinaan tyssäsivät. Suhdanteet ovat muuttuneet: avoin sota Balkanilla saatiin vuoden 1999 sopimuksella loppumaan, mutta pysyvää rauhaa ei ole vieläkään.


Ensi syksynä presidentti Martti Ahtisaari on kolmannen kerran virallisesti ehdokkaana Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Miten käy?

Ahtisaaren palkintomahdollisuudet ovat alkuvuonna 2006 selvästi paremmat kuin viime lokakuussa, jolloin Indonesian hallituksen ja Vapaa Aceh -liikkeen rauhansopimus oli vasta allekirjoitettu, mutta toimeenpano oli vielä kesken.

Nyt tuntuu siltä, että viime syksyn palkinnonodotus perustui vääriin odotuksiin. Ehdotus pitää tehdä helmikuun alkuun mennessä, eikä Ahtisaarta ollut ehdotettu. Hänen nimensä oli vedonlyöntitoimistojen listoilla, mutta Nobel-komiteassa Ahtisaarta ei virallisesti edes käsitelty.

Ahtisaaren työn arvo on vuoden aikana kasvanut, sillä hänen johdollaan neuvoteltu sopimus on toteutunut ällistyttävän hyvin. Vuosikymmeniä kestänyt sota on tosiaankin päättynyt.

Nyt Ahtisaarta on virallisesti ehdotettu, ja hän kuuluu suosikkien joukkoon. Ehdotettuja on kaikkiaan ehkä jopa 100.

Nobel-komitea seuloo paraikaa ehdotuksia ja valmistelee toukokuun loppuun mennessä palkintoehdokkaista niin sanotun ”lyhyen listan”. Siihen pääsee ehkä parikymmentä ehdokasta. Nimet jäävät vain komitean jäsenten tietoon.

Ensi kesän aikana joukko tiedemiehiä – norjalaisten yliopistojen historian ja yhteiskuntatieteen professoreja – laatii ehdokkaista perusteelliset arviot.

Valinta tehdään syyskuussa ja julkistetaan lokakuun puolivälissä. Jos komitea on erimielinen, palkinnosta äänestetään.

Komitean jäsenet ovat kaikki norjalaisia, taustaltaan poliitikkoja, entisiä kansanedustajia ja ministereitä.

Siihen kuuluu yksi edustaja sosiaalidemokraateista, vasemmistososialisteista, kristillisdemokraateista, edistyspuolueesta ja konservatiiveista. Kaksi jäsentä on käsitellyt Ahtisaaren ehdokkuutta jo vuosina 2000 ja 2001.

Sukutaustasta ei liene haittaa, kun palkinnosta kokoonnutaan päättämään. Ahtisaari on isän puolelta norjalaista sukua.

Ahtisaari lienee muutenkin tuttu mies komitean jäsenille. Tosin pohjoismaalaisuudesta ei ole ollut paljoa hyötyä. Sotien jälkeen palkinto on annettu vain kaksi kertaa Pohjoismaihin: Dag Hammarskjöld sai sen 1961 ja Alva Myrdal 1982.

YK:n pääsihteerin tehtävissä surmansa saanut Hammarskjöld sai palkinnon kuolemansa jälkeen.

Eikä Eurooppakaan ole ollut suuressa suosiossa. Pohjois-Irlannin rauhantekijät John Hume ja David Trimble ovat viimeisimmät eurooppalaiset palkitut vuodelta 1998.

Nyt voisi olla Euroopan vuoro.

Mikä voisi estää Martti Ahtisaaren voiton?

Jos kaikki olisi kiinni vain Ahtisaaren henkilökohtaisista ponnistuksista, hän olisi vahva ehdokas. 68-vuotias presidentti on tehnyt huiman uran.

Rauhanpalkinnon jako on kuitenkin aina poliittinen ratkaisu. Palkinnon historia osoittaa, että komitealla on tapana seurata – ja usein myötäillä – kansainvälisiä suhdanteita.

Jos Indonesiassa syntyy uusia riitoja, Ahtisaaren johdolla solmitun rauhansopimuksen arvo laskee. Tällä hetkellä sodan syttyminen ei tunnu todennäköiseltä, sillä aseidenriisunta onnistui hyvin. Olojen vakiintumiseen on kuitenkin pitkä matka. Seuraava vaativa vaihe on, kun Acehin maakunnassa yritetään keväällä järjestää vapaat vaalit.

Toinen riski on Ahtisaaren nykyinen tehtävä. YK:n turvallisuusneuvosto nimitti marraskuussa hänet erityislähettilääksi Kosovoon. Siinä tehtävässä Ahtisaari tavallaan jatkaa työtä, joka häneltä jäi kesken – tai jota kukaan muu ei ole pystynyt jatkamaan – kesällä 1999.

Slobodan Milosevicille sanellusta pakkoratkaisusta alkaen Kosovo on ollut YK: n väliaikaishallinnon alaisuudessa. Syynä on ollut erimielisyys maakunnan asemasta. Kosovon albaaneille kelpaa vain täysi itsenäisyys, jota Serbia ei suostu sille myöntämään.

Ahtisaaren johdolla on määrä päästä pysyvään sopimukseen Kosovosta. Ei tiedetä, miten ja milloin neuvottelut voisivat johtaa tulokseen.

”Kukaan ei ole onnitellut siitä, että saitpa helpon tehtävän”, Ahtisaari sanoi sen jälkeen, kun hänet oli nimitetty.

Jos neuvottelut epäonnistuvat, se voi heikentää Ahtisaaren Nobel-mahdollisuuksia ensi syksynä. Jos neuvottelut onnistuvat, silloin Ahtisaarella on vihdoin mahdollisuus katkaista viisikymmentä vuotta jatkunut suomalaisten presidenttien epäonnen kierre.





    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Arkiston kätköistä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    2. 2

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    3. 3

      Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

    5. 5

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    6. 6

      Trumpin ja mieltään osoittavien NFL-pelaajien välinen taistelu kiihtyy – tähtihyökkääjä tuuletti ”virtsaamalla” kentälle

    7. 7

      Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

    8. 8

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    10. 10

      Helsingin Kalasatamassa kaksio maksaa lähes miljoona euroa – HS:n suora lähetys kello 8.50 näyttää, millaiset näkymät Suomen korkeimman asuinrakennuksen saunasta avautuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

    5. 5

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    6. 6

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto 33 prosentin kannatuksella

    7. 7

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    8. 8

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    9. 9

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää