Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 13.4.2008 lehdessä osastolla Asuminen
Asun kerrostalon toisessa kerroksessa. Alapuolellamme olevassa asunnossa on pieni piha. Asukas kasvattaa puuta, joka on nyt jo monihaarainen. Kasvaessaan se tulee estämään parvekkeelta näkyvyyden. Saako pihanpuun kasvattaa yläpuolella olevan asukkaan parvekkeen yli?
"Merkitystä on sillä, onko piha-alue yhtiöjärjestyksen mukaan osakkaan omassa hallinnassa vai yhtiön hallinnassa", Kiinteistöliiton lakimies Anna-Liisa Varala sanoo.
Jos kyseessä on taloyhtiön hallinnassa oleva piha-alue, päätösvalta kuuluu taloyhtiölle, lähinnä hallitukselle, ja haittaa kärsivän tulisi ilmoittaa asiasta yhtiölle. Tarvittaessa puun oksat voidaan karsia tai puu jopa kaataa.
Jos piha-alue kuuluu osakkaan omaan hallintaan, on taloyhtiöllä rajallisemmat mahdollisuudet puuttua istutuksiin.
"Toiselle osakkaalle koituvaa haittaa voitaneen arvioida naapuruussuhdelain periaatteiden valossa. Jos oksista aiheutuu tosiasiallista haittaa esimerkiksi roskaamisen tai varjostuksen seurauksena, voidaan osakasta vaatia karsimaan oksia", Varala sanoo.
Tässäkin tilanteessa tulisi asia viedä hallituksen käsiteltäväksi.
LAKIMIES VASTAAAsukas pitäköön takapihansa kunnossa 13.4.2008
LAKIMIES VASTAARomuisuus on makuasia, mutta rajansa kaikella 13.4.2008
LAKIMIES VASTAATaloyhtiö voi vaatia naapuria kaatamaan häiritsevät puut 13.4.2008
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset