Lisää särkeä

Käytämme liian vähän tätä hienoaromista ja halpaa kalaa.

Kuukausiliitteen keittiössä vallitsee vahva tahtotila: kaikki paukut on nyt suunnattava siihen, että suomalaisten ruokapöytiin saataisiin enemmän särkeä.

”Haukea ei kukaan enää pidä roskakalana, ja lahnankin arvostus on kääntynyt nousuun. Eiköhän nyt ole särjen vuoro”, Kuukausiliitteen kokki Ari Ruoho kiteyttää.

”Ja juuri nyt on oikea aika aloittaa”, Peppi Aralehto täydentää.

Särjen sesonki on parhaimmillaan, ja ero haperoon kevätsärkeen on valtava. Vedet ovat viilentyneet. Särjet ovat pulleita ja kimmoisia koko kesän jatkuneiden vedenalaisten syöminkien jäljiltä. Maku on kohdallaan, ja särjen lihaa on nyt myös helppo käsitellä, sillä sen filee on paksua ja kiinteää.

”Taloussiikaa”, Aralehto naurahtaa, kun hän kaivaa esiin graavaamiaan särkifileitä. Ensimmäisten maistelusiivujen jälkeen kalaa ympäröivä äänimaisema täyttyy tyytyväisestä ja hieman yllättyneestä huokailusta. Maku on hienoarominen. Väri on kaunis. Suola on pehmentänyt pikkuruodot. Täydellinen suolakala.

”Olen jopa yllättynyt siitä, kuinka hyvää tämä on”, Ruoho kiittelee. Hän tunnustaa, ettei olisi sokkotestissä tunnistanut sitä särjeksi.

Hänen marinoidut särkensä saavat yhtä innostuneen vastaanoton.

”Tällainen herkku ja niin huono maine”, Aralehto sanoo.

”Ja särkihän on käytännössä ilmaista ruokaa”, Ruoho lisää.

Lue kokkipariskunnan reseptit:

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi