Kuukausiliite    |   Sielu&ruumis

Jouni Hynynen

46-vuotias muusikko ja kirjailija

”Mie olen suht hyvässä kunnossa. Jos jotain pitää kehua, niin jalkoja. Ne ovat hyvän muotoiset, ei mitkään pökkelöt. Kasvatin parran alun perin siksi, etten jaksanut ajaa sitä. Peittelen sillä myös orastavaa kaksoisleukaa.

Alaselkä on aika paskana. Siellä on ollut parikymmentä vuotta nikamien välissä rappeuma. Ottaa päähän aamulla, kun solmii kengännauhat ja tajuaa, että kumartuminen oli virhe.

Tunnin soittaminen festareilla on lastenleikkiä verrattuna baarikeikkaan. Mie väitän, että kovin moni jätkä ei pystyisi kylmiltään yhtä aikaa soittamaan ja huutamaan kahta tuntia helvetillisessä metelissä kuumien valojen alla.

Keikalla pitää olla sellaisessa kunnossa, että soitto ja laulu kulkee. Pientä lämmittelyä voi ottaa, mutta ei ryypätä. Miulla on huono tapa rentoutua välillä liiankin tehokkaasti soittamisen jälkeen. Tinttaan täysillä ensimmäisen tunnin ja sitten olenkin valmis hotellihuoneeseen nukkumaan. Toisaalta siinä on se hyvä puoli, että olen seuraavana aamuna kahdeksan jälkeen jo hyvässä hapessa aamiaisella.

Ehkä vatsaa on kertynyt vuosien varrella pikkuisen liikaa, mutta miun mielestä miehellä pitää sitä vähän ollakin.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sielu ja ruumis
  • Kuukausiliite

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksista: Pääepäiltyä yritetään kuulustella tänään, osa muista epäillyistä voi vapautua

    2. 2

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    5. 5

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    6. 6

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    7. 7

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    8. 8

      Vanhustenhuolto oli vain numeroita ja kustannuksia, kunnes ikänsä urheillut isäni alkoi kuihtua silmissä

    9. 9

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    10. 10

      Vastaus terrorismille löytyy suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    2. 2

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    3. 3

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    4. 4

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    5. 5

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    6. 6

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    7. 7

      70-vuotias turkulaismies meni puolustamaan iäkästä naista puukottajalta ja vältti puukoniskun täpärästi – ”ihmismassa” juoksi puukottajan perässä yrittäen pysäyttää hänet

    8. 8

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    9. 9

      Solidaarisuus­mielenilmaus keräsi Turun kauppatorille parisataa ihmistä – Suomi ensin -ryhmän saapuminen kiristi tunnelmaa Turun keskustassa

    10. 10

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää
    Uusimmat