Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 13.8.2006 lehdessä osastolla Asuminen
Asun rivitalossa kaupungin taajamassa. Naapuri on aidannut piha-alueensa koirien takia. Hän päästää kaksi tai kolme koiraansa aika ajoin pihalle. Hän yrittää hillitä koiria, mutta välillä ne haukkuvat pitkään pihalla ja häiritsevät. Onko se laitonta? Pitäisikö koirat lain mukaan pitää sisällä tai ulkoiluttaa muualla? Naapurin aidan sisäpuolelle jää myös yhtiön ulkovesipiste, joten muut eivät voi sitä käyttää.
Naapuri lienee saanut tässä tilanteessa yhtiöltä luvan aidata piha-alueensa, Kiinteistöliiton lakimies Tiina Hallberg arvioi. Tämä onkin varmasti järkevää, jotta koirat pysyvät omalla pihalla.
Lupaa antaessa hallituksen tulisi kuitenkin ottaa huomioon, ettei osakkeenomistajien yhdenvertaisuutta loukata. Jos kyseessä on yhtiön ainoa ulkovesipiste, voisi olla syytä tarkistaa, että osakkaat pystyvät käyttämään sitä tasapuolisesti.
Rivitaloasumisessa kuuluu aina jonkin verran naapureiden tai heidän lemmikkiensä aiheuttamia ääniä. Tietyissä tilanteissa koiran haukunta voidaan Hallbergin mukaan katsoa kuitenkin häiritseväksi elämäksi, johon voidaan asunto-osakeyhtiölain mukaisena äärimmäisenä pakkokeinona käyttää huoneiston hallintaanottoa, jopa kolmen vuoden määräajaksi.
"Jämeränä toimenpiteenä huoneiston hallintaanotto edellyttää häiriöltä jatkuvuutta, eikä kyse voi olla vähäisistä äänistä."
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset