Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 23.4.2006 lehdessä osastolla Asuminen
Mihin toimenpiteisiin hallitus ja yksittäiset osakkaat voivat ryhtyä, kun isännöitsijämme toimii näin:
Hän ei merkitse hallituksen päätöksiä pöytäkirjaan eikä toteuta niitä. Hän lisää hallituksen pöytäkirjaan asian, jota ei ole käsitelty, ja toimii ikään kuin näin olisi päätetty. Hän ei pyydettäessä anna hallituksen jäsenelle tietoja yhtiön asioiden hoidosta, ei esimerkiksi selvitä miten osakerekisteri taloyhtiössä käytännössä hoidetaan.
Hän asuu taloyhtiössä ja käyttää yleisavainta omana kulkuavaimenaan.
Erimielisyyttä on siitäkin, saako yhtiökokouksen ajan ja paikan ilmoittaa kysyttäessä ennen kokouskutsun lähettämistä. Monethan joutuvat järjestämään asioitaan kokoukseen päästäkseen.
"Kysymykset osuvat asunto-osakeyhtiön toiminnan ytimeen. Sen ymmärtäminen vaatii osakkaiden, hallituksen ja isännöitsijän roolien tuntemista", sanoo Suomen isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä.
Asunto-osakeyhtiössä omistajat valitsevat hallituksen hoitamaan yhtiön asioita. Hallitus puolestaan valitsee mielestään parhaan isännöintiyrityksen johtamaan yhtiötä käytännössä.
Hallituksen jäsenten ei tarvitse olla kiinteistöalan ammattilaisia, saati hallitustyön ammattilaisia. Riittää kun hallitus ymmärtää roolijaon ja käyttää ammattilaista taloyhtiön johtamisessa.
Isännöintiyritys tuottaa asunto-osakeyhtiölle palveluita, kuten hoitaa hallintoa ja taloushallintoa. Yritys ja taloyhtiö sopivat isännöintipalvelun yksityiskohdista sen mukaan, mikä on taloyhtiön tarve. Isännöintiyritys on hallituksen työkalu, johon se voi nojautua kaikissa taloyhtiön asioissa.
Hallituksen suhde isännöitsijään perustuu luottamukseen, asioiden hänen kanssaan on sujuttava. "Kysyjä lienee taloyhtiön hallituksen jäsen, ja homma ei selvästikään toimi kuten pitäisi", Heikkilä sanoo.
Taloyhtiön hallitus voi pyytää isännöitsijältä mitä vain. Pöytäkirja tulee olla kokouksen kulun mukainen ja puheenjohtajan hyväksymä. Avaimen käyttöön tulee sopia pelisäännöt. Kokouspäivän etukäteen ilmoittaminen kuuluu hyviin tapoihin ja laadukkaaseen toimintaan.
"Yhtiökokous voi vaihtaa hallituksen, jos on siihen tyytymätön. Hallituksen tulee vaihtaa isännöintiyritys, jos palvelussa on ongelmia, joita ei saada ratkaistua", Heikkilä korostaa.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset