Valikko

Kuukausiliitteen parhaat: Suomen ensimmäinen kasvojensiirtoleikkaus oli uskomaton operaatio

Aivokuolleelta luovuttajalta leikattiin irti hänen kasvonsa, ja ne siirrettiin potilaalle, joka sai näin uudet kasvot ja uuden elämän.

Aamu ei ollut vielä alkanut valjeta, kun kolme miestä käveli Meilahden tornisairaalan ulkopuolella odottavaan taksiin. Jyrki Törnwall istuutui etupenkille kuljettajan viereen. Patrik Lassus ja Hannu Kuokkanen asettuivat taakse.

Lassuksen ja Kuokkasen väliin taksin takapenkille nostettiin valkoinen muovinen kylmälaukku.

Taksi ajoi puolentoista kilometrin matkan hiljaista Topeliuksenkatua etelään. Vähän ennen Töölön kirkkoa se kääntyi vasemmalle. Kello oli puoli viisi aamulla.

Töölön sairaalan pihassa matkustajat astuivat taksista. Heillä oli yllään leikkaussalivaatteet. Valkoisten lääkärintakkien alta pilkottivat sairaalanvihreät housut ja paidat. Päässä oli kertakäyttöiset violetit hiussuojat ja jalassa Crocseja muistuttavat värikkäät kengät, jollaisia kirurgit nykyisin tapaavat käyttää leikkaussalissa. Punaiset. Keltaiset.

Patrik Lassus nosti kylmälaukun autosta ja lähti kantamaan sitä kohti sairaalan ovea. Laukku oli täynnä jäähileitä, ja niiden alla huolellisesti steriileihin sidetaitoksiin ja muovipusseihin käärittynä oli aivokuolleelta elinluovuttajalta juuri irrotetut kasvot: nenä, posket, yläleuka, valtaosa alaleukaa, hampaat, suu, huulet.

Töölön sairaalan leikkaussalissa odotti potilas kasvoja.

Toukokuussa 2005 depressiota sairastava ranskalaisnainen nimeltä Isabelle Dinoire riiteli tyttärensä kanssa. Riidan jälkeen hän otti liikaa unilääkkeitä ja menetti tajuntansa. Kun hän heräsi tokkuraisena ja otti esiin savukkeen tupakoidakseen, hän ei pystynytkään viemään savuketta huulilleen. Huulia ei ollut.

Hänen koiransa, labradorinnoutaja, oli pureskellut ja raapinut hänen kasvojaan ilmeisesti yrittäessään saada häntä heräämään. Huulet olivat poissa, samoin iso osa nenästä.

38-vuotiaasta Dinoiresta tuli ensimmäinen, jolle siirrettiin osa toisen ihmisen kasvoista: nenä, suu ja nenän alueen pehmeitä kudoksia.

Seuraava kasvojensiirto tehtiin Kiinassa keväällä 2006. Karhu oli purrut 30-vuotiaalta mieheltä kasvojen alaosan. Toisin kuin Isabelle Dinoirella kiinalaismiehelle siirretyissä kasvoissa oli mukana myös luuta.

Kolmen seuraavan vuoden aikana tehtiin useita kasvojensiirtoja Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Espanjassa. Jokainen niistä oli erilainen, koska potilaiden vammat vaihtelivat:

Amerikkalainen 45-vuotias Connie Culp oli menettänyt kasvonsa, koska hänen aviomiehensä oli ampunut häntä. Eräs 30-vuotias ranskalaismies oli palanut pahoin tulipalossa. Hänelle siirrettiin myös molemmat kädet, mutta hän kuoli kaksi kuukautta myöhemmin infektioiden ja hylkimisreaktion takia. Eräältä potilaalta taas oli jouduttu poistamaan valtaosa kasvoista suuren syöpäkasvaimen takia.

Potilas numero seitsemän oli 25-vuotias amerikkalainen Dallas Wiens. Hän oli seissyt nosturin korissa valmiina maalaamaan baptistikirkon kattoa, kun hänen otsansa osui korkeajännitejohtoon.

Sähköiskun aiheuttamat vammat olivat niin massiivisia, etteivät lääkärit uskoneet Wiensin jäävän eloon. Kun kasvojen solukot alkoivat kuolla, he joutuivat poistamaan Wiensiltä silmäluomet, nenän, otsan, posket ja huulet. Ensin ihon ja rasvakudoksen, sitten lihakset.

Wiens menetti kasvoistaan kaikki pehmeät kudokset. Pahimmissa kohdissa palovammat ulottuivat kalloon asti, niin että jopa luukudos oli kuollutta.

Wiensin kallon päälle rakennettiin väliaikaiset ”kasvot”. Lihaskudos otettiin hänen omasta selästään ja kyljistään, iho reisistä.

Tulos oli järkyttävä: Wiensin pää näytti nahkakuulalta. Silmien paikalla oli matalat kuopat. Suun kohdalla oli viilto. Nenä ja huulet puuttuivat.

Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin Dallas Wiensille siirrettiin aivokuolleen elinluovuttajan kasvot otsasta leukaan, ilman luustoa. Leikkauksesta vastasi Tšekistä kotoisin oleva kirurgi Bohdan Pomahač. Se tehtiin Harvardin yliopiston opetussairaalassa Brigham and Women’sissa Bostonissa.

Juuri Pomahačin luo kirurgit Jyrki Törnwall ja Patrik Lassus tekivät opintomatkan, kun heidän ryhmänsä alkoi valmistautua Pohjoismaiden ensimmäiseen kasvojensiirtoleikkaukseen.

Patrik Lassuksen puhelin soi. Oli aamupäivä, ja hän oli juuri käynyt leikkaussalissa katsomassa syöpäkasvaimen poistoa. Leikkauksesta odotettiin pitkää, jopa kymmentuntista, ja Lassuksen oli tarkoitus palata saliin vähän myöhemmin jatkamaan sitä.

Hän näki, että soittaja oli elinsiirtotoimistosta. Kello oli 10.30. Oli tammikuu tai helmikuu vuonna 2016. Koska kyse on elinsiirroista, tarkkaa päivämäärää ei kerrota.

Patrik Lassus on 47-vuotias kirurgi plastiikkakirurgian klinikalla Töölön sairaalassa. Hän kasvoi lääkäriperheessä. Isä oli tunnettu ihotautiopin professori Allan Lassus, ja myös veli on lääkäri.

Lassus oli tullut klinikalle lähes 15 vuotta aikaisemmin erikoistumaan plastiikkakirurgiksi. Vähitellen hän oli alkanut kiinnostua kasvojen kirurgiasta. Se tuntui hänestä haastavimmalta. Nyt hän leikkasi paljon suusyöpiä.

Lassus oli ylpeä klinikasta. Kirurgeja on parikymmentä, ja leikkauksia tehdään paljon. Usein ne ovat vaikeita, sillä tänne tuodaan haastavimmat pään ja kaulan alueen kirurgiaa tarvitsevat potilaat kaikkialta Suomesta.

Siitä kun opiskelija aloittaa lääketieteen opinnot, kestää parikymmentä vuotta tulla plastiikkakirurgiksi. Se on jatkuvaa opiskelua, jossa kokeneet kirurgit neuvovat. Plastiikkakirurgin ammatissa yhdistyvät tiede ja käsityö. Monet leikkaukset vaativat erityisosaamista, jota jopa muiden kirurgien on vaikea ymmärtää.

Tässä vaatimattoman näköisessä rakennuksessa keskellä Töölöä toimii kansainvälistä huipputasoa oleva klinikka. Monet lääkäreistä ovat väitelleet tohtoreiksi ja tekevät työnsä ohessa tutkimusta. Jos leikkaus venyy yli työajan, saliin jäädään vaikka ilman palkkaa.

Viisi vuotta aikaisemmin Lassus oli alkanut puhua kasvojensiirrosta. Niitä oli tehty ulkomailla vasta kymmenkunta, mutta Töölön klinikalla oli potilaita, joita ei enää pystytty auttamaan tavallisin kirurgisin keinoin. Heidän kasvonsa olivat tuhoutuneet niin pahoin, etteivät he pystyneet puhumaan, nielemään, syömään kiinteää ruokaa tai edes hengittämään normaalisti. Lisäksi heidän ulkonäkönsä oli erittäin poikkeava.

Plastiikkakirurgit ovat ylpeitä siitä, miten läpikotaisin he tuntevat ihmisen anatomian ja kudokset. He pystyvät leikkaamaan syöpäkasvaimen mistä kohtaa kehoa tahansa. He osaavat siirtää suuriakin kudoskappaleita ja saavat veren kiertämään niissä. Silti hekään eivät pysty mihin tahansa. Esimerkiksi uusien toimivien huulten rakentaminen potilaan omista kudoksista on käytännössä mahdotonta.

Ajatus kasvojen kudossiirrosta epäilytti monia. Viiden vuoden aikana asiaan olivat perehtyneet sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet, HUS:n johtajat, Valvira, Fimea ja Etene. Oli selvitetty, voidaanko kasvojensiirtoa verrata elinsiirtoon vai tarvitaanko uusi laki. (Ei tarvita, asiantuntijat päättivät.)

Oli mietitty, miten potilas valittaisiin. Hänen piti ymmärtää siirron riskit ja sen lisäksi sitoutua lääkehoitoon loppuiäksi. Hyljinnän estolääkityksellä on hankalia sivuvaikutuksia. Elinsiirtopotilaiden kuolemat johtuvat usein siitä, että potilaat lakkaavat syömästä lääkkeitään.

Elinsiirroissa kehoon kiinnitetään toisen ihmisen kudosta. Elimistön oma puolustusjärjestelmä alkaa taistella sitä vastaan. Riski niin sanottuun akuuttiin hyljintäreaktioon on suurin ensimmäisten viikkojen aikana.

Suomen ensimmäinen sydänsiirtopotilas, 40-vuotias helsinkiläismies, kuoli vaikeaan hylkimisreaktioon 11 päivää leikkauksen jälkeen vuonna 1985. Neljä päivää aikaisemmin häntä oli haastateltu televisiossa. Myös toinen sydänsiirtopotilas kuoli pari viikkoa leikkauksesta. Kolmas eli neljä kuukautta.

”Nykyisin akuutit hyljinnät ovat harvinaisempia kuin vielä 1980–90-luvulla”, sanoo immunologian professori Hannu Jalanko. Hän on hoitanut satoja elinsiirtopotilaita.

”Lääkkeet ovat parantuneet. Hyljintää osataan hoitaa”, Jalanko sanoo.

Ensimmäisistä 17 kasvojensiirtopotilaasta melkein kaikki alkoivat hylkiä uusia kasvojaan vuoden kuluessa leikkauksesta. Yli 30:stä uudet kasvot saaneesta ihmisestä kuitenkin vain kolme on kuollut.

Entä jos potilas ei sopeudu uusiin kasvoihinsa? Miten varmistetaan, että hän kestää muutoksen psyykkisesti?

Oli muitakin ongelmia. Luovuttajaksi tarvittiin sopiva aivokuollut potilas. Pitikö tämän omaisilta kysyä kasvojen luovutuksesta? Täysi-ikäisen vainajan elimiä ja kudoksia voidaan Suomessa irrottaa, ellei hänen tiedetä vastustaneen elinsiirtoa. Omaiset eivät voi kieltää sitä. Mutta ovatko kasvot eri asia?

”Ajattelin, että kyllä suomalaiset suostuvat”, Lassus sanoo. ”Suomalaiset ovat rationaalisia.” Yhdysvalloissa ja Espanjassa noin puolet omaisista on kieltäytynyt, kun kasvojen luovutuksesta on kysytty.

Entä seuraisiko ensimmäisestä kasvojensiirrosta mediakohu? Ymmärtäisivätkö ihmiset, ettei uudet kasvot saanut ihminen näytä samalta kuin kasvojen luovuttaja? Jos yleinen mielipide kääntyisi kasvojensiirtoa vastaan, alettaisiinko muitakin elinsiirtoja vastustaa?

Kasvot – tai käsi – on lääketieteen kielellä niin sanottu kehonosasiirre. Siinä on monenlaisia kudoksia ja rakenteita, kuten luita ja ihoa, toisin kuin esimerkiksi sydämessä. Tämä tekee kasvojen siirtämisestä perinteisiä elinsiirtoja vaikeamman. Erityisen hankala on iho: elimistö alkaa hylkiä herkimmin juuri vierasta ihoa. Sen takia kasvojen ja raajojen siirroissa on suurempi hylkimisriski kuin muissa elinsiirroissa.

Tärkein ero perinteisiin elinsiirtoihin on kuitenkin tämä:

Maksa tai sydän siirretään, koska muuten potilas kuolisi. Kehonosasiirre – käsi, kasvot – ei pelasta elämää. Kun potilaalle päätetään siirtää kasvot, se tehdään siksi, että hän voisi elää parempaa elämää. Samalla otetaan valtava riski. Potilaan on syötävä hyljinnän estolääkkeitä koko ikänsä. Silti on mahdollista, että hän menettää uudet kasvonsa, vuosienkin päästä.

Sitä, miten kauan kasvosiirteet pysyvät elossa, ei tiedetä. Isabelle Dinoiren kasvot siirrettiin ensimmäisinä, ja ne ovat olleet hänellä nyt yksitoista vuotta.

Siirretyt elimet voivat alkaa rappeutua ja lakata toimimasta. Silloin ainoa hoitokeino on uusi elinsiirto. Monelle uuden munuaisen saaneelle joudutaan tekemään toinen siirto 20–30 vuotta ensimmäisestä.

Patrik Lassuksesta tuli Suomen ensimmäisen kasvojensiirtoryhmän johtaja. Hän tutki ja selvitti asiaa vapaa-ajallaan. Sairaalahallintoa kiinnostivat lupa-asiat ja protokollat. Se tahtoi tietää, mitä leikkaus maksaisi.

Satatuhatta euroa, Lassus laski. Hän muistutti, että monelle kasvopotilaalle oli jo jouduttu tekemään niin monta leikkausta, että ne olivat yhteensä maksaneet enemmän.

Vuoden 2015 lopussa kaikki alkoi olla valmista. Lassuksen ryhmä oli harjoitellut leikkausta toistakymmentä kertaa Britanniassa ja Suomessa. Harjoitukset oli tehty vainajilla, joiden ruumiit oli testamentattu lääketieteelliseen käyttöön.

Kun vuosi 2016 alkoi, kasvojensiirtoa odotti kaksi suomalaista potilasta. Vuonna 2015 elinluovuttajia oli ollut vähän toista sataa. Heistä vain yksi tai ehkä kaksi olisivat olleet veriryhmänsä ja ikänsä puolesta sopivia.

Odotusaika voisi venyä kuukausiksi.

Mutta sitten eräänä aamuna alkuvuodesta 2016 Patrik Lassuksen puhelin soi.

Samana aamupäivänä kirurgi Jyrki Vuola oli Italiassa laskettelemassa. 62-vuotias Vuola on Töölön plastiikkakirurgisen klinikan kokeneimpia kirurgeja ja yksi Lassuksenkin oppi-isistä. Ryhmässä hän oli vastuussa siitä, miten kasvojensiirtopotilaan omat kasvot irrotetaan.

Vuola oli yksi ensimmäisistä, joille Patrik Lassus soitti. Hän alkoi heti järjestää kotimatkaa Italiasta. Kolmen tunnin kuluttua iltapäivällä hän istui taksissa matkalla Geneveen. Sieltä olisi illalla suora lento Helsinkiin.

Vielä ei tiedetty, sopisiko aivokuolleen luovuttajan kudostyyppi kasvojensiirtoa odottavalle potilaalle. Sitä varten oli tehty kokeita. Riskianalyysin tulos tuli kello 16: vainajan kudokset sopivat siirtoa odottavalle potilaalle ”kohtuullisen hyvin”.

Kasvojen luovuttaja ja saaja olivat samaa sukupuolta, samaa veriryhmää ja suunnilleen samaa kokoa. Heidän ikäeronsa ei ollut liian suuri. Ihonväri? Siitäkin oli puhuttu, kun erilaisia mahdollisuuksia oli mietitty. Olisiko sillä lopulta merkitystä, Lassus oli ajatellut.

Iltapäivällä omaiset antoivat luvan vainajan kasvojen irrottamiseen. Se oli iso päätös. Kukaan Suomessa ei ollut joutunut miettimään sellaista asiaa ennen heitä.

Kuka vainaja oli? Elinsiirtotoimisto ei koskaan kerro luovuttajan nimeä edes sille, joka on saanut luovutetun elimen. Luovuttajankaan omaiset eivät saa tietää, kenen tai keiden elämän vainaja pelasti. Yhdeltä vainajaltahan voidaan siirtää elimiä ja kudoksia eri ihmisille – munuaiset, maksa, sydän, keuhkot, silmien sarveiskalvot, luuta, jänteitä, ihoa.

Tämä vainaja antaisi myös kasvonsa.

Suomi oli ensimmäinen maa, jossa aivokuolema hyväksyttiin juridisesti. Tämä tapahtui vuonna 1971. Aivokuollut ei reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin eikä pysty hengittämään ilman hengityskonetta, vaikka sydän vielä lyö. Suomen lain mukaan hän on kuollut. Aivokuoleman taustalla on tavallisesti aivoverenvuoto tai esimerkiksi kaatuessa syntynyt aivovamma.

Lääkintöhallituksen päätös teki elinsiirrot mahdollisiksi Suomessa. Tähän mennessä niitä on tehty lähes 9 000. Valtaosa on ollut munuaisten siirtoja. Sydämiä on siirretty lähes 600, keuhkoja noin 250.

Aivokuolleen ihmisen sydämen toimintaa ja hengitystä voidaan pitää tehohoidossa yllä muutamia päiviä, jotta elimet saadaan irrotetuiksi. Ihanteellinen elinluovuttaja olisi nuori ihminen, joka kuolee tapaturmaisesti, mutta sellainen on harvinaista.

Vuonna 2014 elinten luovuttajia oli 120 ja heidän keski-ikänsä oli 54 vuotta. Vanhin oli 76- ja nuorin kolmivuotias.

Elinsiirtojonossa Suomessa on jatkuvasti nelisensataa ihmistä.

Potilas saapui Töölön sairaalaan iltapäivällä. Patrik Lassus meni heti tervehtimään häntä.

Kymmenen vuoden aikana potilaalle oli tehty kolmisenkymmentä leikkausta. Kasvojen vammat olivat kuitenkin niin vaikeita, ettei niitä pystytty korjaamaan enempää. Kasvojen keskiosa oli painunut kasaan. Potilas ei voinut hengittää nenän kautta tai syödä normaalisti.

”Kyllä häntä taisi jännittää”, Lassus sanoo varovaiseen tapaansa. Enempää hän ei potilaasta kerro. Potilas on toivonut, ettei hänen tarvitse tulla julkisuuteen.

Pari vuotta sitten Yhdysvalloissa Lassus tapasi Dallas Wiensin, seitsemännen kasvojensiirtopotilaan. Wiensin lisäksi hän on tavannut kaksi muuta uudet kasvot saanutta.

Lassuksen omat kasvot ovat poikamaiset, ja hänen äänensä on hiljainen ja miellyttävä. Töölön sairaalassa pidetään hänen vähäeleisestä, melkein ujosta tyylistään. Työtoverit kutsuvat häntä Pateksi. Silloin, kun hän ei ole pukeutunut leikkaussalivaatteisiin, jalassa on farkut. Puolityhjän työhuoneen naulakossa riippuu jokaisella tapaamiskerralla sama vetoketjullinen neuletakki.

Sinä iltapäivänä Patrik Lassus kävi potilaan kanssa kaiken vielä kerran läpi.

Miten ainutkertaisen ihmisen kasvot saadaan sovitetuksi toisen ainutkertaisen ihmisen kasvoihin?

Leukakirurgi Jyrki Törnwall oli miettinyt sitä siitä lähtien, kun ensimmäiset kasvojensiirrot oli tehty. Miten ala- ja yläleuan limakalvot liitetään? Miten verenkierto saadaan toimimaan? Ihmisten päät ovat eri kokoisia ja muotoisia. Jos yhdeltä irrotetaan kasvot, miten ne sopivat toiselle?

Lassus ja Törnwall olivat mallintaneet siirtoleikkausta diplomi-insinööri Jani Horellin kanssa. Oli mitattu, verrattu ja sovitettu. He olivat liikutelleet virtuaalisia kalloja iltaisin tietokoneen näytöllä, tehneet virtuaalisia leikkauksia, lukeneet ja opiskelleet. Horelli oli printannut heidän tutkittavakseen kolmiulotteisia kallomalleja.

Suunnitelma oli tämä: Mallien perusteella piirrettiin sahaohjaimet. Samanlaisia ei ole käytetty muissa kasvojensiirroissa. Ohjaimet kiinnitettäisiin samaan aikaan sekä vainajan että potilaan kalloon. Kummankin kasvojen luut sahattaisiin ohjaimien avulla juuri oikeassa kulmassa niin, että ne sopisivat toisiinsa kuin palapelin palat.

Juuri luiden kanssa amerikkalaiskirurgeilla oli ollut eniten vaikeuksia.

Sinä päivänä, jona sopiva luovuttaja löytyi, Jyrki Törnwall lähti taas Jani Horellin työpaikalle Planmecaan Roihuvuoreen. Oli aika panna pitkään hiottu suunnitelma toteen. Törnwallilla oli mukanaan vainajan kallosta otetut mitat. Niitä tarvittiin, jotta voitiin valmistaa vainajan kasvoluihin sopivat sahausohjaimet.

3d-tulostin raksutti muovisia pikkusormen paksuisia ohjaimia neljä tuntia. Illalla ennen kello kymmentä Jani Horelli toi ne Meilahden sairaalaan, ja ne steriloitiin leikkausta varten.

Kasvojensiirto alkaa kahdella samanaikaisella leikkauksella: Toinen kirurgiryhmä alkaa irrottaa aivokuolleen vainajan kasvoja. Toinen ryhmä ryhtyy poistamaan potilaan vaurioituneita kasvonosia.

Kumpikin operaatio on vaativa ja kestää useita tunteja. Vaikeutta lisäsi se, että kasvot piti irrottaa samaan aikaan, kun elinsiirtokirurgit irrottivat vainajan muita elimiä.

Oli jo ilta, kun Patrik Lassus, Jyrki Törnwall ja Leif Bäck alkoivat irrottaa vainajan kasvoja Meilahden sairaalassa. Kello oli 19.45. Salissa työskenteli myös kuusi muuta kirurgia, anestesialääkäreitä sekä useita hoitajia.

Amerikkalaiset kollegat olivat varoittaneet Lassusta, että elinkirurgien kanssa on vaikea mahtua työskentelemään. Meilahdessakin oli ahdasta. Ihmisruumis ei ole kovin suuri, kun se makaa leikkauspöydällä. Mutta suomalaiset kirurgit tunsivat toisensa ja toistensa työtavat. Tunnelma oli sopuisa, vaikka kasvojen irrotus varmasti sotkikin elinsiirtokirurgien rutiineja.

Kasvojen irrotus on konstikas leikkaus. Pitää tietää tarkasti, millainen palanen otetaan. Tätä he olivat pohtineet vuosia: mitkä verisuonet, mitkä hermot.

Kolmiulotteisuus tekee operaatiosta vaikean hahmottaa. Lisäksi irrotusleikkauksessa asiat pitää tehdä väärin päin: Kun kirurgi poistaa yläleuasta syöpäkasvaimen, hän etsii samalla rakenteita, jotka hänen pitää säästää. Nyt piti toimia päin vastoin. Tärkeät hermot ja verisuonet piti saada mukaan irrotettavaan osaan.

”Se vaatii yllättävän paljon ajattelua, vaikka sitä on harjoiteltu”, Leif Bäck sanoo. Hän työskentelee osastonylilääkärinä Hyksin korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikalla ja on erikoistunut pään ja kaulan kirurgiaan.

Lassus leikkasi vainajan pään vasemmalla puolella, Törnwall oikealla. Heidän välissään työskentelivät Bäck ja sairaanhoitaja.

Törnwall ja Lassus leikkaavat mielellään yhdessä. He tulevat hyvin toimeen keskenään, vaikka heillä on erilainen koulutus. Törnwall on 49-vuotias. Hän opiskeli aluksi hammaslääkäriksi, sitten lääkäriksi ja erikoistui vasta myöhemmin leuka- ja mikrokirurgiaan. Nyt hän työskenteli osastonylilääkärinä Hyksin suu- ja leukakirurgian osastossa.

Viimeksi kasvojen irrotusta oli harjoiteltu vainajilla Tampereella lokakuussa. He olivat puhuneet siitä, tuntuisiko todellinen tilanne erilaiselta. Harjoituksissa he olivat ommelleet vainajan kasvot lopuksi takaisin paikalleen. Nyt niin ei tehtäisi. He ottaisivat tältä ihmiseltä hänen kasvonsa ja siirtäisivät ne toiselle.

Heistä kolmesta Törnwall oli kokenein leukakirurgi. Hänen vastuullaan olivat luut. Tämä leikkaus oli poikkeuksellinen ja vaikea, mutta käänteistä lähestymistapaa lukuun ottamatta tekniikka oli tuttua. He keskittyivät siihen, tekniseen suoritukseen.

He osasivat ulkoa jokaisen vaiheen.

Viilto ylhäältä korvien eteen. Törnwall etsi vasemman puolen kasvohermon, Lassus oikean. Ne olivat tärkeitä. Varmuuden vuoksi kummaltakin puolelta otettiin mukaan vähän ylimääräistä hermoa.

Sitten poskiluun päälle, alaleuan taakse. Muiden elinsiirtojen takia yhtään ylimääräistä verta ei saanut vuodattaa.

Nyt kirurgit pitivät tauon. He antoivat tilaa sydän- ja maksakirurgeille. Lepohuoneen jääkaapissa oli varattuna ruuaksi sushia.

Seuraavaksi kaulan verisuonet. Kaksi valtimoa ja kaksi laskimoa. Ne kaivettiin esiin molemmin puolin päätä.

Sahausohjain ruuvattiin kolmesta kohdasta kiinni kalloon. Luut sahattiin.

Yläleuka irrotettiin, samoin silmien pohjat. Nenäontelo. Alaleuka. He tarvitsivat sekä ylä- että alaleuan, jotta purenta osuisi kohdalleen. Maailmalla oli huonoja kokemuksia siitä, että oli siirretty ainoastaan jompikumpi.

Lopulta kasvoissa olivat kiinni enää verisuonet. He olivat irrottaneet vainajalta silmien alapuolelta melkein kaiken muun paitsi kielen.

Tämä oli tärkeä hetki: He olivat irrottaneet vainajan kasvot, mutta niissä kiersi edelleen veri. Vasta nyt oli varmaa, että he saattoivat liittää irrottamansa osan potilaan verenkiertoon. Siirrettävä osa saisi tarpeeksi verta, vaikka vain yksi kaulavaltimo saataisiin kiinnitetyksi.

”Pate oli suunnitellut tätä viisi vuotta, ja sitten se oli yhtäkkiä siinä”, Leif Bäck sanoo. ”Sellaisia hetkiä ei uralla tule kovin monta.”

Kun viimeinen valtimo katkaistaisiin, heillä olisi neljä tuntia aikaa. Sinä aikana kasvot täytyi liittää Töölön sairaalassa odottavan potilaan verenkiertoon. Sen jälkeen kudokset alkaisivat tuhoutua.

Oli aamuyö. Vainajan verisuoniin pumpattiin veren tilalle sinistä elinsiirtonestettä. Se on neliasteista, ja se auttaa elimiä säilymään, niin että ne ehditään siirtää niitä odottaville potilaille.

Sydän pysähtyi.

Se irrotettiin. Sitä tarvittiin muualla.

Sydämen jälkeen otettiin kasvot. Ne pakattiin valkoiseen muoviseen kylmälaukkuun.

Kaikki oli mennyt suunnitelmien mukaan.

Samaan aikaan kun vainajan kasvoja alettiin irrottaa Meilahdessa, osastonylilääkäri Sinikka Suominen meni katsomaan potilasta leikkaussalissa Töölössä. Tämä oli vielä hereillä. Suominen halusi nähdä, millaisia liikkeitä potilaan kasvoilla oli, ennen kuin tämä nukutettiin.

On vaikea kuvitella sellaisia vaurioita kuin tällä potilaalla oli. Kasvojen keskiosasta puuttui luita, ja koko keskiosa oli painunut kasaan. Nenää ei ollut. Huulista oli vähän jäljellä.

Suupielet kuitenkin liikkuivat. Sinikka Suominen tiesi, että kasvohermojen päärunko oli ehjä. Hän aikoi säästää siitä niin paljon kuin pystyi. Monissa kasvojensiirroissa kudokset ovat alkaneet valua leikkauksen jälkeen. Jos Suominen saisi potilaan omia hermoja säästetyiksi, se voisi estää valumista.

Suominen on 54-vuotias hermospesialisti ja taitava mikrokirurgi, ja hän opettaa verisuonten ompelua myös ulkomailla. Se, miten potilaan omat hermot saataisiin liitetyiksi siirteessä oleviin hermoihin, ratkaisisi sen, miten kasvot myöhemmin alkaisivat toimia.

Liikkuisivatko kasvolihakset? Olisiko uusilla kasvoilla ilmeitä? Niihin piti saada vähintään lepojännitys, muuten ne roikkuisivat ja näyttäisivät samalta kuin kasvohalvauksen jälkeen.

Anestesialääkäri Katerina Andreeva tuli leikkaussaliin. Hän oli murtanut kätensä ja oli oikeastaan vielä sairauslomalla. Pitkien leikkausten nukutukset ovat vaativia, ja tämä voisi kestää pitempään kuin 20 tuntia. Potilas menettäisi paljon verta.

Salissa oli nyt potilas, neljä kirurgia ja muuta leikkaussalin henkilökuntaa. He aloittivat potilaan kasvojen puhdistamisen. Se tarkoitti vanhojen korjausten ja vaurioituneiden rakenteiden poistamista.

Tapaturmaisesti syntynyt vamma oli ollut massiivinen. Kasvoihin oli siirretty varaosia muualta kehosta viisi kertaa. Kaikkiaan kasvoja oli leikattu kolmisenkymmentä kertaa. Arpikudosta oli valtavasti.

Jyrki Vuola saapui lentokentältä puolenyön aikaan. Lento Genevestä oli onneksi ollut aikataulussa. Kirurgeista hän tunsi potilaan kasvot parhaiten. Hän oli hoitanut potilasta kymmenen vuotta ja leikannutkin lukuisia kertoja.

Leikkauksen kulku oli tarkkaan mietitty. Aluksi voitiin tehdä vain valmisteluja, ei mitään peruuttamatonta. Iho piti avata vanhoista arvista. Jos leikkaus jouduttaisiin jostain syystä keskeyttämään, potilas olisi näin suunnilleen samassa tilanteessa kuin ennenkin.

Sinikka Suomisen tehtävänä oli kaivaa esiin tärkeimmät hermot. Ne täytyi etsiä.

Sitten leikkaussalissa soi puhelin. Vainajan kasvojen irrotus Meilahdessa oli onnistunut.

Tätä soittoa oli odotettu. Nyt heillä oli lupa poistaa potilaan kasvoista myös sellaisia osia, joita ei enää voisi panna takaisin.

Jyrki Vuola ja leukakirurgi Karri Mesimäki alkoivat sahata potilaan kalloa.

Kello oli 4.30 aamulla, kun Patrik Lassus ja Jyrki Törnwall saapuivat Töölön sairaalaan. He kävelivät vastaanoton ohi ja kääntyivät käytävään vasemmalle. Lassus kantoi kylmälaukkua.

Leikkaussali numero yksi on käytävän perällä ensimmäisessä kerroksessa. Sali ei ole suuri. Töölön sairaala on vanha, ja tilat ovat ahtaita. Matalasta katosta roikkuu jatkojohtoja ja pistorasioita. Lattia on kirjavaa muovimattoa. Kolme suurta ikkunaa, sälekaihtimien takana Sibeliuksenkatu.

Keskellä huonetta oli sänky. Kirkkaiden lamppujen ja lämpöpeiton alla makasi nukutettu potilas. Hänen allaan oli lämpöpatja. Pää lepäsi donitsin muotoisella geelityynyllä.

Kasvoja hänellä ei enää ollut.

Vainajalta irrotetut kasvot olivat kylmälaukussa. Lassus avasi muovikannen ja nosti siirteen ikkunan luona odottavalle pöydälle.

Muilla pöydillä oli leikkauksessa tarvittavia välineitä: hakoja (Langenbeck, tavallinen), pihtejä (Crile, keskikoko; Pean; Mosquito), saksia (Mayon, käyrät, isot), neulankuljettajia, veitsien varsia, atuloita (Adson, anatominen). Mitta, raspi, pyöreäpäinen kauha, ihokoukku, rasvahakoja, nuppisondi, saha, pora... Teräksisiä kaarimaljoja ja deegeleitä liuoksia varten.

Leikkaus oli uraauurtava, mutta se tehtiin kirurgien perinteisillä työkaluilla.

Ensimmäiseksi uudet kasvot piti saada yhdistetyksi potilaan verenkiertoon. Neljän tunnin aikaikkunasta oli jo kulunut puolitoista, vaikka matka Meilahdesta Töölön sairaalaan on lyhyt.

Kasvosiirre kiinnitettiin potilaan alaleukaan aluksi yhden metallilevyn avulla.

Usein kirurgit kuuntelevat musiikkia leikatessaan. Lassuksella on tapana kuunnella Bassoradiota erityisesti silloin, kun hän tekee mikrovaskulaariliitoksia. Nyt salissa oli niin paljon ihmisiä, ettei radiota avattu.

Kirurgit näkivät heti, että potilaan verisuonet olivat eri paikassa kuin kasvosiirteessä. Suonet eivät istuneet toisiinsa, kuten oli ajateltu. Se ei ollut hyvä uutinen. Se tarkoitti sitä, että kiinnityksestä tulisi työläs.

Ensimmäinen valtimo. Pari milliä paksu. Se ommeltiin kiinni.

Paikalla olijat eivät muista, laskeutuiko leikkaussaliin sillä hetkellä hiljaisuus. Mutta sen, mitä he näkivät, he muistavat aina:

Vainajalta irrotetuissa kasvoissa alkoi kiertää veri.

Punainen väri levisi huulten toisesta reunasta keskikaareen ja siitä toiseen suupieleen. Siihen, joka oli ollut kuollut, palasi elämä. Kukaan heistä ei ollut koskaan nähnyt mitään sellaista.

Se oli suuri hetki, mutta pian sen jälkeen jotain meni vikaan. Väri huulilla alkoi kadota. Ehkä potilaan verisuonet olivat niin arpeutuneet, ettei veri kiertänyt kunnolla, tai ehkä suoneen oli tullut hyytymä. Tai ehkä suoni vain kouristeli. Sellaista tapahtuu joskus.

Seurasi kireitä minuutteja. Vaihtoehtoja ei ollut monta. Vanhojen leikkausten takia potilaalla oli jäljellä vain kaksi kaulavaltimoa. Vähintään toinen oli saatava toimimaan. Muuten siirre tuhoutuisi eikä potilaalla olisi kasvoja.

Tämä oli pahin mahdollinen vaihtoehto. Sitäkin varten oli suunnitelma: he voisivat ottaa ison kudossiirteen potilaan selästä ja siirtää sen kasvojen paikalle, mutta poistettuja luita he eivät voisi kiinnittää takaisin.

”Jos siirre ei olisi alkanut toimia, potilas olisi todennäköisesti kuollut”, Törnwall sanoo.

Hyvän kirurgin pitää pystyä tekemään nopeita päätöksiä silloin, kun tulee ongelmia.

”Ensimmäinen suoni, joka yhdistettiin, hyytyi”, Vuola sanoo. ”Uusintayritysten jälkeen se saatiin kuitenkin toimimaan kohtuullisessa ajassa. Toisella puolella oleva valtimo alkoi toimia moitteettomasti, kun se liitettiin.”

Siirre oli kiinni, ja veri kiersi. Neljän tunnin aikarajasta oli jäänyt yli tunti.

Nyt oli luiden vuoro. Luita sahattaessa vaikeinta ovat kulmat.

Kasvojensiirto on tehty tähän mennessä vasta 35 kertaa. Jokainen kerta on ollut erilainen. Vain joka toisessa siirrossa on ollut mukana luuta.

Töölön sairaalan operaatio on kymmenen vaativimman kasvojensiirron joukossa. Esimerkiksi nenä siirrettiin kokonaan rustoineen ja onkaloineen, samoin kaikki iho silmien alapuolelta.

Luiden paikoilleen asettamiseen kului lopulta vain kymmenen minuuttia. Ne istuivat toisiinsa heti.

”Paremmin kuin mitkään, mitä olen nähnyt”, Patrik Lassus sanoo. ”Yhdysvalloissa luiden sovittamiseen on mennyt useita tunteja.”

Seuraavaksi ommeltiin kiinni suun limakalvot ja suulaki.

Kasvohermo,nervus facialis, sukeltaa aivoista pintaan pienestä reiästä ohimoluun läpi. Se ei ole iso hermo, alle millimetrin paksuinen, mutta juuri se huolehtii kasvojen liikkeistä ja ilmeistä.

Korvan luona se jakautuu päähaaroihin. Siitä alkavat otsa-, silmä-, poski-, leuka- ja kaulahaara.

Jos Sinikka Suomisen pitää selittää maallikolle, miltä kasvohermot näyttävät tai miltä ne tuntuvat, hän sanoo, että ne ovat kuin spagettia. Kuin kypsää spagettia, hän sanoo. Kun hermon katkaisee, sen sisältä pullahtaa lisää spagettia.

Koska hermot ovat hentoja, niitä on vaikea ommella kiinni toisiinsa. Tarvitaan mikroskooppi tai suurentavat lupit, jotka kirurgi asettaa silmilleen. Hermojen pinta on kuin ohutta elmukelmua. Sen läpi pistellään. Neula on muutamia millejä pitkä kaareva sirppi. Sitä pidellään neulankuljettajan kärjellä.

Lanka? Sinistä, ja hiusta ohuempaa.

Muutama huolellinen ommel. Sitten kudosliimaa, jotta ommel ei repsahda auki.

Se on miniatyyrimaalarin työtä. Hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa. Tarkkaa, tietysti.

Vaikka luut istuivat toisiinsa hyvin, kasvosiirteen eri osien ompeleminen paikoilleen oli yllättävän vaikeaa. Koska potilaalle oli tehty niin monta leikkausta, hänen hermonsa ja verisuonensa ja kaikki muutkin kudoksensa olivat ikään kuin väärissä paikoissa. Vainajalta irrotetut kasvot taas olivat kuin anatomian kirjassa: kaikki siinä missä pitääkin.

Kirurgit ompelivat yhteen kaikkiaan kuusi hermoa. Kasvo- ja tuntohermot, nieluhermon ja lopuksi kielen hermot.

Valtimot ja laskimot olivat jo valmiit. ”Verisuonten ja hermojen ompeleminen on palkitseva vaihe”, Lassus sanoo. ”Siinä vaiheessa istutaan, se on vähän kuin meditatiivista. Se vaatii hirmuista keskittymistä.”

Lihakset yhdistettiin. Sekin oli yllättävän mutkikasta, vaikka vainaja ja potilas eivät olleet kovin eri kokoisia.

Viimeiseksi ommeltiin iho. Varmistettiin, että sitä oli tarpeeksi. Potilaan kasvot olisivat alussa turvoksissa.

Kirurgit olivat leikanneet yön, aamun ja seuraavan päivän. Tauot olivat olleet lyhyitä. Kukaan ei ollut malttanut lähteä salista. Jyrki Vuola kävi nukkumassa puoli tuntia. Kahvia oli pakko juoda.

”Kirurgi pystyy leikkaamaan helposti 12 tuntia”, Vuola sanoo. ”Sitä on ulkopuolisen vaikea ymmärtää. Tulee adrenaliinibuusti, jota on vaikea selittää. Plastiikkakirurgiassa kymmenen tunnin leikkaukset ovat normaaleja.”

”Mutta jos leikkaus kestää paljon sitä pidempään, väsyy. Silloin alkaa nyhrääminen. Saattaa vetää lankaa väärästä päästä.”

Kello 17.50 leikkaus merkittiin päättyneeksi. Potilas siirrettiin teho-osastolle. Siitä, kun Patrik Lassus oli edellisenä päivänä aloittanut työpäivänsä, oli kulunut 34 tuntia.

Useimmat 11 kirurgista ja paristakymmenestä hoitajasta olivat olleet leikkaussalissa yli 20 tuntia. Kaikki olivat uupuneita.

Lassus ja Törnwall lähtivät sairaalasta. He ajoivat Munkkiniemenrantaan kahville.

Cafe Torpanrannassa oli vain muutamia ihmisiä. Kirurgit ottivat telineestä kahvikupit ja kaatoivat niihin kahvia. Kun Lassus maksoi, hänen oli vaikea pitää silmiään auki.

He valitsivat ikkunapöydän rannan puolelta. Ulkona oli jo pimeä. Viereisessä pöydässä istui pariskunta, joten he puhuivat hiljaisella äänellä.

He istuivat pöydässä tunnin verran.

Nyt se oli tehty. Todennäköisesti tämä olisi heidän uransa merkittävin leikkaus. Se jäisi suomalaisen ja koko maailman lääketieteen historiaan. Ei ollut montaa kirurgia, jotka olivat pystyneet samaan.

Kahvila alkoi mennä kiinni. Patrik Lassuksen piti päästää kotona odottava lastenvahti lähtemään.

Kumpikin lähti kotiin. He söivät nopeasti ja menivät nukkumaan.

Maaliskuun lopussa potilas oli toipunut hyvin. Hän ei ollut saanut akuuttia hyljintäreaktiota, mutta kokeita otetaan edelleen säännöllisesti. Niin tehdään vuosien ajan. Potilas pystyi nielemään ruokaa muutamia viikkoja leikkauksesta. Hän myös sanoi ensimmäiset sanansa leikkauksen jälkeen. Ensi talvena hän todennäköisesti pystyy jo puhumaan ja syömään hyvin. Varsinkin hermot toipuvat hitaasti. Menee kuukausia, ennen kuin kasvoissa on tuntoa. Kahden kolmen vuoden päästä her-mojenkin pitäisi toimia hyvin. Miltä potilas näytti, kun hän oli saanut uudet kasvot? Hyvältä, sanovat hoitajat ja lääkärit, jotka ovat tavanneet hänet. Paremmalta kuin monet heistä uskoivat. Pieniä korjausleikkauksia joudutaan todennäköisesti tekemään. Jos pehmytkudokset valuvat, niitä tuetaan. Jos ihoa on liikaa, sitä pitää leikata pois. Kuntoutus alkoi pian leikkauksen jälkeen. Nyt potilas pystyy jälleen hengittämään nenän kautta. Hänellä on uudet kasvot ja uusi elämä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miten kävi Saaralle? ”Yritettiin tehdä kansainvälistä, tehtiin ihan Tokmannia”

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    4. 4

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    5. 5

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    8. 8

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    7. 7

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    10. 10

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää