Valikko
Kuukausiliite

SEIS! Luonnon monimuotoisuuden häviäminen on pysäytettävä, vaatii professori Ilkka Hanski

Ja meidän on uskottava Ilkka Hanskia, sillä hän on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä suomalaisista tiedemiehistä. Kuukausiliitteen kirjoitus huhtikuulta 2008 Julkaistaan nyt uudelleen Ilkka Hanskin kuoleman takia.

Jos haluaa pyydystää lantakuoriaisen sademetsässä, helpoin syötti on kalanpala. Se alkaa mädäntyä nopeasti, ja haju on tehokas houkutin.

Kalanpala kääritään ohueen tylliharsoon ja ripustetaan tikun avulla muovimukin päälle. Muovimuki on kaivettu maahan niin, että sen reuna jää maan tasalle. Pyydykseen kaadetaan tilkka vettä, ja peitoksi asetetaan varovasti puun lehti.

Siihen on lantakuoriaisen hyvä tipahtaa ja antaa panoksensa tieteelle.

Tällaisia pyydyksiä akatemiaprofessori Ilkka Hanski viritteli Madagaskarin saarella jälleen viime joulukuussa.

Miksi Madagaskarissa? Ja miksi juuri lantakuoriaisille?

Siksi, että tutkijat haluavat saada selville, miten Madagaskariin noin 30 miljoonaa vuotta sitten ajautuneesta lantakuoriaisesta on kehittynyt ne noin 250 lajia, jotka saarelta on löydetty.

Se on tieteelle suuri kysymys, ja lantakuoriainen on kovin pieni ötökkä. Silti juuri se voi tarjota uusia vastauksia siihen, miten monimuotoisuutta syntyy ja häviää.

Ja ilman pieniä lantakuoriaisia ja isoja kysymyksiä Ilkka Hanskista ei olisi tullut maailmankuulua tiedemiestä.

Mutta on siihen vuosien varrella tarvittu kovaa työtäkin. Joulukuussa Madagaskarissa rakennettiin lantakuoriaisten pyyntilinja, joka kulki sademetsässä parin kilometrin korkeuteen vuoren huipulle. Jyrkimmissä kohdissa pääsi eteenpäin vain puiden juurista käsin kiskomalla.

Pari viikkoa suomalaiset ja madagaskarilaiset tutkijat asuivat teltoissa kansallispuistossa, kokivat pyydyksiä ja kaivoivat uusia. Saalis säilöttiin muoviputkiloissa alkoholiin.

Helsinki-Vantaan lentokentälle saapuu tämän tästä viinassa uiskentelevia sontiaisia, mutta nyt niitä tuli yhdellä kerralla kymmenentuhatta – huolellisesti pakattuina kahteen muovikassiin.

Mutta nyt ei ikävä kyllä olla Madagaskarissa vaan ankeassa toimistossa Lammin biologisella asemalla. Sademetsistä muistuttavat vain värikkäät valokuvat, joita Ilkka Hanski näyttää kannettavalta tietokoneeltaan.

Oho, onpa siellä Madagaskarissa sammakoita!

Ja makeja, kameleontteja, gekkoja, valtavia tuhatjalkaisia, etanoita. Ja, uh, juotikkaita.

Tuo vähän siilin näköinen pitkänenäinen otus on kuulemma tanrekki. Se on yksi Madagaskarin kotoperäisistä lajeista, toisin sanoen tanrekkeja elää maapallolla vain Madagaskarissa. Kotoperäisiä ovat myös kaikki saarelta tavatut lantakuoriaiset, siis kaikki yli kaksisataa lajia.

Madagaskarissa elää aivan toisenlainen lajisto kuin missään muualla – sen takia Ilkka Hanski onkin saaresta niin innoissaan.

Madagaskar irtosi Afrikan mantereesta 160 miljoonaa vuotta sitten. Kun ihminen Jeesuksen aikoihin asutti Madagaskarin, siellä vaelteli todella erikoista porukkaa: esimerkiksi kolme pientä virtahepolajia, gorillan kokoisia makeja ja valtavia kilpikonnia.

Tuhannessa vuodessa tulokaslaji ihminen hävitti nuo merkilliset jättiläiseläimet. Jäljelle jäi yli kolmen metrin korkuinen lentokyvytön norsulintu, kunnes sekin joitakin satoja vuosia sitten katosi.

Hanski nojaa konttorituolissa taaksepäin. Hän on partainen 55-vuotias mies, kuin luonnonsuojelijan stereotyyppi ruutupaidassaan. Lammilla hän käy kerran pari kuukaudessa. Tänään hoidettavana on Helsingin yliopiston hallinnollisia tehtäviä.

Saaret ovat aina kiehtoneet biologeja ja ekologeja. Monet merkittävät ekologiset ja evoluutiobiologiset tutkimukset on tehty saarilla. Erityisen antoisia ovat sellaiset saaret, jotka sijaitsevat kaukana mantereista. Niille on kehittynyt poikkeuksellinen lajisto.

Käynti Galapagossaarilla vuonna 1835 oli käännekohta Charles Darwinin elämässä. Galapagossaaret oli tärkeä etappi maailmanympäripurjehduksella, joka johdatti Darwinin kehittämään teorian luonnonvalinnasta. Sen avulla Darwin selitti, kuinka eläimet ja kasvit sopeutuvat ympäristöön ja kuinka evoluutio toimii.

Charles Darwinin teoria luonnonvalinnasta mullisti biologian tutkimuksen.

Hanskin unelma on, että Madagaskarin lantakuoriaisia pidettäisiin vielä joskus malliesimerkkeinä uusien lajien syntymekanismeista samalla tavalla kuin Galapagossaarten darwininsirkkuja.

Madagaskarin kuva on kannessa Hanskin viime syksynä ilmestyneessä kirjassa Viestejä saarilta. Siinä professori vie lukijan kuudelle saarelle: piskuiselle Haminanluodolle, Ahvenanmaan perhoskedoille, La Gomeralle Kanarialle, Borneolle, Madagaskariin ja Grönlantiin.

Mutta nyt pysytään Lammilla. Ilkka Hanski tahtoo esitellä perhoshallin.

Perhoshalli kuulostaa kauniilta, mutta totta puhuen se on vain iso ruma laatikko Lammin biologisella asemalla. Siellä Hanskin tutkimusryhmä kasvattaa perhosia, tarkemmin sanottuna täpläverkkoperhosia (Melitaea cinxia). Tai kinksioita, kuten tutkijat niitä keskenään nimittävät.

Täpläverkkoperhonen elää Suomen luonnossa vain Ahvenanmaan kuivilla kedoilla. Siis saarilla. Muualta Suomesta se hävisi 1980-luvulla.

Hanskin silmäterä on huone, jossa perhosten elämää aiotaan seurata lukulaitteilla, samantapaisilla kuin ne, joilla helsinkiläiset maksavat bussimatkansa. Sitä varten jokaiseen perhoseen kiinnitetään antenni ja muistisiru.

”Mitään vastaavaa ei ole tehty hyönteisillä aikaisemmin”, Hanski selittää innostuneena. ”Tällä laitteistolla voimme seurata kymmenien perhosten liikkeitä ja niiden elämän kohokohtia, paritteluja ja munimisia.”

Koska perhoshuoneen lämpötilaa, valaistusta ja kosteusoloja voidaan muuttaa tutkimuksen vaatimusten mukaisesti, tutkijat voivat selvittää ympäristöolojen ja perimän vuorovaikutusta perhosten elämässä. Tutkimuksen tavoitteena on yhdistää molekyylibiologista ja ekologista tutkimusta.

Juuri nyt tutkimushallissa ei kuitenkaan ole perhosia vaan tuhansittain täpläverkkoperhosen mustia, karvaisia toukkia. Jokaisella toukalla on numero, ja ne elävät omissa muovimukeissaan. Tutkimusapulaiset Suvi Ikonen ja Anniina Mattila joutuvat ruokkimaan jokaisen erikseen tuoreilla heinäratamon ja tähkätädykkeen lehdillä.

Ruokintaan menee päivittäin seitsemisen tuntia. Siis aika paljon aikaa.

”Etkö sinä, Suvi, ollut sitä mieltä, että toukkien ruokkiminen on terapeuttista”, Hanski sanoo ja hymyilee.

”Se oli viime vuonna”, Ikonen vastaa ja sujauttaa toukalle pinseteillä heinäratamon lehden.

Täpläverkkoperhoshanke alkoi 17 vuotta sitten. Ilkka Hanski halusi selvittää, miten elinympäristön pirstoutuminen vaikuttaa lajin kannan vaihteluun.

Hän oli saanut syntymäpäivälahjaksi uuden suomalaisen perhoskirjan ja etsi siitä tutkimuksiinsa sopivaa lajia. Hän päätyi täpläverkkoperhoseen.

Hanski ei tuolloin osannut kuvitellakaan, miten merkittävä hankkeesta aikanaan kasvaisi.

Ahvenanmaan täpläverkkoperhosista on tähän mennessä kirjoitettu jo lähes sata tieteellistä artikkelia. Joka syyskuu kymmenet biologianopiskelijat tutkivat parin viikon aikana noin neljätuhatta ketoa ja laskevat niiltä täpläverkkoperhosten toukkaryhmät. Viime kesänä jokaisesta pesueesta kerättiin kaksi toukkaa Lammille, yli kolmetuhatta sisarusparia.

Hanski puhuu täpläverkkoperhosen ahvenanmaalaisesta metapopulaatiosta.

Siis mistä?

Metapopulaatio, professori selittää kärsivällisesti, tarkoittaa sellaista joukkoa, joka koostuu erillisissä elinympäristön laikuissa elävistä paikallisista populaatioista.

Valitettavasti nämä metapopulaatiot ovat nykyään aina vain ajankohtaisempia: kun elinympäristöjä katoaa ja pirstoutuu, yhä useamman lajin populaatiorakenne alkaa muistuttaa metapopulaatiota.

Ahvenanmaan täpläverkkoperhosten metapopulaatiosta on kehittynyt maailman mitassakin ainutlaatuinen tutkimusväline. Hanskille se on kuin hiukkaskiihdytin fyysikolle: sen avulla voidaan vastata suuriin kysymyksiin, joihin pienet tutkimukset eivät yllä.

Juuri metapopulaatiobiologian Hanski tuntee paremmin kuin kukaan muu. Se on tehnyt hänestä yhden kaikkien aikojen tunnetuimmista suomalaisista tiedemiehistä – ja yhden maailman arvostetuimmista ekologeista.

Ilkka Hanski on toinen suomalainen, joka on otettu brittiläisen Royal Societyn jäseneksi. American Academy of Arts and Sciences kutsui hänet kunniajäsenekseen 2006. Suomen Akatemia on nimennyt hänen johtamansa metapopulaatiobiologian tutkimusryhmän yhdeksi huippuyksiköistään. Viime vuonna hän sai Suomen tiedepalkinnon. . .

Mutta eivät suomalaiset häntä silti tunne. Se voi olla myös Hanskin oma syy.

”Tieteen popularisointi on vaikeaa”, professori tunnustaa.

Kirjassaan Viestejä saarilta hän päätti kuitenkin yrittää. Kirja on silmät avaava lukukokemus. Siinä Hanski selittää tavallisille suomalaisille, miksi luonnon monimuotoisuus katoaa.

Kirja on omistettu hänen kolmelle lapselleen. Hanski on siis omalta osaltaan huolehtinut ihmispopulaatiosta. ”Selostus siitä, mitä isä on tehnyt ja tekee”, kirjan alkulehdellä lukee sympaattisesti.

Viime vuonna julkaistiin suomeksi myös Hanskin teos Kutistuva maailma, mutta se ei ole aivan aloittelijoita varten.

Vuonna 2000 Hanskille myönnettiin 1,9 miljoonan markan Balzan-tiedepalkinto – monet Balzan-palkituista ovat myöhemmin saaneet myös Nobelin palkinnon. Perusteluissa sanottiin, että Hanskin tutkimukset auttavat ymmärtämään niitä mekanismeja, jotka määräävät, säilyykö pirstoutuneissa elinympäristöissä elävä laji vai ei: ”Hänen työnsä on vaikuttanut syvällisesti ymmärtämykseemme siitä, miten –– uhanalaisia lajeja pitäisi suojella.”

”Sillä palkinnolla maksettiin asuntolainat”, Ilkka Hanski sanoo ja naurahtaa. ”Sen jälkeen en ole ollut köyhä.”

Alussa oli poika, haavi, ja perhoset.

Tamperelaispoika vietti kesänsä mummolassa Virolahdella ja keräsi hyönteisiä. Se oli siihen aikaan, 1960-luvun alussa, tavallista.

Ilkka Hanskin isä oli haastemies, äiti rautatievirkailija. Poika sai rauhassa harrastaa, kuljeskella niityillä ja metsissä.

Kerran Hanski löysi perhosen, joka oli hävinnyt Suomesta. Lajia tutkinut professori sai kuulla löydöstä ja lähetti tamperelaiselle koulupojalle tutkimuksensa. Se oli kirjoitettu saksaksi, eikä Ilkka ymmärtänyt siitä mitään, mutta suuren vaikutuksen se teki.

Hän alkoi kasvattaa perhostoukkia ja tehdä niillä pieniä tutkimuksiakin. Lukioikäisenä hän opiskeli englanninkielisiä perhoskirjoja.

Hanski ryhtyi opiskelemaan biologiaa ja matematiikkaa, ja Helsingin yliopistosta hän siirtyi Oxfordiin, ekologien mekkaan. Pari kertaa hän tapasi Charles Eltonin, yhden viime vuosisadan merkittävimmistä ekologeista.

Oxfordin lähellä sijaitsevilta Wytham Woodin laitumilta Hanski keräsi 32 000 lantakuoriaista väitöskirjaansa varten.

Sitten, keväällä 1978, hän pääsi ensimmäistä kertaa sademetsään, Borneoon, maailman kolmanneksi suurimmalle saarelle.

Oli jännittävää olla mukana tutkimusmatkalla, jonka järjesti tarunhohtoinen Britannian kuninkaallinen maantieteellinen seura. Gulung Mulun kansallispuistossa Hanski rakensi lantakuoriaisten pyyntilinjan metsästä ylös vuoren huipulle.

Se oli kova urakka. Hanski löysi 66 lantakuoriaislajia ja selvitti niiden esiintymisen tarkat ala- ja ylärajat vuoren rinteillä. Myöhemmin työryhmän asiantuntija pystyi määrittämään niistä vain 43.

Opiskelijapoika oli siis löytänyt muutamassa viikossa 23 ennestään tuntematonta kovakuoriaislajia. Se kertoo siitä, miten paljon trooppisissa metsissä elää hyönteislajeja, joita ei ole vielä kuvattu tieteelle.

Kaksi niistä nimettiin Hanskin mukaan: Onthophagus hanskii ja Phacosoma hanskii. Ilkka Hanskilla on nyt kaimana kaksi pientä lantakuoriaislajia Borneon sademetsissä.

Lammin biologisella asemalla on ruoka-aika. Talvisin täällä on hiljaista, ruokalan pitkät pöydät ovat tänään lähes tyhjiä. Hanski ottaa lihakeittoa ja panee leivän päälle kinkkuleikettä.

Viisi vuotta sitten hän olisi halunnut palata lantakuoriaisten pariin Borneoon ja toistaa 25 vuoden takaisen kokeensa. Hanskia kiinnosti, onko ilmaston lämpeneminen jo muuttanut lantakuoriaisten esiintymisalueita vuoren rinteellä, kuten on ennustettu.

Aikeet pysähtyivät byrokratiaan ja tarvittaviin lupiin. ”Malesian viranomaiset ilmeisesti pelkäävät, että tutkijat vievät sademetsistä lajeja, joilla saattaa olla taloudellista merkitystä esimerkiksi lääketeollisuudessa.”

Kun matka Borneoon ei onnistunut, Hanski päätyi Madagaskariin, jonne rakennettiin tutkimusasemaa Helsingin yliopiston tuella.

Niin kuin sademetsät kaikkialla, myös Madagaskarin metsät häviävät pelottavan nopeasti.

”Madagaskarissa ei ole metsäteollisuutta, mutta metsiä kasketaan hurjaa vauhtia. Niistä on jäljellä enää kymmenesosa. Ne yritetään nyt säilyttää kansainvälisen tuen avulla”, Hanski kertoo ja jatkaa sitten lihakeiton lusikoimista.

Ollaan Ilkka Hanskin lempiaiheessa, maailmanlaajuisissa ympäristömuutoksissa. Ilmasto lämpenee, ja luonnontilassa olevat elinympäristöt pirstoutuvat ja häviävät. Kaiken tämän lisäksi ihmisten mukana siirtyvät tulokaslajit muuttavat alkuperäistä lajistoa.

Kun olosuhteet muuttuvat, kasvit ja eläimet yrittävät siirtyä toisaalle tai sopeutua luonnonvalinnan kautta. Jos kumpikaan ei onnistu, lajit häviävät, kuolevat sukupuuttoon.

Biologien mukaan nisäkäs- ja lintulajeja on neljänsadan viime vuoden aikana kuollut sukupuuttoon sata kertaa enemmän kuin olisi voinut olettaa niiden niin sanotun luontaisen sukupuuttonopeuden perusteella.

Vielä 8 000 vuotta sitten metsät peittivät puolet mantereiden pinta-alasta. Vain Mesopotamiassa, Niilin varrella ja Kiinassa viljeltiin maata. Nyt luonnontilaisista metsistä on jäljellä enää rippeet, kuusi prosenttia maa-alasta. Ihminen vie koko ajan enemmän tilaa.

Luonnon monimuotoisuuden katoamisesta Ilkka Hanski voisi luennoida koko loppupäivän. Mutta nyt vain yksi omakohtainen muisto:

Kerran paluumatkalla Madagaskarista hän odotti lentoa Pariisin lentokentällä. Ikkunasta näkyi rakennuksia ja asfalttia. Luontoa edusti kaistale kärähtänyttä nurmikkoa asfaltin keskellä.

Hanski säpsähti. Kuinka kauan enää kestää, ennen kuin pääosa maapallosta näyttää samalta kuin Pariisin lentokentän ympäristö?

Ilkka Hanski uskoo, että vähintään kymmenen prosenttia mutta luultavammin useampia kymmeniä prosentteja maapallolla nyt elävistä lajeista kuolee sukupuuttoon sadan seuraavan vuoden aikana.

”Määrä on suurempi, jos sademetsien nykyinen häviämisvauhti jatkuu.”

”Lajien kuoleminen sukupuuttoon on sinänsä luonnollista, mutta nykyinen vauhti on luonnotonta.”

Hanski sanoo, että nyt on meneillään kuudes sukupuuttoaalto. Viidennestä on 65 miljoonaa vuotta. Silloin, niin tutkijat väittävät, Maahan osui suuri meteoriitti. Ilmasto muuttui, ja puolet lajeista hävisi, myös dinosaurukset.

”Ihmisillä on petollinen mielikuva vakaudesta, vaikka elämme mielettömän muutoksen aikaa”, Hanski sanoo.

Ehkä tavallisen ihmisen on vaikea tajuta, että jos maailmassa elää miljoona kovakuoriaislajia, niin mitä väliä sillä on, vaikka niitä olisi kohta satatuhatta vähemmän.

Mutta jättiläispandan ihmiset sentään päättivät säilyttää. Ilman massiivista suojelukampanjaa sekin olisi jo hävinnyt.

Eliökunta globalisoituu siinä missä ihmiskuntakin. Kuten taloudet ja kulttuurit myös lajistot yhdenmukaistuvat. ”Se johtaa vaatimuksiltaan tarkempien lajien häviämiseen.”

”Tämä on myös eettinen kysymys. Kulttuuriin ei pitäisi kuulua ajatusta, että luontoon suhtaudutaan välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti.”

Sitä paitsi, Hanski huomauttaa, mistä kukaan voi tietää, mitä eliölajia ihminen vielä saattaa tarvita pysyäkseen itse hengissä.

Ilkka Hanski on lähdössä Lammilta kotiin Helsinkiin. Hän vetää ylleen sinisen pusakan ja kävelee pysäköintipaikan ainoan auton luo.

Keskelle pihaa on museoitu palanen vanhasta komeasta kuusikosta. ”Harva suomalaislapsi on koskaan nähnyt tämän ikäistä metsää”, Hanski hymähtää.

”Suomessa ajatellaan, että sademetsiä pitää säästää. Madagaskar on maailman köyhimpiä maita, mutta siellä ollaan valmiita suojelemaan jäljellä olevat metsät, kymmenen prosenttia alkuperäisistä. Samaan aikaan Etelä-Suomen metsistä enää prosentti on luonnontilassa.”

Loput ovat näitä ankeita talousmetsiä ja hakkuita, joita nytkin näkyy auton ikkunasta, kun professorin punainen Mitsubishi ohittaa Kärkölän.

Hanskin mukaan myös Etelä-Suomen metsistä pitäisi suojella kymmenesosa, jotta nykyiset sieni-, kasvi ja eläinlajit säilyisivät.

Hän on usein arvostellut niin sanottua täsmäsuojelua. Sen ajatus on minimoida suojeluun tarvittava pinta-ala, säilyttää vain pienialaisia uhanalaisten lajien esiintymiä. Sitä pidetään kustannustehokkaana, kun taas uusien suojelumetsien perustamisen ajatellaan olevan kallista ja vanhanaikaista.

Lukemattomia kertoja Ilkka Hanski on selittänyt, miksi lajit eivät pysy hengissä liian pienillä alueilla. Hän on rakentanut monimutkaisia matemaattisia malleja, joiden avulla voidaan arvioida, koska jonkin lajin elinympäristö on pirstoutunut niin pahasti, että laji alkaa hävitä.

Mutta kuunteleeko häntä Suomessa kukaan? Enemmän ollaan huolissaan siitä, ettei metsäteollisuudelle riitä puuta.

”Ihminen on asuttanut lähes koko maapallon aikoja sitten. Ihminen on tavattoman sopeutuvainen ja taitava muokkaamaan olosuhteita itselleen sopiviksi. Siksi on väistämätöntä, että ihminen on vieraantunut luonnosta. Ei osata arvostaa sitä, mihin ei enää ole omakohtaista kosketusta.”

Yhdessä yleisönosastokirjoituksessaan Hanski sivalsi vihaisesti, että suomalaisen valtaeliitin lähin kosketus luontoon on pala riekon rintaa helsinkiläisessä ravintolassa.

”Maailmaa asuttivat sata miljoonaa vuotta sitten ihan erilaiset otukset kuin nyt”, Hanski sanoo ykskaks.

Äänestä erottuu nyt toisenlainen innostus, jotain siitä tiedonjanosta, joka huipputiedemiehiä kai piiskaa.

”On huikeaa ajatella, että Madagaskarin makilla on ollut isä ja äiti ja niillä isä ja äiti ja niillä jälleen isä ja äiti, aivan samoin kuin minulla. Ja että jossain vaiheessa makin ja minun sukulinjani yhtyvät. On kauhean viehättävä ajatus, että näin tosiaan on!”

Hanski puhuu melkein kiihkeästi.

”Ja että tuo yksilö, jossa nämä kaksi sukulinjaa yhtyvät, on elänyt täällä, maapallolla.”

”Se on ollut joku, sen on pakko olla ollut joku. Muuten meitä ei olisi olemassa.”

Madagaskarista joulukuussa kerätyt lantakuoriaiset ovat tutkittavina Helsingin yliopistossa.

Tutkimushuoneessa Viikin biokeskuksessa haisee pistävältä.

”Vanha viina”, Hanski mutisee.

Pöydillä on mikroskooppeja ja avaamattomia muoviputkiloita. Lantakuoriaiset lilluvat likaisenruskeaksi värjäytyneessä alkoholissa ja odottavat määritystä ja dna:nsa tutkimista.

Osa on kiinnitetty pitkillä, ohuilla neuloilla vaahtomuovin paloihin. Pöydillä on piirroksia, joita tutkijat käyttävät apuna lajinmäärityksessä.

Joka puolella, pöydillä, kaapeissa ja laatikostoissa, on lisää lantakuoriaisia. Pienimmät ovat pari milliä pitkiä, suurimmat parisenttisiä.

Biologit ovat aina olleet kiinnostuneita kovakuoriaisista, koska niitä on helppo pyydystää. Sitä paitsi, kovakuoriaisten peitinsiipiä on säilynyt fossiileina miljoonien vuosia takaa, ja lajin pystyy usein määrittämään pelkän siivenpalan perusteella.

Näiden koppiaisten peitinsiivissä välkähtelee sinistä ja vihreää ja merkillistä, arvoituksellista punaista.

Ne näyttävät häkellyttävän täydellisiltä. Tähän tuotekehittelyyn on mennyt kymmeniä miljoonia vuosia.

Huoneessa on hiljaista. Tutkijat ovat lähteneet tältä päivältä.

Professori Ilkka Hanski silmäilee ympärilleen. Hän tietää löytäneensä jälleen lajeja, joita tiede ei vielä tunne.

Ne saattavat hävitä maapallolta hyvinkin pian, mutta ainakaan ne eivät lähde huomaamatta, siitä hän pitää huolen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa ihmisistä ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    5. 5

      Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin

    6. 6

      Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla

    7. 7

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    8. 8

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    9. 9

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    10. 10

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    6. 6

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    7. 7

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    8. 8

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää