Valikko
Kuukausiliite

Lakananveto on pohjoiseurooppalainen tapa – näin me luterilaiset vedämme lakanan

Heitäpä suomalaiselle lakananpää, ja hän alkaa tehdä samoja liikkeitä kuin sinä, lihasmuistista.

Heitäpä suomalaiselle lakananpää, ja hän alkaa tehdä samoja liikkeitä kuin sinä, lihasmuistista.

Ne on äidiltä opittu.

Lakanaa vetäessämme kannamme hienoa perinnettä, sukupolvien takaa, vaikka mankelointi onkin jyrkästi vähentynyt.

Lakananveto ja mankelointi ovat pohjoiseurooppalaisia ilmiöitä. Termi ”lakanan vetäminen” puuttuu muista kielistä. ”Vetää lakanoita” kertoo, mikä siinä on oleellisinta. Muissa kielissä ”taitellaan”.

Yliopistonlehtori Sari Kivilehto muistuttaa, että ennen vanhaan ei mitään tehty turhaan. Lakananvedossa käytetyssä M-taitoksessa jokainen sivu venyy mankeloidessa vapaasti joka suuntaan. Mankeloinnissa ja lakananvedossa näkyykin protestanttinen funktionalismi: Näin lakana menee pieneen tilaan ja mahtuu hyvin kaappiin. Mankeloitu puuvilla tai pellava hylkii likaa, se on jämpti ja siisti.

Entinen Helsingin yliopiston kotitaloustieteen lehtori Merja Huovinen kertoo, että saksalaiset tekevät samanlaisen M-taitoksen kuin me. Hän onkin nimittänyt sitä ”luterilaiseksi”.

Soittokierros katoliseen Italiaan, Ranskaan ja Portugaliin kertoi, ettei tätä jämptiä tapaa tunneta. Ei myöskään ortodoksisella Venäjällä. Asiaa kysyttiin tätä kirjoitusta varten myös suomensukuisilta kansoilta: nenetsiltä, marilta, karjalaiselta sekä kahdelta udmurtilta. Kukaan ei ollut kuullut lakananvedosta.

Mutta inkerinsuomalainenpa oli vetänyt Venäjällä lakanoita. He ovatkin luterilaisia. Lakananvetoa ei tunnettu Sveitsissä eikä toisessa protestanttisen kalvinismin kehdossa Hollannissa – vain luterilaisilla alueilla. Tapa noudattaa siis uskontorajaa.

Lakananveto on perheen yhteinen toimi. Siinä dominoi äiti.

Lapset auttavat. Siksi monilla on lakananvedosta lapsuusmuistoja. Jotkut ovat riemuinneet, kun on saanut olla ilmavirrassa lakanan alla. Toiset taas muistavat, miten tylsää mankelihuoneessa istuminen oli ja kuinka piti vähän väliä panna Aku Ankka pois ja vääntäytyä vetämään. Nitisevä pärekori ei tuntunut täyttyvän ikinä.

Lakananvedossa informaatio siirtyy sukupolvelta toiselle. Huomaamatta siinä kulkee mukana myös reformaation sanomaa.

Ja miten helppoa on heittää M-taitettu lakana sijatessa sängylle. Se aukenee heti. Siinä se makaa sileänä, terävin taittein. Hyvä sillä on saunapuhtaan luterilaisen siunata itsensä ja nukahtaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuukausiliite
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    2. 2

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    5. 5

      Yli sata laskua ilman kauppakuitteja – Helsingissä vanhuksia ilman ruokaa jättänyt Servea lähetti edunvalvojalle epäselviä laskuja

    6. 6

      JSN joutui median oman poikkeuksellisen arvostelun kohteeksi, jäsenten taustojakin repostellaan – Mitä siitä pitäisi ajatella?

    7. 7

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    8. 8

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    9. 9

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    10. 10

      Suomi mainittu, Voguessa! Maailman kuuluisin muotilehti nosti Helsingin seuraavaksi cooliuden pääkaupungiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    4. 4

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    5. 5

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    6. 6

      Trump leikki ajavansa rekkaa, tööttäili ja intoili kuin pikkulapsi, internet riemastui kuvista

    7. 7

      Ilmavoimat on perustanut kaikessa hiljaisuudessa Raven-joukot – ”korpit” suojelevat vip-matkustajia mahdollisesti vaarallisilla paikoilla

    8. 8

      Näin lähtee Jopo hävyttömän varkaan mukaan helsinkiläisnaisen kotipihasta – ”Toivottavasti tämä toimii muille opetuksena”

    9. 9

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    10. 10

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    9. 9

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää