Valikko
Kuukausiliite

Tietokoneet, konttorityö, koulu ja armeija uhkaavat Suomen murteita

Jos murteiden kuulumiset tiivistää yhteen lauseeseen, se menee näin: murteet ovat yleiskielistyneet koko 1900- ja 2000-luvun.

Helsingin Hakaniemenrannassa olevan virastotalon kellarissa on aarre: Suomen murteiden sana-arkisto.

Täällä on aakkostettuna laatikoihin yli kahdeksan miljoonaa sanalippua. Kielitieteilijät kutsuvat arkistoa taivaaksi, ja kieltämättä näky on jos ei taivaallinen niin ainakin vaikuttava. Kahdeksan miljoonaa murresanaa siisteissä riveissä!

Kotimaisten kielten keskuksen johtaja Pirkko Nuolijärvi nostelee sanalippuja laatikosta: kahteerata, karankopuu, kontin kieli. Seuraava laatikko: sanat väliltä kantturoida–kapalohko. Entä mitä murteellisia muotoja on sanalla korkea? Siilinjärvellä on sanonta: Jos lapsella on korkee ohta niin siitä tulloo rikas. Himangalla on kuvattu ylpeyttä näin: Ne oli niin korkioilta portahilta ettei ne nähäneekkää meitä mökkiläisiä.

Murrekokoelma on tosiaan häkellyttävä, mutta kellarissa hiipii epäilys. Eihän kukaan puhu enää näin! J-kirjaimella alkavia sanoja: jaaksahtaa, jaaksia, jaaksinjalka, jaakutella, jaakuu. L-kirjain: lavasin, leeni, leesuta, lehju. Ihan vieraita sanoja kaikki.

Ei pidä silti huolestua murteiden puolesta ­eikä edes omasta kielitaidosta, professori Nuoli­järvi rauhoittelee. Arkiston sanat on kerätty suureksi osaksi 1900-luvun alkupuolella. On ihan luontevaa – joskin vähän surullista –, että vaikkapa kehräämiseen tai talvinuottaamiseen liittyvän sanaston käyttö vähenee.

Yksittäiset sanat ovat sitä paitsi vain osa siitä, miten puhumme. Murretta ovat myös lauseen poljento, sävelkulku, nopeus, intonaatiot. Se, miten muodostamme lauseet. Sanommeko mää, mä, meikä vai mie. Lausummeko mithään, mittään vai mitään. Käymmekö kahavilla, kaffella, kahvila vai kahvilla. Kuvailemmeko etenemistä kävelyksi vai värikkäämmin kässehtimiseksi. Miten lisäämme, tiputtelemme, tuplaamme, pehmennämme, laulamme, muotoilemme omiksemme sanoja, äänteitä ja lauseita.

Murteet voivat oikein hyvin, murretutkijat vakuuttavat. Mutta ne muuttuvat jatkuvasti, elämäntavan mukana.

Jos murteiden kuulumiset tiivistää yhteen lauseeseen, se menee näin: murteet ovat yleiskielistyneet koko 1900- ja 2000-luvun. Maalais­yhteiskunnassa murteet pysyivät väkevinä ja toisistaan erillisinä. Asiat hoidettiin puhumalla, ja pikkukylistä käytiin kaupungeissa harvakseltaan. Nyt kun pendelöidään ja yksityisautoillaan kaupungista toiseen, murteet sekoittuvat. Syntyy uusia puhetapoja. Samalla monen puhujan murre laimenee.

Murteiden tilasta ei pidä tehdä arvioita helsinkiläisessä konttorissa tai ratikassa. Nuoretkin suomalaiset puhuvat leveitä murteita, kunhan asettuu kuulolle Urheiluruudun ääreen tai Seinäjoen torille: kuinka ihimees tuli pysähryttyä just tässä kohoras...

Itä-Suomen yliopiston professori Marjatta Palander kuvaa murteiden muutosta näin: räikeimmät murrepiirteet karsiutuvat ensin. Esimerkiksi sellaiset savolaisuudet kuin mua, piä, suattaapa käyvät harvinaisiksi. Tännään- ja kottiin-tyyppiset muodot puolestaan pysyvät, samoin vaikkapa jotkin ts:n vastineet: käyvvään metässä, kututaan vieraita, katastetaan auto.

Voi ajatella, että murteiden himmaaminen on junttimaisuuksien välttelyä. Että ensin karsitaan sanat, joista jää kiinni: Savolainen! Puhuu kuin joku maalaisukkeli!

Mutta ei kieli ole vain puhujansa brändäys­projekti. Murteisiin vaikuttavat myös kirjakieli ja koko julkisen puheen kliinisyys: tv-sarjoissa, uutisissa, mainoksissa ja radiossa puhutaan enimmäkseen yleiskieltä. Se tarttuu.

Konttoreissa taas kommunikoidaan kirjoit­taen. Tekstinkäsittelyohjelmalle on opetettu vain kirjakieltä, ja siksi se alleviivaa vimmaisesti tämänkin tekstin murresanoja. Kohoras, puhunu, kututaan. Näin konttorityö vaikuttaa murteisiin: totumme yleiskielisiin ilmaisuihin ja opimme väistelemään murresanoja.

Suomen murteet jaetaan kartalla yleensä karkeasti kahtia: itä- ja länsi­murteisiin. Itämurteita ovat savolais- ja kaakkoismurteet. Länsimurteita ovat lounais-, hämäläis-, eteläpohjalais-, keski- ja pohjoispohjalaismurteet sekä lounaiset välimurteet ja Peräpohjan murteet.

Tutkijat ovat määritelleet murteet äänne­piirteiden mukaisesti. Itä- ja länsimurteita erottaa ehkä selvimmin se, miten niissä sanotaan d – tai pikemminkin jätetään sanomatta. Otetaan esimerkiksi sanat aita, lauta ja vesi ja taivutetaan niitä. Idässä on tavattu sanoa aijat, lauvat, veessä. Lännessä taas airat, laurat, velessä.

Oikeassa elämässä murteet eivät ole sidottuja karttoihin vaan murteiden puhujiin. Suomalaiset valuvat yhä maalta kaupunkeihin, ja osa murre­piirteistä valuu ihmisten mukana. Murre­karttojen rajat hölskyvät ja venyvät.

Mitä muuttajan murteelle sitten tapahtuu?

Se riippuu muuttajasta, sanoo Kotuksen johtaja Pirkko Nuolijärvi. Hän tutki väitöskirjassaan Pohjois-Savosta ja Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin muuttaneiden kieltä. Yleisin kehityskulku oli ”kompromissikieli”, jossa on piirteitä puhujan omasta murteesta. Kielen muuttumiseen vaikuttaa puhujan tausta: koulutus, työ, kaverit, suhtautuminen omaan murteeseen.

”Jos yleissäännön voisi antaa, niin helpoiten murteensa hylkää savolainen nainen ja tiu­kimmassa se istuu pohjalaisessa miehessä”, Nuolijärvi sanoo.

Ei murre silti katoa niiltäkään, jotka eivät sitä käytä. Kun helsinkiläistynyt maaltamuuttaja puhuu puhelua kotipuoleen, ympärillä huomataan heti, että toisessa päässä on joku lapsuudenkodista. Kun puhelu loppuu, murre saattaa jäädä päälle.

Äiti sanoiksä nähhään? Nähhään!??

Oot tainnu puhua siskos kanssa, kun kuulostaa tuo puhe ihan Lahelta.

Tutkijan näkökulmasta puheessa välittyy kielen­puhujan käsitys siitä, mihin ryhmään hän haluaa kiinnittyä. Puhumalla kotipaikkakunnan murretta tulee sanoneeksi omilleen: olen osa teitä (ehkä myös: en ole mennyt pilalle, kuunnelkaa vaikka!).

Joskus kotiseudulle palaava ei heti löydä sopivaa puhetapaa. ”Pitää hakea tasapainoa”, Nuolijärvi kuvaa. Murteesta voi saada myös väli­aikaisen tartunnan. Helsinkiläismies sanoo Pohjois-Karjalassa mie, koska muutkin sanovat.

Puhujasta itsestään tuntuu usein, että puheen muutos on vääjäämätöntä. ”En minä jättänyt murretta, murre jätti minut”, sanoo kolme­kymppinen nainen, joka kasvoi Kuusamossa – helevetti, jalaka, mää – ja muutti parikymppisenä ensin Jyväskylään ja sitten pääkaupunkiseudulle. Vahva murre karkaa, jos ympärillä ei ole ketään, jonka kanssa puhua sitä.

Merkkejä puhujan taustasta sen sijaan kuulee Helsingissäkin, kun alkaa kuunnella. Seminaarissa puhuu virkamies, jonka on täytynyt viettää lapsuus joko Imatran tai Lappeenrannan seudulla. Kaupan kassan nuotista kuulee, että läheltä Poria tullaan. Pilatesohjaaja on ehkä Oulusta, ja varsinkin parin kaljan jälkeen kaveri alkaa puhua tamperelaisittain (se tietty r).

Viime aikoina on väitetty, että pääministeri Juha Sipilä on vähentänyt murteen käyttöä, ilmeisesti uskottavuussyistä. No jaa-a. Ehkä hän välttelee ilimanaikuisia eli tyhjänpäiväisiä puhheita, mutta onhan pääministerin puheen soundi nyt ihan pohjoispohjalaista.

Sitä paitsi murresaralla pääministeri on saanut jotain aikaankin. Vielä viime keväänä Iltalehti kysyi lukijoilta (23.5.2015), mitä Sipilä ­oikein tarkoittaa: Onko sinulla kokemuksia vatuloinnista tai tietoa sanan alkuperästä? Kerro niistä meille! Tämän vuoden maaliskuussa päivitetyssä Kielitoimiston sanakirjassa on pääministerin jälki: vatulointi eli jahkailu löytyy nyt selostuksineen, tosin se on merkitty murteelliseksi ja arkiseksi ilmaukseksi.

Puhe muuttuu koko elämän ajan, vaikka puhuja ei muuttaisi omalta murre­alueeltaan yhtään mihinkään. Tästä on todisteena eräs Pohjois-Karjalassa asuva Pasi.

Murretutkijat ovat seuranneet Pasin puhetta siitä lähtien kun tämä oli 7-vuotias. Pasi asui tuolloin Enonkoskella. Alun perin tutkijoiden piti tutkia Pasin mummon puhetta, mutta tämä oli kiireinen, joten tutkijat taltioivatkin pienen Pasin puhetta Suomen kielen nauhoitearkistoon. Vuosi oli 1969.

1970-luvulla tutkijat palasivat Savon­linnan seudulle ja hoksasivat, että Pasia voisi käydä haastattelemassa uudestaan. Näin tehtiin. Professori Marjatta Palander alkoi tutkia saman seudun murteita 1980-luvun lopulla ja sai kuulla tapaus Pasista. Hän jatkoi Pasin puheen seuraamista ja tutkii sitä edelleen.

”Seuraan puhekielen muutosta mahdollisimman monipuolisesti. Tähän mennessä olen tarkkaillut noin 80:tä eri piirrettä”, Palander kertoo. Hän käy tapaamassa Pasia säännöllisesti ja jutustelee kuulumiset.

Ja näin on käynyt selville yksi murteen luonne: se muuttuu elämäntilanteen mukana.

Pasinkin kohdalla muutokset ovat olleet merkittäviä, vaikka hän ei ole muuttanut lapsuuden maisemista kuin muutamia satoja kilometrejä. ”Lapsuudessa selvin muutos oli kouluun meno. Se muutti kieltä tietyiltä osin aivan hurjasti”, Palander kertoo. Pikkulapsena Pasi puhui vanhakantaista ”mummon kieltä”. Kou­lussa puheeseen tarttui kavereiden ja opettajien puhetta. ”Tietyt murrepiirteet, ottana, tulluna, piässynä, tällaiset rupes karsiutumaan romahdusmaisesti.”

Tämä kertoo murteiden valtasuhteista. Koulujen ja työpaikkojen kieli voittaa kodin murteen. Lapsille murre ei siis välity sellaisenaan. Lasten kieli ei ole vain äidin kieli, vaan myös kavereiden, internetin, koulun ja populaarikulttuurin kieli.

”Sukupolvien taitteessa kielen muutos on isoin”, Palander selittää. Sukupolvi on kielen nivelkohta. Jokainen luo kielensä itse.

Armeija vaikutti Pasin murteeseen väliaikaisesti: puheeseen tarttui uusia ”muoto-opillisia piirteitä”: Pasi sanoi sellanen eikä semmonen ja tuollanen eikä tuommonen.

Joidenkin murteellisten sanojen tilalle on tullut yleiskielinen muoto, jotkut sanat ovat korvautuneet toisella murteella. Pasi sanoo korkea-sanan sekä muodossa korkii että korkee.

Ja sitten ovat pysyvät murrepiirteet, jotka ovat vielä viisikymppisenäkin sataprosenttisesti käytössä: Pasin kohdalla sellaisia ovat esimerkiksi leipee, männä, lähtöö.

Murteiden muutokseen liittyvät yleissäännöt näkyvät Pasin puheessa selvästi, Palander sanoo. Ensinnäkin: ”Pienen murrealueen piirteet antavat myöten laajempialaiselle murteelle.” Ja toisekseen: ”Ihmisen kieli muuttuu elämän aika­na. Työikäisenä kieli yleiskielistyy, mutta on tavallista, että vanhempana murre tulee ­takaisin.”

Vanhentuessaan ihminen saattaa tosiaan ­palata lapsuuden murteeseen, vaikka ei muuttaisi mihinkään. Käytännöllinen selitys on se, että työpaikan yleiskieli korvaantuu alkuperäisellä puhekielellä.

Pirkko Nuolijärvi sanoo, että muutokseen liittyy muutakin: ”Lapsuuden kielimuoto edustaa turvallisuuden tunnetta, jotakin omaa. Se herättää henkiin ihmiset, jotka ovat sitä murretta puhuneet, ja liittää puhujan heihin.”

Saa nähdä, palaako Pasikin vielä syvemmälle mummonsa murteeseen, kun tästä vielä vanhenee.

Murteella voi tosiaan ilmaista identiteettiä, osoittaa olevansa ylpeä kotiseudusta tai vaik­kapa karnevalisoida omaa kieltä. Lapsuuden­kavereiden kanssa on hauska hölistä somessa murteella: Ekkönä ollu tulossa kottiin päin? ­Meikä ojjo täälä!

Jotkut päivittävät Facebookiakin aina murteella. Kuvissa ollaan ulukohommissa tai köl­limäsä, teksteissä kuuluu kotiseutu: tekkee, ­alakaa, hyvvää, kylykeen, niinni, nuin, pahki, kelekka, elä sinä poeka pelekää!

Ehkä se on jonkinlaista värin näyttämistä: tällainen minä olen, tämä kieli on osa minua.

Se on kansainvälinen ilmiö, että maan pääkaupungin kieli koetaan koppavana ja hienostelevana. Helsinkiläistenkin käärmeässiä sätitään ja kielestä päätellään, että myös puhuja on vähintäänkin ärsyttävä. Hesa-ässä on kiinnostava ärsytyksen aihe, sillä foneettisten tutkimusten mukaan sitä ei ole edes olemassa.

Ennakkoluulot ovat molemminpuolisia. ­Mie­li­kuvissa murre on merkki junttiudesta, hel­sinkiläisyys ylimielisyydestä. Marjatta Palan­derin ja Aila Mielikäisen Miten murteista pu­hutaan -nettisanakirjassa turkulainen kuvaa pääkaupunkilaisten puhetta näin: Tullus simmone mielikuva et kuulee jotain esimerkiks Helsingim murretta ni se kuulostaa vähä et ihmiset ois leuhkoja.

Murretutkijat eivät kutsu kaupunkien kieliä murteiksi vaan ”puhekieliksi”. Helsingissä ei puhuta Helsingin murretta, vaan erilaisia puhetapoja on monta. Uusia syntyy esimerkiksi maahanmuuton, maaltamuuton, populaarikulttuurin ja netin vaikutuksesta. Helsinki on monikielinen yhteisö, ja puhekielissä onkin vaikutteita esimerkiksi ruotsista, venäjästä, ­tataarista, englannista sekä somalin ja arabian kielistä.

Suomessa kuulee tietenkin myös sitä, mitä sanotaan ”huonoksi suomeksi”. Esimerkiksi osa helsinkiläisistä koululaisista vasta opettelee suomea, ja opettajankin puheessa saattaa kuulua pehmeä, venäläinen l-kirjain.

Silti kaupunkienkin puhekielet ovat alun ­perin kehittyneet murteista. Maalla ei siis puhuta väänneltyä versiota ”oikeasta” kaupunki­suomesta, vaan murteet olivat ensin.

”Esimerkiksi Helsinki on hyvinkin hämäläispohjainen”, professori Pirkko Nuolijärvi sanoo ja jatkaa: ”Helsingin puhekielen pohja on Etelä-Hämeestä ja Länsi-Uudeltamaalta. Otetaan vaikkapa nuorten käyttämä muoto saa hakkaa – ei siis saa hakata. Sitä on käytetty näillä ­alueilla.”

Helsinkiläisten käyttämä ketä on alun perin Someron seudulta, mun kaa on laina Kotkan seudun murteesta.

Marjatta Palander on tutkinut niin sanottuja murreasenteita ja sanoo, että ennakkoluuloista huolimatta suurin osa suomalaisista kokee murteet kiinnostavina ja rakkaina. ”Murteisiin suhtaudutaan suurella tunteella.”

Tämän huomaa, kun kansa arvioi näyttelijöitä, jotka yrittävät puhua murteita: ”Ihan hyvä leffa, mutta Samuli Edelmannin Etelä-Pohjanmaan murre kuulostaa karmealta”, Vauva-lehden nettikeskustelussa tuomittiin Häjyt.

Kun telkkarista tuli elokuva Blackout, Twit­terissä arvioitiin Mikko Koukin suoritusta: ­”Ottaen­ huomioon, että Mikko Kouki on näytte­lijä, saattaisi olla hyvä idea, että hän opettelisi muunkin kuin Turun murteen.”

Turun seudun puheesta voi olla mitä tahansa mieltä, mutta yhdessä asiassa se on kuten muukin suomi: puhekieli poikkeaa poikkeuksellisen paljon kirjakielestä.

Suomessa on poikkeuksellisen eriy­ty­neet puhe- ja kirjakieli. Otetaan ensin vaikkapa kirjakielinen versio: Olimme päättäneet kaverini kanssa mennä teatteriin. Sitten puhetta: Mulla oli semmonen homma tässä tässä vähä aika sitte, että yhen kaverin kanssa olin piät­tännä mennä teatteriin.

Natiivi tunnistaa lauseet heti samoiksi, mutta tämänhän täytyy olla piinallista niille, jotka opettelevat kieltä.

Jyväskylän kielikeskuksen johtaja Peppi Taalas sanoo, että niinhän se onkin. ”Esimerkiksi Venäjällä suomea opiskelleet saattavat osata kieltä kirjallisesti loistavasti, mutta eivät välttämättä ymmärrä puheesta paljoakaan.”

Mitä suomea vaikkapa turvapaikanhakijoille kannattaisi opettaa, kun ei edes tiedetä, mihin päin Suomea he asettuvat?

Taalas sanoo, että kielen opetuksen ei ainakaan kannattaisi lähteä kielioppisäännöistä ja normitetusta kielestä. Kieltä pitäisi lähestyä tarinoiden ja tunteen kautta. Kuten teatteriesimerkistä huomaa, yleiskieltä ei voi ”kääntää” puhekielelle muuttamalla yksittäisiä sanoja. Sen sijaan täytyy antaa puhujan kertoa asia kokonaan omin sanoin, omasta näkökulmastaan.

Taalas uskoo, että kielen oppijallakin pitäisi olla tunnesuhde kieleen: siis olo, että tästä voi tulla minunkin kieleni. ”Suomi on innostava, salliva ja ekspressiivinen kieli”, Taalas sanoo.

Sehän on kaunis ajatus: innostava, salliva, ekspressiivinen!

Murteet ainakin ovat ekspressiivisiä. Voisiko innostavuutta kuvata se, että suomen kieli on ikään kuin elävä olento, jonka mukautumis­kykyä on innostavaa seurata...

Sallivuudesta olkoon merkkinä se, että meillä on tummaihoisia suomalaisia, jotka puhuvat savoa, ja helsinkiläisiä, jotka käyttävän suomea puhuessaan arabian sanaa wallah, mä vannon.

Kieli sallii ja ottaa mukaan, vaikka käyttäjät epäröisivät.

Kai sitä voi kutsua salakuunteluksi. ­Kotuksen Pirkko Nuolijärvi kertoo kuun­televansa kaikkialla, miten ihmiset puhuvat. Ruuhkabussissa, lentokentän odotus­aulassa, kauppajonossa.

Hän kirjoittaa sanoja ja huo­mioi­ta vihkoon ja pikkulappusille. Kyse ei ole vain yksittäisten sano­jen keräämisestä, vaan arkisen vuorovaikutuksen taltioinnista. Nuolijärvi tarkkailee, miten elämme ja olemme toistemme kanssa.

Kerran, vuosikausia sitten, Nuolijärvi istui junassa Jyväskylästä Helsinkiin. Toisella puolella käytävää istui kaksi savolaisnaista. He lukivat lehtiä ja kävivät esimerkiksi prinsessa Dianasta ja Assi Koivistosta kertovien juttujen kautta ­läpi elämäänsä: miniät, vävyt, leskeyden, avioliitot ja niiden ongelmat.

Nuolijärvi kuunteli ja ihaili naisten jutustelun sujuvuutta. Kun toinen aloitti ajatuksen, toinen jatkoi sitä.

Juna lähestyi Tamperetta, kun toinen naisista totesi: ”Eihän myö tällä elämällä muuta ko käyvään.” Seurasi tauko, jonka jälkeen toinen vastasi: ”Mitteepä myö muuta.”

Sen jälkeen istuttiin hiljaa.

Lopulta toinen naisista sanoi: ”Tulleekoha se ens yönä halla.”

Nuolijärvi liikuttuu yhä kertoessaan tilanteesta: ”Tuntuu kuin kaikki olisi pysähtynyt.”

Olisiko murteiden merkittävin trendi kuitenkin pysyvyys – kielen merkitys elämässämme?

Nuolijärvelle naisten junakeskustelu oli osoitus kielen voimasta. Siitä, miten se antaa sanat elämälle ja kuolemalle ja mahdollistaa ajatusten jakamisen tuntemattomienkin kanssa. ”Tämä vuorovaikutus omaksutaan elämällä kielessä, joka on sydäntä myöten omaa.”

Eivät murteet mihinkään katoa. Miten ka­toai­sivat, nehän ovat äidinkieliämme. ”Niissä me elämme”, kuten Nuolijärvi sanoo.

Kirjoituksessa on käytetty lähteenä seuraavia teoksia: Pirkko Nuolijärvi & Marja-Liisa Sor­jonen, Miten kuvata muutosta? Puhutun kielen tutkimuksen lähtökohtia murteenseuruu­hank­keen pohjalta (2005). Marjatta Palander & Aila Mielikäinen: Miten murteista puhutaan (2014). Jyväskylän yliopiston kielikeskuksen Meillä päin Suomea -sivusto. Kotimaisten kielten keskuksen Suomen murteiden nettisanakirja: http://kaino.kotus.fi/sms.

Artikkeli on julkaistu alun perin Teema-lehdessä, jonka uusin numero (2/2016) keskittyy Suomen murteisiin ja heimoihin. Lisätietoja lehdestä: www.hs.fi/teema

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Murteet
  • suomenkieli

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    2. 2

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    3. 3

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Talonvaltaajien tukikohdakseen ottama saaristohuvila oli partiolaisten leiripaikka, kunnes Helsinki kaksinkertaisti vuokran – nyt sama huvila on vuokrattu rutkasti halvemmalla

    6. 6

      Käpylän lonkerovarkauksille saattoi löytyä selitys: greippi vahvistaa huumaavien lääkkeiden vaikutusta – kolesterolilääkkeiden kanssa voi syntyä jopa hengenvaara

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Obamacare on jälleen USA:n ykkösuutinen: miksi se luotiin ja miksi se ei kelpaa republikaaneille? – ”Julkista terveydenhuoltoa pidetään sosialismina”

    9. 9

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    10. 10

      It-yhtiön johtaja Sami Karkkila: Tekoälyn ja robottien kehitys tuo osan Intiaan menetetyistä työpaikoista pian takaisin Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    2. 2

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    3. 3

      Sylki paljastaa, että nykyihminen on joskus paritellut tuntemattoman ihmislajin kanssa

    4. 4

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    5. 5

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    6. 6

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    7. 7

      Kookosrapua ei kannata kutsua juhliin – jättimäinen otus tyhjentää pöydän ja vie kissankin

    8. 8

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    9. 9

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    10. 10

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    11. Näytä lisää