Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 2.3.2008 lehdessä osastolla Asuminen
Uusi rivitaloyhtiö valmistui kesäkuussa 2007. Ensimmäiset asukkaat muuttivat heinäkuun alussa, me 18. heinäkuuta ja viimeiset joulukuussa 2007. Rakentaja on hallinnoinut, isännöinyt ja perinyt vastikkeet asuntoyhtiön nimissä. Missä ajassa on järjestettävä yhtiökokous, jotta osakkaat saavat selvityksen varojen käytöstä ja kirjanpidosta alkuajalta, sekä voivat järjestää taloyhtiön hallinnoinnin? Kirjanpitoa ja kulutositteita en ole saanut nähtäväksi pyynnöstä huolimatta. Onko menettely oikea?
Asuntokauppalain mukaan yhtiön rakennusaikaisen hallituksen on kutsuttava koolle yhtiökokous ja luovutettava yhtiön hallinto uudelle, useimmiten osakkeenostajista koostuvalle hallitukselle "ilman aiheetonta viivytystä".
Tämä on tehtävä sen jälkeen, kun rakennusvalvontaviranomainen on hyväksynyt yhtiön rakennukset käyttöönotettaviksi, kertoo Kiinteistöliitto Uusimaan vastaava lakimies Mia Pujals.
Yhtiökokouksessa rakennusaikaisen hallituksen on esitettävä yhtiön välitilinpäätös ja selvitys taloussuunnitelman toteuttamisesta, sekä tilintarkastajien lausunnot niistä.
Lisäksi on annettava tiedot rakennustyön teknisestä toteutumisesta. Yhtiökokouksessa osakkeenomistajat ja osakkeenostajat valitsevat uuden hallituksen ja tilintarkastajat jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Muutoin rakennusaikaisella hallituksella ei lähtökohtaisesti ole velvollisuutta esittää kirjanpitoa ja siihen liittyvä tositteita osakkeenostajille, Pujals sanoo.
Heillä on kuitenkin aina oikeus saada tietoa ns. turva-asiakirjoista, esimerkiksi yhtiön taloussuunnitelmasta.
LAKIMIES VASTAAYhtiökokous päättää hallituksen palkkioista 2.3.2008
LAKIMIES VASTAAJo julkaistut löytyvät netistä 2.3.2008
LAKIMIES VASTAAYhtiökokousta ei saa jättää pitämättä 2.3.2008
LAKIMIES VASTAAOsakas voi maksaa pois taloyhtiölainan 2.3.2008
LAKIMIES VASTAAAktiiviset osakkaat voivat purkaa "valtaklikin" 2.3.2008
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset