Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 30.8.2009 lehdessä osastolla Asuminen
Talomme on rakennettu 1970-luvun lopulla, ja taloyhtiössä on 24 asuntoa.
Kylmäkellari on tuottanut ongelmia aina. Sen tekniikka on pettänyt pariin kertaan, ja seurauksena on ollut vesivahinko, jota ei ole hoidettu. Vasta tammikuussa 2009 tila saneerattiin homeongelman takia.
Ongelmana on nyt kylmäkellaritilan uusiminen. Taloyhtiön yksi asukas pitää ehdottomasti kiinni "oikeudestaan" saattaa tila aiempaan asuunsa. Hän myös edellyttää, että kaikki osakkeenomistajat osallistuvat sekä rakentamis- että käyttökustannuksiin.
Tuntuu pahalta jäähdyttää yli 40 kuutiometriä pikkukomeroineen vain yhden tai kahden osakkeenomistajan vuoksi. Suurin osa talossa asuvista haluaisi tilan esimerkiksi varastoksi. Keskustelua on käyty siitä, voitaisiinko tiloihin hankkia lukollisia pakastimia ja kylmiöitä.
Onko taloyhtiöllä mahdollisuuksia pienentää kylmätilaa ja saada ainakin käyttökustannukset käyttäjien maksettaviksi?
Yhtiöjärjestyksessä kylmäkellarille ei ole määritelty käyttömaksua. Yhtiökokouksiin tulee korkeintaan muutama osakkeenomistaja.
Kylmäkellarien kunnossapitoon vaikuttaa se, kuuluvatko ne juridisesti yhtiön vai osakkeenomistajien hallintaan, sanoo Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Tiina Hallberg. Tämä selviää yhtiöjärjestyksestä.
"Näkemättä yhtiöjärjestyksen tarkkoja sanamuotoja ei kysymykseen voi antaa lopullista vastausta. Merkitystä on silläkin, kuinka tarkkaan tilojen käyttötarkoitus on siinä yksilöity", Hallberg sanoo.
Jos yhtiöjärjestyksessä ei ole selkeästi mainittu, että tilat kuuluvat osakkaiden hallintaan, niiden katsotaan kuuluvan yhtiön hallintaan.
Tällöin yhtiössä voidaan päättää esimerkiksi tilojen muuttamisesta tavallisiksi kellarivarastoiksi, Hallberg sanoo.
"Päätös voitaisiin tehdä yhtiökokouksessa. Se kanta voittaisi, jota kannattaisi yli puolet yhtiökokouksessa annetuista äänistä."
Myös tilojen pienentäminen yhdenvertaisesti kaikkien osakkaiden kohdalta on Hallbergin mukaan mahdollista samalla päätöksentekoenemmistöllä, jos yhtiöjärjestyksessä ei ole määritelty tilojen pinta-aloja.
Jos tilat kuuluvat juridisesti yhtiön hallintaan, voidaan yhtiössä harkita myös erillistä käyttökorvausta kylmätiloille.
"Sen sijaan osakashallintaan kuuluvien tilojen pienentäminen, niiden käyttötarkoituksen muuttaminen tai uuden maksuvelvoitteen lisääminen vaatii osakkeenomistajien suostumuksia."
LAKIMIES VASTAAMiehellä on avio-oikeus vaimonsa omakotitaloon 30.8.2009
LAKIMIES VASTAAKohtuullinen tiemaksu ei vaikuta asunnon hintaan 30.8.2009
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset