Kuukausiliite

Näin vietimme syyslomamme

Siperiassa asuva Konttisen perhe otti lomalennot Pohjois-Siperiaan.

Siperiassa koulujen syyslomaa vietetään loka-marraskuun vaihteessa.

Jakutskista pääsisi helposti Thaimaahan, mutta sen sijaan otimme lähes saman hintaiset lennot napapiirin pohjois­puoliseen Jakutiaan. Siperiastahan olemme tulleet tänne nauttimaan.

Perhelomamme ja työmatkani kohde oli 1 800 asukkaan Sakkyryr.

Vanha Antonov-potkurikone rullasi sula­vasti lumiselle kentälle, jonka ympärillä näkyi vuoria. Sää oli aurinkoinen ja leuto: pakkasta vain parikymmentä astetta.

Kylällä tallusti siperianlaikoja ja jakutianlehmiä. Nuoria perheitä ja lapsia näkyi paljon. Kulttuuritalon tanssi-illassa esitettiin hiphopia ja koreiltiin flamencopuvuissa.

Aurinkolomaa varjostivat vain madot ja paiseet. Karppasimme, sillä Sakkyryristä saa helposti hevosen, naudan ja poron lihaa, muttei juurikaan kasviksia. Perunoita näkyi kaupassa kerran, ja ne maksoivat viisi euroa kilo.

Jos Venäjällä olisi keskustapuolue, sen ­kannatus täällä olisi vankka. Jakutian eli
Sahan tasavallan aluepolitiikka on anteliasta: 95 prosenttia Sakkyryria ympäröivän piirikunnan budjetista tulee tasavallalta.

Yhteiskunnan tukea Sakkyryrin kaltaisille seuduille voi pitää oikeudenmukaisena. Venäjän vauraus perustuu Siperian luonnonvaroihin, jotka saadaan alkuperäiskansojen alueilta. Täältä ei tosin louhita mitään, vaikka maaperästä on löydetty kultaa, hopeaa ja platinaa.

”Hyvä niin. Suhtaudun epäilevästi kaivostoimintaan. Se ei tee hyvää ekologialle ja vesille. Meidän rikkautemme on eristyneisyys, jota voimme myydä turisteille”, sanoi piirin johtaja Ivan Gorohov.

Sakkyryrissä asuu jakuutteja ja eveenejä. Alkuperäiskansa eveenit ovat kieleltään täysin jakuutistuneet, mutta harjoittavat yhä perinteistä elinkeinoaan poronhoitoa.

Pääsin tutustumaan poromiesten elämään. Jo pelkkä kuuden tunnin moottorikelkkamatka heidän luokseen oli ikimuistoinen. Matkan varrella pysähdyttiin liruttamaan votkaa pyhille paikoille. Kaverinani reessä oli poromies,
joka naukkaili pullosta itsekin. Matkan varrella häneltä lensi hattu, eikä korvalappustereoita kuunnellut kuski kuullut puoleen kilometriin huutojamme. Toisella kerralla koko mies tippui kyydistä.

Perillä poromiesten pirtissä oli tungosta, sillä kyläläisiä oli saapunut paikalle valvomaan etujaan poroerotuksessa. Illalla katsottiin elokuvia läppäriltä, ja herkuteltiin siivuilla jäistä raakaa poronmaksaa.

Poromiehillä on venäläisvalmisteisia kelk­koja, joita korjataan koko ajan. Luotettavampi kulkupeli on porovaljakot, joita miehet käyttävät työtehtäviensä hoitamiseen.

Eveenit myös ratsastavat poroilla, jotka ovat täällä huomattavasti saamelaisten poroja suurempia. Ratsain liikutaan etenkin jyrkillä vuorenrinteillä, jonne ei pääse valjakoilla tai kelkoilla. Porot on satuloitu, mutta jalustimia ei ole. Tukea otetaan maasta pitkällä kepillä.

Poromiesten huvitukseksi minut laitettiin poron selkään. Keikuin kyydissä parikymmentä metriä kunnes horjahdin ja putosin maahan. Poro oli kuulemma aistinut auktoriteetin puutteen.

Joku oli nähnyt vuorilla lumilampaita, ja pari miestä lähti jahtaamaan niitä. Ensin he ajoivat kelkoilla, mutta nousivat vuorella porojen selkään ja koettivat turhaan saada lampaita kiinni koirien avulla.

Lumilammasta ei ole täällä rauhoitettu, ja sen lihaa pidetään maukkaimpana. Täällä ammutaan lähes kaikkea mikä liikkuu: hirviä, murmeleita, soopeleita, kettuja ja kiirunoita. Susista maksetaan 600 euron tapporahaa, mutta niitä on vaikea pyytää.

Erikoisin saaliseläin on puoli metriä korkea sarveton myskikauris. Eräs mies näytti kuvia silmukoilla pyytämistään myskikauriista.

Uroksilla on jotain mitä muilta kauriilta ei löydy: voimakastuoksuista talirauhasen eritettä eli myskiä.

Kiinalaiset käyttävät myskiä hajusteisiin ja lääkintään. Yhden kauriin myskistä voi tienata kuulemma 500 euroa. Netistä löytyy runsaasti myskinostajien ilmoituksia.

Mikäs siinä – paitsi että myskikauris on uhanalainen ja rauhoitettu laji.

Salametsästykseen puuttuminen voi olla Siperiassa hengenvaarallista. Tapasin puistonvartijana työskentelevän miehen, joka kalautettiin keväällä kalloon, kun hän meni sakottamaan myskikauriita tappaneita salakaatajia.

Seurauksena oli verenpurkauma aivoissa. Terveys on kuulemma mennyt, ja miestä huimaa jatkuvasti. Asiaa ei kuitenkaan tutkita, sillä hän ei halua ”konfliktia”.

Näillä leveyksillä vallitsee oma laki. Ei ihme, että neuvostovaltakin vakiintui täällä vasta vuonna 1930.

Toimittaja Jussi Konttinen kertoo tällä palstalla perheensä elämästä Siperiassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuukausiliite
  • Vuosi Siperiassa
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

    2. 2

      Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

    3. 3

      Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

    4. 4

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    5. 5

      Sukellusvene-Madsenin murhaepäily avasi vanhat tapaukset: Poliisi tutkii myös japanilaisnaisen paloittelumurhaa vuodelta 1986

    6. 6

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    7. 7

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    8. 8

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    9. 9

      Turun puukotuksiin reagoitiin vahvasti mediassa ja somessa – osa meni överiksi, listasimme räikeimmät ylilyönnit

    10. 10

      Valkoisessa talossa soittanut ihmelapsi kuuli outoa kieltä lentokoneessa – nyt hän puhuu suomea ja pääsi jatkoon unelmiensa Maj Lind -pianokilpailussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    2. 2

      16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

    3. 3

      Afganistaniin heinäkuussa pakkopalautettu Zaki Hussaini lensi takaisin Suomeen – tukiryhmä auttoi oleskeluluvassa ja maksoi lennot

    4. 4

      Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

    5. 5

      Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

    6. 6

      Somessa raivostuttiin kuvasta, jossa ”laiskat maahanmuuttajat” istuskelevat penkillä Italiassa – kunnes selvisi, että penkillä istuivat Samuel L. Jackson ja Magic Johnson

    7. 7

      Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

    8. 8

      Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

    9. 9

      Kolmevuotias sai kiinalaisesta nettikaupasta maailman ihanimman pinkin puudelipyörän – sitten ilmestyivät mystiset näppylät

    10. 10

      HS selvitti: Yksi Turun puukotuksista epäilty haki monta kertaa oleskelulupaa Ruotsista siinä onnistumatta – kertoi asuneensa Marokossa kadulla ja joutuneensa raiskatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

    6. 6

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    10. 10

      Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

    11. Näytä lisää