Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 18.2.2007 lehdessä osastolla Asuminen
Pienen taloyhtiömme yhtiökokouksessa valittiin kaksi pöytäkirjantarkastajaa, eikä kumpikaan kieltäytynyt tehtävästä. Pöytäkirja vastaa kokouksen kulkua ja taloyhtiötä on osakkaiden ja isännöitsijän mielestä hoidettu hyvin. Kaikesta huolimatta toinen pöytäkirjantarkastajista kieltäytyi tarkastuksesta. Tilanne vaikuttaa kiusanteolta. Miten menetellä, että pöytäkirja tulisi tarkastetuksi? Pitääkö pitää uusi yhtiökokous?
Asunto-osakeyhtiölain mukaan yhtiökokouksen pöytäkirjan allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja vähintään yksi kokouksessa sitä varten valittu tarkastaja. Hyvän kokouskäytännön mukaisesti myös kokouksen mahdollinen sihteeri allekirjoittaa pöytäkirjan. Mikäli kokouksessa valitaan useampia pöytäkirjantarkastajia, jokainen heistä allekirjoittaa pöytäkirjan, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Sanna Kronström.
Jos pöytäkirjantarkastaja katsoo, ettei pöytäkirja vastaa kokouksen kulkua, hän voi allekirjoituksensa lisäksi merkitä pöytäkirjaan maininnan niistä kohdista, joiden osalta hän katsoo poikkeavan kokouksen todellisesta kulusta. Omia näkemyksiään tai kannanottoja tehdyistä päätöksistä tarkastaja ei Kronströmin mukaan saa kirjoittaa pöytäkirjaan.
"Pöytäkirjantarkastajaksi valitulla on velvollisuus tehtävänsä suorittamiseen. Mikäli tarkastaja tai tarkastajat kieltäytyvät allekirjoittamasta pöytäkirjaa, on seuraavassa kokouksessa viisainta valita uudet tarkastajat, jotka ovat olleet läsnä myös ensimmäisessä kokouksessa", Kronström neuvoo.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset