Kuukausiliite

Vuosi ilman lihaa

Kasvissyönti on suositumpaa kuin koskaan. Sitä perustellaan eläinten kohtelulla, ekologialla ja terveydellä. Kuukausiliitteen toimittaja Jouni K. Kemppainen lopetti lihan syömisen vuosi sitten.

Vuosi sitten lopetin lihan syömisen.

Tai no, lopetin ja lopetin. Vuoden aikana olen syönyt lihaa tietääkseni viisi kertaa. Kolmesti niin tapahtui tarkoituksella, työn takia, ja kerran vahingossa. Niin, ja kerran kankkusessa kaapaisin salaa suuhuni pari siivua keittokinkkua, jota olin varannut jääkaappiin poikani lempipitsaa varten.

Se, että karttaa lihaa vuoden ajan ei toki ole kummoinen saavutus, mutta opettavaista se on ollut. Olen muun muassa alkanut arvostaa ketjuravintoloita, havainnut aihepiiriin liittyvien käsitteiden monimutkaisuuden, tottunut lukemaan tuoteselosteita ja oppinut valitsemaan kaupan hyllyltä juuri sen kasvispateen, joka maistuu aivan maksamakkaralta.

Havaitsin myös, että vanttera keski-ikäinen mies ei edelleenkään ole se ilmeisin ihmistyyppi, jonka oletetaan kyselevän ruoka-annoksen vegaanisuuden perään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suurin yllätys on kuitenkin ollut se, että vuoden kuluessa huomasin äkkiarvaamatta olevani osa melkoista joukkoliikehdintää. Eikä kyse ollut pelkästään näköharhasta.
Kasvissyönnistä alettiin meuhkata myös oman tuttavapiirini ulkopuolella.

Nyhtökaura tuli kauppoihin toukokuussa,
ja sitä jonotetaan yhä. Härkäpapuvalmiste Härkistä on myyty elokuusta, ja se murskaa myyntiennätyksiä. Uusia kasvispohjaisia tuotteita putkahtelee kauppoihin harva se viikko.

Jokainen suomalainen ruokalehti on herännyt hehkuttamaan kasvisruokaa. Ravintola kuin ravintola tarjoaa jo mietittyjä kasvisannoksia, ja monet koko kansan ketjuravintolat ovat olleet valppaina: esimerkiksi Chicos-ravintoloissa jokaiseen purilaiseen voi lihan sijasta valita nyhtökaurapihvin. Kotipizza-ketju ilmoitti lanseeraavansa vegaanipizzan ja kutsui 60 vegaania testaamaan, mikä juuston korvike toimii parhaiten. Ja paljon muuta.

Sitä paitsi merkit viittaavat siihen, että tämä on vasta alkua. Lihasta saattaa tulla uusi tupakka, niin kuin monet ovat jo ehtineet julistaa.

Trendikkyyyteni on tuntunut mukavalta muttei yllättävältä. Niin monet järkisyyt puhuvat kasvissyönnin puolesta. Mutta toisaalta: syöminen ei tosiaankaan ole vain järjen asia.

Alku oli tyrmäävä.
Valkoiseen suojahattuun sonnustautunut teurastamotyöntekijä mätki lammasta muovilaatikolla päähän.

Lisää haileaa videokuvaa. Teurastamo vaihtui, samoin eläimet, mutta meno jatkui yhtä ikävänä. Seuraavaksi työntekijä tökki teutaroivaa nautaa sähkökepillä, kuin kiukkuisena.

Tihrustelin sängyssä puhelimen näytöltä edellispäivänä telkkarissa esitettyä Ylen MOT-ohjelmaa Kidu ensin, kuole sitten ja vääntelehdin tuskaantuneena. Ohjelmassa näytettiin Oikeutta eläimille -yhdistyksen suomalaisissa teurastamoissa salaa kuvaamia videoita.

Dokumentissa haastatellut asiantuntijat eivät löytäneet kaikesta näkemästään väärinkäytöksiä, mutta se normaalikin vaikutti tarpeeksi tympeältä. Hätääntyneitä eläimiä. Työhönsä turtuneita, välinpitämättömiä ihmisiä. Ja ikävin yllätys oli tarkoituksellinen julmuus.

Näpyttelin puhelimella viestin naisystävälleni: ”Tämä on niin masentavaa. Mä lopetan lihan syömisen.”

Vastaus tuli heti: ”Ihanaa!”

Myöhemmin selvisi, että monet muutkin reagoivat samoin. Ohjelmasta nousi jonkinmoinen kohu, ja esimerkiksi Oikeutta eläimille -yhdistykseltä tilattiin kasvissyöjän infopaketteja sillä viikolla parituhatta kappaletta.

Olin ehtinyt tuskailla lihansyönnin kanssa pitkään, oikeastaan jo vuosikymmeniä, mutta olin sitkeästi karttanut ratkaisua.

Perusteluni lihansyönnille olivat olleet epämääräisiä ja epäloogisia. Esimerkiksi tärkeintä on, millaisen elämän eläimet ovat saaneet elää. Olin lohduttanut itseäni sillä, että melkein kaikki syövät eettisessä tai ekologisessa katsannossa jollain lailla ”väärin”.

Olen kirjoittanut paljon ruuasta ja arvioinut ravintoloita Helsingin Sanomiin kymmenisen vuotta. Kunnon ”ruokaihmisten” tapaan olen kuulunut erilaisiin ruokapiireihin, suosinut pientuottajia ja pyrkinyt syömään luomulihaa ja riistaa.

Kun olin aiemmin selostanut naisystävälleni näitä lihansyöntiperiaatteitani, hän hymyili vinosti.

”Jännää, että suurin osa lihansyöjistä kertoo kasvissyöjille juuri noin”, hän sanoi.

Muistin tietysti heti lukuisia kertoja, jolloin olin popsinut hyvällä halulla lihaa, jonka alkuperästä en tiennyt höykäsen pöläystäkään.

Broilerin syömisen olin sentään lopettanut kauan sitten. Olin lukenut Ross-broilerihybrideistä. Melkein kaikki Suomessa kasvatetut broilerit ovat niitä. Ne elävät kuusiviikkoisen elämänsä kymmenientuhansien kohtalotovereidensa kanssa suurissa halleissa, jonne päivänvalo ei koskaan pääse pilkistämään. Elämänsä viimeisinä päivinä niille riittää elintilaa yhden A4:n verran. Broilereille on muun muassa jalostettu niin jättiläismäiset rintalihakset, että se vaikuttaa niiden tasapainoon.

Tragikoomiselta kuulosti se, kuinka näppärästi Ross-hybridien tasapainottomuus on ratkaistu: niille on jalostettu luonnottoman suuret jalat, etteivät ne kupsahtelisi nokilleen.

Mutta 27. lokakuuta 2015 päätin ottaa askeleen kohti eettisempää ruokavaliota ja lopettaa myös muun lihan syömisen. Päätin kuitenkin, että työn puolesta söisin lihaa, jos se tuntuisi välttämättömältä.

Ratkaisu tuntui helpottavalta. Enää ei tarvitsisi miettiä, millaisen elämän on elänyt se eläin, josta veistetty palanen makaa lautasellani. Tai miten se on tapettu.

Epäilyksiä oli tietenkin. Ne kaikki lihaisat herkut, joita en saisi enää koskaan maistaa!

 

Olin ollut puoli vuotta kasvissyöjä, ja painoni alkoi nousta.

Muistin myös, kuinka huomionkipeiltä jokut kasvissyöjätuttavani olivat vaikuttaneet ja kuinka ylemmyydentuntoisesti he olivat kiukutelleet, kun kasvisruokaan olikin lipsahtanut hiukan kanalientä.

Vegaanien omahyväisyyttä pilkkaavista nettivitseistähän on tullut uusi huumorin laji, eikä se ole tainnut syntyä aivan tyhjästä. Tiedättehän: Mistä tietää, että joku on vegaani? Ei hätää, hän kertoo sen itse.

Tulisikohan minustakin sellainen?

Mutta järkiperäisistä syistä ei ollut pulaa, vaikka sinänsä onkin hassua, että yleensä tivataan perusteluja sille, miksi ei syö lihaa. Eikö kaiken tiedon valossa asian pitäisi olla toisin päin?

Sillä ympäristön kannalta lihansyönti on järjetöntä. Esimerkiksi: kotieläintuotanto tuottaa lähes viidenneksen ihmisen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä. Kun ihminen asettuu ravintoketjun huipulle, energiaa tuhlataan valtavasti.

Toinen perustelu: runsas lihansyönti on epäterveellistä. Uusimmissa ravitsemusneuvottelukunnan suosituksissa kirjoitetaan muun muassa näin: ”Tutkimusten mukaan kasvisruokavaliota noudattavilla esiintyy vähemmän lihavuutta, sydän- ja verisuonisairauksia sekä tyypin 2 diabetesta kuin länsimaiden väestöllä yleensä. Kasvissyöjillä on myös paremmat veren rasva-arvot sekä alhai­sempi verenpaine, ja he elävät pitempään.”

Kolmas perustelu liittyy eläinten hyvinvointiin. Pidän eläimistä, ja erityisesti lempeäkatseiset lehmät ovat aina olleet suosikkejani. Vaikka kuinka luottaisi siihen, että suurin osa lihantuotannossa työskentelevistä ihmisistä on kunnon väkeä ja että he pyrkivät huolehtimaan eläimistä säällisesti, lihateollisuus on ankarasti kilpailtu teollisuuden ala. Eikä siitä oikein mihinkään pääse, että siinä myllyssä tuotantoeläimen osa ei ole kehuttava.

Kuka kohtelisi koiraansa samalla tavalla? Ja esimerkiksi siat ovat tutkimusten mukaan vähintään yhtä älykkäitä ja luultavasti myös yhtä tuntevia olentoja kuin koirat.

Yleisiä syitä siis riitti, mutta oli myös henkilökohtaisia. Olin vastikään löytänyt avioeron jälkeen uuden ihmissuhteen. Siitäkin syystä olin valmis vaikka millaiseen muutokseen.

Uusi ihmissuhde alkoi olla tuolloin siinä vaiheessa, että ryhdyimme yhdenmukaistamaan ruoka-valioitamme.


Mäntymäen mökin edessä lepattavat ulkokynttilät kutsuivat urheasti luokseen, tuulesta ja räntäsateesta huolimatta. Sisäpuolella paristakymmenestä vegetaristista hehkui niin paljon oikeamielisyyden lämpöä, että se huursi ikkunat.

Luvassa oli poikkeuksellinen ilta. Kolme ravintola-alan huippuammattilaista oli pannut pystyyn viiden päivän ajaksi pop up -ravintolan, jossa tarjottiin vain kasvisruokaa. Kattaukset varattiin hetkessä, mutta onnistuimme saamaan peruutuspaikat perjantai-illaksi.

Innostuksen ymmärtää hyvin, sillä edelleen meillä helsinkiläisillä on sellainen tilanne, että lähin tasokkaita illallisia tarjoava kasvisravintola löytyy Tallinnasta.

Pop up -ravintolan ruokalista vaikutti houkuttelevalta: sienitoti tattivaahdolla, waldorfin keitto, talvipuutarha, sipulipuuro, punajuurikimara ja oliiviöljykakku.

Ruoka maistui oikein hyvältä, mutta asiakkaiden reaktiot tuntuivat silti liioitelluilta. Harvoin olen nähnyt ravintolassa kenenkään suhtautuvan tarjoomuksiin niin hartaalla kiitollisuudella. Ympäriltä kuului onnellista huokailua ja ylenpalttisia kehuja.

Kun erehdyin hymyilemään huvittuneena, naisystäväni supatti korvaani: ”Ajattele, miten erityistä tämä on. Kerrankin kasvissyöjä pääsee illalliselle ravintolaan, jossa ei ole se erilainen asiakas. Kaikki on tehty juuri häntä ajatellen.”

Lähipöydissä muisteltiin taisteluja koulujen keittäjien kanssa ja taivasteltiin ravintoloissa syötyjä ankeita salaatteja ja kasvisruokia, joiden resepti oli helppo: liha oli vain jätetty annoksesta pois. Yksi keski-ikäinen kanssaruokailija kertoi syöneensä työnsä vuoksi paljon ulkona. 1990-luvun hän oli edustanut lähinnä riisillä täytettyjen paprikoiden voimalla.

En kehdannut juuri osallistua keskusteluun, sillä enhän ollut oikea kasvissyöjä. Olin vain jättänyt maanpäällisten eläinten lihan pois ruokavaliostani, mutta vedessä elävä eläimistö oli edelleen hampaissani, samoin kuin nilviäiset, siis etanat. Ja tätä tällaistakin ruokavaliota olin noudattanut vain kolmisen kuukautta.

Ja ennen kaikkea: en ollut kärsinyt uusien ruokatapojeni takia tipan tippaa. Lihan karttaminen oli osoittautunut naurettavan helpoksi.

Olimme muuttaneet naisystäväni kanssa yhteen ja voimme oikein hyvin, sillä kumppanini on loistava kasvisruokakokki enkä minäkään ole toivoton ruuanlaittaja. Kotona söimme esimerkiksi linssikeittoa, sienipastaa, hernepastaa, mustapapu-avokadosalaattia, soijatortilloja, kasvislasagnea, munakastiketta, tofunyyttejä, vietnamilaisia kesärullia, quorn-makaronilaatikkoa, pitsaa, seitanpurilaisia, blinejä, pinaattilettuja, kesäkeittoa, sushia, italialaista munakoisopaistosta, kasvisfrittataa, perunamunakasta, couscousia, borssi-keittoa ja toisinaan myös madekeittoa,
paistettuja ahvenia, savustettuja muikkuja
ja sen sellaisia ruokia.

Koska käytimme maitotuotteita, kananmunia ja vedeneläviäkin, hyvistä raaka-aineista ei todellakaan ollut pulaa. Ja mausteitahan keittiön kaappi on pullollaan.

Sen sijaan toiveeni ruokavalioni käsitteellisestä selventymisestä ei ollut toteutunut. Päinvastoin, aihepiiriin liittyvästä termiryteiköstä minun täytyi valita itseäni kuvaamaan supernolo pesco-lakto-ovo-vegetaristi tai hieman armollisempi kala-kasvissyöjä.

Mäntymäen mökin hartaustilaisuudessa minun ei tuntunut sopivalta avautua. Olin lukenut vegaanien keskustelupalstoilta, kuinka kala-kasvissyöjiä pilkataan: he haluavat sekä esittää kasvissyöjää että syödä eläimiä.

Kaikkein noloin taitaa kuitenkin olla pollo-pesco-lakto-ovo-vegetaristi. Se tarkoittaa sellaista ruokailijaa, joka ei syö punaista lihaa.

En ollut huomannut kaipaavani punaista tai minkään muunkaan väristä lihaa. Tai no, ehkä hieman sentään ankkaconfitia. Tai italialaista salamia. Tai peurapataa. Tai kateenkorvaa tai… Joskus olin huomannut seisahtuneeni kaupan liha­tiskin eteen haaveellisesti tuijottaen.

Toisaalta en tunnistanut itsessäni sellaisia muutoksia, joista kasvissyöjät kertovat. Oloni ei ollut erityisen keveä tai energinen. Ikävä kyllä en tuntenut itseäni myöskään paremmaksi ihmiseksi. Henkisty­misestä ei ollut tietoakaan, mutta painoni oli alkanut nousta.

Se johtui ainakin osittain siitä, että syön kohtalaisen paljon ulkona. Olin yllättynyt siitä, että kasvisruokaa tarjoavissa ravintoloissa saa yleensä joko tylsää terveysruokaa tai sitten raskasta mättöruokaa. Rasvaisia kasvishampurilaisia tarjoillaan kaikkialla, enkä koskaan elämässäni ollut syönyt lähimainkaan niin paljon ranskalaisia perunoita (tai muodikkaampia bataattiranskalaisia) kuin nyt.

Muun muassa Sipsikaljavegaanit-nimisen Facebook-ryhmän kautta olin kuitenkin ymmärtänyt, että mättölinja on vastareaktio sille, että vegaanit ovat joutuneet kärvistelemään iät ja ajat nihkeiden salaattien kanssa.

Helsingissä lihattomuus ei siis ollut ongelma. Jopa pikkuinen lähikauppamme tarjoaa loistovalikoiman erilaisia vegetuotteita. Laskin kerran, että esimerkiksi vegaanimakkaroita löytyy 18:aa eri sorttia. Tosin ne kaikki maistuvat koko lailla samalta. Hyvää vegaanijuustoa ei ole vieläkään taidettu keksiä.

Mutta entä muualla Suomessa? Kaupoista saa toki melkein kaikkea tarvittavaa niin Puolangalla kuin Savitaipaleella, mutta ulkona syöminen on eri juttu. Maaseuturetkien aikana olin joutunut muuttamaan käsitystäni isoista huoltamoketjuista. Usein niistä löytää pikkupaikkakunnan parhaan kasvisruokavalikoiman. Laskin erään ABC-huoltamon salaattipöydästä 24 erilaista kasviskomponenttia.

Myös hampurilaisketjut olivat nousseet arvoasteikossani. Olimme naisystäväni kanssa äänestäneet Hesburgerin soijatortillan parhaaksi sellaiseksi vegaaniannokseksi, jonka saa melkein varmasti melkein kaikkialla Suomessa.

Kun haastattelin tätä kirjoitusta varten tamperelaista ruokatutkijaa Markus Vinnaria, hän nosti yhdeksi kasvissyönnin yleistymistä hidastavaksi tekijäksi juuri tämän: kokit eivät osaa valmistaa hyvänmakuista kasvisruokaa.

”Maku ja hinta ovat ne asiat, jotka liikuttavat isoja kuluttajavirtoja”, Vinnari sanoi.

Vinnari on diplomi-insinööri ja vegaani, joka väitteli vuonna 2010 kauppatieteen tohtoriksi lihansyönnin asemasta Suomessa. Väitöskirjassaan hän asetti tavoitteeksi, että Suomi olisi lihaton vuoteen 2050 mennessä.

”Siitä olemme vielä etäällä, vaikka kasvissyöjien määrä onkin noussut viime vuoden aikana ehkä neljään prosenttiin. Mutta vauhti on hyvä. Nyt olemme ottaneet isoja askeleita”, Vinnari sanoi, vaikka toppuuttelikin intoiluani muutoksen rajuudesta.

Vinnari huomautti, että vaikka kasvis­syönnistä puhutaan paljon, lihaa kuitenkin syödään enemmän kuin koskaan. Jopa viime vuoden aikana kasvua on ollut kolme prosenttia. Suomalainen syö vuodessa keskimäärin noin 80 kiloa lihaa. Siis oman painonsa.

”Pelkään, että ruokailutottumukset polarisoituvat. Toisessa päässä syödään yhä kasvispainotteisemmin, mutta toisessa päässä syödään lihaa entistä enemmän”, Vinnari sanoi. Ja vaikka markkinoille on tullut houkuttelevia kasvisproteiineja, kauppojen hyllyihin on ilmestynyt myös uusia lihajalosteita.

Ja totta on sekin, että Suomi ja Helsinki ovat kaukana kasvissyönnin kasvukeskuksista. Sellaisia ovat San Francisco, Lontoo ja Berliini tai yllättävämmät Tel Aviv, Australian isot kaupungit ja Korea. Puhumattakaan hindulaisesta maailmasta, Intiasta ja Pakistanista, jossa sadat miljoonat ihmiset eivät perinteisesti syö lihaa.

Mutta toivoa on, ja oikeastaan juuri 40-vuotias Vinnari itse on muutoksen ruumiillistuma. Aiemmin meillä ei ole ollut hänen kaltaisiaan kasvissyönnin puolestapuhujia. Sellaisia, joilta löytyy tietoa, koulutusta ja kykyä argumentoida taitavasti ja maltillisesti.

Aiemmin puolestapuhujan rooli on langennut taiteilijoille ja tunteilijoille, joiden suusta olemme saaneet höperöimmillään kuulla vaikkapa sellaista kuin ”lihansyönti on raiskaus”. Kasvissyönti on näyttäytynyt marginaalisena hihhulointina, ja sellaisesta on hyötynyt tietenkin vain lihateollisuus.


Europarlamentaarikko Heidi Hautala seisoo Korkeavuorenkatu 3:ssa kiinteistövälitysliikkeen edessä.
”Joo, tässä se ravintola oli”, hän sanoo.

Ikkunassa mainostetaan Ullanlinnan hyvissä osoitteissa sijaitsevia arvoasuntoja. Sisätilat näyttävät asiaankuuluvan asiallisilta.

Täältä on hyvä aloittaa kasvissyönnin his­toriaan perehtyminen, sillä vuonna 1974 samassa osoitteessa vallitsi eri meno. Oraansuojelijat-yhdistys oli perustamassa kasvisravintolaa, jolle oli keksitty napakka nimi: Kasvis.

Hautala oli 18-vuotias, juuri Oulusta muuttanut kukkaisneito, joka hääräsi innolla muiden jälkihippiaatteen elähdyttämien nuorten mukana rakentamassa uutta maailmaa.

”Muistan elävästi sen kevään 1974, kun valmistauduin ylioppilaskirjoituksiin ja kävin täällä aamuisin pesemässä soodavedellä vanhoja rasvaisia pannuja ja kattiloita”, Hautala muistelee. ”Ja maalaamassa tuoleja. Kadun ikuisesti niitä värivalintoja, joita silloin tein.”

Samassa rytäkässä Oraansuojelijat perustivat viereiseen taloon Penan puoti -lihakaupan entisiin tiloihin Kasviksen teehuoneen. Se oli Hautalan työmaa.

Nyt teehuoneen paikalla toimii kelloihin ja karttapalloihin erikoistunut antiikkiliike.

Menemme sisään, ja Hautala ilahtuu hienosta kivilattiasta, joka on säilynyt entisellään.

”Tuolla takana olivat ravintolamme kylmähuoneet, joista oli kova työ saada eläinten ruhojen huonot värähtelyt pois”, Hautala esittelee. ”Teehuoneessa tarjoilimme aamupuuroa, yrttiteetä ja tuoretta leipää. Oltiin niin puritaanisia, ettei tarjottu kahvia. Me myyjät juostiin valkoiset essut hulmuten kadun yli kahville Succèsiin.”

Kasviksen hittituote oli oma leipä. Siitä tuli niin suosittua, että homman pyörittäminen ei enää onnistunut ravintolan takahuoneessa. Piti perustaa myös leipomo.

Leipomo sai nimen Samsara, joka on buddhalaista termistöä ja liittyy elämän jatkuvaan kärsimykseen.

”Nimi tuli kai siitä, että leipureiden piti nousta ylös puolilta öin eikä se ollut heidän mielestään kovin hauskaa”, Hautala kertoo.

Runsaat neljäkymmentä vuotta sitten Oraansuojelijoissa ei buddhalaisuuden tai muiden vaihtoehtoisten aatteiden kustannuksella taidettu pahemmin leikkiä laskea. Hautala oli ryhtynyt kasvissyöjäksi 13-vuotiaana, lähinnä hippiaatetta värittäneen buddhalaisuuden vaikutuksesta, ja mukana oli myös teosofiaa. Yhtä kaikki, kyse oli elämän kunnioittamisesta, myös eläinten elämän.

”Aika pian huomasin, että kasvissyön­nillä on myös vahva ekologinen perusta.”

 

Hitler oli vegetaristi, joka tosin joskus sortui makkaraan.

Kasvisruokaa pidettiin toki myös terveellisenä. Yksi päämäärä oli myös luoda työpaikkoja, jotka ovat omien arvojen mukaisia.

Kokkaaminen ei juuri kuulunut Hautalan tehtäviin. Pääkokin virkaa hoiti Hollannista pestattu aito kasvisruokakokki Hans Friedrichsen, joka oli ansainnut kannuksensa kuuluisan amsterdamilaisen hippikeskuksen kasvisravintolassa.

Kasviksen ruokalista oli kansainvälinen. Tarjolla saattoi olla esimerkiksi misokeittoa. Ero tavallisten ravintoloiden vegetarjontaan oli aikamoinen. 1970-luvulla kasvissyöjiä hellittiin yleensä lämmitetyillä sekavihanneksilla.

Kasvis ei ollut ensimmäinen kasvisravintola Helsingissä. Vuonna 1894 avasi ovensa ensimmäinen ruokala, joka tarjosi vain kasvisruokaa. Paikan nimi ei ole tiedossa, mutta samana vuonna tapahtui vegerintamalla muutakin. Helene Seiling julkaisi ensimmäisen suomalaisen kasviskeittokirjan Vegetariansk Kokbok. Hufvudstadsbladetin kriitikko totesi kasvissyönnin ottaneen ensiaskeleensa Suomessa.

Kalevankadulla toimi 1950-luvulla ravintola Vegeta, jonka aatteellinen pohja nojasi lähinnä saksalaislähtöiseen terveyttä ja naturismia korostaneeseen suuntaukseen. Sen suurin suomalainen auktoriteetti ja innoittaja oli professori Toivo Rautavaara, joka oli kehittänyt mehumaijan ja tuli muutenkin tunnetuksi terveellisten elämäntapojen edistäjänä.

Henkistyneempää kasvissyöntiä esiintyi jo viime vuosisadan alkupuolella, ja erityisesti monet sosialistisen aatteen kannattajat kiinnostuivat teosofiasta. Tästä on esimerkki Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogian räätäli Halme, jonka idealistinen vegetarismi herätti hämmennystä Pentinkulman torpparitovereissa.

Kasvissyöntikriitikoilla on tapana muistuttaa, että myös Adolf Hitler oli vegetaristi. Se toki pitää paikkansa, vaikka Hitler ilmeisesti silloin tällöin lankesi lapsuutensa itävaltalaisiin vuoristoherkkuihin, kuten makkaraan, riistaan ja ilmakuivattuun kinkkuun.

Kansallissosialisteilla oli merkittävä rooli kasvissyönnin ja eläinten oikeuksien kehityksessä. Vuonna 1933 tuli voimaan Saksan eläinsuojelulaki, joka määritteli ensimmäisenä maailmassa eläimille oikeudet ihmisen tarpeista ja tunteista riippumatta. Hitlerin suunnitelmiin kuului lihansyönnin kieltäminen koko arjalaisten hallitsemassa Euroopassa.

Jännittävää on sekin, että myös kansallis­sosialistit vetosivat buddhalaisuuteen vastakohtana kristinuskon eläinvihamielisyydelle.

Vaikka kansallissosialismilla olikin 1930-luvun Suomessa vankka kannatus, sen vaikutuksesta täkäläisen saksalaismielisen väestön ruokavalioon ei ole säilynyt tietoja.

Eläinoikeusajattelu ei ole kovin laajalti levinnyt nykynatsien piireihin, ei ainakaan Gruusiassa. Viime kesänä uusnatsit hyökkäsivät Tbilisissä Kiwi Cafe -nimiseen vegaanikahvilaan. Hyökkääjät mukiloivat henkilökuntaa, söivät kahvilassa mielenosoituksellisesti lihaa ja heittelivät asiakkaita makkaranpätkillä.

Mutta nyt palataan Korkeavuorenkadulle ja taivastellaan Heidi Hautalan kanssa sitä, kuinka samanlaisia kasvissyöjien argumentit ovat nyt kuin silloin Oraansuojelijoiden aikaan.

”Joo, aika ei ollut vielä silloin kypsä, mutta oli oivallettu jotain, jolla on merkitystä myöhemmin. Se meidän touhu oli uuden vaon kyntämistä”, Hautala sanoo.

Vaikka kello oli vain muutaman minuutin yli yhdeksän, Helsingin keskustan Stockmann-tavaratalon ruokaosaston kassoille jonotti jo viitisentoista ihmistä.

Vilkaisu ympärille varmisti: olimme kaikki samalla asialla. Jokaiseen ostoskärryyn oli lastattu läpinäkyviä neljänneskilon muovi­rasioita, joiden päällä luki vähemmän innostava teksti: pulled oats, nyhtökaura.

Meidän viisi pakettiamme näyttivät mität­tömiltä edellämme jonottavan keski-ikäisen pukuherran parinkymmenen paketin rinnalla.

Mutta silti: juhannusateria oli pelastettu!

Juhannusaattoon oli vain kaksi päivää. Oli sovittu kavereiden kanssa, että keskikesän juhlaruuan päärooliin täytyy nostaa nyhtökaura. Vuoden puhutuin elintarvike oli ollut markkinoilla jo melkein pari kuukautta, mutta kansan tuntui vallanneen suoranainen nyhtökaurahysteria. Jokainen erä uutta hittituotetta oli myyty loppuun nenän edestä.

Apu oli löytynyt sosiaalisesta mediasta. Nyhtökauratutka-nimisessä Facebook-ryhmässä seurattiin valppaasti nyhtö-
kauran liikkeitä kaupoissa. Ja nyt tiesimme: keskiviikkona sitä saa Stockalta klo 9.

Varmuuden vuoksi seisoimme Stcomannin oven edessä 8.58.

Juhannusaattona söimme sateen sattuessa sisällä. Valmistimme kolmella tavalla maustettua nyhtökauraa, joita popsimme hodarisämpylöiden välissä. Lisukkeena oli muun muassa karamellisoitua sipulia, Sriracha-kastiketta, hapankaalia, korianteria ja dijon-sinappia.

Ateriassa maistui edistys ja nykyaika, mutta silti suuhun jäi pieni pettymyksen häive.

Toisaalta odotukset olivat niin korkealla nyhtökauran hypetyksen jäljiltä, että tuskin mikään olisi niitä voinut täyttää.

Mutta rakenne oli hyvä. Ja olihan sitä helppo käsitellä. Eikä se itse asiassa maistunut ollenkaan hullummalta.

Mutta se oli nyt aivan selvää, että kasvisruokaboomi oli totta.

Kysytään vaikka S-ryhmän valikoimajohtaja Antti Oksalta.
Ja kyllä, hän on samaa mieltä.

”Parisen vuotta sitten alkoivat mittarit värähdellä siellä täällä”, Oksa kertoo.

Isot kauppaketjut tutkivat kuluttajien mielitekoja ja -aloja ahkerasti, ja S-ryhmänkin keräämässä datassa oli ponnahtanut esiin kolme vahvaa megatrendiä: eettisyys, ekologisuus ja terveellisyys.

”Niistä näkee, mistä kiinnostus kasvisruokavalioon alkoi kummuta. Ja tämän vuoden aikana se on puhjennut kukkaan. Siitä on tullut suorastaan muoti-ilmiö”, Oksa tiivistää.

Antti Oksa kertaa vielä vuoden tärkeimmät kasvisruokatapahtumat.

Ensimmäisenä markkinoille saatiin vegaaninen ”lihapiirakka”, Vihis.

”Se tuli puskista”, Oksa tunnustaa. ”Huomattiin, että hetkinen, Vihis-hyllyt ovat tyhjinä. Mikä juttu tämä on?”

Sitten tulikin nyhtökaura.

”Sitten se lähti lapasesta. Yhtäkkiä kasvisruoka kiinnosti kaikkia”, Oksa sanoo.

Elokuussa markkinoille tuli kolmas kasvis­proteiinimarkkinoiden keihäänkärki, Härkis.

”Se otettiin heti S-marketien ja Prismojen valikoimaan Hangosta Ivaloon. Onhan ennenkuulumatonta, että vegaanituote on päivästä yksi lähtien hittituote koko maassa”, Oksa päivittelee.

Härkis sujahti hetkessä myyntitilastoissa broilerin paistisuikaleiden ohi ja hätyyttelee jo pyhintä eli karjalanpaistia.

Oksan mielestä kasvisruokabuumi ei todellakaan ole vain hetken humaus.

”Me nähdään, että nyt on tapahtunut iso alkurysähdys pitkäaikaiseen ja pysyvään kulutustottumusten muutokseen”, hän sanoo.

Isoin ilmiö on Oksan mielestä se, että tavalliset sekasyöjät ovat alkaneet syödä kasvisruokaa ja ostavat kasvisproteiineja.

”Se selittää myyntimäärät. Vegaaneja on noin prosentti suomalaisista. Niiden voimin ei vielä päästäisi karjalanpaistin ohi millään.”

Muutoksen pysyvyyden puolesta puhuu se, että isot elintarviketuottajat ovat vasta ehtimässä mukaan. Tähän saakka kaikki kasvisperäiset hittiruuat ovat tulleet pikkufirmoilta.

”Tuotteita on tulossa paljon”, Oksa tietää. Siihen on syytä uskoa, sillä hän on Suomen suurimman kauppaketjun valikoimajohtaja.

Silti edelleen käy kateeksi amerikkalaisia kasvissyöjiä. Heillä on todellakin varaa valita.

Siihen on syynsä. Kun kalifornialainen start up -yritys keräsi sijoittajilta rahaa kasvisperäisen hampurilaispihvin kehittämiseen, se sai mukaan muun muassa Microsoftin omistajan Bill Gatesin ja hongkongilaisen miljardöörin Li Ka-shingin. Rahaa kertyi melkein
200 miljoonaa euroa.

Lokakuussa en enää pystynyt väistämään välttämätöntä. Oli kokeiltava, millaista on olla vegaani.

Ryhdyin kokeiluun naisystäväni ehdotuksesta. Hänellä oli tuoreessa muistissa oma vegaanivaiheensa, ja hän kertoi, että siinä on haastetta sentään vähän enemmän kuin meidän lepsussa ruokavaliossamme.

Heti vegaaniviikkoni aluksi lähdin työ­matkalle Hämeeseen.

 

Enää minun ei tarvinnut murehtia sitä, miltä äitilehmästä mahtaa tuntua, kun sen vasikka vieroitetaan heti synnytyksen jälkeen.

Mietin autossa valmiiksi sopivia lauseita siltä varalta, että haastateltava sattuu tarjoamaan vaikkapa kahvia ja jotain syötävää. Miten ihmeessä osaisin kieltäytyä kohteliaasti vaikkapa leivonnaisista, joiden valmistuksessa on luultavasti käytetty voita, kananmunia ja mahdollisesti muitakin eläinperäisiä ainesosia.

”Kiitos, mutta en tuosta makeasta välitä”, tuntui kömpelöltä ratkaisulta, mutta toki paremmalta kuin ”kiitos ei, olen vegaani”.

Löysimme haastateltavan kotitalon, juttelimme kolmisen tuntia, valokuvaaja otti kuvat ja huh, poistuimme. Haastateltava ei tarjon­-
nut mitään.

Session jälkeen vatsa kuitenkin kiljui ruokaa. Pysähdyimme ensimmäiselle vastaantulevalle huoltoasemalle. Se näytti pieneltä ja nuhjuiselta, mutta oli siellä sentään kahvila.

”Oliskos teillä mitään vegaanista”, kysyin,
ja nuori naismyyjä tyytyi pudistamaan päätään epäuskoisesti hymyillen.

Mieleen muistui kokemus helsinkiläisessä rokkibaarissa. Kun tilasin vegaaniburgerin, tarjoilija varmisti: ”Niin, tässä ei siis ole lihaa.”

Kerroin tästä kaverilleni, joka myös on lihaa välttelevä keski-ikäinen vanttera mies. Hän muisteli, että ravintolan tarjoilija oli kerran tarjonnut hänelle mahdollisuutta ostaa lisämaksusta pihvi kasvispurilaisen lisukkeeksi.

Bensa-aseman vieressä oli pieni kauppa, jossa kävi paremmin tuuri. Lihapiirakoiden ja eineskebabien vierestä löytyi sekä Vihiksiä että uutuustuotetta nimeltä Vegemöttönen.

Kylmänä, auton etupenkillä hotkittuna se maistui yllättävän hyvältä.

Vegaani ei siis syö mitään eläinperäistä. Ensimmäinen opetus oli, että vegaanisuus vaatii tarkkuutta ja lukulaseja. Tuoteselosteita oli pakko tiirata todella tarkkaan, ja on ällistyttävää, mistä kaikesta löytyy eläinkuntaa.

Ymmärsin myös paremmin, miksi vegaanit ovat aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Tietoa tarvitsee, ja sitä myös jaetaan esimerkiksi Facebookissa. Viikon aikana muun muassa nettisivu vegaanituotteet.net tuli todella tutuksi.

Karkeissa on usein liivatetta, maitoa tai jopa murskattuja koppakuoriaisia ja luujauhoa. Liivatetta on monessa muussakin ruuassa, ja sitä valmistetaan yleensä sian nahasta tai sian tai naudan luuytimistä, suolista ja jänteistä pitkään keittämällä. Monissa perunalastuissa käytetään maitojauhetta. Joitakin viinejä ja muitakin alkoholijuomia kirkastetaan kala­liimalla tai kananmunan valkuaisella.

Talletin puhelimeeni listan kielletyistä E-koodeista: E 120, E 901, E 904, E 966, E 1105.

Kaikki tuo oli kieltämättä hieman työlästä.

Vegaanisuuden yksi puoli oli se, että se teki minut sosiaalisemmaksi. Työpaikkaruokalassa ja ravintoloissa sai todella usein jutella annosten raaka-aineista henkilökunnan kanssa.

 

Ehkä lihasta tulee uusi tupakka. ehkä se kohta kielletään.

Kävi myös niin, että ensimmäisen kerran kuluneen vuoden aikana minusta tuntui siltä, että ruokavalioni on eettisesti selkeä. Ei tar­vinnut ajatella sitä, miltä äitilehmästä tuntuu, kun vasikka vieroitetaan heti synnytyksen jälkeen. Tai sitä, kuinka paljon paremmin luomukananmunia munivat kanat voivat.
Ei myöskään tarvinnut pohtia merenelävien hermoratoja, ja sitä, miten suhtautuminen kaloihin muuttuisi, jos niillä olisi äänielimet.

Ensimmäisen kerran tunsin itseni oikeasti himpun verran paremmaksi ihmiseksi.

Mutta toisaalta: onhan avokado varsinainen vesisyöppö. Entä mantelinpoimijoiden työolot?

Vegaaniviikon jälkeen kävimme naisystäväni kanssa pitkän keskustelun. Vegaanisuus houkutti kyllä. Päädyimme kuitenkin siihen, että se rajoittaisi liikaa ruokaharrastustamme. Sovimme, että jatkamme kala-kasvissyöjinä mutta olemme tulevaisuudessa entistä tarkempia valintojemme suhteen.

Istuimme ruokapöydässä ja poikani kysyi taas kerran: ”Isi, miksi te ette syö lihaa? Lihahan on hyvää.”

Tapani mukaan mutisin vastaukseksi jotain epämääräistä. Koska poikani syö toisessa kodissaan lihaa, olimme päättäneet, että myös meillä hänelle valmistetaan liha­ruokia, ainakin silloin tällöin. Ja olinhan itsekin ollut kasvattamassa lastani sekasyöjäksi.

Toki hän popsii mielellään vaikkapa bataattikeittoa tai soijamakaronilaatikkoa. Quorn-pihvit menevät täydestä, mutta härkispullat maistuvat oudoilta. Hänen lempiruokansa on sushi, ja sitä syödään usein.

Miksi minusta tuntuu niin vaikealta selittää pojalleni rehellisesti, mitä olen oppinut lihan tehotuotannosta ja eläinten oikeuksista?

Toki seitsenvuotiaan ymmärryskyky on rajallinen ja mieli herkkä. Omien mielipiteiden tyrkyttäminen tuntuu ikävältä. Tiedättehän: päättäköön itse aikuisena. Hänelle possut, lehmät ja kanat ovat söpöjä eläimiä, ja niiden yhteys ruokaan on vielä hieman hämärä.

Mutta eikö sama oikeastaan päde myös aikuisiin? Olemmehan jakaneet eläinkunnan kahteen osaan. Toisia eläimiä rakastamme, emmekä suin surminkaan hyväksy, että niitä kohdellaan huonosti. Toisia syömme surutta.

Ajatellaan, että lehmä pääsisi pakoon tehonavetasta mutta putoaisi jäihin. Apuun häly­tettäisiin pelastuslaitoksen monta yksikköä,
ja ihmiset seuraisivat henkeään pidätellen eläinpolon kamppailua. Julkisuudessa lehmä saisi söpön lempinimen, ja sen pelastumista juhlittaisiin. Mutta seuraavana päivänä teurastamon auto ajaisi navetan pihaan, eikä siihen liittyisi minkäänlaisia tunteita.

Jonathan Safran Foer kertoo kirjassaan Eläinten syömisestä esimerkin tosielämästä.

Berliinin eläintarhassa syntyi 5. joulukuuta 2006 jääkarhu, joka sai nimen Knut. Yhdessäkään eläintarhassa ei ollut syntynyt jääkarhua viiteenkymmeneen vuoteen. Emo hylkäsi Knutin ja sen kaksoisveljen, joka kuoli neljä päivää myöhemmin.

Tuskin mitään eläintä on maailmassa seurattu yhtä suurella huolella kuin Knutia. Sen hoitaja nukkui eläintarhassa, jotta Knut saisi hoitoa ympäri vuorokauden. Hoitaja syötti Knutia tuttipullolla kahden tunnin välein ja soitti joka ilta kitarallaan Elviksen Devil in Disguisea Knutin mennessä nukkumaan. Kaikki Berliinin eläintarhan kävijäennätykset lyötiin. Neljäsataa toimittajaa saapui Knutin julkiseen ensiesiintymiseen, joka jätti varjoonsa samaan aikaan pidetyn EU-kokouksen.

”Jos menet katsomaan Knutia ja nälkä yllättää, vain muutaman metrin päässä sen häkistä on koju, joka myy Wurst de Knut -makkaraa. Se on valmistettu tehotuotettujen sikojen lihasta, jotka ovat vähintään yhtä älykkäitä kuin Knut ja ansaitsevat ainakin yhtä lailla huomiomme. Tätä tarkoittaa lajien välinen muuri”, Safran kirjoitti.

Kasvissyöntini alkoi Kidu ensin, kuole sitten -dokumentin esittämisestä.

Mitä dokumentista seurasi?

Tutkitaanpa internetistä. Kyllä vain, löytyy tieto, että Varsinais-Suomen käräjä­oikeus on käsitellyt tapauksen ja antanut syyskuussa tuomionsa. Syyllinenkin löytyi: hän on 33-vuotias keskisuomalainen mies, joka tuomittiin 50 päiväsakkoon avunannosta julkisrauhan rikkomiseen, salakatseluun ja salakuunteluun. Mies tuomittiin myös maksamaan teurastamolle korvauksia 500 euroa.

Nyt on niin pitkään ollut puhe ruuasta, että nälkähän tässä tulee.

Otetaan tähän loppuun yhden lempiruokani resepti.

Lehtikaalipasta

Spagettia • 200 g lehtikaalia • 1 dl pinjansiemeniä • 2 valkosipulinkynttä • 1/2 sitruunan mehu • rypsi-öljyä (paistamiseen) • 1 dl ruohosipulisilppua • suolaa • mustapippuria • parmesaania • oliiviöljyä

 

Paahda aluksi pinjansiemenet kuivalla pannulla vaaleanruskeiksi.

Irrota lehtikaalin lehdet paksusta rangasta ja revi ne peukalon kokoisiksi suikaleiksi. Lorauta paistinpannulle reilusti rypsiöljyä. Paista lehtikaalisuikaleet rapeiksi. Pilko valkosipulinkynnet ja kuullota niitä pannulla kaalin kanssa.

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta lävikössä ja kaada se takaisin kattilaan.
Lorauta sekaan tilkka oliiviöljyä. Sekoita pastan sekaan paistettu lehtikaali ja pinjansiemenet. Purista päälle sitruunan mehu. Sekoita pastan joukkoon ruohosipulisilppu. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Raasta halutessasi annoksen päälle parmesaania. Voit myös jättää juuston pois.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuukausiliite
  • Kasvissyönti
Luetuimmat - Kuukausiliite

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje –Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    2. 2

      Jaakko Hissa tapasi Pohjois-Korean ”Suuren johtajan” kaksi kertaa ja huomasi oudon muodonmuutoksen: ”Valkoinen puku, sikari kädessä, kuin keskiamerikkalainen porho”

    3. 3

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    4. 4

      Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    7. 7

      Baseball-ottelussa vakava onnettomuus, pelaajat järkyttyivät: Pallo osui pienen tytön kasvoihin täydellä nopeudella

    8. 8

      Internet ei saa tästä tarpeekseen: häissä pettymyksensä avoimesti osoittava pikkutyttö

    9. 9

      Fafa’s kasvoi kioskista 16 ravintolan ketjuksi – perustaja Doron Karavani yrittää nyt viedä falafelinsa Tukholmaan ja Lontooseen

    10. 10

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    2. 2

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    3. 3

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    4. 4

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    5. 5

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

    8. 8

      Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää