Lakimiehet vastaavat asumista koskeviin lukijakysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää osoitteella hs.asunto@sanoma.fi tai PL65, 00089 Sanoma.
Julkaistu: 11.1.2009 lehdessä osastolla Asuminen
Olen asunut Suomessa yli kaksi vuotta. Olen Venäjän kansalainen ja minulla on Suomen oleskelulupa. Jos myisin Venäjällä asuntoni, jossa asuin yli kaksi vuotta, mikä vero minun täytyy maksaa Suomessa ja minkä verran? Haluaisin käyttää rahat uuteen asuntoon tai autoon Suomessa. Asunnosta saisin noin 50000 euroa. Itseni ohella omistajina on kaksi lastani.
Venäjä voi verottaa asunnon myynnistä omien verolakiensa mukaan, sanoo Veronmaksajien lakiasiain johtaja Vesa Korpela.
Suomella olisi verosopimuksen nojalla mahdollisuus verottaa asunnon myyntiä. Sitä ei kuitenkaan tässä tapauksessa tehdä, koska Suomen verolakien mukaan asunnon luovutuksesta saatu voitto on verovapaata, jos asuntoa on käytetty omana tai perheen vakinaisena asuntona omistusaikana yhtäjaksoisesti vähintään kahden vuoden ajan.
"Jos Venäjä verottaa asuntosi myynnistä, et voi hyödyntää Venäjälle maksamiasi veroja mitenkään Suomessa toimitettavassa verotuksessa. Käytännössä maiden erilainen lainsäädäntö ja näyttökysymykset voivat aiheuttaa tällaisissa tilanteissa ongelmia, joten verokohtelu on aiheellista selvittää etukäteen", Korpela sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
Kaikki kysymykset ja vastaukset