keskiviikko 23.5.2012 | Lyydia, Lyyli  Onnittele e-kortilla

Askarruttaako asuminen?

Askarruttaako asuminen

Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.



LAKIMIES VASTAA

Vain jatkuva haukku on lain tarkoittamaa häirintää

Julkaistu: 8.7.2007 lehdessä osastolla Asuminen

Onko olemassa säädöstä siitä, miten paljon koirien haukkumista/ulvontaa "täytyy" kuulua, jotta sitä voidaan pitää niin häiritsevänä, että se käy perusteeksi omistusasunnosta häätämiselle? Voiko esimerkiksi alle viisi minuuttia kestävä haukku kerran kuukaudessa päiväsaikaan riittää perusteeksi, tai kerran puolessa vuodessa kolme tuntia yöllä, välillä hiljentyen? Olemme yrittäneet pitää koiria hiljaa, ja nauhoitamme asunnostamme tulevat äänet. Nuorin koiristamme on vasta vuoden ikäinen. Olemme saaneet nyt kaksi varoitusta. Pitäisikö ne antaa kuten haaste, vai riittääkö jos ne pudotetaan postiluukusta? Valittajana on vain yksi henkilö. Riittääkö, että hän on tehnyt valitukset vain suullisesti?

Lain mukaan yhtiökokous voi päättää ottaa huoneiston yhtiön hallintaan muun muassa häiritsevän elämän takia. Esimerkiksi koiran haukunta voi olla hallintaanoton perusteena, mutta häirinnältä edellytetään yleensä jatkuvuutta ja toistuvuutta, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Joel Sariola.

"Hallintaanoton perusteeksi ei riitä alle viisi minuuttia kuuluva haukunta päiväsaikaan kerran kuukaudessa. Jatkuvaa ja toistuvaa häirintää ei ole sekään, jos haukuntaa kuuluu vain kerran puolessa vuodessa. Jos sen sijaan haukunta lisääntyy yöaikaan, voi hallintaanotto tulla mahdolliseksi", Sariola arvioi.

Varoituksen voi antaa vain asunto-osakeyhtiön hallitus, ja varoitus on annettava tiedoksi samaan tapaan kuin haaste annetaan, tai muuten todistettavasti. "Naapuri ei siis voi antaa teille varoitusta hallintaanotosta", Sariola sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi

Kaikki kysymykset ja vastaukset

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.