Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 26.8.2007 lehdessä osastolla Asuminen
Pienessä rivitalossamme on kaksi perhettä, jotka eivät huolehdi edes oman pihansa siisteydestä. Nurmikot kasvavat puolen metrin heinää ja rikkaa, ja siivottomuus häiritsee muita. Usein he jättävät myös viikkovuoronsa tekemättä; ei ajeta nurmea eikä lingota talvella kulkuteitä. Voiko taloyhtiö tehdä mitään?
Asunto-osakeyhtiönne yhtiöjärjestyksestä ilmenee, ovatko pihat muodollisesti osakkaan vai yhtiön hallinnassa, sanoo Kiinteistöliiton lakimies Sirkka Terho. Osakashallinnan osoittaa esimerkiksi yhtiöjärjestyksen huoneistoselitelmässä oleva maininta "+ piha" , tai muunlainen maininta tietyn piha-alueen kuulumisesta huoneistoon.
Jos huoneiston kohdalla olevaa piha-aluetta ei ole siirretty osakashallintaan, piha on juridisesti yhtiön hallinnassa.
Molemmissa tapauksissa kunkin osakkaan on huolehdittava edes vähimmäsvaatimuksien mukaisesta siisteydestä alueella, joka on yksin hänen käytössään, Terho sanoo.
Tätä voidaan perustella sillä, että puolimetristä heinää ja rikkakasveja kasvava piha rumentaa koko kiinteistöä, vähentää muidenkin viihtyvyyttä ja voi vaikeuttaa asuntokauppaa tai huoneiston vuokraamista yhtiössä.
Yhtiö voi tehdä tai teettää työt ja periä yhtiölle aiheutuneet kohtuulliset kustannukset osakkaalta, jos hän ei hoida pihaansa itse. Sen sijaan yhtiön talkootyöt ovat vapaaehtoisia, Terho sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset