Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 13.4.2008 lehdessä osastolla Asuminen
Kuuluuko rivitalon osakkeenomistajan pitää oma takapihansa kunnossa edes sillä tavalla, että nurmikko leikataan? Naapurini ei leikkaa koskaan nurmikkoa. Takapiha on pahasti pensoittunut, terassi lahonnut kokonaan ja lautojen välistä kasvaa kasveja. Takaovikin on lahonnut.
Rivitalopihoja on erilaisia. Toiset kuuluvat juridisesti asunto-osakeyhtiön ja toiset osakkaan hallintaan, sanoo Kiinteistöliiton lakimies Tiina Hallberg.
Yhtiöjärjestyksestä selviää, tuottavatko osakkeet hallintaoikeuden piha-alueeseen.
"Vaikka piha-alue ei olisi juridisesti osakkaan mutta se on annettu hänen käyttöönsä, häneltä voidaan edellyttää, että hän huolehtii tämän alueen yleisestä siisteydestä", Hallberg sanoo.
Sen sijaan terassi ja terassin ulko-ovi kuuluvat normaalitilanteissa yhtiön kunnossapitovastuulle.
Tähän tosin vaikuttavat vielä yhtiöjärjestyksen määräykset sekä se, onko terassi esimerkiksi osakkaan oma rakennelma.
Hallbergin mielestä yhtiössä on joka tapauksessa hyvä keskustella siitä, kuinka asuntojen pihat pystytään siistimään osakkaiden tai yhtiön toimesta, ja mitä vaikutuksia rakennuksen rakenteet vallanneilla kasveilla on kiinteistön kunnolle.
LAKIMIES VASTAARomuisuus on makuasia, mutta rajansa kaikella 13.4.2008
LAKIMIES VASTAATaloyhtiö voi vaatia naapuria kaatamaan häiritsevät puut 13.4.2008
LAKIMIES VASTAATaloyhtiö päättää pihansa puista, osakas omistaan 13.4.2008
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset