Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 11.11.2007 lehdessä osastolla Asuminen
Olemme yhdessä rakentaneet omakotitalon 1960-luvulla. Avioehtoa ei ole. Mieheni kuoltua haluaisin myydä talon ja ostaa kerrostaloasunnon, koska en yksin pysty hoitamaan taloa. Kuulin kuitenkin, että en voisi myydä taloa, koska minun pitää asua siinä kaksi vuotta, ettei verottaja rankaise myyntivoiton verolla. Muistelen, että anopilleni tuli jotain lisäveroja ihan samanlaisesta tapauksesta. Onko näin?
Kysymyksestä ei käy ilmi, kumman puolison nimissä omakotitalotontin lainhuudatus on, eikä se, mitä muuta omaisuutta kysyjällä tai hänen edesmenneellä puolisollaan oli. Myös sillä on vaikutusta, onko kysyjän miehellä lapsia, sanoo Veronmaksajien lakiasiain johtaja Vesa Korpela.
Jos lainhuudatus on molempien nimissä ja omakotitalo muodostaa käytännössä perheen ainoan omaisuuden, on kysyjä omistanut talosta ja tontista puolet 1960-luvulta asti. Toisen puolikkaan hän peri miehensä kuollessa, ellei miehellä ollut rintaperillisiä tai testamenttia, jossa leski sivuutetaan. Oman vakituisen asunnon myynti on verovapaata, jos on asunut omistusaikanaan asunnossa yhtäjaksoisesti kahden vuoden ajan.
Kysyjän alun perin omistaman puolikkaan osalta myynti on verovapaa, mutta mieheltä perintönä tulleessa puolikkaassa hänen pitäisi asua ennen myyntiä kaksi vuotta, kuolinpäivästä lukien.
Myyntivoiton veron voi Korpelan mukaan välttää muullakin tavalla. Perityn puolikkaan luovutusvoiton määrä lasketaan vähentämällä myyntihinnan puolikkaasta perintöverotuksessa omakotitalon puolikkaalle annettu arvo ja välittäjän palkkio. Jos perintöverotus on jo ehditty toimittaa myyntihintaa huomattavasti alemmasta arvosta, voi kysyjä Korpelan mukaan vaatia perintöverotusta korotettavaksi välittäjän palkkiolla vähennettyyn myyntihintaan. Silloin kysyjä maksaa vain perintöveroa. Perintövero on puolisolle aina luovutusvoiton veroa pienempi.
Korpela korostaa, että vastaus perustuu oletuksiin kysyjän olosuhteista. Lopullinen verokohtelu kannattaa varmistaa asiantuntijalta.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset