Valikko
Kuukausiliite    |   Päivän ykköskenttä, osa 5

Millaisen jääkiekon ykköskentällisen saisi entisistä misseistä?

Ilkka Malmberg valitsee joka päivä jääkiekon MM-kisojen ajan Suomelle uuden ykköskentän.

Jääkiekkojoukkueen kokoaminen entisistä misseistä voi kuulostaa yllättävältä, mutta siinä painottuvat samankaltaiset ominaisuudet kuin normaalissa jääkiekkojoukkueessa.

Samoin kuin jääkiekossa myös missikisoissa huomio keskittyy etupäässä fyysisiin ominaisuuksiin. Mutta tämä on vain lähtökohta. Onnistuminen edellyttää paitsi yksilöiltä myös koko joukkueelta henkistä suorituskykyä ja karismaa.

Jääkiekkokentällisen kokoaminen on tapana aloittaa maalivahdista. Hän on usein suuri persoona ja muiden pelaajien arvostama veteraani. Pitkä kansainvälinen kokemus on hyvästä. Hän on se, jonka ympärille muut pelaajat kokoontuvat.

Kyllä meidän on pakko sijoittaa maaliin Armi Kuusela.

Sentteri valitaan yleensä seuraavaksi. Sekin vaatii kokemusta kansainvälisiltä kentiltä. Sentterin on oltava valovoimainen, hänen on kyettävä näkemään laajalti ja oivaltamaan syöttölinjat. Sentteri ei saa jäädä nyhjäämään.

Kyllä paikka on annettava toiselle Miss Universumille Anne Pohtamolle.

Laitahyökkääjiltä vaaditaan etenemiskykyä, nopeutta ja arvaamattomuutta. Satu Östring vaikuttaisi tehtävään sopivalta. Hänestähän tuli sittemmin myös Uukuniemen kunnanjohtaja.

Hyökkäysketjussa on nyt kokemusta ja ikää. Otetaan toiseen laitaan Lola Odusoga. Nyt ketjussa on sopiva sekoitus kokemusta ja yllätyksellisyyttä.

Ketkä pakeiksi? Maalivahdin edessä tarvitaan kanttia. Johanna Raunio on ainakin ollut monessa mukana. Kovin pelottavalta hän ei tosin vaikuta. Tämä paikka onkin vaikea täyttää missillä.

Kansa saattaisi vaatia myös Riitta Väisästä, mutta valitettavasti hän ei täytä kriteerejä, sillä hän on ensimmäinen perintöprinsessa.

Otetaan Raunion tueksi toinen vankka kansansuosikki, Pirkko Mannola, joka on sopivasti viime aikoina kihlautunut jääkiekkovaikuttaja Göran Stubbin kanssa.

Pakkipari Raunio–Mannola ainakin kuulostaa pysäyttävältä.

Aiemmat osat:

Osa 1. Vanhala–Koskela–Hietanen: Olisiko tässä Tuntemattoman Sotilaan miehistä koottu jääkiekon ykkösketju Suomelle?

Osa 2. Millaisen ykköskentän saisi muodostetuksi Suomen presidenteistä?

Osa 3. Millaisen maajoukkueen ykköskentän Suomi saisi, jos pelaajina olisivat koirarodut?

Osa 4. Millaisen jääkiekkojoukkueen saisi Suomen poliittisista puolueista?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Poliisin pelottava Facebook-tiedote itsemurhapelistä on hataralla pohjalla: ”Tiedossa ei ole, että Suomessa kukaan olisi lähtenyt mukaan tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    9. 9

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    10. 10

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää