Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 8.3.2009 lehdessä osastolla Asuminen
Kerrostaloyhtiömme valmistui vuonna 2000, perustajaurakoitsijana oli pieni rakennusyhtiö. Vuonna 2005 taloyhtiössämme paljastui iso piilevä rakennusvirhe, mistä oli aiheutunut kosteusvaurioita. Kun yritimme saada rakentajaa vastuuseen kustannuksista, paljastui että yritys oli vähän aiemmin hakeutunut vapaaehtoiseen selvitystilamenettelyyn. Kaupparekisterin mukaan yritys on purkautunut. Tilinpäätösasiakirjoista selvisi, että se ei kuitenkaan ollut varaton. Voiko rakennusfirma vapautua näin kaikista vastuistaan?
Kysyjän ongelma muistuttaa Oulussa sattunutta tapausta, johon Korkein oikeus (KKO) otti kantaa 2. maaliskuuta, kertoo oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Jyrki Jauhiainen.
KKO:n mukaan asunto-osakeyhtiön saatava oli lakannut, koska se oli havainnut rakennusvirheen ja esittänyt siihen perustuvan vaatimuksensa vasta sen jälkeen, kun urakoitsijana toiminut osakeyhtiö oli asetettu selvitystilaan ja julkisen haasteen määräpäivä oli kulunut umpeen.
Koska asunto-osakeyhtiö ei ollut osoittanut, että urakoitsijan edustaja oli tiennyt rakennusvirheestä ennen määräpäivää, sillä ei ollut enää oikeutta korvauksiin (KKO:2009:16).
"Kysyjän tapauksessa grynderi on selvitystilaan hakeutuessaan hakenut haasteen omille velkojilleen, joihin taloyhtiökin kuuluu. Velkojien - siis myös taloyhtiön - olisi pitänyt kirjallisesti ilmoittaa saatavansa haasteen antaneelle tuomioistuimelle viimeistään haasteessa mainittuna määräpäivänä sillä uhalla, että tuntemattomiksi jääneet velat lakkaavat. Määräpäivä mainitaan julkisessa haasteessa, joka saatetaan velkojien tietoon eri tavoin", Jauhiainen kertoo.
Jo julkaistut löytyvät verkosta 8.3.2009
LAKIMIES VASTAAHallitus ei saa pimittää tietoa osakkailta yhtiökokouksessa 8.3.2009
LAKIMIES VASTAANaapuri ei saa kasata lunta toisen tontille 8.3.2009
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset