Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 12.2.2006 lehdessä osastolla Asuminen
Saako pianoa todellakin vapaasti pimputella kerrostalossa kello 7 ja 22 välillä? Alapuolellamme asuu musiikinopettaja perheineen. Hänen pianonsoittonsa on kyllä ihan laadukasta ja kaunistakin, mutta häiritsevää, koska se tunkeutuu asuntomme jokaiseen paikkaan. 116 neliön kodistamme ei löydy hiljaista sopukkaa. Perheen alle kouluikäisten lasten ja heidän kavereittensa pimputtelu on hermoja raastavaa. Keskittymistä vaativat tehtävät saatikka pienet päivätorkut ovat nykymenolla sula mahdottomuus.
Kiireeseen vedoten isännöitsijä ei ota mihinkään kantaa, eikä asia hallitusta kiinnostaa.
Musiikin harrastaminen on sallittua kerrostalossa, sanoo Kiinteistöliitto Uusimaan vastaava lakimies Mia Pujals - paitsi jos soittaminen kohtuuttomasti häiritsee naapureita. Näin olisi esimerkiksi kovaääninen soittaminen öiseen aikaan.
Tuomioistuin on katsonut pianonsoiton häiritseväksi, kun asukas soitti flyygeliä 6-7 tuntia päivässä aamuisin, iltapäivisin, ja iltaisin, vielä klo 20-22 välilläkin.
Äärimmäisenä keinona yhtiökokous voi päättää huoneiston haltuunotosta silloin, kun häiriötä ei voida pitää vähäisenä. Terveysviranomainen voi puuttua asiaan, jos melun katsotaan aiheuttavan terveyshaittaa. Helppoa pianonsoittoon puuttuminen ei ole. Parasta olisi sopia pelisäännöistä, esimerkiksi kellonajoista, jolloin saa soittaa.
..
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset